Aamu alkoi tänään havahtumalla ääneen, joka merkitsi kissan oksentamista. Mitäpä muutakaan kuin nousta paikantamaan hyvänhuomenen toivotusta toivoen, ettei se ole sohvalla tai ettei astu siihen. Jos on minä, ei voi saada kaikkea oikein. Kuten ei nytkään. En astunut tuohon karvoilla höystettyyn kuivaruokaklimppiin, mutta sohvalla se oli. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että vitutti vähemmän. Se sohva on muutenkin jo niin sotkettu, tuhrittu ja kaikenkärsinyt, ettei yksi oksennus hirveästi vaikuta. Uutta sohvaa odotellessa, ehkä sitten kun kaksikkokin lopulta täyttää 18. Ja hei, miten hyvä oikein olenkaan, kokonaiset seitsemän riviä juttua pelkän kissan oksennuksen perusteella! Wau. Ja hyvää ruokahalua (sainpas kahdeksannenkin rivin).
Vihdoin ja viimein sekä Diiva että Murina pääsevät eteenpäin. Jos häristeenä ei ole mitään mielenkiintoista (äidin kahvikuppi, puhelin, Uhman tuttipullo, etc.) liikkuminen on vähäistä ja muuttuu melskaamiseksi. Mutta kun se oikea virike löytyy, löytyy myös vauhtia ja intoa. Molemmat pääsee konttausasentoon ja yrittää siitä eteenpäin, mutta vauhdikkaimman etenemisen he saavat mittarimatotyylillä. Eli nostavat itsensä konttausasentoon, heijaavat ja heittävät yläruumiin eteenpäin. Täsmälleen samaa meininkiä kuin Uhma piti aikoinaan. Ja nyt nämä kaksi. Hurjan söpöä.
Viihtyminenkin on siis edennyt kaksikolla aivan uudelle asteelle nyt kun päästään eteenpäin. Voin laittaa keittiössä ruuan, eikä kumpikaan huuda tylsyyttä. Tuolloin täytyy vain muistaa kaksi asiaa: Uhma ei saa viedä pöydän äärestä mitään ruokaa mukanaan ja en saa itse näyttäytyä tuona aikana. Koska: Uhma on rakastava isoveli eikä kadehdi muuta omaisuuttaan kuin tutteja ja tuttipulloa. Senpä vuoksi pikkumies haluaa jakaa omansa vauvojen kanssa. Kuten antamalla puolikkaan purukumin Diivalle tai laittamalla juuston leipänsä päältä Murinan suuhun. Näin on nimittäin käynyt. Ja itse taas en saa näyttäytyä, kun silloin alkaa huuto. Kuten eräänäkin päivänä, kun leivoin pikkuleipiä. Lapset olivat hiljaisia ja olin juuri viimeisiä pikkuleipiä nostamassa pellille kun ajattelin katsoa, mitä pienet touhuavat. Uhma katsoi televisiota kaksosten vieressä ja Diiva ja Murina leikkivät leluillaan ja katselivat telkkaria ja Uhmaa. Kunnes näkivät äitinsä. Sitten tuli tylsyysitku, joka loppui kuin seinään siirtyessäni näkymättömiin.
On pakko hehkuttaa, että sain nauttia maanantaina vapaapäivästä. Mieheni sisko oli meillä lauantaista eiliseen ja itse livistin viikon parhaimpana päivänä kotipaikkakunnalleni, jossa siskoni teki ripsiini taivutuksen ja värjäyksen. Myös kulmat värjättiin ja kotiin päästyäni "sävytin" hiukset vielä oranssilla suoravärillä (nyt olen virallisesti porkkanan värinen, ja kun kerran ajatustoimintakin välillä pysähtyy, voinen hyvillä mielin kutsua itseäni juurekseksi). Päivä oli ihmeellinen. Kotoa lähtiessä ei ollut kuin käsilaukku, eikä koko päivänä tarvinnut miettiä, milloin on kenenkin ruoka- aika. Myönnän tunteneeni oloni hieman orvoksi. Illalla päästessäni kotiin olin paljon väsyneempi kuin normaalisti. Ihmettelin asiaa, kunnes totesin että todennäköisesti henkinen läsnäolo kotona, fyysinen poissaolo sieltä ja jonkinasteinen stressaaminen sekä sisäinen huono äiti- syyttely yksinkertaisesti rasittaa enemmän kuin koko päivän toimiminen. Luotan sekä mieheeni että kälyyni, mutta. Vian ei tarvitse olla suuri, jos se on korvien välissä. Vaikka liputankin tasa- arvon puolesta, elän näemmä silti ajatuksessa, että äiti ei saisi poistua ilman lapsia koko päiväksi jonnekin. Ihmeellinen on ajatusten maailma. Mutta silti aion vielä poistua, ennen vappua tulee anoppi kylään ja tuolloin taas hoidetaan naamaa. Eihän autokaan itsestään korjaannu, jos se on rikki. Ja jos olen itse viimein herännyt hoitamaan myös itseäni, aion viedä sen loppuun saakka.
Uhma otti viime viikolla parina päivänä kunnon uhmaikäkohtaukset joka kerta sen jälkeen, kun isänsä lähti töihin. Enää en yhtään ihmettele sitä, sillä taisin eilen itsekin kokea jonkun sortin eroahdistuskohtauksen mieheni siskon lähtiessä. Itselläni on käynyt miehen mukana tulleiden sukulaisten osalta niin hyvä tuuri, että kaikki ovat aivan loistavia tyyppejä. Hänen siskonsa ollessa kylässä on kahvia melkein koko ajan pannussa ja koko ajan juttutoveri. Eikä tarvitse ulkoilla yksin. Aivan ihanaa. Ja eilen kun kyseinen tyyppi lähti, olin itse huonolla tuulella. Pystyin siis samaan tunneparaatiin kuin Uhma miehen lähtiessä töihin. Nyt on helpompi suhtautua noihin välillä esiintyviin kiukkukohtauksiin.
Jos mitenkään mahdollista, postaan illalla jo uuden jutun tai ehkä huomen aamulla. On nimittäin uusi juttu ja tilanne kerrottavana. Parin tunnin kuluttua menen lääkäriin. Aikomuksissani on saada lähete toimenpiteeseen, joka varmistaa sen että lapsilukuni on täynnä. Hommasta tulee todennäköisesti taistelu, sillä ikäiselleni on aika vaikea saada sitä lähetettä. Mutta aion sanoa, että vittuako ikääni tuijotatte, katsokaa lapsilukua mikä on jo enemmän kuin keskivertoperheessä. Aion sanoa myös hyvin paljon muuta saadakseni sen kirotun lähetteen. Ja kyllä, olen asiasta varma. Ja kymmenen vuoden kuluttua saatan katua ja kirota tätä päätöstä, mutta jo viidentoista- kahdenkymmenen vuoden kuluttua kiitän itseäni. Odotan jännityksellä, millainen keskustelu tästä asiasta saadaan aikaiseksi lääkärin kanssa. Mutta en ainakaan lähde sieltä ilman sitä lappua, nyt kun Suomen lakikin on hallussa. Saas nähdä. Mutta lupaan kertoa koko jutun kunhan taas seuraava aika on. Nyt on pakko sulkea kone, Diiva, äitinsä kaltainen aamukukkuja, herää todennäköisesti aivan pian.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
Mikä ***uttaa?
Koska en olekaan pitkään aikaan valittanut mistään, listasin muutaman itseäni ärsyttävän jutun. Ja huomasin, että on jotain sellaisiakin asioita, joilla itse saatan ärsyttää muita. Ärsyynnytään aamusta, niin päivällä voidaankin olla hymy perseessä.
* Kevät ja penkkojen alta nousevat koirien kusi- ja paskaläjät. Helvetti. Itse astuu niihin ja mukulat pyörii niissä.
- En itsekään nauti pahemmin siitä, kun vaunujen renkaat tuo sisälle lievän paskankäryn, mikä ei ole omasta koirasta lähtöisin. Onko se niin vaikea kerätä niitä jätöksiä? Sikäli, jos miettii niitä pienen vasikan kokoisia koiria, itseänikin vituttaisi kerätä sitä hevosenpaskaan verrattavissa olevaa kasaa. Jos on laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta on ollut aivan pakko ottaa koira, jonka paskat ei mahdu pussiin, ohjaa koira vaikka ojan toiselle puolelle tai estä sitä paskomasta keskelle jalkakäytävää. Vika ei ole eläinten, vaan niiden omistajien.
*Tietokoneet ja niiden latautuminen mikä kestää, kestää, kestää.....Kone nakuttaa mutta mitään eei tapahdu.
- Miksi ne koneet ei lataudu vapaa-ajallaan niin kuin ihmisetkin??? Itse en ainakaan voinut töissä jäädä nojailemaan kesken asiakkaan rahastuksen paikoilleni, olisiko se onnistunut jos olisin aloittanut pienen nakutuksen? Helvfetin tekniikka, ei se vaan sovi mulle.
*Tuuli.
-Aurinko on paistanut, pakkasta on ollut alle kymmenen. Mutta se viima, jolla on miljoonia pikkuviimoja, jotka huolellisestakin pukemisesta huolimatta löytävät tiensä lahkeensuusta sisään ja purjehtivat sen kylmyytensä kanssa aina niskavilloista persvakoon saakka. Kävely muuttuu kankeaksi ja huulet siniseksi. Jos kerran on kaunis ilma, pitääkö sen puhurin olla aina paikalla? Monikaan ei talvisin/keväisin mitään leijaa lennättele. Prkl.
*Muoti. Olen sitten niin mielelläni muotitiedoton, viime vuosisadalta revitty variksenpelätti. Ainakin paljon mieluummin sellainen kuin pukeudun yhteenkään "muoti"asuun.
-Luin erään toisen bloggaajan pikaseulonnan kevään vaatemallistoista kuvien kanssa. "Apua olisi tarvinnut mallistojen suunnittelijat" bloggari kirjoitti. Tai ainakin sinne päin. Allekirjoitan hänen ajatuksensa ja siirryn vaatekaapilleni, jonka sisältämät vaatteet ovat palvelleet itseäni viimeisen viisi vuotta. Ruumiinrakenteen mukaan avaan oven "ennen raskautta", "raskaana" tai "jälkeen raskauden" hyllyihin. Tällä hetkellä aletaan kaartumaan "raskaana"- puolelle kun tuo maha nyt on jälleen täynnä suklaata.
*Pimeän talouden ministeri (saisiko siitä ihan uuden viran eduskuntaan???). Ei kai asiassa muuten mitään olisi, kaikki sitä harmaata taloutta harrastaa enkä itse sitä sikäli tuomitse, kuka nyt haluaisi maksaa veroja kun ne menee vain tällaisten turhanpanttikotiäitien elatukseen (tiesittekö muuten että jos pikkurikollinen joutuu linnaan, valtio maksaa tämän asunnon vuokran sen tuomion ajan ihan vaan että rikollisella olisi paikka mihin palata??!!!). Mutta se nyt hiukan laittaa pännimään, että tämä Heidi jatkaa tyytyväisenä virassaan selitellen milloin mitäkin, kun taas joitakin vuosia sitten Ilkka Kanerva joutui eroamaan vain siksi, kun kyseli puutarhan perään. Ja tuon kyselyn johdosta tehtiin ihan toimiva valistusohjeistus nuorille. Että että, tota noin. Mikä vituttaa? No valtiohan se. Irwiniä lainatakseni, "haistakaa paska koko valtiovalta".
*Jotta kaikki huomaisi että kotiäiti täällä hifistelee, niin sanottakoon että sekin laittaa ärsyttämään, kun lapsettomat ihmiset rinnastaa omia ongelmiaan lapsellisten ongelmiin. Tietty jokaisella on oma mittapuu, mutta jos vaikka kaksosten äiti valvoo yösyötöillä ja päivisin puolikin vuotta ja erehtyy valittamaan väsymystään, joku järjen riemuvoitto heittää siihen sitten "joo, mä niiiiiiin tiedän miltä susta tuntuu, mäkin olin viikonloppun baarissa ja sain nukuttua vaan kuus tuntia ja sitä seuraavana yönä vaan kahdeksan ennen töitä". Joo. Todellakin tiedät miltä tuntuu. Hirveää. Ihan kamalaa. Tai sitten "oon mäkin joutunut nyt töiden takia valvomaan, ei mulla oo yhtään helpompaa kuin sulla". Tuossa vaiheessa kannattaa pyytää toistaman lause, nauhoittaa se ja soittaa kaverille siinä vaiheessa jos tuo jossain vaiheessa valvoo oman pilttinsä unta. Siis oikeasti valvoo.
*Miksi toi aina puhuu lapsistaan, eikö sillä ole muuta elämää?
- Jotku voivat ajatella sen myös näin. Itse yritän puhua muustakin, mutta hetkinen...olen päivät lapsieni kanssa, tuntini pyörivät lasteni ympärillä, joskus päiväni kohokohta on oikeasti se, kun jonkun paska oli niin siisti, ettei persettä tarvinnut pestä. Mutta kai se ärsyttää. Sen sijaan että asiasta vittuuntuisi, voi lapsipuheet ottaa henkisenä ehkäisynä.
*KELA. Haet hoitolisää lapsesta. Soitat kuukauden aikana pari kertaa perään, onko varmasti kaikki liput ja laput. On on. Aika kuluu yli kuukauteen. Kotiin saapuu keskiviikkona kirje, joka on lähetetty maanantaina. Pyydetään lisäselvitystä siitä, tästä ja tosta. Vastauksen on oltava perillä seuraavana maanantaina. Heeeeetkinen. Vaatimus lisäselvityksestä saapui keskiviikkona ja mukana on vastauskirjekuori, joka on kakkosluokan kuori? Jotta se vittuperkelehelvetti ehtisi maanantaihin mennessä takaisin, tarvitsisi se täyttää sadalla eri selvityksellä ja postittaa heti seuraavana päivänä. Kelan vastauksessa on mennyt reilu kuukausi ja he haluvat selvityksen päivässä, postin kantopäivät mukaanlukien kolmessa? Hei, hv! Taas muistin, miksi en asioi tuon mätäisen kurppapaikan kanssa. Luulen että en kuulu heidän asiakaskuntaansa, ainakaan kultatasoon, kun olen vain tavallinen suomalainen perheenäiti. Vielä lähetän nuo vaaditut selvitykset, mutta jos sen jälkeen on epäselvyyksiä, jätän asian siihen. Toiminnastahan huomaa että siellä toimii joku vitun sadisti joka rakastaa toisten hyppyyttämistä, enkä siihen pelleilyyn lähde. Seuraavaksi lähetän niille säkillisen paskavaippoja. Siinä sitä faksia on, perkele!!!!!
*Sä et tee noin, mä en haluu näin, ei kukaan voi, miksi vitussa?
- Aina löytyy ihminen, jonka toimintaan ei itse ole tyytyväinen ja siitä on kiva valittaa. Jos muutkaan ei tee jotain, niin miksi itse vaivautua? Toisella on se hienompi auto joka aiheuttaa kateutta ja pakonomaista arvostelua jostain asiasta. Vedetään nyt niin, että se syytön heittää ensimmäisen kiven. Oho, eikö löytynyt? Itse jeesustelen aika monesta asiasta ja vieläpä kovaan ääneen. Mutta niistä asioista, joissa itse olen saamaton ja välinpitämätön, olen hyvin hiljaa. Meinasin ehdottaa, että otetaan tavoitteeksi se oman elämän eläminen ja parantaminen, mutta paskat. Ihmisen perusluonne on hiukan juoruileva ja toisten asioista kiinnostunut, jatketaan siis sitä mutta hienotunteisesti. Samalla kun arvostellaan muita, muistetaan mainita itsestämme joku huonompi juttu.
*Minä. Oma suosikkiaiheeni minä. Olen kovaääninen, joskus kaikkitietävä, useimmiten väärässä ja aina ärsyttävän ylipirteä. Ääneni saa parhaimmillaan korvat vuotamaan verta ja tulen kärvistämään ohimoita. Olen joko tykätty tai eitykätty, välimallia ei ole. Ne jotka eivät tykkää, ei välitä tutustuakaan, mutta ne jotka ovat erehtyneet ystäväpiiriini, eivät myöskään valita. Enkä itsekään valita heistä (paitsi ihan vähän). Onneksi maailmassa on monta ihmistä. En itsekään tykkää kaikista (mieluummin olen sovussa kuin riidassa), mutta ne jotka ovat minut hurmanneet, heille osoitan sen myös. Ihmeellinen elämä, eikö totta?
* Kevät ja penkkojen alta nousevat koirien kusi- ja paskaläjät. Helvetti. Itse astuu niihin ja mukulat pyörii niissä.
- En itsekään nauti pahemmin siitä, kun vaunujen renkaat tuo sisälle lievän paskankäryn, mikä ei ole omasta koirasta lähtöisin. Onko se niin vaikea kerätä niitä jätöksiä? Sikäli, jos miettii niitä pienen vasikan kokoisia koiria, itseänikin vituttaisi kerätä sitä hevosenpaskaan verrattavissa olevaa kasaa. Jos on laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta on ollut aivan pakko ottaa koira, jonka paskat ei mahdu pussiin, ohjaa koira vaikka ojan toiselle puolelle tai estä sitä paskomasta keskelle jalkakäytävää. Vika ei ole eläinten, vaan niiden omistajien.
*Tietokoneet ja niiden latautuminen mikä kestää, kestää, kestää.....Kone nakuttaa mutta mitään eei tapahdu.
- Miksi ne koneet ei lataudu vapaa-ajallaan niin kuin ihmisetkin??? Itse en ainakaan voinut töissä jäädä nojailemaan kesken asiakkaan rahastuksen paikoilleni, olisiko se onnistunut jos olisin aloittanut pienen nakutuksen? Helvfetin tekniikka, ei se vaan sovi mulle.
*Tuuli.
-Aurinko on paistanut, pakkasta on ollut alle kymmenen. Mutta se viima, jolla on miljoonia pikkuviimoja, jotka huolellisestakin pukemisesta huolimatta löytävät tiensä lahkeensuusta sisään ja purjehtivat sen kylmyytensä kanssa aina niskavilloista persvakoon saakka. Kävely muuttuu kankeaksi ja huulet siniseksi. Jos kerran on kaunis ilma, pitääkö sen puhurin olla aina paikalla? Monikaan ei talvisin/keväisin mitään leijaa lennättele. Prkl.
*Muoti. Olen sitten niin mielelläni muotitiedoton, viime vuosisadalta revitty variksenpelätti. Ainakin paljon mieluummin sellainen kuin pukeudun yhteenkään "muoti"asuun.
-Luin erään toisen bloggaajan pikaseulonnan kevään vaatemallistoista kuvien kanssa. "Apua olisi tarvinnut mallistojen suunnittelijat" bloggari kirjoitti. Tai ainakin sinne päin. Allekirjoitan hänen ajatuksensa ja siirryn vaatekaapilleni, jonka sisältämät vaatteet ovat palvelleet itseäni viimeisen viisi vuotta. Ruumiinrakenteen mukaan avaan oven "ennen raskautta", "raskaana" tai "jälkeen raskauden" hyllyihin. Tällä hetkellä aletaan kaartumaan "raskaana"- puolelle kun tuo maha nyt on jälleen täynnä suklaata.
*Pimeän talouden ministeri (saisiko siitä ihan uuden viran eduskuntaan???). Ei kai asiassa muuten mitään olisi, kaikki sitä harmaata taloutta harrastaa enkä itse sitä sikäli tuomitse, kuka nyt haluaisi maksaa veroja kun ne menee vain tällaisten turhanpanttikotiäitien elatukseen (tiesittekö muuten että jos pikkurikollinen joutuu linnaan, valtio maksaa tämän asunnon vuokran sen tuomion ajan ihan vaan että rikollisella olisi paikka mihin palata??!!!). Mutta se nyt hiukan laittaa pännimään, että tämä Heidi jatkaa tyytyväisenä virassaan selitellen milloin mitäkin, kun taas joitakin vuosia sitten Ilkka Kanerva joutui eroamaan vain siksi, kun kyseli puutarhan perään. Ja tuon kyselyn johdosta tehtiin ihan toimiva valistusohjeistus nuorille. Että että, tota noin. Mikä vituttaa? No valtiohan se. Irwiniä lainatakseni, "haistakaa paska koko valtiovalta".
*Jotta kaikki huomaisi että kotiäiti täällä hifistelee, niin sanottakoon että sekin laittaa ärsyttämään, kun lapsettomat ihmiset rinnastaa omia ongelmiaan lapsellisten ongelmiin. Tietty jokaisella on oma mittapuu, mutta jos vaikka kaksosten äiti valvoo yösyötöillä ja päivisin puolikin vuotta ja erehtyy valittamaan väsymystään, joku järjen riemuvoitto heittää siihen sitten "joo, mä niiiiiiin tiedän miltä susta tuntuu, mäkin olin viikonloppun baarissa ja sain nukuttua vaan kuus tuntia ja sitä seuraavana yönä vaan kahdeksan ennen töitä". Joo. Todellakin tiedät miltä tuntuu. Hirveää. Ihan kamalaa. Tai sitten "oon mäkin joutunut nyt töiden takia valvomaan, ei mulla oo yhtään helpompaa kuin sulla". Tuossa vaiheessa kannattaa pyytää toistaman lause, nauhoittaa se ja soittaa kaverille siinä vaiheessa jos tuo jossain vaiheessa valvoo oman pilttinsä unta. Siis oikeasti valvoo.
*Miksi toi aina puhuu lapsistaan, eikö sillä ole muuta elämää?
- Jotku voivat ajatella sen myös näin. Itse yritän puhua muustakin, mutta hetkinen...olen päivät lapsieni kanssa, tuntini pyörivät lasteni ympärillä, joskus päiväni kohokohta on oikeasti se, kun jonkun paska oli niin siisti, ettei persettä tarvinnut pestä. Mutta kai se ärsyttää. Sen sijaan että asiasta vittuuntuisi, voi lapsipuheet ottaa henkisenä ehkäisynä.
*KELA. Haet hoitolisää lapsesta. Soitat kuukauden aikana pari kertaa perään, onko varmasti kaikki liput ja laput. On on. Aika kuluu yli kuukauteen. Kotiin saapuu keskiviikkona kirje, joka on lähetetty maanantaina. Pyydetään lisäselvitystä siitä, tästä ja tosta. Vastauksen on oltava perillä seuraavana maanantaina. Heeeeetkinen. Vaatimus lisäselvityksestä saapui keskiviikkona ja mukana on vastauskirjekuori, joka on kakkosluokan kuori? Jotta se vittuperkelehelvetti ehtisi maanantaihin mennessä takaisin, tarvitsisi se täyttää sadalla eri selvityksellä ja postittaa heti seuraavana päivänä. Kelan vastauksessa on mennyt reilu kuukausi ja he haluvat selvityksen päivässä, postin kantopäivät mukaanlukien kolmessa? Hei, hv! Taas muistin, miksi en asioi tuon mätäisen kurppapaikan kanssa. Luulen että en kuulu heidän asiakaskuntaansa, ainakaan kultatasoon, kun olen vain tavallinen suomalainen perheenäiti. Vielä lähetän nuo vaaditut selvitykset, mutta jos sen jälkeen on epäselvyyksiä, jätän asian siihen. Toiminnastahan huomaa että siellä toimii joku vitun sadisti joka rakastaa toisten hyppyyttämistä, enkä siihen pelleilyyn lähde. Seuraavaksi lähetän niille säkillisen paskavaippoja. Siinä sitä faksia on, perkele!!!!!
*Sä et tee noin, mä en haluu näin, ei kukaan voi, miksi vitussa?
- Aina löytyy ihminen, jonka toimintaan ei itse ole tyytyväinen ja siitä on kiva valittaa. Jos muutkaan ei tee jotain, niin miksi itse vaivautua? Toisella on se hienompi auto joka aiheuttaa kateutta ja pakonomaista arvostelua jostain asiasta. Vedetään nyt niin, että se syytön heittää ensimmäisen kiven. Oho, eikö löytynyt? Itse jeesustelen aika monesta asiasta ja vieläpä kovaan ääneen. Mutta niistä asioista, joissa itse olen saamaton ja välinpitämätön, olen hyvin hiljaa. Meinasin ehdottaa, että otetaan tavoitteeksi se oman elämän eläminen ja parantaminen, mutta paskat. Ihmisen perusluonne on hiukan juoruileva ja toisten asioista kiinnostunut, jatketaan siis sitä mutta hienotunteisesti. Samalla kun arvostellaan muita, muistetaan mainita itsestämme joku huonompi juttu.
*Minä. Oma suosikkiaiheeni minä. Olen kovaääninen, joskus kaikkitietävä, useimmiten väärässä ja aina ärsyttävän ylipirteä. Ääneni saa parhaimmillaan korvat vuotamaan verta ja tulen kärvistämään ohimoita. Olen joko tykätty tai eitykätty, välimallia ei ole. Ne jotka eivät tykkää, ei välitä tutustuakaan, mutta ne jotka ovat erehtyneet ystäväpiiriini, eivät myöskään valita. Enkä itsekään valita heistä (paitsi ihan vähän). Onneksi maailmassa on monta ihmistä. En itsekään tykkää kaikista (mieluummin olen sovussa kuin riidassa), mutta ne jotka ovat minut hurmanneet, heille osoitan sen myös. Ihmeellinen elämä, eikö totta?
Kyllä!!!
Se oon mä täällä taas moi! Perääni ja uusien postauksien perään huudeltiin, joten lievän paineen alla päätin yrittää päästä sängystä aamuyöllä ylös. Mieleni tekisi selittää, miten kiireinen tässä on ollut. On ollut sitä etelänlommaa, bisneksiä ja hirveitä lapsia, joilta ei ole ehtinyt mitään ylimääräistä tekemään. Ja hah. Paskan vitut. Todellisuudessa olen vain ollut laiska. Siis L-A-I-S-K-A. Plus että kukaan ei herätä enää aamuyön tunneilla, kun kerran baari on kiinni. Taannoin pitämäni yöunikoulu meni perille laakista, ensimmäisenä yönä Murina huusi kaksi kertaa ja Diiva kerran, tuolloin yhteishuuto kesti alle kymmenen minuuttia. Seuraavana yönä sai kerran antaa tutit. Sitä seuraavana yönä tuli takapakkia ja yhteishuutoa tuli hetki kauemmin, mutta sen yhden kerran, jolloin ilmeisesti toinen lietsoi toista, mutta sitten se rauhoittui. Mieheni palatessa kotiin ei kukaan valvottanut. Ja kun kerran oikein paskaksi äidiksi aloin, päätin vetää uusintakierroksena nuo unikoulut, jossa vain jäädään itsekseen sänkyyn nukahtamaan. Päätin että maidot juodaan olohuoneessa/ihmisten ilmoilla ja sitten pääsee sänkyyn, eli se sänky on kokonaan eristetty syömisestä. Tämän asian opiskelussa tuntui olevan hieman enemmän haastetta, mutta miehen palatessa kotiin sekin toimi aika täydellisesti.
Eli saan nukkua täydet yöt, joinakin öinä tutti täytyy käydä laittamassa tai vaihtaa Murinalle vaippa, että herra herää kunnolla ja jatkaa kunnolla uniaan. Hänellä tuntuu olevan sama homma kuin Uhmalla, eli jos yöllä herää itkemään, täytyy herättää kunnolla ja täysin hereille, ennen kuin itku loppuu kokonaan ja uusi uni alkaa. Mutta, helpommaksi ja ihanammaksi tämä on mennyt, ei voi kuin ihmetellä ja muistella vauva- aikaa, jolloin kolmen tunnin yhtenäiset unet olivat luksusta. Ainoa, mikä tuntuu nyt haasteelliselta, on sängyssä pysyminen. Tuntuu että nukun siinä aivan reunalla niin, että tippuminen ei ole kaukana. Periatteessa tipuin jo yksi yö, mutta sai jalalla vastaan. Jep, aikuisen ei pitäisi ainakaan selvinpäin tippua sängystä. Mutta minä tipun, jos kroppani niin haluaa ja pää niin vaatii.
Diiva on ihan siinä ja siinä, konttaako vai ei. Konttausasento on koko ajan ja heilunta edestakaisin ja jalkojen siirtely toiminnassa. Ryömimään neiti on päässyt jo reilun viikon. Tämä tarkoittaa sitä, että tuo kullannuppu viihtyy paljon paremmin veljensä kanssa lattialla itsekseen, jos äidin tarvitsee vaikka syödä, laittaa ruoka tai tyhjentää tiskikone. Jälleen toistan, homma on mennyt pelottavan helpoksi. Oletan kuitenkin, että kyseessä on välivaihe josta täytyy nauttia, sillä kun nuo pienet oikeasti lähtee liikkeelle, on päiväohjelmassa jotain aika paljon tärkeämpää kuin koneen tyhjennys. No, nautitaan siihen saakka. Viime perjantaina Diiva kasvatti toisen hampaansa alas ensimmäisen viereen. Nyt kaksoset on jälleen kaksoset, samat hampaat tulleet läpi.
Uhma on jälleen kaudella uhma. Pahinta oli siinä vaiheessa, kun isänsä palasi reissulta kotiin. Jumaleissön mikä eroahdistus purkautui, huutoa, kiukuttelua, naurua, iloa, itkua, miten noin pieni voi tuntea jo noin suuren tunneskaalan. Nyt sitten muuten vain testaillaan hermoja. Tällä viikolla Uhma on oppinut, miksi asioita kielletään. Ei vain siksi että äiti on paskiainen ja elämä on epäreilua, vaan perällä on ihan syykin. Yksi ilta Uhma kohtasi syyn, miksi äidin kahvikuppiin ei tulla roikkumaan kun sitä kahvia on siellä. Kahvini ei koskaan ole polttavan kuumaa, sillä juon maitoa kahvilla, eikä siitä täydestä kupillisesta ollut Uhman päällä kuin ehkä pari lusikallista, loput olivat allekirjoittaneen housuilla. Mutta Uhma tietty säikähti ja aloitti huutamisen. Itse en edes torunut tai tehnyt muuta kuin laittanut housut pyykkiin, totesin vain Uhmalle tämän kiipiessä syliin että nyt sekin on näytetty, miksi se roikkuminen kupissa on kielletty. Edellisaamuna herra tippui pöydältä. Sillä on nyt joku ihme kiipeilyvaihe, ei ole paikkaa, jonne ei edes yritettäisi kiivetä. Keittiön pöytä on nyt se juttu, jossa koetetaan tuuria. Olen monta kertaa kieltänyt ja perustellut. Enää ei tarvitse. Se meni perille kun perse kohtasi lattian. Onneksi vaipalla pehmustettu pylly, eikä pää. Tai, no. Riippuu onko siellä korvien välissä enemmän äidin vai isän järkeä. En kerro, kumpaa kannattaisi tarkemmin suojella.
Ja vaikka nyt kuinka hehkutankin, miten helppoa trio Uljaan&Äänekkään kanssa on, en nostata päälleni pyhimyksen kehää ja sano, että täällä olisi aina rauhallista. Pah. Ensinnäkin, vaikka meno on muuttunut rauhallisemmaksi ja yöt nukutuiksi, ei ihminen pääse synnynnäisistä hermoistaan mihinkään. Toiset on hyvät, seuraavat paremmat ja sitten tulee parhaat. Itse en omaa mitään tuohon ryhmään kuuluvaa, vaan on/off- hermot. Välillä kestän mitä vain eikä mikään tunnu missään, joskus taas pienikin kitinä polttaa korvat rakkuloille ja nenästä alkaa valua aivonesteitä. Päivänä eräänä Diiva ja Murina huusivat nälkäänsä. He aloittivat sen, kun ruoka oli mikrossa, mutta eivät lopettaneet vielä kolmannenkaan lusikallisen jälkeen. Yritä siinä syöttää huutavaa lasta, joka ilmaa henkeensä dramaattisesti kiskaistessaan vetää sinne lusikallisen kasviksia broilerin joukossa. Silloin petti hermo. Nostin molemmat lapset lattialle ja lähdin tupakalle. Viivyin ehkä pari minuuttia ja sisälle tullessa vastassa oli kaksi hymynaamaa. Ja siitä se ruokailu sitten lähti sujumaan. Summa summarum: vika on aina äidissä/äidin naamassa. Oujjeee.
Mainittakoon, hehkutettakoon vielä, että sain keittiööni uuden apulaisen. Monitoimikone. Siis, monitoimikone, enkä siis tarkoita itseäni, vaan ihan oikeaa, kaikkeen pystyvää konetta. Ostin sen facekirpparilta ja hinta oli 30€. Eli vain parisataa halvempi kuin kaupan. Onhan tuo vanhempi ja varmasti massiivisempi, mutta todennäköisesti myös kestävämpi kuin yksikään tämän päivän vehje. Oi. Se on ihana. Se vatkasi itsekseen kaikessa rauhassa munista ja sokerista vaahtoa itse tehdessäni kahvisuklaamoussea. Jos ette vielä osanneet päätellä, leivoin Diivalle kakun nimpparien kunniaksi. Sisällä oli itse tehtyä kahvisuklaamoussea ja hillosokerissa keitettyjä mansikoita, kuorrutteena vaniljarahkakermavaahtoa, erinäisiä koristeita ja pikeeriä marsipaanin päällä. Ja reunakoristeet eivät ole marenkia, vaan värjättyä pursotusta. Samoin kuin nuo kukat, värjättyä pursotusta erilaisella tyllalla. Sisällä koristehelmiä. Jälleen on lapsen nimi sutattu, mutta tuossa sutatussa osuudessa oli siis Diivan nimi.
Kakku oli jopa maultaan todella loistava, itse santsasin sitä parikin kertaa ja siskoni, joka ei täytekakkujen ystävä ole, kehui sitä myös. Uhmakin veteli sitä koko lautasellisen, eikä tippaakaan jäänyt. Onnistuin kerrankin niin, ettei edes itselläni ole mitään valittamista. Tiara on hieman vapisevin käsin tehty, mutta siinäkin koen onnistuneeni sikäli, että ensimmäistä kertaa koetin pikeeriä. Ja aion vastakin käyttää.
Hei, olen otettu siitä, että uusien kirjoitusten perään kyseltiin, syrän. Suuri sellainen. Ja vastaisuudessa koetan taas olla aktiivisempi, jos vaikka nyt alkaisi pääsemään ylös aikaisin. Se vain, että kukaan ei herätä. Ja kun jälleen nukun mieheni vieressä, ei sitä herätyskelloa joka yö viitsi huudattaa. Mutta kirjoitellaan taas. Syrän.
Eli saan nukkua täydet yöt, joinakin öinä tutti täytyy käydä laittamassa tai vaihtaa Murinalle vaippa, että herra herää kunnolla ja jatkaa kunnolla uniaan. Hänellä tuntuu olevan sama homma kuin Uhmalla, eli jos yöllä herää itkemään, täytyy herättää kunnolla ja täysin hereille, ennen kuin itku loppuu kokonaan ja uusi uni alkaa. Mutta, helpommaksi ja ihanammaksi tämä on mennyt, ei voi kuin ihmetellä ja muistella vauva- aikaa, jolloin kolmen tunnin yhtenäiset unet olivat luksusta. Ainoa, mikä tuntuu nyt haasteelliselta, on sängyssä pysyminen. Tuntuu että nukun siinä aivan reunalla niin, että tippuminen ei ole kaukana. Periatteessa tipuin jo yksi yö, mutta sai jalalla vastaan. Jep, aikuisen ei pitäisi ainakaan selvinpäin tippua sängystä. Mutta minä tipun, jos kroppani niin haluaa ja pää niin vaatii.
Diiva on ihan siinä ja siinä, konttaako vai ei. Konttausasento on koko ajan ja heilunta edestakaisin ja jalkojen siirtely toiminnassa. Ryömimään neiti on päässyt jo reilun viikon. Tämä tarkoittaa sitä, että tuo kullannuppu viihtyy paljon paremmin veljensä kanssa lattialla itsekseen, jos äidin tarvitsee vaikka syödä, laittaa ruoka tai tyhjentää tiskikone. Jälleen toistan, homma on mennyt pelottavan helpoksi. Oletan kuitenkin, että kyseessä on välivaihe josta täytyy nauttia, sillä kun nuo pienet oikeasti lähtee liikkeelle, on päiväohjelmassa jotain aika paljon tärkeämpää kuin koneen tyhjennys. No, nautitaan siihen saakka. Viime perjantaina Diiva kasvatti toisen hampaansa alas ensimmäisen viereen. Nyt kaksoset on jälleen kaksoset, samat hampaat tulleet läpi.
Uhma on jälleen kaudella uhma. Pahinta oli siinä vaiheessa, kun isänsä palasi reissulta kotiin. Jumaleissön mikä eroahdistus purkautui, huutoa, kiukuttelua, naurua, iloa, itkua, miten noin pieni voi tuntea jo noin suuren tunneskaalan. Nyt sitten muuten vain testaillaan hermoja. Tällä viikolla Uhma on oppinut, miksi asioita kielletään. Ei vain siksi että äiti on paskiainen ja elämä on epäreilua, vaan perällä on ihan syykin. Yksi ilta Uhma kohtasi syyn, miksi äidin kahvikuppiin ei tulla roikkumaan kun sitä kahvia on siellä. Kahvini ei koskaan ole polttavan kuumaa, sillä juon maitoa kahvilla, eikä siitä täydestä kupillisesta ollut Uhman päällä kuin ehkä pari lusikallista, loput olivat allekirjoittaneen housuilla. Mutta Uhma tietty säikähti ja aloitti huutamisen. Itse en edes torunut tai tehnyt muuta kuin laittanut housut pyykkiin, totesin vain Uhmalle tämän kiipiessä syliin että nyt sekin on näytetty, miksi se roikkuminen kupissa on kielletty. Edellisaamuna herra tippui pöydältä. Sillä on nyt joku ihme kiipeilyvaihe, ei ole paikkaa, jonne ei edes yritettäisi kiivetä. Keittiön pöytä on nyt se juttu, jossa koetetaan tuuria. Olen monta kertaa kieltänyt ja perustellut. Enää ei tarvitse. Se meni perille kun perse kohtasi lattian. Onneksi vaipalla pehmustettu pylly, eikä pää. Tai, no. Riippuu onko siellä korvien välissä enemmän äidin vai isän järkeä. En kerro, kumpaa kannattaisi tarkemmin suojella.
Ja vaikka nyt kuinka hehkutankin, miten helppoa trio Uljaan&Äänekkään kanssa on, en nostata päälleni pyhimyksen kehää ja sano, että täällä olisi aina rauhallista. Pah. Ensinnäkin, vaikka meno on muuttunut rauhallisemmaksi ja yöt nukutuiksi, ei ihminen pääse synnynnäisistä hermoistaan mihinkään. Toiset on hyvät, seuraavat paremmat ja sitten tulee parhaat. Itse en omaa mitään tuohon ryhmään kuuluvaa, vaan on/off- hermot. Välillä kestän mitä vain eikä mikään tunnu missään, joskus taas pienikin kitinä polttaa korvat rakkuloille ja nenästä alkaa valua aivonesteitä. Päivänä eräänä Diiva ja Murina huusivat nälkäänsä. He aloittivat sen, kun ruoka oli mikrossa, mutta eivät lopettaneet vielä kolmannenkaan lusikallisen jälkeen. Yritä siinä syöttää huutavaa lasta, joka ilmaa henkeensä dramaattisesti kiskaistessaan vetää sinne lusikallisen kasviksia broilerin joukossa. Silloin petti hermo. Nostin molemmat lapset lattialle ja lähdin tupakalle. Viivyin ehkä pari minuuttia ja sisälle tullessa vastassa oli kaksi hymynaamaa. Ja siitä se ruokailu sitten lähti sujumaan. Summa summarum: vika on aina äidissä/äidin naamassa. Oujjeee.
Mainittakoon, hehkutettakoon vielä, että sain keittiööni uuden apulaisen. Monitoimikone. Siis, monitoimikone, enkä siis tarkoita itseäni, vaan ihan oikeaa, kaikkeen pystyvää konetta. Ostin sen facekirpparilta ja hinta oli 30€. Eli vain parisataa halvempi kuin kaupan. Onhan tuo vanhempi ja varmasti massiivisempi, mutta todennäköisesti myös kestävämpi kuin yksikään tämän päivän vehje. Oi. Se on ihana. Se vatkasi itsekseen kaikessa rauhassa munista ja sokerista vaahtoa itse tehdessäni kahvisuklaamoussea. Jos ette vielä osanneet päätellä, leivoin Diivalle kakun nimpparien kunniaksi. Sisällä oli itse tehtyä kahvisuklaamoussea ja hillosokerissa keitettyjä mansikoita, kuorrutteena vaniljarahkakermavaahtoa, erinäisiä koristeita ja pikeeriä marsipaanin päällä. Ja reunakoristeet eivät ole marenkia, vaan värjättyä pursotusta. Samoin kuin nuo kukat, värjättyä pursotusta erilaisella tyllalla. Sisällä koristehelmiä. Jälleen on lapsen nimi sutattu, mutta tuossa sutatussa osuudessa oli siis Diivan nimi.
 |
| Tämä pikeeritiaraa ja perhosia vaille valmis. |
 |
| Ja pikeeritiara perhosineen säilyivät ehjänä siirrosta. Ehkä musta tuleekin leipuri. |
Hei, olen otettu siitä, että uusien kirjoitusten perään kyseltiin, syrän. Suuri sellainen. Ja vastaisuudessa koetan taas olla aktiivisempi, jos vaikka nyt alkaisi pääsemään ylös aikaisin. Se vain, että kukaan ei herätä. Ja kun jälleen nukun mieheni vieressä, ei sitä herätyskelloa joka yö viitsi huudattaa. Mutta kirjoitellaan taas. Syrän.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Perusjaarittelua vailla punaista lankaa
Pikainen postaus ennen kuin nuo kolme apinaa hoksaavat että on aamu ja äitikin jo hereillä. Kaksi niistä tosin jo yritti jäädä hereille, ennen kuutta alkoi juttelu, naureskelu ja kääntyily. Eräs nimeltämainitsematon talonvaltias vain oli eri mieltä ja kävi sitkeästi välillä laittamassa tuttia suuhun, kunnes viesti meni perille. Yksikään lapsi ei herää ennen seitsemää, eikä ainakaan nouse sängystä. No, ehkä siinä tapauksessa jos on nukahtanut seitsemältä ja puoli seiskalta alkaa heräily, ei vaadita liikoja.
Nyt ollaan jännän äärellä. Kaappi on ladattu täyteen kahvipaketteja, omissa jemmoissa on kartsallinen tupakkaa ja sohvan kanssa on tehty diili, että se palvelee allekirjoittanutta tulevat yöt huomisesta alkaen. Mieheni lähtee sukuloimaan useamman kilometrin päähän ja tulee aikaisintaa sunnuntaina, joten päätin että nyt menee ravintola kiinni ja tarjoilu loppuu. Unimaito tarjoillaan, mutta yömaidoille voidaan sanoa heihei. Olen varautunut valvomiseen ja tahtojen taisteluun. Aion liimata/köyttää/kiinnittää pehmeän tyynyn seinään, sillä uskon jossain vaiheessa hakkaavani päätäni sellaiseen kiroten, miksi sellainenkin prässi piti aloittaa. Aamuyö neljän aikaan ei välttämättä muista tai usko siihen mielikuvaan, jossa saa joskus nukkua koko yön heräämättä. Todennäköisesti omista unistani jää hyvin vähäiset, ellei olemattomat, eli voin hyvin päivittää tänne unikoulun kuulumisia yön pimeinä tunteina. Saa nähdä, mitä tulee. Todennäköisesti kaksoset alkaa muutaman yön taistelun jälkeen nukkumaan täysiä unia. Miten käy äidille, sitä ei uskalla arvailla.
Diivalle puhkesi eilen ensimmäinen hammas. Pieni ja terävä, suloinen ja valkoinen. Ihana. Täsmälleen sama hammas mikä Murinalla puhkesi ensimmäisenä reilu kuukausi sitten. Aihetta epäilykseen kaksosuudesta on siis jälleen. Mutta erona veljensä hammaskasvatukseen, Diivan hammas vain tuli pienen päiväkiukun (ja tuo päiväkiukku on ihan normaalia nyt, kun yritys eteenpäin melkein onnistuu mutta on liian hidasta. Minkäs teet kun lapsilla on isänsä hermot) mukana, se ei edellyttänyt yövalvotusta. Tämä kolmen lapsen äitiys nyt hiukan aiheuttaa ajatuskatkoksia, olen yllättänyt itseni monesti tuijottamasta Uhman suuhun ja meinannut jo alkaa ääneen kauhistelemaan, että onpas jo monta hammasta, kunnes olen hoksannut että hei, se onkin Uhma kaksi vee ja sillä oli kaikki hampaat jo puoli vuotta sitten. Oho. Murinalla siis on edelleen ne kaksi.
Aamun kevennyksenä voinen kertoa miten eläinrakas todellisuudessa olen. Olen miettinyt monesti, missä kohtaa kulkee raja. Ilmeisesti rajaa ei ole.
Edellisyönä heräsin ääneen, joka kertoi kissan oksentamisesta. Nousin ja lähdin etsimään läjää, jonka siivota pois. Kiersin lähes kaikki mahdolliset paikat eikä mitään löytynyt. Eilen aamupäivällä petiäni tehdessä hoksasin patjan ja seinän välissä jotain. Kuivunutta kissanoksennusta. Toinen sankarini oli sitten oksentanut nukkuessaan vieressäni. Luojalle kiitos, että se ei ollut varsinaisesti osunut, mutta voin silti sanoa nukkuneeni kissanoksennuksessa. Pussilakana ja patjan lakana pesuun ja hyvä tuli. Oikeasti, ei edes vituttanut. Jep, todellinen puunhalaaja. Ei mahda mitään. Jos ette rakasta itseänne, rakastakaa ympäristöänne. Ja niitä jotka ilahduttavat ja aktivoivat päiviänne.
Kiitos sitten vielä itse kullekin, joka on käynyt lukemassa ja jakamassa edelliset postaukset. Viikon sisään blogissani on ollut melkein kolmetuhatta kävijää! Syrän jokaiselle, kuten myös kaikille palautteen antajille!
Nyt ollaan jännän äärellä. Kaappi on ladattu täyteen kahvipaketteja, omissa jemmoissa on kartsallinen tupakkaa ja sohvan kanssa on tehty diili, että se palvelee allekirjoittanutta tulevat yöt huomisesta alkaen. Mieheni lähtee sukuloimaan useamman kilometrin päähän ja tulee aikaisintaa sunnuntaina, joten päätin että nyt menee ravintola kiinni ja tarjoilu loppuu. Unimaito tarjoillaan, mutta yömaidoille voidaan sanoa heihei. Olen varautunut valvomiseen ja tahtojen taisteluun. Aion liimata/köyttää/kiinnittää pehmeän tyynyn seinään, sillä uskon jossain vaiheessa hakkaavani päätäni sellaiseen kiroten, miksi sellainenkin prässi piti aloittaa. Aamuyö neljän aikaan ei välttämättä muista tai usko siihen mielikuvaan, jossa saa joskus nukkua koko yön heräämättä. Todennäköisesti omista unistani jää hyvin vähäiset, ellei olemattomat, eli voin hyvin päivittää tänne unikoulun kuulumisia yön pimeinä tunteina. Saa nähdä, mitä tulee. Todennäköisesti kaksoset alkaa muutaman yön taistelun jälkeen nukkumaan täysiä unia. Miten käy äidille, sitä ei uskalla arvailla.
Diivalle puhkesi eilen ensimmäinen hammas. Pieni ja terävä, suloinen ja valkoinen. Ihana. Täsmälleen sama hammas mikä Murinalla puhkesi ensimmäisenä reilu kuukausi sitten. Aihetta epäilykseen kaksosuudesta on siis jälleen. Mutta erona veljensä hammaskasvatukseen, Diivan hammas vain tuli pienen päiväkiukun (ja tuo päiväkiukku on ihan normaalia nyt, kun yritys eteenpäin melkein onnistuu mutta on liian hidasta. Minkäs teet kun lapsilla on isänsä hermot) mukana, se ei edellyttänyt yövalvotusta. Tämä kolmen lapsen äitiys nyt hiukan aiheuttaa ajatuskatkoksia, olen yllättänyt itseni monesti tuijottamasta Uhman suuhun ja meinannut jo alkaa ääneen kauhistelemaan, että onpas jo monta hammasta, kunnes olen hoksannut että hei, se onkin Uhma kaksi vee ja sillä oli kaikki hampaat jo puoli vuotta sitten. Oho. Murinalla siis on edelleen ne kaksi.
Aamun kevennyksenä voinen kertoa miten eläinrakas todellisuudessa olen. Olen miettinyt monesti, missä kohtaa kulkee raja. Ilmeisesti rajaa ei ole.
Edellisyönä heräsin ääneen, joka kertoi kissan oksentamisesta. Nousin ja lähdin etsimään läjää, jonka siivota pois. Kiersin lähes kaikki mahdolliset paikat eikä mitään löytynyt. Eilen aamupäivällä petiäni tehdessä hoksasin patjan ja seinän välissä jotain. Kuivunutta kissanoksennusta. Toinen sankarini oli sitten oksentanut nukkuessaan vieressäni. Luojalle kiitos, että se ei ollut varsinaisesti osunut, mutta voin silti sanoa nukkuneeni kissanoksennuksessa. Pussilakana ja patjan lakana pesuun ja hyvä tuli. Oikeasti, ei edes vituttanut. Jep, todellinen puunhalaaja. Ei mahda mitään. Jos ette rakasta itseänne, rakastakaa ympäristöänne. Ja niitä jotka ilahduttavat ja aktivoivat päiviänne.
Kiitos sitten vielä itse kullekin, joka on käynyt lukemassa ja jakamassa edelliset postaukset. Viikon sisään blogissani on ollut melkein kolmetuhatta kävijää! Syrän jokaiselle, kuten myös kaikille palautteen antajille!
tiistai 26. helmikuuta 2013
Miehen kuukautiset
Kerran kuussa joissain taloissa iskee se aika kuukaudesta, kun autonrenkaita heitellään ympäri takapihaa, kysymyksiin vastataan murahtamalla tai äänenmurrokselta kuulostavalla äänellä, ei ymmärretä että kaksi plus kolme on sama kuin yksi kertaa viisi ja irvistellään peilin edessä.
Ensimmäiset päivät ovat kaikkein kriittisimmät. Mies katsoo ympärilleen eikä näe mitään mikä olisi hyvin. Vika ei ole naisessa vaan miehen omien käsien luomuksissa. Neljä vuotta sitten seinään naulattu taulu on vinossa. Kaksi vuotta sitten asennettu parketti on toisessa päässä korkeammalla kuin toisessa. Seinän maali on maalattu epätasaisesti. Naisen yrittäessä piristää vastauksena on vain luolamiesten suosimaa jupinaa ja mutinaa. Miehet joilla kuukautiset ovat oikein pahat, lähtevät tällä kaudella pienelle iltakierrokselle helpottamaan finnien puhkeamista herkkään hipiäänsä, mutta useimmat koti- isät jäävän naisten pettymykseksi istumaan sohvalle ja huutamaan huonoille urheilusuorituksille.
Seuraavat päivät voivat alkaa rauhallisesti, mutta kyseessä on vain tyyni myrskyn edellä. Kysyessä jotain vastauksena on "en minä tiedä" vaikka kysymys olisi "lainaatko puhelinta". Kun toistat kysymyksen, tulee vastaan napakka kommentti ainaisesta jankuttamisesta, lause "joojoo, koko ajan" ja mies painuu pihalle. Mitä tekemään, se ei selviä koskaan. Tuon ulkoilun lopputuloksena kuitenkin on miehen korvien väliin iskostunut ajatus että hän kävi tekemässä jotain, mitä nainen pyysi. Kruunu kymmenen kotkansulan kanssa päähän ja heti.
Älä milloinkaan erehdy hemmottelemalla ja lässyttämällä helpottamaan miehen oloa. Se kääntää tilanteen päinvastaiseksi. Tarjoa suklaata, vastaus on "liian makeaa", vie olut, jota ei juoda koska "on arkipäivä" tai ilmoittaudu hieromaan jännittyneitä hartioita "mä en jaksa kuunnella sitä napinaa kun sulla tulee sormet kipeäksi". Loppujen lopuksi turhaudut itse niin, että olet puolimatkassa tunkemassa tampponeita molempiin sieraimiin, poikittain kurkkuun sekä kokonaista sarjatulta paikkaan, jonne aurinko harvemmin paistaa tai tähtisumu leijailee. Äijän pärrätessä jotain olet valmis hakemaan lemmikkiliikkeestä koiran haukunestopannan toivoen, että se toimisi myös ihmisiin. Sähköpiiska on kielletty eläimiin, mutta entäs puolisoihin?
Muutamassa päivässä tilanne alkaa tasoittua. Huomaat että jokin hipaisee olkapäätäsi tai vyötäröäsi aina välillä. Et luota tuntoosi tai sitten uskot että talossa kummittelee. Seuraavaksi saat suudelman hyväntuulisesti hyräilevältä mieheltä. Kaapista löytyy levyllinen suosikkisuklaatasi. Miehen nukkuessa mittaat olematonta kuumetta.
Viimeisenä päivänä on sekä iloista hyräilyä että vittuuntunutta murahtelua. Yhdessä ne kuulostavat ihan porsaalta, jolla on liian suuri pähkinä kärsässä. Siltä se mies vielä viimeisenä päivänä kyllä näyttääkin. Kun kierto on ohi, asiat palaavat mallilleen ja miehen murahtelu on ymmärrettävää ja kuulokin toimii.
Kun sitten itse parin viikon kuluttua sanot ruman sanan potkaistessasi isovarpaasi kynnykseen, mies huikkaa lähisohvalta "taasko sulla on ne päivät ku oot noin vaikee". Tuolloin mielesi tekee hakea kattila, iskeä se miehen päähän ja aloittaa kauhojen kanssa oma yhden tähden konserttisi.
Ensimmäiset päivät ovat kaikkein kriittisimmät. Mies katsoo ympärilleen eikä näe mitään mikä olisi hyvin. Vika ei ole naisessa vaan miehen omien käsien luomuksissa. Neljä vuotta sitten seinään naulattu taulu on vinossa. Kaksi vuotta sitten asennettu parketti on toisessa päässä korkeammalla kuin toisessa. Seinän maali on maalattu epätasaisesti. Naisen yrittäessä piristää vastauksena on vain luolamiesten suosimaa jupinaa ja mutinaa. Miehet joilla kuukautiset ovat oikein pahat, lähtevät tällä kaudella pienelle iltakierrokselle helpottamaan finnien puhkeamista herkkään hipiäänsä, mutta useimmat koti- isät jäävän naisten pettymykseksi istumaan sohvalle ja huutamaan huonoille urheilusuorituksille.
Seuraavat päivät voivat alkaa rauhallisesti, mutta kyseessä on vain tyyni myrskyn edellä. Kysyessä jotain vastauksena on "en minä tiedä" vaikka kysymys olisi "lainaatko puhelinta". Kun toistat kysymyksen, tulee vastaan napakka kommentti ainaisesta jankuttamisesta, lause "joojoo, koko ajan" ja mies painuu pihalle. Mitä tekemään, se ei selviä koskaan. Tuon ulkoilun lopputuloksena kuitenkin on miehen korvien väliin iskostunut ajatus että hän kävi tekemässä jotain, mitä nainen pyysi. Kruunu kymmenen kotkansulan kanssa päähän ja heti.
Älä milloinkaan erehdy hemmottelemalla ja lässyttämällä helpottamaan miehen oloa. Se kääntää tilanteen päinvastaiseksi. Tarjoa suklaata, vastaus on "liian makeaa", vie olut, jota ei juoda koska "on arkipäivä" tai ilmoittaudu hieromaan jännittyneitä hartioita "mä en jaksa kuunnella sitä napinaa kun sulla tulee sormet kipeäksi". Loppujen lopuksi turhaudut itse niin, että olet puolimatkassa tunkemassa tampponeita molempiin sieraimiin, poikittain kurkkuun sekä kokonaista sarjatulta paikkaan, jonne aurinko harvemmin paistaa tai tähtisumu leijailee. Äijän pärrätessä jotain olet valmis hakemaan lemmikkiliikkeestä koiran haukunestopannan toivoen, että se toimisi myös ihmisiin. Sähköpiiska on kielletty eläimiin, mutta entäs puolisoihin?
Muutamassa päivässä tilanne alkaa tasoittua. Huomaat että jokin hipaisee olkapäätäsi tai vyötäröäsi aina välillä. Et luota tuntoosi tai sitten uskot että talossa kummittelee. Seuraavaksi saat suudelman hyväntuulisesti hyräilevältä mieheltä. Kaapista löytyy levyllinen suosikkisuklaatasi. Miehen nukkuessa mittaat olematonta kuumetta.
Viimeisenä päivänä on sekä iloista hyräilyä että vittuuntunutta murahtelua. Yhdessä ne kuulostavat ihan porsaalta, jolla on liian suuri pähkinä kärsässä. Siltä se mies vielä viimeisenä päivänä kyllä näyttääkin. Kun kierto on ohi, asiat palaavat mallilleen ja miehen murahtelu on ymmärrettävää ja kuulokin toimii.
Kun sitten itse parin viikon kuluttua sanot ruman sanan potkaistessasi isovarpaasi kynnykseen, mies huikkaa lähisohvalta "taasko sulla on ne päivät ku oot noin vaikee". Tuolloin mielesi tekee hakea kattila, iskeä se miehen päähän ja aloittaa kauhojen kanssa oma yhden tähden konserttisi.
Urbaanit legendat monikoista
Dodii, yleisön pyynnöstä, urbaanit legendat monikkoperheistä:
* Kaksosia/kolmosia ei tehdä koska se on/oli joskus muotia. Keinohedelmöityksessä ei kysellä, montako lasta nyt sitten saa olla, eikä kotona vaihdella harrastetyyliä sen mukaan, montako lasta emäntä haluaa. (Ennemminkin toisinpäin, lasten vallitseva lukumäärä vaikuttaa harrastetyyliin. Kun on monta pientä lasta, suosituin tapa lienee entisajan kuukävely; mies ihailee kaukana paistavaa palloa ja haaveilee pääsevänsä laskeutumaan sen pinnalle. )
*Monikkoperheet eivät saa alennuksia jokaisesta kahvilasta, marketista, vaateliikkeestä tai julkisesta kulkuvälineestä. Helpompaa tosin on tingata vaikka kahvilassa, jos yksi lapsi juoksee pöydästä toiseen niistämässä asiakkaiden takinliepeisiin, toinen huutaa "pissa housussa" kahvilan antiikkisohvalla ja kolmas hipelöi jokaista leivosta tahmaisin pikkusormin, kun ei osaa päättää minkä ottaisi, mutta tämän gangsterityylisen kiristämisen voi hoitaa myös hyvin kasvatetulla yksösellä. Päästä lapsi/lapset irti, katso myyjää pirullisesti hymyillen ja totea "kyllähän me lähdetään, mutta mitäs me saadaan siitä hyvästä?". Veikkaan kyllä, että lopputulos on negatiivisempi kaikkien kannalta.
*Kaksosista tai kolmosista ei tule yhtään enempää rahallista tukea kuin yksiköistäkään. Lapsilisät tietysti tulee lasten lukumäärän mukaan, mutta samalla tavalla kuin yksösten perheessä. Ei korotuksia tai muita. Monikkoperheet eivät myös muutenkaan kieri rahassa.
Pikainen laskutoimitus esimerkkinä. Vaikkapa kolmilapsinen perhe (otan pohjan omasta elämästäni). Jos yhdelle lapselle vaihtaa vaipan vuorokauden aikana noin kahdeksan kertaa (en laske mukaan yllätyspaskavaippoja, jotka tulee aina virallisen vaipanvaihdon jälkeen). Se tekee vuodessa 2920 vaippaa. Keskimääräinen vaippaikä on noin kaksi vuotta, jos oikein positiivisia ollaan. Eli ainakin 5840 vaippaa menee lapsen eliniässä. Talossa on kolme lasta. Eli 17 520 vaippaa yhteensä vähimmillään kuluu noiden pienten lasten käytössä. Yhden vaipan keskihinta on 0,25 euroa. 17 520 x 0,25= 4380 euroa. Vaippohin. Niin. Toooosi kannattavaa. Ja mainittakoon vielä, että joku tosiaan vielä vaihtaa tuon 17 520 kertaa sen perkeleen vaipan. Ja arviot ovat aika varovaisia ja yltiöpositiivisia. Siinä vaiheessa, kun joku keksii keinon tehdä rahaa käytetyillä vaipoilla, ollaan me monikkoperheet rikkaita, kun rahaa tulee samaan aikaan kahdesta, ellei jopa kolmesta reiästä. Sitä sitten odotellessa.
Myönnän rehellisesti, että äitiysavustus on suurempi kun taloon on luvassa lapsia enemmän kerralla. Kaksosista sai valita, ottaako kolme äitiyspakkausta vai sen määrän edestä rahaa, vai kaksi pakettia ja yksi osa rahana. Mainittakoon, että yhden paketin rahasumma on 120euroa. Jos kaikki ottaisi rahana, olisi se siis 360euroa. Onhan se suuri määrä rahaa sikäli. Mutta ne jotka nyt kadehtivat tuota huikeaa summaa, voivat ottaa sen 360euroa ja hakea sen turvin kaksi kunnollista turvaistuinta, kaksosvaunut jotka kulkevat eteenpäin ja kaksi pinnasänkyä patjoineen. Mitä saitte tuolla suurella summalla? Huvittuneita katseita?
* Kaksosten/kolmosten samalla tavalla pukemiseen en ota sen enempää kantaa. Voinen vain kertoa, että näin tässä päivänä eräänä tytöt, jotka oli puettu kengistä takkiin samanlaisilla vaatteilla ja hiukset oli leikattu jämptisti samaan malliin. Ja ikäeroa näillä taisi olla pikaisen arvion mukaan ainakin kaksi vuotta. Jokainen irroittakoon pointin asiayhteydestään, katselkoon sitä eri kulmista ja heittäköön sitten epäilysten varustelaatikkoon. Niin että miksi kaksosia/kolmosia EI saisi pukea samalla tavoin?
* Myös kaksoset/kolmoset tarvitsevat ulkoilua ja julkisia tilanteita siinä missä yksösetkin. Heitä ei siis viedä julkisiin paikkoihin ja ulos esittelyn vuoksi, vaan ihan siksi että hekin ovat ihan ihmisiä. Perheenjäseniä. Jonkun lapsia. Kyseessa ei ole siis näyttelytapahtuma kun perhe on yhdessä jossain. Pitäisikö kätkeytyä neljän seinän sisälle ettei kukaan vain luule julkisuudenhakuiseksi? Paris Hilton ei ole kantanut kainalokassissa kaksosia, joten millekään taivaalle ei ole kirjoitettu, että niin kuuluu tehdä.
*Äitiysloma on huikeasti pidempi. Ensin kysyn, mikä helvetin loma???? Edes yksösäidit eivät kovinkaan usein hehkuta, kuinka ihana "loma" heillä on. Toisekseen, tuo "loma" on kaksi kuukautta normaalia pidempi ja sen voivat vanhemmat keskenään päättää, kumpi pitää. Kuunneltuaan hulppeaa duoa/trioa isi ensimmäisen kuukauden jälkeen yleensä huoahtaa helpotuksesta ja toteaa olevansa maailman parhaimmassa työpaikassa. Loma? Juu ja. Rusketuskin löytyy.
*Perheautot ovat isoja. Ne ovat pitkiä, ne ovat leveitä. Naiskuskin näkökulmasta (ainakin omastani) ne ovat massiivisuutensa vuoksi erittäin raivostuttavia ajaa. Kuitenkaan niitä ei ole hommattu jotta voisi elvistellä suurilla tuloilla ja osoittaa olevansa maanteiden rengasritari ja hiekkateiden kojootti. Koettakaapa soveltaa pieneen Volgswagen Poloon kahden, ehkä jopa kolmen lapsen turvaistuimet, heidän hoitolaukkunsa ja vaununsa. Ja oho, ehkä vanhempienkin olisi suotava mahtua kyytiin. Onnistuuko? Onko turvallista?
Jotta autoon mahtuisi kaikki tarpeellinen myös mahdollisissa reissuissa (meilläkin miehen suku on levittäytynyt ympäri suomea, eli kilometrejä kertyy kun halutaan oikeasti sukuloida), siinä on oikeasti oltava tilaa. Tavallinen farmarikaan ei kätke sisäänsä salalokeroita, jonne kaikki häviää ja josta ne tavarat tarpeen tullen taas singahtavat esille. Jos kahvikuppisi on kahden desin kokoinen, saatko sinne kolme desiä kahvia ja maidot perään? Tuskin.
* Monikkovaunut on suunniteltu vain kiusallaan viemään mahdollisimman paljon tilaa. Monikkovaunujen lykkijät tahallaan tukkivat kulkuväylät ja heittäytyvät pirullinen virne naamallaan mahdollisimman poikittain jokaisen tielle. Jos joku yrittää ohi, kuski kamppaa yrittäjän.
Mitatkaapa piruuttanne vaikka lastentarvikeliikkeessä. Suurimmassa osassa on varmasti niin, että yksösvaunuissa on yksösillä paljon enemmän tilaa vaunuissaan. Sinne mahtuu mukaan unilelu, maitopullo, pullonlämmitin, eväsreppu ja silti sillä yhdellä piltillä on tilaa taiteilla siellä. Monikkovaunuissa valmistajat ovat pyrkineet saamaan vaunuista sekä käytännölliset että näppärät. Jotta monen lapsen rykelmälinnake voi olla käytännöllinen, se ei saa olla kovin massiivinen. Jotta monikkovaunuista on saatu näppärännäköiset, on lasten istumatilaa supistettu. Makuupussi saattaa juuri mahtua, mutta jos naapuri sattuu saamaan energiapiikin ja kädet alkaa käymään, on sen sormi sisaruksen nenässä. Päällekkäin olevissa vaunuissa ei myöskään rehennellä suurilla plantaaseilla. Joidenkin kokemusten perusteella monikkovanhemmilla on erilainen käsitys ahtaudesta kuin lapsettomilla tai yksösillä. Jonkun mielestä yksösvaunut on koko maapallon napa ja valtaa kaiken, monikkovanhemmalle se on suuri tila jossa voi heittää kärrynpyörää.
* Kaksoset/kolmoset kasvavat samaa tahtia. Niillä on yhteinen vaatekoko, sama kengännumero, hiuksia päässä yhtä monta ja nenäkarvat sojottaa samaan suuntaan. Jos toiselta lohkeaa varpaankynsi, ei mene montaakaan hetkeä kun seuraavalle käy samoin. Hei, oikeasti!! Vaikka niitä nyt sattui tulemaan kerralla enemmän, on ne silti yksilöitä. Toinen voi olla pitkä ja pulska, toinen lyhyt ja laiha. Toisen lempiruoka voi olla banaani, toisen maissivelli.
* Monikot nukkuvat samaan aikaan, syövät samaan aikaan, nauraa samaan aikaan ja paskataukokin pidetään yhdessä ähistäen. Tuhahdus ja läimäsy. Ei. Eieieieiei. Hyvällä tuurilla osan saattaa saada onnistumaan samanaikaisesti. On luksusta ja pitkän työn tulosta, jos ne oikeasti nukkuu samaan aikaan. Sitä autuutta voi kestää viikonkin. Sitten Kiinassa tehdastyöläinen aivastaa heinänkortta päin ja pian taas vanha tuttu rytmi kiertää; yksi herää, toinen nukahtaa ja kolmas laulaa. Hihhei ja voi autuutta.
* Työnantajalle tulee halvemmaksi kun äiti pitää vain yhden äitiysloman. Joo. Se on totta. Se on niin täysin totta. Mutta mitäs sitten kun äiti palaa töihin? Mahatauti lapsi numero ykkösellä. Pois töistä sallitut kolme päivää. Kuluu viikko. Lapsi numero kaksi oksentaa. Jälleen pois töistä sallitut kolme päivää. Puolen viikon kuluttua lapsi numero kolme laatoittaa. Jos on sopivasti viikonloppu vastassa, saattaa siinä olla enää pari sairaslomapäivää. Kun on kulunut pari viikkoa ja juhlit terveyttä, paskot allesi työpalaverissa ja pidät omalta osaltasi sairasloman. Uskottavuus lähti yhtä nopeasti kuin vuoden työntekijän palkinto. Työnantajakin varmasti riemuitsee, kuinka hienoa ja halpaa tuo lisääntyminen kaiken kaikkiaan oli. Onneksi pidit vain yhden loman!!!
*Siinä se kaksi menee kuin yksikin. Just. Justjust. Niinhän se varmaan voi jossain Kaukaisen Laakson satukirjassa mennä. Mutta. Olen koettanut. Vaihtanut Diivalle vaipan. Tuijotellut Murinaa, katsonut kehottavasti, taputtanut rohkaisevasti. Kymmenen minuutin päästä Murinan vaippa oli edelleen pissassa. Tämä temppu ei toimi aina edes silloin, kun miehelle sanoo että jos mä vaihdan tän niin vaihda sä se. Puolen tunnin päästä lapsi edelleen pyörii paskavaipassa. Ei. Kaksi ei mene niin kuin yksi. Toinen lapsista ei myöskään voi syödä molempien puolesta. Jos ruokit vain toisen, huutaa toinen nälkää siihen saakka kuin tällekin on ruokaa annettu. Anteeksi. Nyt rikoin tämän suurimman kuplan. Anteeksi.
######Kirjoittaja ei tahdo suututtaa ketään. Kyseessä on lievällä huumorilla (tällä kertaa hieman epäonnistuneella sellaisella) kirjoitettu juttu, joka sai inspiraationsa eräästä nimeltämainitsemattoman sivun (jonka jäsenet on ihan syrän) keskustelusta.Pyydän anteeksi jos loukkasin jonkun herkkäperseisen tunteita. Ihan sama vaikka ette tykkäisi, täs tää ny sitte o.########
* Kaksosia/kolmosia ei tehdä koska se on/oli joskus muotia. Keinohedelmöityksessä ei kysellä, montako lasta nyt sitten saa olla, eikä kotona vaihdella harrastetyyliä sen mukaan, montako lasta emäntä haluaa. (Ennemminkin toisinpäin, lasten vallitseva lukumäärä vaikuttaa harrastetyyliin. Kun on monta pientä lasta, suosituin tapa lienee entisajan kuukävely; mies ihailee kaukana paistavaa palloa ja haaveilee pääsevänsä laskeutumaan sen pinnalle. )
*Monikkoperheet eivät saa alennuksia jokaisesta kahvilasta, marketista, vaateliikkeestä tai julkisesta kulkuvälineestä. Helpompaa tosin on tingata vaikka kahvilassa, jos yksi lapsi juoksee pöydästä toiseen niistämässä asiakkaiden takinliepeisiin, toinen huutaa "pissa housussa" kahvilan antiikkisohvalla ja kolmas hipelöi jokaista leivosta tahmaisin pikkusormin, kun ei osaa päättää minkä ottaisi, mutta tämän gangsterityylisen kiristämisen voi hoitaa myös hyvin kasvatetulla yksösellä. Päästä lapsi/lapset irti, katso myyjää pirullisesti hymyillen ja totea "kyllähän me lähdetään, mutta mitäs me saadaan siitä hyvästä?". Veikkaan kyllä, että lopputulos on negatiivisempi kaikkien kannalta.
*Kaksosista tai kolmosista ei tule yhtään enempää rahallista tukea kuin yksiköistäkään. Lapsilisät tietysti tulee lasten lukumäärän mukaan, mutta samalla tavalla kuin yksösten perheessä. Ei korotuksia tai muita. Monikkoperheet eivät myös muutenkaan kieri rahassa.
Pikainen laskutoimitus esimerkkinä. Vaikkapa kolmilapsinen perhe (otan pohjan omasta elämästäni). Jos yhdelle lapselle vaihtaa vaipan vuorokauden aikana noin kahdeksan kertaa (en laske mukaan yllätyspaskavaippoja, jotka tulee aina virallisen vaipanvaihdon jälkeen). Se tekee vuodessa 2920 vaippaa. Keskimääräinen vaippaikä on noin kaksi vuotta, jos oikein positiivisia ollaan. Eli ainakin 5840 vaippaa menee lapsen eliniässä. Talossa on kolme lasta. Eli 17 520 vaippaa yhteensä vähimmillään kuluu noiden pienten lasten käytössä. Yhden vaipan keskihinta on 0,25 euroa. 17 520 x 0,25= 4380 euroa. Vaippohin. Niin. Toooosi kannattavaa. Ja mainittakoon vielä, että joku tosiaan vielä vaihtaa tuon 17 520 kertaa sen perkeleen vaipan. Ja arviot ovat aika varovaisia ja yltiöpositiivisia. Siinä vaiheessa, kun joku keksii keinon tehdä rahaa käytetyillä vaipoilla, ollaan me monikkoperheet rikkaita, kun rahaa tulee samaan aikaan kahdesta, ellei jopa kolmesta reiästä. Sitä sitten odotellessa.
Myönnän rehellisesti, että äitiysavustus on suurempi kun taloon on luvassa lapsia enemmän kerralla. Kaksosista sai valita, ottaako kolme äitiyspakkausta vai sen määrän edestä rahaa, vai kaksi pakettia ja yksi osa rahana. Mainittakoon, että yhden paketin rahasumma on 120euroa. Jos kaikki ottaisi rahana, olisi se siis 360euroa. Onhan se suuri määrä rahaa sikäli. Mutta ne jotka nyt kadehtivat tuota huikeaa summaa, voivat ottaa sen 360euroa ja hakea sen turvin kaksi kunnollista turvaistuinta, kaksosvaunut jotka kulkevat eteenpäin ja kaksi pinnasänkyä patjoineen. Mitä saitte tuolla suurella summalla? Huvittuneita katseita?
* Kaksosten/kolmosten samalla tavalla pukemiseen en ota sen enempää kantaa. Voinen vain kertoa, että näin tässä päivänä eräänä tytöt, jotka oli puettu kengistä takkiin samanlaisilla vaatteilla ja hiukset oli leikattu jämptisti samaan malliin. Ja ikäeroa näillä taisi olla pikaisen arvion mukaan ainakin kaksi vuotta. Jokainen irroittakoon pointin asiayhteydestään, katselkoon sitä eri kulmista ja heittäköön sitten epäilysten varustelaatikkoon. Niin että miksi kaksosia/kolmosia EI saisi pukea samalla tavoin?
* Myös kaksoset/kolmoset tarvitsevat ulkoilua ja julkisia tilanteita siinä missä yksösetkin. Heitä ei siis viedä julkisiin paikkoihin ja ulos esittelyn vuoksi, vaan ihan siksi että hekin ovat ihan ihmisiä. Perheenjäseniä. Jonkun lapsia. Kyseessa ei ole siis näyttelytapahtuma kun perhe on yhdessä jossain. Pitäisikö kätkeytyä neljän seinän sisälle ettei kukaan vain luule julkisuudenhakuiseksi? Paris Hilton ei ole kantanut kainalokassissa kaksosia, joten millekään taivaalle ei ole kirjoitettu, että niin kuuluu tehdä.
*Äitiysloma on huikeasti pidempi. Ensin kysyn, mikä helvetin loma???? Edes yksösäidit eivät kovinkaan usein hehkuta, kuinka ihana "loma" heillä on. Toisekseen, tuo "loma" on kaksi kuukautta normaalia pidempi ja sen voivat vanhemmat keskenään päättää, kumpi pitää. Kuunneltuaan hulppeaa duoa/trioa isi ensimmäisen kuukauden jälkeen yleensä huoahtaa helpotuksesta ja toteaa olevansa maailman parhaimmassa työpaikassa. Loma? Juu ja. Rusketuskin löytyy.
*Perheautot ovat isoja. Ne ovat pitkiä, ne ovat leveitä. Naiskuskin näkökulmasta (ainakin omastani) ne ovat massiivisuutensa vuoksi erittäin raivostuttavia ajaa. Kuitenkaan niitä ei ole hommattu jotta voisi elvistellä suurilla tuloilla ja osoittaa olevansa maanteiden rengasritari ja hiekkateiden kojootti. Koettakaapa soveltaa pieneen Volgswagen Poloon kahden, ehkä jopa kolmen lapsen turvaistuimet, heidän hoitolaukkunsa ja vaununsa. Ja oho, ehkä vanhempienkin olisi suotava mahtua kyytiin. Onnistuuko? Onko turvallista?
Jotta autoon mahtuisi kaikki tarpeellinen myös mahdollisissa reissuissa (meilläkin miehen suku on levittäytynyt ympäri suomea, eli kilometrejä kertyy kun halutaan oikeasti sukuloida), siinä on oikeasti oltava tilaa. Tavallinen farmarikaan ei kätke sisäänsä salalokeroita, jonne kaikki häviää ja josta ne tavarat tarpeen tullen taas singahtavat esille. Jos kahvikuppisi on kahden desin kokoinen, saatko sinne kolme desiä kahvia ja maidot perään? Tuskin.
* Monikkovaunut on suunniteltu vain kiusallaan viemään mahdollisimman paljon tilaa. Monikkovaunujen lykkijät tahallaan tukkivat kulkuväylät ja heittäytyvät pirullinen virne naamallaan mahdollisimman poikittain jokaisen tielle. Jos joku yrittää ohi, kuski kamppaa yrittäjän.
Mitatkaapa piruuttanne vaikka lastentarvikeliikkeessä. Suurimmassa osassa on varmasti niin, että yksösvaunuissa on yksösillä paljon enemmän tilaa vaunuissaan. Sinne mahtuu mukaan unilelu, maitopullo, pullonlämmitin, eväsreppu ja silti sillä yhdellä piltillä on tilaa taiteilla siellä. Monikkovaunuissa valmistajat ovat pyrkineet saamaan vaunuista sekä käytännölliset että näppärät. Jotta monen lapsen rykelmälinnake voi olla käytännöllinen, se ei saa olla kovin massiivinen. Jotta monikkovaunuista on saatu näppärännäköiset, on lasten istumatilaa supistettu. Makuupussi saattaa juuri mahtua, mutta jos naapuri sattuu saamaan energiapiikin ja kädet alkaa käymään, on sen sormi sisaruksen nenässä. Päällekkäin olevissa vaunuissa ei myöskään rehennellä suurilla plantaaseilla. Joidenkin kokemusten perusteella monikkovanhemmilla on erilainen käsitys ahtaudesta kuin lapsettomilla tai yksösillä. Jonkun mielestä yksösvaunut on koko maapallon napa ja valtaa kaiken, monikkovanhemmalle se on suuri tila jossa voi heittää kärrynpyörää.
* Kaksoset/kolmoset kasvavat samaa tahtia. Niillä on yhteinen vaatekoko, sama kengännumero, hiuksia päässä yhtä monta ja nenäkarvat sojottaa samaan suuntaan. Jos toiselta lohkeaa varpaankynsi, ei mene montaakaan hetkeä kun seuraavalle käy samoin. Hei, oikeasti!! Vaikka niitä nyt sattui tulemaan kerralla enemmän, on ne silti yksilöitä. Toinen voi olla pitkä ja pulska, toinen lyhyt ja laiha. Toisen lempiruoka voi olla banaani, toisen maissivelli.
* Monikot nukkuvat samaan aikaan, syövät samaan aikaan, nauraa samaan aikaan ja paskataukokin pidetään yhdessä ähistäen. Tuhahdus ja läimäsy. Ei. Eieieieiei. Hyvällä tuurilla osan saattaa saada onnistumaan samanaikaisesti. On luksusta ja pitkän työn tulosta, jos ne oikeasti nukkuu samaan aikaan. Sitä autuutta voi kestää viikonkin. Sitten Kiinassa tehdastyöläinen aivastaa heinänkortta päin ja pian taas vanha tuttu rytmi kiertää; yksi herää, toinen nukahtaa ja kolmas laulaa. Hihhei ja voi autuutta.
* Työnantajalle tulee halvemmaksi kun äiti pitää vain yhden äitiysloman. Joo. Se on totta. Se on niin täysin totta. Mutta mitäs sitten kun äiti palaa töihin? Mahatauti lapsi numero ykkösellä. Pois töistä sallitut kolme päivää. Kuluu viikko. Lapsi numero kaksi oksentaa. Jälleen pois töistä sallitut kolme päivää. Puolen viikon kuluttua lapsi numero kolme laatoittaa. Jos on sopivasti viikonloppu vastassa, saattaa siinä olla enää pari sairaslomapäivää. Kun on kulunut pari viikkoa ja juhlit terveyttä, paskot allesi työpalaverissa ja pidät omalta osaltasi sairasloman. Uskottavuus lähti yhtä nopeasti kuin vuoden työntekijän palkinto. Työnantajakin varmasti riemuitsee, kuinka hienoa ja halpaa tuo lisääntyminen kaiken kaikkiaan oli. Onneksi pidit vain yhden loman!!!
*Siinä se kaksi menee kuin yksikin. Just. Justjust. Niinhän se varmaan voi jossain Kaukaisen Laakson satukirjassa mennä. Mutta. Olen koettanut. Vaihtanut Diivalle vaipan. Tuijotellut Murinaa, katsonut kehottavasti, taputtanut rohkaisevasti. Kymmenen minuutin päästä Murinan vaippa oli edelleen pissassa. Tämä temppu ei toimi aina edes silloin, kun miehelle sanoo että jos mä vaihdan tän niin vaihda sä se. Puolen tunnin päästä lapsi edelleen pyörii paskavaipassa. Ei. Kaksi ei mene niin kuin yksi. Toinen lapsista ei myöskään voi syödä molempien puolesta. Jos ruokit vain toisen, huutaa toinen nälkää siihen saakka kuin tällekin on ruokaa annettu. Anteeksi. Nyt rikoin tämän suurimman kuplan. Anteeksi.
######Kirjoittaja ei tahdo suututtaa ketään. Kyseessä on lievällä huumorilla (tällä kertaa hieman epäonnistuneella sellaisella) kirjoitettu juttu, joka sai inspiraationsa eräästä nimeltämainitsemattoman sivun (jonka jäsenet on ihan syrän) keskustelusta.
lauantai 23. helmikuuta 2013
Uhkapeliä äidinvaistolla- panoksena yöunet
Niin. Eilen sain heti aamusta varattua paikallisesta Mehiläisestä ajan lastenlääkärille Murinaa varten. Ja olin aivan satavarma korvatulehduksen iskemästä. Aina siihen saakka kunnes huomasin jotain uutta. Hammas. Pieni, valkoinen terävä hammas aiemmin puhjenneen alahampaan vieressä. Pieni ja suloinen valkoinen piikki, jonka ikenen läpi tuleminen ei ole voinut olla mukavaa. Aloin muistella, että Murina piti täsmälleen samanlaista trafiikkia ensimmäistä hammasta edeltäneenä yönä, kuin oli nyt pitänyt. Sanoin oivalluksestani miehelleni ja yksissä tuumin mietimme, josko se nyt ei olisikaan korvatulehdus. Päätin ottaa riskin ja peruutin Mehiläisen ajan ajatellen, että siihen voi olla suurempiakin tarvitsijoita.
Murinan ensimmäisten pidempien päiväunien keskeytyessä huutoon aloin katua peruutusta. Illan tullen soitin Yliopiston Apteekin neuvontaan puuduttavasta korvatipasta, saako sitä antaa alle yksivuotiaalle. Meille kun tuota ainetta ostettiin heti kun se tuli apteekkiin, mutta käyttöohje on sitten tietenkin ehtinyt hävitä. Onneksi ystävällinen asiakaspalvelija osasi kertoa, ettei tipassa ole ikärajaa ja jos on epävarma siitä, kummassa korvassa tulehdus on, voi laittaa huoletta molempiin. Ja aine vaikuttaa, vaikka sitä laittaisi pumpulituppoon ja pienen korvaan, ettei tarvitse pitää kymmentä minuuttia kyljellään.
Murinan nukahtaminen oli hieman äänekkäämpää kuin aiempina iltoina ja olin totaalivarma siitä, että nyt ei yöllä nukuta. Yritin takoa takaraivooni tietoiskun siitä, ettei se sitten ole Murinan vika, jos äiti on peruuttanut lääkäriajan, etten yön pimeitä tunteja valvoessani ääneen kiroile, vaan menen hakkaamaan päätäni talon toiseen päätyyn.
Koska edellisyön unet tosiaan olivat jääneet vähiin, tästä mutsista lähti taju ennen Uhmaa. Olin laittamassa häntä nukkumaan, mutta en voi satavarmuudella sanoa, kumpi nukahti ensin ja poistuiko Uhma sängystään. Itse en ainakaan poistunut, ennen kuin jossain vaiheessa heräsin Uhman kyljenkääntöön. Silloin siirryin omalle patjalleni ajatellen, että jokainen nukuttu minuutti yön valvomista odotellessa on plussaa.
Mutta. Yllätys oli yltiöpositiivinen kun ensimmäisen kerran heräsin ruokkimaan Diivaa yhdeltä ja Murina nukkui tuolloin vielä tuhisten kaikessa rauhassa. Murina söi ensimmäisen kerran vasta puoli neljältä ja Diiva sitten viideltä toisen kerran. Noustessani viiden aikaan Murina vaati santsausta ja Diiva harjoitteli konttaamista selitellen omalla kielellään jotain. Murinan syötyä käänsin Diivan takaisin selälleen antaen tutin samalla. Huone hiljeni ja itse hissuttelin aamukahvinkeittoon ja hyvin levänneenä uuteen aamuun. Yöhän meni paremmin kuin hyvin! Tarvitsisi vain paremmin luottaa omaan äidinvaistoonsa sen enempää murehtimatta. Vaikka kuinka tuntuu, että nyt ollaan väärässä ja se kuuluisa äidinvaisto on pelkkä urbaani legenda, niin kyllä joku aavistus kuitenkin asiasta on. Se vain täytyy päästää pintaan!
Ajattelin nyt mainostaa taas tuota Lidliä. Kävin siellä eilen viikonlopun ruokaostoksilla. Ajattelin taas hieman kirjailla kauppakustannuksia ylös kuukauden aikana ja käydä siis lähes vallan tuossa halvan hinnan kaupassa. Nyt viikon aikana olen säästänyt pelkästään rasvattomassa maidossa viisi euroa. Siis viikossa VIISI euroa. Jo pelkän maidon kanssa. Toistanko itseäni? Kyllä, mutta asia hämmentää edelleen niin paljon, että se on mainitsemisen arvoinen asia. Olen ostanut tämän viikon aikana 17 litraa maitoa. Lidlissä se siis on sen 71senttiä. Muissa kaupoissa päälle euron, jopa Pirkkamaito. Ja maito on täysin kotimaista. Hurraa Lidlille! Vaipat aion kylläkin edelleen hakea sittarista, ihan vain merkkiuskollisuuden takia. En lähde kokeilemaankaan, vuotaako vai kestääkö joku muu merkki kuin Pampers tai Libero.
Sen verran vielä, että olen aiemmmin miettinyt sittarin eduiksi plussapisteet. Kuukaudessa saan tililleni 10-15 euroa. Eli, jo pelkkää halvempaa maitoa ostaessa säästän enemmän kuin saisin plussapaikoissa. Eli yksi teoria hylätään taas. Enkä usko S-ryhmänkään laittavan paremmaksi.
Mitäs muuta sitten vielä... Uhma nyt edelleen haluaa jatkuvasti vauvoja syliinsä. Hän silittelee heitä ja tekee haukka lentää- leikkiä niin että kaksikko nauraa ääneen (haukka lentää oli oma suosikkini ihan lapsena. Toinen lennättää kättään lapsen päällä ja toistaa "haukka lentää, haukka lentää"- mantraa satunnaisen monta kertaa. Lopulta haukka tekee pesän kainaloon. Uhman versio on "hooooo, hooo, hoooo"= haukka lentää ja "trlllitirllllitrlllll"= tekee pesän kainaloon). Ihana isoveli.
Diivalle ei vielä ole tullut hampaita ja arvatkaapa vain, kuinka kovin odotan ensimmäisen puhkeamista. Kulmahampaan kohdalla ien oikeasti pullottaa siihen malliin, että läpi on tulossa. Tosin, tuo hammas joka Murinalla tuli nyt läpi, pilkisti valkeana täplänä jo silloin kun ensimmäinen hammas tuli läpi, eli kolme viikkoa sitten (2.2), eli kaipa Diivakin työstää tuota teräänsä vielä hetken. Hiuksia Diivalla sitten jo onkin lähes enemmän kuin äidillään. Nyt se on kasvanut sen verran, että ennen niin suloinen mohikaanipystytukka ei olekaan enää pystyssä. Snif. Neiti oli kuin äitinsä aamuisin hiusten sojottaessa joka suuntaan ja keesin matkiessa Vesku Jokisen hiusmallia. Niin söpöä.
Mieleni tekisi kirjoittaa heti perään toinen blogipäivitys urbaaneista monikkolegendoista, mutta en ole ihan varma, antaako kello siihen myöten. (En olekaan vielä ehtinyt toteuttaa kellotonta tai puhelimetonta päivää, nekin päivät on vielä tulossa mutta taidan tarvita henkisen valmistautumisen asiaan....)
Ehkä on parempi jättää homma huomisaamuun. Tai sitä seuraavaan, riippuen nyt mihin aikaan itse jaksan nousta ja miten lapset nukkuu.... Iloista lauantaiaamua! (olihan nyt lauantai???)
Murinan ensimmäisten pidempien päiväunien keskeytyessä huutoon aloin katua peruutusta. Illan tullen soitin Yliopiston Apteekin neuvontaan puuduttavasta korvatipasta, saako sitä antaa alle yksivuotiaalle. Meille kun tuota ainetta ostettiin heti kun se tuli apteekkiin, mutta käyttöohje on sitten tietenkin ehtinyt hävitä. Onneksi ystävällinen asiakaspalvelija osasi kertoa, ettei tipassa ole ikärajaa ja jos on epävarma siitä, kummassa korvassa tulehdus on, voi laittaa huoletta molempiin. Ja aine vaikuttaa, vaikka sitä laittaisi pumpulituppoon ja pienen korvaan, ettei tarvitse pitää kymmentä minuuttia kyljellään.
Murinan nukahtaminen oli hieman äänekkäämpää kuin aiempina iltoina ja olin totaalivarma siitä, että nyt ei yöllä nukuta. Yritin takoa takaraivooni tietoiskun siitä, ettei se sitten ole Murinan vika, jos äiti on peruuttanut lääkäriajan, etten yön pimeitä tunteja valvoessani ääneen kiroile, vaan menen hakkaamaan päätäni talon toiseen päätyyn.
Koska edellisyön unet tosiaan olivat jääneet vähiin, tästä mutsista lähti taju ennen Uhmaa. Olin laittamassa häntä nukkumaan, mutta en voi satavarmuudella sanoa, kumpi nukahti ensin ja poistuiko Uhma sängystään. Itse en ainakaan poistunut, ennen kuin jossain vaiheessa heräsin Uhman kyljenkääntöön. Silloin siirryin omalle patjalleni ajatellen, että jokainen nukuttu minuutti yön valvomista odotellessa on plussaa.
Mutta. Yllätys oli yltiöpositiivinen kun ensimmäisen kerran heräsin ruokkimaan Diivaa yhdeltä ja Murina nukkui tuolloin vielä tuhisten kaikessa rauhassa. Murina söi ensimmäisen kerran vasta puoli neljältä ja Diiva sitten viideltä toisen kerran. Noustessani viiden aikaan Murina vaati santsausta ja Diiva harjoitteli konttaamista selitellen omalla kielellään jotain. Murinan syötyä käänsin Diivan takaisin selälleen antaen tutin samalla. Huone hiljeni ja itse hissuttelin aamukahvinkeittoon ja hyvin levänneenä uuteen aamuun. Yöhän meni paremmin kuin hyvin! Tarvitsisi vain paremmin luottaa omaan äidinvaistoonsa sen enempää murehtimatta. Vaikka kuinka tuntuu, että nyt ollaan väärässä ja se kuuluisa äidinvaisto on pelkkä urbaani legenda, niin kyllä joku aavistus kuitenkin asiasta on. Se vain täytyy päästää pintaan!
Ajattelin nyt mainostaa taas tuota Lidliä. Kävin siellä eilen viikonlopun ruokaostoksilla. Ajattelin taas hieman kirjailla kauppakustannuksia ylös kuukauden aikana ja käydä siis lähes vallan tuossa halvan hinnan kaupassa. Nyt viikon aikana olen säästänyt pelkästään rasvattomassa maidossa viisi euroa. Siis viikossa VIISI euroa. Jo pelkän maidon kanssa. Toistanko itseäni? Kyllä, mutta asia hämmentää edelleen niin paljon, että se on mainitsemisen arvoinen asia. Olen ostanut tämän viikon aikana 17 litraa maitoa. Lidlissä se siis on sen 71senttiä. Muissa kaupoissa päälle euron, jopa Pirkkamaito. Ja maito on täysin kotimaista. Hurraa Lidlille! Vaipat aion kylläkin edelleen hakea sittarista, ihan vain merkkiuskollisuuden takia. En lähde kokeilemaankaan, vuotaako vai kestääkö joku muu merkki kuin Pampers tai Libero.
Sen verran vielä, että olen aiemmmin miettinyt sittarin eduiksi plussapisteet. Kuukaudessa saan tililleni 10-15 euroa. Eli, jo pelkkää halvempaa maitoa ostaessa säästän enemmän kuin saisin plussapaikoissa. Eli yksi teoria hylätään taas. Enkä usko S-ryhmänkään laittavan paremmaksi.
Mitäs muuta sitten vielä... Uhma nyt edelleen haluaa jatkuvasti vauvoja syliinsä. Hän silittelee heitä ja tekee haukka lentää- leikkiä niin että kaksikko nauraa ääneen (haukka lentää oli oma suosikkini ihan lapsena. Toinen lennättää kättään lapsen päällä ja toistaa "haukka lentää, haukka lentää"- mantraa satunnaisen monta kertaa. Lopulta haukka tekee pesän kainaloon. Uhman versio on "hooooo, hooo, hoooo"= haukka lentää ja "trlllitirllllitrlllll"= tekee pesän kainaloon). Ihana isoveli.
Diivalle ei vielä ole tullut hampaita ja arvatkaapa vain, kuinka kovin odotan ensimmäisen puhkeamista. Kulmahampaan kohdalla ien oikeasti pullottaa siihen malliin, että läpi on tulossa. Tosin, tuo hammas joka Murinalla tuli nyt läpi, pilkisti valkeana täplänä jo silloin kun ensimmäinen hammas tuli läpi, eli kolme viikkoa sitten (2.2), eli kaipa Diivakin työstää tuota teräänsä vielä hetken. Hiuksia Diivalla sitten jo onkin lähes enemmän kuin äidillään. Nyt se on kasvanut sen verran, että ennen niin suloinen mohikaanipystytukka ei olekaan enää pystyssä. Snif. Neiti oli kuin äitinsä aamuisin hiusten sojottaessa joka suuntaan ja keesin matkiessa Vesku Jokisen hiusmallia. Niin söpöä.
Mieleni tekisi kirjoittaa heti perään toinen blogipäivitys urbaaneista monikkolegendoista, mutta en ole ihan varma, antaako kello siihen myöten. (En olekaan vielä ehtinyt toteuttaa kellotonta tai puhelimetonta päivää, nekin päivät on vielä tulossa mutta taidan tarvita henkisen valmistautumisen asiaan....)
Ehkä on parempi jättää homma huomisaamuun. Tai sitä seuraavaan, riippuen nyt mihin aikaan itse jaksan nousta ja miten lapset nukkuu.... Iloista lauantaiaamua! (olihan nyt lauantai???)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)