Hei tiijäks te sen tunteen kun...

- Hyvin suunniteltu on puoliksi levinnyt? Joo, ite ainakin tiedän ja useimmiten se johtuu siitä että luulen ehtiväni liikaa liian pienessä ajassa. Tai siksi kun aloitan innoissani ja sitten se homma jää vähän johonkin. Hyviä esimerkkejä ovat mm. nettilukio, lasten vaatteiden raivaus ja... no joo, on siinäkin sentään kaksi. Nettilukio on jäänyt vähemmälle, mutta en ole luovuttanut, enkä aiokaan. Sitä aikaa tehdään sille, viimeistään sitten kun ne kaksi pikku rällääjää nukkuvat koko yönsä. Onneksi on hienoa voivansa sanoa olevansa lukiolainen, tuntuu niin nuorelta. Ja tuo lasten vaatteiden raivaus oli viime viikon homma. Alkoi ihan hyvin ja sain liian pienet vaatteet jo samaan laatikkoon, mutta tästä innostuneena ostin kirppikseltä Diivalle 25eurolla yli 50vaatteen paketin, joka sisälsi tämänhetkisiä ja seuraavia kokoja. Oho, niin kuin Uhma sanoisi. Ja Murinalle aiemmin ostetut vaatteet odottavat paikoilleen järjestelyä. Jatkan, jatkan. 

- Ensin tuntuu että aikaa on ihan huippuhelvetisti ja yht äkkiä yllättäin sitä ei ole enää ollenkaan. Yep, otettakoon esimerkkinä että Uhman synttärijuhlat ovat tulevana viikonloppuna la-su ja ainoa mitä olen tehnyt valmiiksi on eilinen suklaapiirakka erilaisin koristuksin. Ja sain eilen siivottua, mutta se ei sulje pois uudelleen imuroinnin pakkoa tai sitä että edelleen on kahden sortin voileipäkakut ja täytekakku pikku miniatyyreineen tekemättä. Teen ne tänään, viimeiset koristelut todennäköisesti yömyöhään ja huomenaamulla saakin olla silmät ristissä maailman pienimpänä miehenä pussien kasvaessa silmien alle. 

- Kun kaikki mihin koskee, laukeaa käsiin? Oli kyseessä sitten puhelin, tietokone, kahvinkeitin tai ***tu vaikka juustohöylä, se lopettaa toimimisen juuri kun itse allekirjoittanut koskee siihen. Puhelimesta häviää kentät heti kun yrittää nettiin (lue: facebookkkiin), tietokone jää jumittamaan jollekin ihmeen akvaariosivustolle jonne koneesssa ei edes ole ollut osoitetta, kahvinkeitin tiputtaa pelkkää vettä siihen saakka kunnes huomaa ettei olekaan laittanut poroja suodatinpussiin ja juustohöyläkään ei toimi yhtä hyvin kuin ennen. Tai mistäs sen tietää, miten hyvin se ennen on toiminut väärinpäin käytettäessä. Ei kai se nyt leikkaa jos teräpuoli on ylöspäin. Eikä muuten leikkaa sillä sen käyttäjälläkään. Fiuuuuu, poks.

- Kun kaikki juuri miten olet suunnitellut ja yhden ihanan hetken luulet eläväsi Strömsössä? Ei, en minäkään. Olen kyllä kuullut tällaisista ihmisistä, mutta tullut siihen lopputulokseen että ne kaikki taitavat elää siellä Strömsössä, eikä sellaista paikkaa sittenkään ole oikeasti olemassa kartalla, vaan se on MikäMikäMaan naapurissa. 

- Kun kaikki lapset huutavat, melskaavat, ovat tyytymättömiä ja pystyt silti hymyilemään niin suullasi kuin perseelläsi, nielemään kiukkusi ja rauhallisesti sanomaan "olkaa ihan rauhassa, kyllä äiti auttaa", ja hyräillen alkaa purkaa ongelmia? Itse en usko tällaisten ihmisten olemassaoloon. Menee samaan kategoriaan Peter Panin kanssa; jos se olisi olemassa, omisin sen itselleni ja se saisi opettaa mulle lentämisen salat.

Nuo listat ovat kivoja. Huisin kivoja. Paljon helpompi pinoa asioita nippuun ja silti eksyä niistä. Ja ei, en ole kyllästynyt blogin kirjoittamiseen tai lopettamassa sitä. Kirjoitusolosuhteeni muuttuivat ja siihen sopeutuminen ja homman muokkaaminen vaati aikansa. Kuten esimerkiksi paikka. Mieheni päätti reilu viikko sitten että rakas pöytä, jolla olen kirjoittanut, vie liikaa tilaa takkahuoneesta. Tuo sohvapöytä siirtyi olohuoneeseen. Kirjoitupöytäni lähti ja sen sijaan että olisin voinut jatkaa selkä kyyryssä matalalla jakkaralla kirjoittamista, jouduin siirtymään keittiön pöydän ääreen selkänojalliselle tuolille ja istumaan suorassa niin kuin normaalit, selkärangalliset ihmiset. Mitää??? Ei onnistu. Ihan kamalaa. Onneksi eilen sisustin mieheni ollessa töissä ja siirsin tuon ihanan sohvapöydän Uhman huoneen pöydäksi, jolla Uhma saa piirtää ja muuta, joten voin aamuisin rauhassa lainata hänen huonettaan. Selkä solmussa ja jalat puuduksissa, mutta että on kotoisa olo! 

Toinen mikä muuttui, oli aamutupakka. Joudun kaksi kertaa miettimään, haluanko ottaa riskin että lapset heräävät. Yleensä en halua. Takaovi, jonka mieheni siis alle puoli vuotta sitten asensi paikoilleen, kun ensin olimme saaneet sen yli puolen vuoden odotuksen jälkeen, meni rikki. Ei auennut enää, ei vain toiminut. Paikalle tuli lukkoseppä. Nyt ovea ei saa käyttää, täytyy odottaa että lukkoseppä on saanut tilattua jonkun osan ja tullut asentamaan sen. Odotan jännityksellä, meneekö hommassa yhtä kauan kuin oven toimituksessa. Koska olen lähes diplomaattinen tyyppi, en mainitse oven toimittanutta tehdasta/myymälää. Sanon vain, että jos se on itsestäni kiinni, sitä firmaa ei enää käytetä (note yourself: kysy mieheltäs mikä firma se taas olikaan mistä se helvetin ovi tuli....). Ja kun siis takaovea ei voi käyttää, on etuovi ainoa vaihtoehto, joka taas on joku 70- luvulta jossa ei ole painettavaa kahvaa, vaan se vedetään kiinni kunnolla. Ja koska ovi on vanha, se täytyy oikeasti kiskoa kiinni. Ja jos keittiössämme olisi avohylly kahvikuppeineen, ne kupit olisi jo tulleet alas. Niih. 

Mutta kiitossii tästä aamusta, saattaapi olla että nyt palailen asiaan entiseen malliin kun kirjoituskorkeus on kohillaan. Syrän, myös myöhäiset ystävänpäiväntoivotukset. Syrän.