- Sillä silloin saattaa saada. Unohdin eilen lähteissäni ehdottaa miehelleni pikaista imurin- ja mopinulkoilutusreissu tylsyyden estämiseksi, olihan hän jäämässä kotiin kaikkein helpoimman ja rauhallisimman version kanssa. Ehdittyäni poikineni äitini luokse laitoin sitten viestin tyyliin" hei kultsi, mulla on maailman paras idea", jossa kerroin toiveestani. Viestini ei tietenkään saanut vastausta, joka varmaan johtui siitä ettei keskisormea voi lähettää tavallisen viestin muodossa.
Onnistuin yllättävän helposti seikkailemaan poikien kanssa, kävin jopa huoltamokahvilalla katsomassa työtoveriani, jonka muuten pitäisi aloittaa synnytys niin että pieni syntyy tämän päivän puolella. Tars varmaan säikäyttää se kunnolla näin aamusta.... Niin, Uhma viihtyi huoltamossa tosi hyvin, koska siellä oli lasten leikkipaikka. Seinään upotettu lasten kosketusnäytöllinen "tietokone" lumosi pikkumiehen ja itse sain juoda kahvini yllättävän rauhassa, sillä Murinakin keskittyi lähinnä hymyilemään ympäristölleen turvakaukalostaan.
Äitini luona Uhma tajusi, että hetkiiiiiinen, mitä helvettiä tuo pikkuveli tekee mukana? Oivallus syttyi kuin kirkas lamppu Uhman silmiin, jonka jälkeen piti tietysti hiukan tehdä kiellettyjä asioita, ihan vain varmistukseksi siitä, että mamma huomaa hänet. Alun pienen kiusanteon jälkeen Uhma rauhoittui. Totesin, että tekee todella hyvää ottaa myös toinen kaksosista minun ja Uhman mukaan, koska Uhma kuitenkin viihtyy mammojen ja mummujen sylissä, niin äidin syli jää vain toiselle kaksoselle. Kotona taas toinen saa isän jakamattoman huomion.
Kiersin lasten kanssa myös omien isovanhempieni luona. Riemuni oli suuri kun isäni kaikki sisarukset olivat äitinsä luona, yhdellä kyläilyllä tapasi monta ihmistä. Uhma viihtyi tätieni sylissä kuin liimattu, ensimmäisen tunnin aikana pojan jalatkaan eivä suostuneet toimimaan, vaan muuttuivat spagetiksi heti kun niihin yritti asettaa painoa.
Ilta meni rauhassa kotona lasten pesuhetkissä ja rauhoittuessa. Suuri ylläri ei liene, että nukahdin sohvalle kesken ohjelman katselun. Se alkaa olla aika pinttynyt tapa ja sohvallekin alkaa muodostua hiljalleen muotti valahtaneesta ruumiistani. Jälleenmyyntiarvo on pahasti laskenut.
Entä oliko mieheni siivonnut? Oli, kyllä, todellakin. En jäänyt jumiin keittiön lattiaan, eikä nurkissa leijunut karvapalloja. Kotiinpaluu oli ihana, kun oli siistiä. Miten niin vähästä voi saada niin hyvän mielen? Helposti. Saa todeta, ettei itse olekaan se talon ainoa aikuinen, vaan siellä elää myös toinen, joka ottaa vastuuta ja tekee töitä yleisen viihtyvyyden puolesta. Ihanaa. Tuskin tuosta tapaa tulee, mutta silloin en ehkä edes arvostaisi sitä, vaan pitäisin itsestään selvyytenä.
Kohta marraskuu on ohi. Ihan pian. Kun joulukuun ensimmäinen koittaa, päästän hullun, sisäisen minäni irti. Siis yhden niistä, sen joka rakastaa joulua ja on jo kuukauden päivät odottanut että pääsee koristelemaan, leipomaan, laittamaan ja hyppimään seinille. Eilen tämä kyseinen tyyppi sai sen verran puheenvuoroa, että se varmisti mieheltäni muutamien jouluvalojen paikan (jos hommaan valot, vedätkö sähköt). Ja tällä viikolla täytyy antaa vapaita käsiä niin, että näistä kolmesta pikku hilleristä saa todella edustavan joulukorttikuvan. Viime vuonna sanoin korttikuvaa Uhmasta yrittäessäni, että viimeinen joulu kun tuhtaan kortteja, mutta täytyyhän lapsen ensimmäisestä joulusta nyt jotain muistoja laittaa, seuraavina ollaan sitten jo normaalisti. Todennäköisesti näiden samaisten kuvien ja kyseisen lauseen aikoihin sattui pikku vahinko, kului hetki ja sitten näyttikin jo raskaustesti plussaa. Kului toinen hetki ja kuului blop, kun maailmaan syntyi kaksi pienokaista lisää. Ja nyt on näiden samaisten sankareiden ensimmäinen joulu. Koska ehkäisykapseli erittää ruokahalua kiihdyttävää hormonia ja tunnen sen vaikutuksen, uskallan sanoa, että tämän joulun jälkeen otetaan normaalisti ilman suuria hössötyksiä (ja vuoden kuluttua on kolmosten ensimmäinen joulu pilkan osuessa omaan nilkkaan.....). Kuitenkin, kun sisäinen joulukaveri saa vallan, muuttuu talomme joulun ihmemaaksi. Ehkä tuo talon ainoa järkevä tyyppi (mieheni) muuttaa kuukaudeksi pois, kun ei kestä joulunpunaisen kulkustoiminnalla varustetun superpallon kimpoilua seinille päivää kauempaa. Säälikää häntä jo nyt, joku kiltti ihminen ehkä voisi varoittaa häntä tästä alkavasta kaudesta. Tai, no, eiköhän hän ole reilussa viidessä vuodessa jo oppinut tuntemaan puolisoaan sen verran, että tietää, ettei todellakaan tule pääsemään helpolla. Syrän mieheni hermoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti