Ikäkriisi!!!

Nyt ei voi sanoa muuta kuin että ai! Ja kirota tuo uusi laki, että alle kolmekymppisiltä näyttäviltä tulee kysyä henkkarit, jos kyseinen ihminen ostaa tupakkaa tai alkoholijuomia. Asiakaspalveluammatissa olevana liputin tuon asian puolesta innoissani, mutta se kääntyikin sitten vastaan. Eilen nimittäin ostin tupakkaa ja mitä tapahtui? Ei mitään! Poika kassalla ei kysynyt henkkareita, vaan kiltisti kertoi minkä numeron takaa löytyy kaipaamani merkki ja veti sen viivakoodinlukijasta. Otti rahani ja sanoi kiitos hei. En muista, vastasinko siihen mitään, järkytykseni veti kieleni solmuun ja toi viisitoista ryppyä lisää. Näytänkö yli kolmekymppiseltä vai oliko tuo kassamyyjä jo reilun kahden viikon jälkeen kyllästynyt henkkarirumbaan? Ja viisastelijoiden ei tarvitse sanoa, että tuo tupakointi itsessäänkin vanhentaa, se on tiedossa. 

Koska poden parhaillaan lievää ikäkriisiä tulevien syntymäpäivieni johdosta, uskon ulkonäköni kattavan sen kolmenkympin maagisen rajan. Ensi maanantaina on tullut elettyä neljännesvuosisata ja se aiheuttaa väristyksiä. Lähes jokainen on varmaan kuullut vitsin, jossa nainen kysyy mieheltään mielipidettä, kuinka vanhalta näyttää, johon mies vastaa "vartalo 20, kasvot 18, iho 25, perse 23". Tästä nainen jo innostuu ja alkaa kehua miestä huomaavaisuudesta, kun mies älähtää naista odottamaan, että yhteenlasku valmistuu. Tästä syystä en aio kysyä mieheltäni mitään. Poden ikäkriisini, itken, venytän naamaani ja menen ostamaan kaapin täyteen silmänympärys- antiage- selluliitinpoisto- rypynpoisto- ja muita hienoja voiteita, joita läimin itseeni muutaman päivän. Sitten teen pienen kuoleman, nousen kuin fenixlintu tuhkasta ja suuntaan ensin lähimpään lävistysliikkeeseen hakemaan kasvot täyteen rautaa, josta siirryn parturikampaamoon teettämään sateenkaarikeesin ja siitä kadunkulmille näyttämään keskisormea kaikille ja kaikelle. Suunnitelma? Toteutettavissa oleva, mutta ehkä jatkan kuitenkin kolmen lapsen äitinä, joka iltaisin seisoo peilin edessä, nyppäsee ylimääräisen harmaan pois ja menee nukkumaan tyytyväisenä siitä, että päivästä on jälleen selvitty, ihan sama onko se päivä lisätty ikään vai ei. 

Ensimmäistä kertaa noin viikkoon Diivan ja Murinan yö oli rauhallinen. Tiedä sitten, mikä on aiempien öiden rauhattomuuden aiheuttanut, hampaat vai liikkeelleyritys, mutta aiempi innostukseni vain kahdesta syöntikerrasta kyllä koki pienen kolauksen muutamana yönä. Kokemuksesta viisaampana en aio sen enempää hehkuttaa viime yötä ja luule sinisilmäisenä, että tulevat yötkin ovat helppoja. Ne on mitä on, mutta lohduttaudun vastaisuudessakin sillä, että nämä ovat elämäni viimeiset, pienten vauvojen kanssa valvotut yöt. Kun näistä selvitään, on yöt nukkumista. Poikkeustiloja, kuten korvatulehduksia, mahatauteja ja muita mahdollisia pöpö- öitä lukuunottamatta. Ja sitten kun niistä selvitään, alkaa se teini- ikäisten perässä valvominen. Mutta siihen on jo aikaa, tuolloin täytän jo viidennentoista kerran sen neljännesvuosisadan. 

Edellispäivänä meillä oli pieni tyytyväinen vauva käymässä äitinsä kanssa. Tuijotin tuota neljän ja puolen kuukauden ikäistä tyttöä kuola valuen, kun hänen äitinsä selitti, miten tyttö nukkuu 10-12 tuntia yössä syömättä, nukkunut jo laitokselta asti. Äiti kertoi, ettei tyttö oikeastaan kiukuttele  tai itke, muuta kuin nälkäisenä ja väsyneenä hieman kitisee. Väsyneenäkin tuo pieni kuitenkin vain laittaa silmät kiinni. Lasten erilaisuus todistui siinä vaiheessa, kun laitoin itse Diivan ja Murinan vaunuihin heijatakseni heidät päiväunille. Samaan aikaan toinen äiti kysyi, saako lainata pinnasänkyä. Sinne hän vei tyttönsä ja siinä vaiheessa kun Murina nosti ääntään ilmoittaakseen, ettei uni maistuisi, tuo toinen tyttö oli jo sikeässä unessa pinniksessä. Helppo lapsi. Eilen aamulla Diivan ja Murinan kitistessä kysyin heiltä, muistavatko he edellispäiväisen vauvan. Sitten kysyin, muistavatko he, miten vauva kiukutteli. Neljä silmää katsoi, kun sanoin, ettei äitikään muista, koska se pieni tyttö EI kiukutellut!!!

Sinänsä mietin eilen ja sanoin miehellenikin, että ihan sama, miten haastava vauva- aika on, jos vauvoista kasvaa helppoja taaperoita. Vaikka Uhmakin osaa kiristää pinnaa ja on hyvinkin omatahtoinen, ei se ole niin vakava juttu siihen nähden, että voin antaa hänen olla takkahuoneessa katsomassa telkkaria kaikessa rauhassa kun itse laitan ruokaa. Ei tarvitse pelätä, että hän saisi päähänsä tehdä jotain ei niin fiksua. Jos huudan häntä nimeltä, hän noin kolmannen kutsun jälkeen tulee näyttäytymään. Sen hän osasi jo alle vuoden ikäisenä, saatoin juoda kahvia keittiössä kaverini kanssa ja Uhma leikki huoneessaan. Huutaessani hänen peräänsä hän tuli ovelle ja palasi leikkeihinsä. Eli ihan sama, vaikka vauvojen kanssa saakin vääntyä solmuun pitääkseen heidät pääosin tyytyväisenä. Diivan ryömintä on vielä sen verran hidasta, että voin sanoa vauvojen pysyvän paikoillaan. Homma ei siis kuitenkaan ole niin haastellinen. Siis vielä, nimenomaan vielä. 

Olen nyt tasan kahdeksan päivää tunnollisesti pukenut kaikki kolme lasta kaksi kertaa päivässä ulos (poikkeuksena se aamu, jolloin olin hammaslääkärissä, tuolloin ehdin vain illalla). Välillä on tullut huuto, joskus on saatu kaikki rauhassa ulos ja muutaman kerran ulkopuolinen on voinut luulla talomme ohi kulkiessaan, että palohälyttimemme huutavat modernisoitua ääntä. En tiedä, onko oma kuntoni parantunut yhtä paljon kuin kärsivällisyys, mutta lapset ovat olleet paljon tyytyväisempiä. Ja ennen kaikkea, Uhma ei enää pelleile niin paljon kävellessään vieressä, vaan siis oikeasti kävelee. Sunnuntaina koin suuren ylpeyden hetken, kun noukin muutaman roskan lenkkimme varrelta pois. Tarkoittaen siis tyhjää tupakka- askia ja kaljapäkin muoveja. Uhma ymmärsi heti, mistä oli kysymys, eikä lenkkipolkumme varrelle jäänyt edes karkkipaperia tuon pienen miehen noukkiessa niitä ja kantaessa niitä minulle talteen. Sitten laitoimme ne yhdessä roskiin. Illan lenkillä joku oli tiputtanut tyhjän irtokarkkipussin keskelle tietä. Uhma nappasi sen ja kantoi läheiselle roskikselle. Kasvatan siis itseni kaltaista puunhalaajatyyppiä, mutta en näe sitä ollenkaan pahana asiana. Päinvastoin.