Löytö!!!

Tai no joo, bongasin tämän  ihanuuden kirppikseltä jo silloin kun ostin sen ihanan soittorasiankin. Kyseinen mööpeli jäi kummittelemaan mieleeni niin, että pyysin jo erästä ystävääni käymään kirppiksellä katsomassa, onko se siellä vielä. Ja olihan se. Hinta ei kyseiseksi tavaraksi ollut suuren suuri, mutta olisi lohkaissut yhden kauppareissun verran kukkarosta, eli asiaa piti suunnitella ja harkita. Päätin, että jos se löytyy paikaltaan vielä seuraavana äitiyspäivärahapäivänä, niin kohtalo haluaa minun ostavan sen. Helppoa, jätä homma muiden käsiin.
Selitin innoissani tästä rakkaudesta perjantaina anopilleni samalla kun esittelin soittorasiaa. Hän ymmärsi heti, miksi rakastuin kyseiseen kapistukseen. Hänkin oli yrittänyt ostaa samanlaista huutokaupasta, mutta hinta oli noussut liian korkeaksi. Seuraavana aamuna, eli eilen, anoppini sitten sanoi että he haluavat miehensä kanssa ostaa tuon kaksosille, että sellainen sitten tulee sukuun.
Jännitin matkaa kirpparille kuin lapsi jouluaattoa. Epäilyksistäni huolimatta tuo maailman ihanin tavara oli paikoillaan! Soitto tädilleni, entisöisikö hän sen. Kyllä. Soitto veljelleni, kuljettaisiko hän sen tätini verstaalle. Kyllä. Maksu ja lupa säilyttää sitä siellä siihen saakka, kunnes veljeni ehtii hakemaan. Entä mikä se siis on? No tässä kuva:

Vanhanaikainen tuplapulpetti, jossa on mustepulloille paikat ja kaikki. Kaksoset saavat tämän käyttöönsä sitten, kun kaikkea ei ole pakko tuhota.

Se on aarre, josta en luovu. Metsästyksessä on toki Uhmallekin samanlainen, jos jostain tulisi kohtuuhinnalla vastaan. Mieheni asenne oli "ei tuollainen meille mahdu, eikä sillä mitään tee". Hän kuitenkin on mies ja miehet ymmärtävät anoppini mukaan vain kaljapullon päälle. Pisteet hänelle. Ja sanoinkin miehelleni, että siinä vaiheessa kun tuo arvokkuus muuttaa meille, ovat lapset jo siinä iässä, että suurin osa tällä hetkellä tilaa vievistä rojuista on laitettu pois. Ja sovimme anoppini kanssa, että jos suunnitelmani ei syystä tai toisesta toteudukaan, tuo aarre muuttaa heille. Tätä taas anopin mies ei ymmärtänyt.

Eilinen oli aktiivinen ja rento päivä. Ennen yhtätoista olin jo keittänyt uudet kanat, bataatit ja perunaporkkanat kaksosille ja soseuttanut uudella, upealla sauvasekoittimella. Lisäksi uunissa muhi kokeiluni merimiespihveistä, jotka kyllä onnistuivat yli odotuksen. Maustamiseen käytin hieman enemmän mielikuvitustani kuin keittokirjaa. Lisäksi olin niin näppärä, että ottaessani vuokaa uunista välitarkastukseen, sain läiskytettyä haudutevettä oikean jalkani päälle niin, että koko sukka kastui. Tonon sukat taitavat olla hyvää ja paksua laatua, sillä jalkani ei palanut mutta säikähdin niin, että suustani pääsi eräs suomalainen perinnesana. Itseni tuntien sekin sana taisi tulla aiheuttamastani sotkusta.

Kirppiskierrokselta tultuamme kaikki lapset nukkuivat. Kannatti jättää miehet lasten kanssa ja lähteä anopin ja siskontytön kanssa liikenteeseen, kun palattuamme maassa vallitsi niin hieno rauha. Päätin syötyäni linnoittautua takkahuoneen sohvalle katsomaan täydellisiä naisia ensimmäisen lapsen heräämiseen asti. Tuon päätöksen myötä sattui harvinainen tapaus, nukuin itsekin päiväunet. Sinä aikana kun itse nukuin kuin kissanpentu takan edessä, oli Uhma herännyt ja pappa lähtenyt tämän kanssa vaunulenkille. Mummu oli leikkinyt siskontyttöni kanssa ja kaksoset nukkuneet. Heräsin Uhman ja pappan palatessa ja olin aivan seis. Ei päiväunia allekirjoittaneelle, keskeyttää kyllä niin täysin tuon jo valmiiksi mitättömän ajatuksenjuoksun.

Ilta meni sitten siskoni hakiessa tyttönsä, vaikka en olisikaan vielä ollut valmis luopumaan hänestä. Uhma nukahdettua tuijottelin (yllätyys) täykkäreitä hetken, mutta se kuuluisa väsymys vei voiton. Lisää beroccaa, jos aion saada lukion kursseja käytyä.

Enpä taas keksi enempää, mistä kirjoittelisi, kun eilinen kerran meni niin helposti. Sain hehkutettua tuon ihanan pulpetin puolesta. Sen verran täytyy vielä todeta, että kaikkein hyödyllisin hankinta lapsitalouteen taitaa olla hyppykiikku. Uhma rakastaa olla siellä, samoin Murina ja Diiva. Murina hyppi ja hymyili siinä, mutta Diiva, tuo pieni mini- ihminen, nauroi ääneen ja hyppi vielä iloisemmin. Oli niin hassunnäköistä katsoa pientä ihmistä "omilla jaloillaan". Kolme lasta, ikähaarukka 5kk- melkein 2vuotta ja jokainen viihtyy tuossa pienessä ihmeellisessä laitteessa. Uhman riehuntaa siinä katseltuani mietin väkisinkin, olisiko aikuisille samanlaista kuntoilulaitetta, kyllä siinä meinaan hiki tulisi. Ja siihen saisi humalaisen hyvin roikkumaan?

Juuh, se oli siinä. Hyvää sunnuntaiaamua ja hauskaa loppiaista, taitaa meiltäkin tänään lähteä tuo kuusi odottamaan ensi vuotta.