Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Mikä ***uttaa?

Koska en olekaan pitkään aikaan valittanut mistään, listasin muutaman itseäni ärsyttävän jutun. Ja huomasin, että on jotain sellaisiakin asioita, joilla itse saatan ärsyttää muita. Ärsyynnytään aamusta, niin päivällä voidaankin olla hymy perseessä.


* Kevät ja penkkojen alta nousevat koirien kusi- ja paskaläjät. Helvetti. Itse astuu niihin ja mukulat pyörii niissä.
- En itsekään nauti pahemmin siitä, kun vaunujen renkaat tuo sisälle lievän paskankäryn, mikä ei ole omasta koirasta lähtöisin. Onko se niin vaikea kerätä niitä jätöksiä? Sikäli, jos miettii niitä pienen vasikan kokoisia koiria, itseänikin vituttaisi kerätä sitä hevosenpaskaan verrattavissa olevaa kasaa. Jos on laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta on ollut aivan pakko ottaa koira, jonka paskat ei mahdu pussiin, ohjaa koira vaikka ojan toiselle puolelle tai estä sitä paskomasta keskelle jalkakäytävää. Vika ei ole eläinten, vaan niiden omistajien.

*Tietokoneet ja niiden latautuminen mikä kestää, kestää, kestää.....Kone nakuttaa mutta mitään eei tapahdu.
- Miksi ne koneet ei lataudu vapaa-ajallaan niin kuin ihmisetkin??? Itse en ainakaan voinut töissä jäädä nojailemaan kesken asiakkaan rahastuksen paikoilleni, olisiko se onnistunut jos olisin aloittanut pienen nakutuksen? Helvfetin tekniikka, ei se vaan sovi mulle.

*Tuuli.
-Aurinko on paistanut, pakkasta on ollut alle kymmenen. Mutta se viima, jolla on miljoonia pikkuviimoja, jotka huolellisestakin pukemisesta huolimatta löytävät tiensä lahkeensuusta sisään ja purjehtivat sen kylmyytensä kanssa aina niskavilloista persvakoon saakka. Kävely muuttuu kankeaksi ja huulet siniseksi. Jos kerran on kaunis ilma, pitääkö sen puhurin olla aina paikalla? Monikaan ei talvisin/keväisin mitään leijaa lennättele. Prkl.

*Muoti. Olen sitten niin mielelläni muotitiedoton, viime vuosisadalta revitty variksenpelätti. Ainakin paljon mieluummin sellainen kuin pukeudun yhteenkään "muoti"asuun.
-Luin erään toisen bloggaajan pikaseulonnan kevään vaatemallistoista kuvien kanssa. "Apua olisi tarvinnut mallistojen suunnittelijat" bloggari kirjoitti. Tai ainakin sinne päin. Allekirjoitan hänen ajatuksensa ja siirryn vaatekaapilleni, jonka sisältämät vaatteet ovat palvelleet itseäni viimeisen viisi vuotta. Ruumiinrakenteen mukaan avaan oven "ennen raskautta", "raskaana" tai "jälkeen raskauden" hyllyihin. Tällä hetkellä aletaan kaartumaan "raskaana"- puolelle kun tuo maha nyt on jälleen täynnä suklaata.

*Pimeän talouden ministeri (saisiko siitä ihan uuden viran eduskuntaan???). Ei kai asiassa muuten mitään olisi, kaikki sitä harmaata taloutta harrastaa enkä itse sitä sikäli tuomitse, kuka nyt haluaisi maksaa veroja kun ne menee vain tällaisten turhanpanttikotiäitien elatukseen (tiesittekö muuten että jos pikkurikollinen joutuu linnaan, valtio maksaa tämän asunnon vuokran sen tuomion ajan ihan vaan että rikollisella olisi paikka mihin palata??!!!). Mutta se nyt hiukan laittaa pännimään, että tämä Heidi jatkaa tyytyväisenä virassaan selitellen milloin mitäkin, kun taas joitakin vuosia sitten Ilkka Kanerva joutui eroamaan vain siksi, kun kyseli puutarhan perään. Ja tuon kyselyn johdosta tehtiin ihan toimiva valistusohjeistus nuorille. Että että, tota noin. Mikä vituttaa? No valtiohan se. Irwiniä lainatakseni, "haistakaa paska koko valtiovalta".

*Jotta kaikki huomaisi että kotiäiti täällä hifistelee, niin sanottakoon että sekin laittaa ärsyttämään, kun lapsettomat ihmiset rinnastaa omia ongelmiaan lapsellisten ongelmiin. Tietty jokaisella on  oma mittapuu, mutta jos vaikka kaksosten äiti valvoo yösyötöillä ja päivisin puolikin vuotta ja erehtyy valittamaan väsymystään, joku järjen riemuvoitto heittää siihen sitten "joo, mä niiiiiiin tiedän miltä susta tuntuu, mäkin olin viikonloppun baarissa ja sain nukuttua vaan kuus tuntia ja sitä seuraavana yönä vaan kahdeksan ennen töitä". Joo. Todellakin tiedät miltä tuntuu. Hirveää. Ihan kamalaa. Tai sitten "oon mäkin joutunut nyt töiden takia valvomaan, ei mulla oo yhtään helpompaa kuin sulla". Tuossa vaiheessa kannattaa pyytää toistaman lause, nauhoittaa se ja soittaa kaverille siinä vaiheessa jos tuo jossain vaiheessa valvoo oman pilttinsä unta. Siis oikeasti valvoo.

*Miksi toi aina puhuu lapsistaan, eikö sillä ole muuta elämää?
- Jotku voivat ajatella sen myös näin. Itse yritän puhua muustakin, mutta hetkinen...olen päivät lapsieni kanssa, tuntini pyörivät lasteni ympärillä, joskus päiväni kohokohta on oikeasti se, kun jonkun paska oli niin siisti, ettei persettä tarvinnut pestä. Mutta kai se ärsyttää. Sen sijaan että asiasta vittuuntuisi, voi lapsipuheet ottaa henkisenä ehkäisynä.

*KELA. Haet hoitolisää lapsesta. Soitat kuukauden aikana pari kertaa perään, onko varmasti kaikki liput ja laput. On on. Aika kuluu yli kuukauteen. Kotiin saapuu keskiviikkona kirje, joka on lähetetty maanantaina. Pyydetään lisäselvitystä siitä, tästä ja tosta. Vastauksen on oltava perillä seuraavana maanantaina. Heeeeetkinen. Vaatimus lisäselvityksestä saapui keskiviikkona ja mukana on vastauskirjekuori, joka on kakkosluokan kuori? Jotta se vittuperkelehelvetti ehtisi maanantaihin mennessä takaisin, tarvitsisi se täyttää sadalla eri selvityksellä ja postittaa heti seuraavana päivänä. Kelan vastauksessa on mennyt reilu kuukausi ja he haluvat selvityksen päivässä, postin kantopäivät mukaanlukien kolmessa? Hei, hv! Taas muistin, miksi en asioi tuon mätäisen kurppapaikan kanssa. Luulen että en kuulu heidän asiakaskuntaansa, ainakaan kultatasoon, kun olen vain tavallinen suomalainen perheenäiti. Vielä lähetän nuo vaaditut selvitykset, mutta jos sen jälkeen on epäselvyyksiä, jätän asian siihen. Toiminnastahan huomaa että siellä toimii joku vitun sadisti joka rakastaa toisten hyppyyttämistä, enkä siihen pelleilyyn lähde. Seuraavaksi lähetän niille säkillisen paskavaippoja. Siinä sitä faksia on, perkele!!!!!

*Sä et tee noin, mä en haluu näin, ei kukaan voi, miksi vitussa?
- Aina löytyy ihminen, jonka toimintaan ei itse ole tyytyväinen ja siitä on kiva valittaa. Jos muutkaan ei tee jotain, niin miksi itse vaivautua? Toisella on se hienompi auto joka aiheuttaa kateutta ja pakonomaista arvostelua jostain asiasta. Vedetään nyt niin, että se syytön heittää ensimmäisen kiven. Oho, eikö löytynyt? Itse jeesustelen aika monesta asiasta ja vieläpä kovaan ääneen. Mutta niistä asioista, joissa itse olen saamaton ja välinpitämätön, olen hyvin hiljaa. Meinasin ehdottaa, että otetaan tavoitteeksi se oman elämän eläminen ja parantaminen, mutta paskat. Ihmisen perusluonne on hiukan juoruileva ja toisten asioista kiinnostunut, jatketaan siis sitä mutta hienotunteisesti. Samalla kun arvostellaan muita, muistetaan mainita itsestämme joku huonompi juttu.

*Minä. Oma suosikkiaiheeni minä. Olen kovaääninen, joskus kaikkitietävä, useimmiten väärässä ja aina ärsyttävän ylipirteä. Ääneni saa parhaimmillaan korvat vuotamaan verta ja tulen kärvistämään ohimoita. Olen joko tykätty tai eitykätty, välimallia ei ole. Ne jotka eivät tykkää, ei välitä tutustuakaan, mutta ne jotka ovat erehtyneet ystäväpiiriini, eivät myöskään valita. Enkä itsekään valita heistä (paitsi ihan vähän). Onneksi maailmassa on monta ihmistä. En itsekään tykkää kaikista  (mieluummin olen sovussa kuin riidassa), mutta ne jotka ovat minut hurmanneet, heille osoitan sen myös. Ihmeellinen elämä, eikö totta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti