Vastauksia

Sain eilen mielenkiintoisen tehtävän. Blogin http://marjutpohtii.blogspot.fi/2012/11/haastetta.html kirjoittaja jätti haasteen, jossa pitää kertoa itsestään yksitoista asiaa, vastata haastajan keksimiin yhteentoista kysymykseen, keksiä itse yksitoista uutta kysymystä ja haastaa yksitoista muuta blogikirjoittelijaa. Pystyn täyttämään nuo kaikki muut, mutta en ainakaan vielä haastamaan muita. Kuten aiemmin mainitsin, en ehdi seuraamaan muiden blogeja. Keksin kuitenkin kysymykset ja alan haastelemaan muita, kunhan lapset antavat äidilleen joskus lukurauhan. Ehkä siinä muutaman vuoden kuluttua. Siitäkin olisi jo apua, jos Uhma ei joka kerta yrittäisi syödä kannettavaani sen nähdessään. Mutta, aloitetaan että saadaan valmistakin.(Aika ihana haaste, sillä saan ottaa suosikkipuheenaiheeni: itseni!!!)

Yksitoista asiaa itsestäni:

*Olen aamuvirkku, mutta ennen nousemista pyörin lakanoissa kuin paneroitava silakka jauhoissa niin että heikompia hirvittää ja huonommat ei siitä solmusta pääsisi enää irti. 
*Toisille lumi on moskaa, mutta minulle se on valkoinen, euforiaa aiheuttavaa aine. Leikki- ikä on koko ikä, jos lunta sataa. Iso syrän lumelle.
* Olen syönyt kynsiäni ja kynsinauhoja noin kymmenisen vuotta. Lopetin pitkäksi aikaa kun exä sanoi sen olevan sama kuin wc-pönttöä nuolisi. Toimi hetken, sitten taas jatkui. Pisin tauko on tainnut olla puoli vuotta. Mutta hei, ihminen mikä muutenkin syö kaikkea, varmasti syö kyntensäkin. Jos taipuisin ja ilkeisin, vetelisin varpaankynnetkin.
* Edelliseen viitaten, muistan/jaksan leikata varpaankynnet vasta kun ne on rikkoneet jälleen uuden sukkaparin tai lyön ylikasvaneen kynnen kynnykseen niin, että huuto käy. Laiska. 
* Yöllä mennessäni vessaan en mene sinne tai katso peiliin ennen kuin valo on syttynyt. Lapsuuden kauhutarinoiden aiheuttamia jälkeisiä. Välillä tosin peiliin katsoessani totean, että fiksuinta voisi olla jättää se valo pois. 
* Tää nyt ei oo mikkää uutinen, mutta oon kahvi- ja tupakkafriikki. Voisin uida kahvin joukossa ja poltella siinä samalla sitä inhaa syöpäkäärylettä. Uutena asiana voin kertoa, että yritin lopettaa sen ihmelääkekuurin avulla kolmisen vuotta sitten. Ei onnistunut. Niin kova koukku että huhhuh. 
* Kakkosvaihe ajokortissa jäi aika tipalle. Hoksasin taannoin perjantaina, että seuraavan viikon keskiviikkona kortti vanhenee. Lievässä paniikissa ja hyvän tuurin avulla sain samalle perjantaille pimeän ajon simulaattorissa ja heti sen jälkeen arvioivan ajon. Seuraavana päivänä oli kakkosvaiheen kurssi, jossa oli pari peruutuspaikkaa. Jaa että viime tinkaan? No niinhän minä aina, turha stressata.
*Olen sekoitus Breetä ja Lynetteä täydellisistä naisista. Niille, jotka eivät ole tätä sarjaa katsoneet, selvennykseksi: Olen täydellisyydentavoittelija, ikuinen suorittaja ja selviän mistä vain (Bree), mutta ymmärrän myös, ettei monen lapsen äiti pysty pitämään jokaista hiussuortuvaa kuosissa tai paitaa kokonaista päivää puhtaana(Lynette).
*Olen rikossarjafriikki ja television orja muutenkin. Kiitokset vain tallentavalle digiboksille tästäkin mahdollisuudesta. Erityiset suosikkini ovat C.S.I, FBI Criminal Minds, Castle ja Paljastavat Valheet. Jokaisessa sarjassa on ihan hyvännäköisiä näyttelijöitä, silmäniloa. 
*Hiusteni väri on vaihdellut vitiblondista korpinmustaan ja on ollut kaikkea siltä väliltä. Ollessani teininä blondi siihen oli helppo koittaa kaikkia sateenkaarenvärejä. Vihreä oli pop. Nyt alan kaartumaan siihen, että joko oranssi tai punainen. 
*Haaveenani on vanhainkoti eläimille. Suuri maatila, jonne voi tuoda myös hylätyt ja kaltoinkohdellut eläimet. Kaikki. Lisäksi oma mafia kostamaan niille, jotka ovat eläimiä kiusanneet, olisi jees. Sama mafia voisi sitten käydä moikkaamassa pedofiiliraiskaajiakin. Siis, haluan Suomen kuninkaaksi.  

Vastaukset Marjutin kysymyksiin:

1. Mihin vuorokauden aikaan olet parhaimmillasi?

*Itse väittäisin, että aamuisin kahvikuppi kädessä. Jos kysytään muilta, niin todennäköisesti öisin, jolloin nukun ja olen hiljaa.

2. Mitä pelkäät eniten maailmassa?

*Tämä on ehkä jokaisen äidin klisee, mutta jokaiselle yhtä totta: että menettäisin lapseni tai heille tapahtuisi jotain.

3. Kappale, johon et voisi koskaan kyllästyä ja jota kuuntelet aina vaan uudelleen ja uudelleen?

*Siis oi, ehdottomasti Jukka Lewisin Love me like you never did before. Maailman suurin syrän. Ihana mies täydellisellä äänellä vetää Yön "Rakkaus on lumivalkoinen"- kappaleen englanniksi. Paljon parempi kuin alkuperäisversionsa.( http://www.youtube.com/watch?v=3NeYnIMoejE)

4. Jos olisit jokin eläin, mikä olisit? Ja miksi?

*Jos mentäisiin suosikkielukan mukaan, niin kissa tietenkin.Koska ne nukkuu paljon, hakeutuu lämpimään ja tykkää leikkiä. Mutta koska kuitenkaan en ole suloinen, ketterä, hiljainen tai sulavaliikkeinen kuten kissat, luulen meneväni enemmän tähän perinteiseen norsu posliinikaupassa muottiin. Koska olen hieman köntys, isokokoinen ja huonoina päivinä naamassani roikkuu elin. 

5. Mitä teet kun kukaan ei näe?

*Huonoina päivinä itken, hyvinä laulan. Meinasin väittää, että puhun myös itsekseni, mutta nykyäänhän aina on lapset ympärillä, joten enää en puhukaan itsekseni, vaan heille. Jes, yksi hullunmerkki tiputettu!

6. Lapsuutesi mieluisin muisto?

*Syksy. Se kun polki koulusta kotiin, puitu vilja tuoksui ja puimurit menivät pelloilla. Tuo kuva on piirtynyt niin kovin takaraivoon, ettei se varmasti häviä sieltä ikinä.

7. Mihin muuttaisit (maa/kaupunki) jos voisit?

* Takaisin kotipaikkakunnalleni lasten kouluikään mennessä, siellä on rauhallinen maalaiskoulu. Mutta jos aletaan oikein illusioimaan niin Hollantiin, Amsterdamiin olisi ihana päästä tutustumaan. Puukengät, suklaakahvilat, tulppaanit...Eikä unohdeta sitä naapurikaupunkia, jonka eläintarhassa on pingviineitä ja niillä oma suojatie siellä. Oijoi.

8. Onko elämässäsi jotain, minkä tekemistä kadut?

*En kai voi katua mitään, jotain tekisin toisin. Mutta kun oikein ajattelee, niin jokainen virhekin on ollut suuri opetus. 

9. Kaipaatko jotain henkilöä, jonka kanssa polkunne lähtivät eri suuntiin syystä tai toisesta?

*Oon nostalginen tyyppi. Oikeassa mielentilassa kaipaan vaikka viime viikolla syötyä hampurilaista, jos taustamusiikki ja fiilis on oikea. Eli joo, kai niitä sellaisia on.

10. Kuinka usein käyt "viihteellä"?

*Liian harvoin, kuten lauantainen alkoholipää todisti. Voisi kai sitä yrittää joka kolmaskin kuukausi ottaa tavaksi. Vastaan tähän vuoden kuluttua.

11. Kuinka usein valehtelet?

*Silloin kun tarvitsee, tulee valkoinen valhe. Kuten pari kuukautta sitten kissani kustessa lattialla olevan peiton päälle, sanoin seuraavana aamuna peittoa pesuun laittaessani itse läikyttäneeni colaa sen päälle. Ihan vain pelastaakseni kissan. Tai kuukausi sitten mammalleni lähtiessäni ajamaan kotiin päin "ei siellä mitään sumua ole, tosi hyvä keli". Taisi silloin nähdä metrin eteenpäin, jos ajoi lyhkäisillä. Eli tilanteen vaatiessa.

Hei, Uhma heräsi, keksin siis kyssät huomenna. Huomentaaa!!!

Rauhatonta menoa

Tietysti flunssa vituttaa. Senhän se tekee aikuisillekin, saati sitten lapsille. Ei ole millään tavalla kivaa, että nenä on tukossa. Sekin laittaa harmittamaan, kun joku idiootti tulee ihme putkiletkun kanssa, törkkää tuon ihmelaitteen nenään ja seuraavaksi tuntuu kuin aivoja imettäisiin pois. Huutoa? Joo. Ei ihme.
Uhma on sentään nyt seurannut tarkkaan, miten itse olen toiminut. Sitä myöten hän on  hoksannut, miten nenän saa auki ja välttyy räkäimurin hyökkäykseltä. Se vain, että jos hän haluaa itse niistää, tunkee hän talouspaperin pienen nyrkkinsä sisään ja niistää siihen osuuteen, mikä jää näkymään nyrkin välistä (ja ei, näin äiti itse ei tee). Pieni hinkkaus niin tuota tuotetta on vähän joka puolella. Ja äiti juoksee huutaen perässä paperi kädessä.

Eilen sain erään ystävän kylään pitkästä aikaa. Viimeksi hän oli käymässä meillä Diivan ja Murinan ollessa noin kuukauden vanhoja, eli tähän mennessä haasteellisimmassa vaiheessaan (ehkä se ei ollutkaan niin haasteellinen vaihe kun ystäväni tuli näinkin pian uudestaan). Ystäväni tullessa oli juuri menossa vaihtamaan Uhman paskavaippaa. Katsos miten söpöä, kun sitä ihteään oli sitten tulvinut vaipan yli ja ali bodyyn ja  reiteen ja vähän sinne sun tännekin. Ihanaa, loistavaa ja upeaa. Näissä tilanteissa voisin ottaa tiettyjä idiootteja meille au paireiksi. Ihan vain ja ainoastaan näissä tilanteissa.
Kun sitten pääsimme juomaan kaverin kanssa kahvia, kysyi hän sen normaalin kysymyksen, miten meillä on mennyt. Taisin juuri ehtiä vastaamaan, että todella loistavasti, kaksoset ovat vihdoin juuri sellaisia joita olen tilannut ja blablablaaa. Asetellessani lauseelleni pistettä aloitti Diiva kitinän, johon ei auttanut tutti, pullo, keinutus, syli tai muukaan. Kitinä jatkui siihen saakka kunnes Diiva sai Murinan mukaansa. Laitoin heille sosetta, joka rauhoitti Diivankin hetkeksi, mutta pian se taas alkoi. Vuorotellen, yhtäaikaa, korkealta, matalalta, duona ja soolona ja Uhman säestämällä musiikilla ja ilman (oikeasti, Uhma löysi sen prkleen kitaransa juuri tuolloin). Päätin etten välitä mahdollisesta huonon äidin leimasta ja ilmoitin tarvitsevani tupakan. Ystäväni totesi, ettei lapset pieneen kitinään kuole ja tuli seurakseni. Yllättävää kyllä, hävitessäni sisäpinta- aloilta, muuttuivat lapsetkin hiljaiseksi.
Kitinä kuitenkin jatkui ja totesin kaverillekin, että en oikeasti valehdellut siinä, että rauhallisemmaksi on mennyt. Nyt vain on piiiiikkkupikku flunssa. Uhmakin osoitti lieviä väsymyksen merkkejä. Kokeilin pari kertaa laittaa hänet sänkyyn, mutta vieraasta innostuneena ei hän sitten hirveästi lämmennyt ajatukselle. Pian väsymys meni yli ja poikani näytti äitinsä geenejä juosten seiniä päin, roikkuen sohvan reunuksella kuin apina ja nauroi kaikelle. Murinan ja Diivan muuttuessa hieman tyytyväisemmiksi Uhma meni valtaamaan toisen sitterin ja osoitti, että hänet täytyy laittaa siihen kiinni. Siinä hän rötkötti ja katsoi telkkaria. Voin vain kehua näitä sittereitä, sillä ne kestävät todella hyvin Uhmankin roikkumisen. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun Uhma tahtoo leikkiä vauvaa ja maata sitterissä. Seuraavaksi Uhma alkoi heiluttaa sitteriä ja sanoi "kiikaa", eli hän tahtoi samaa kohtelua kuin sisaruksensa. Aloin keinuttaa sitteriä. Juttelimme kaverini kanssa niitä näitä, kunnes huomasin pienen esikoiseni nukahtaneen. Kokeeksi lopetin keinuttamisen, mutta silmät pysyivät kiinni. Pokan pitäminen oli vaikeaa, kun katsoi miten uni oli ottanut vallan väsyneestä flunssapotilaasta. Siirtäessäni Uhmaa sänkyyn hän ei osoittanut mitään heräämisen merkkejä. Sinne jäi. Enää oli Diiva ja Murina jäljellä.
Olen jo aiemmin miettinyt ja nyt päätin kaverini suosituksesta viimein koittaa kaksosten nukutusta vaunuihin sisällä. Eteisessämme on juuri sopivasti tilaa heijata vaunuja, lisäksi siellä on mukavan hämärää. Hetken heijauksen jälkeen myös pienimmät sankarit olivat unen valtakunnassa. Viiden minuutin kuluttua Uhma meinasi herätä, mutta pieni lisäheijaus nukutti hänet uudelleen. Lopputulos oli, että Uhma nukkui kaksi ja puoli tuntia, Murina kaksi ja Diiva melkein kolme. Tänään aion jälleen koittaa päiväunia vaunuissa. Ulkona he todennäköisesti nukkuisivat paremmin, mutta nyt en viitsi jokaista pukea ja lähteä ulos flunssatiimini kanssa. Lisäksi on paljon helpompi sitten vahtia ja keinuttaa vaunuja ja nähdä samalla, mitä Uhma tekee. Jos sanotaan että laiskuus on keksintöjen äiti, niin kyllä sitten äitiys on niiden isoäiti. Mitä vain selvitäksemme päivistä.

Ilta menikin sitten helposti. Molemmat Diiva ja Murina nukahtivat nopeasti ja itse sain tehtyä iltatoimet sopivasti niin, että olin valmis Salkkareihin mennessä. Uhma leikki isänsä kanssa huoneessaan. Pian kuitenkin Uhma kirmasi olohuoneeseen ja nappasi kädestäni kiinni ja alkoi kiskoa perässään. Hän johdatti minut huoneeseensa ja veti istumaan. Ihana pieni perheen yhdistäjä, vaikka isinkin kanssa oli kiva leikkiä, tarvittiin paikalle myös äiti. Leikittyäni Uhman mielestä tarpeeksi palasin sohvalle, joka oli tehnyt suunnitelman varalleni. Suunnitelma oli lämmin ja unettava. Siihen jäin, silmät kiinni ja autuaan tietämättömänä ympäristöni tapahtumista. Hieman ennen kymmentä mieheni herätti minut siitä ja käski sänkyyn. Oho. Olinkin ottanut varaslähdön normaaliin iltaan. Mikä sinänsä oli hyvä, sillä Diiva herätteli tunnin välein tutin- tai maidontarpeeseen alkaen yhdeltätoista jatkuen neljään. Hänen heräilynsä eivät tosin olleet pahantuulisia, vaan hän jutteli omiaan sängystään ja pyöri kuin kellonviisari.

Koska eilen aamulla kyllästyin omaan saamattomuuteeni ja laiskotteluuni, totesin että jotain täytyy keksiä. Vihdoin sain kerättyä itseni ja ilmoittauduttua uudelleen nettilukion kirjoille. Ennen kokintutkinnon oppisopimusta tein hitaasti ja varmasti kursseja töiden ja Uhman välissä, mutta koska kahdessa oppilaitoksessa ei voi olla samanaikaisesti kirjoilla, piti sitten jättää lukio hetkeksi. Nyt päätin, että iltaisin sen sijaan, että nukkuisin sohvalla, sivistän itseäni pari tuntia kerrallaan. Ehkä vielä tässä saan kahlattua tuon läpi ja saan kirjoitettua itselleni ylioppilaslakin. Eipä ainakaan kukaan pääse sanomaan, että täällä vain makaan ja laiskottelen veronmaksajien rahoilla.

Päätin että nyt olisi korkea aika alkaa suunnitella tatuointia rakkaista lapsistani. Koska jokaisella on kolme nimeä, luulen että otan vain heidän etunimensä. Mutta haluan nimien lisäksi jonkun heitä symboloivan kuvan nimien viereen. En voi sille mitään, mutta jo parin viikon ajan mielessäni on heilunut puu, jossa roikkuu kolme apinaa. Tarpeeksi symboloiva? Ehkä odotan vielä hetken, seurailen pienten luonnetta ja jatkan suunnittelua. Mutta tuskin ne apinat siitä miksikään muuttuu. Kai?

Jospa sitten seuraavaksi alan kerätä tehtävälistaa tälle päivälle. Vielä en tiedä, onko mitään ihmeellistä luvassa, mutta jotain täytyy kehittää, etten kulje puolenpäivän yli supersankarin aamutakissani. Ehkä jälleen pieni imurointi, lattioiden pesu ja vaikkapa Uhman huoneen lattian metsästys? Lisäksi täytyy heti aamusta keittää hiukan bataattia, porkkanaa, perunaa ja luumua, jotta kaksosten varasto pakastimesta ei ehdy. Näillä päästään alkuun, loistavaa huomenta!!

Voiko nyt hehkuttaa?

Voi. Nyt se on oikeasti valmis. Ilman virheitä. Katsoin sen suurennuslasin kanssa läpi (melkein kirjaimellisesti kun sivulla kerran on sellainen palvelu) ja totesin tällä erää virheettömäksi ja täydelliseksi. Eli, olkaa hyvä, nyt  se perkeleen paita on saatavana osoitteessa http://www.spreadshirt.fi/kotiaeidin-merkkipaita-C4408A22785134#%2Fdetail%2F22785134. Positiivista tässä on se, että se on nyt kyseisen yhtiön suomenkielisillä sivuilla, joten tilaaminen on itsellenikin helpompaa. Koska tällainen suunnittelu tuntuu aika hauskalta, saatan luoda ihan oman malliston. Ideat vaan hyppimään, näin aamuviiden aikoihin se on varmasti antoisaa ja kannattavaa. Kuka tilaisi paidan painatuksella "Toiset väittävät että heillä on silmät selässäkin, minäpä piirsin nänneilleni ripset"? Kehnoa ja väsynyttä, mutta niin on tämä äitikin aina välillä. Kuten vaikka tänä aamuna. Onko se hyvän vai huonon herätyskellon merkki, että se herättää jonkun talon toisesta päästä, mutta ei sitä kuka sen on asettanut soimaan? Mieheni oli enemmän kuin onnellinen kelloni huutoon, varsinkin kun hänellä oli uniaikaa pari tuntia jäljellä. Oho. Huono kello kun ei meitä äitejä herätä. Ehkä alankin panostamaaan herätyskellomallistoon. Se keittäisi kahvin, tarjoilisi suklaan ja tuoksuisi popcornille ja kuiskaisi ensi sanoikseen: "huomenta, oletpa sinä kaunis tänään". Tuollaiseen heräisi kuka tahansa. Tai ainakin minä. Tai sitten ainoa joka toimii, on voimakas propelli mikä sotkeutuu hiuksiin ja nostaa ilmaan.

Ehkä aamun heräämistä vaikeutti se, että alkuyön Diiva oli hieman rauhaton. Hänellä ei ollut nälkä, mutta tuttia sai tarjoilla parhaimmillaan puolen tunnin välein. Pientä todennäköisesti rasittaa tukkoinen nenä. Muuten yöruokailuissa mentiin jälleen parilla syötöllä, eli ihan onnistuneesti nyt kuitenkin. Diivankin rauhattomuus loppui ennen neljää. Tuolloin katsoessani kelloa olin jo aika pirteä ja mietin että tunnin kuluttua voi jo nousta.
Muuten tämä kaikkien räkätauti on ollut yllättävän rauhallinen. Uhma nukahti eilen puoli yhden maissa siihen vihreään kävelykärryynsä, josta sitten kannoin pikku raukan sänkyyn. Pian Uhman jälkeen nukahti Diiva, siinä yhden jälkeen. Talon sinnikkäin kukkuja Murina luovutti kahden jälkeen. Olin aivan varma tuolloin, että kohta Uhma herää, mutta olinkin väärässä. Uhma heräsi vasta hieman jälkeen neljä, tyytyväisenä, onnellisena ja juttuja täynnä. Ei mitään kiukkua. Kellon  lähentyessä viittä aloin miettiä kaksosten herättämistä, että saisin heidät ajallaan yöunillekin. En joutunut kauaa asiaa miettimään, kun Uhma kiljaisi jonkinlaisen ilonkiljahduksen Murinan korvan vieressä ja Murina tästä säikähtäneenä alkoi huutaa herättäen Diivan. Talo oli hereillä.

Onnistuin jälleen liioittelemaan eilen. Tai siis, olen nyt vallan tehnyt laatikot ja muut vastaavat todella suureen vuokaan, ettei joka päivä tarvitsisi miettiä uutta ruokaa. Eilen oli vuorossa lasagne. Pari pakettia jauhelihaa, jonka joukkoon tavallista ja chilitomaattimurskaa, juustokastikkeeseen kaksi purkkia kermaa ja paketti Pohjan Poika- sulatejuustoa ja hieman juustoraastetta. Levyjä kolmeen kerrokseen. Arvatkaapa, miltä uunin pohja näyttää? Sain lasagnen ihan kunnialla uuniin asti, mutta kun juustokastike alkoi kiehua, se kiehui yli. Oho ja hups. Pieni käry sitten nousi laittaessani myöhemmin makkarapiiloja uuniin. Aika loistava sovellus, mitä päätin koettaa kun jääkaapissa oli vanhaksi menevää makkaraa. Lehtitaikinalevyjä, jotka puolitetaan, voidellaan ketsupilla ja sinapilla, hiukan pippuria ja grillausmaustetta ja makkaranpuolikas, jonka jälkeen kääritään kiinni. Jopa Uhma söi näitä hyvällä ruokahalulla herättyään, eli voinen tehdä toistekin.

Jos joku ei vielä ole hoksannut, niin eletään marraskuun viimeisiä päiviä. Mikä sitten alkaa? JOULUKUU! Saan koristaa, laittaa, muuttua hulluksi jouluakaksi (mm...muuttua?) ja pukea koiralle sarvet päähän ja solmia kissojen häntiin kulkuset. Jos oikein innostun, kiipeän katolle viemään sinne jonkun suuren jouluhärpäkkeen, vaikka joulupukin kiinni savupiippuun. Piirrän lasten vaippoihin tonttulakkeja ja poroja. Nukun yöni Sittarin suklaaosastolla. Paketoin paketit ja vedän jokaisen ympärille kilometrin lahjanarua. Aiheutan miehelleni hermoromahduksen ja lapsilleni trauman joulua kohtaan.  Muutun joulupukin näköispainokseksi kun syön suklaata niin kovalla vauhdilla, että vatsani kasvaa suuremmaksi kuin kaksosia odottaessani. Korvieni välissä kilisee kuin kulkuset ja silmäni vilkkuvat kuin irvokkaimmat jouluvalot. Näin niin kuin alustava suunnitelma. Vielä on pari päivää aikaa, mutta.... Täältä minä tulen!!

Arki alkaa maanantailla

Ja koko talomme on flunssassa. Lähes. Mieheni on ilmeisesti ihan kunnossa, mutta me muut sairastetaan. Itselläni alkoi nenä vuotamaan lauantai aamupäivästä. Uhma ei ole enää niin tukossa kuin ole, mutta koko ajan saa pienen nenää olla pyyhkimässä. Murinalla alkoi Uhma lauantai-sunnuntaiyöllä, jolloin isää oli kiva valvottaa. Diiva aivasti eilen vaunulenkin jälkeen ja sen jälkeen hänkin on ollut räkänokka. Hellurei, on se kivvaa. Mutta, onneksi on supot olemassa ja mieluummin jokaisella flunssa kuin mahatauti. Eiköhän tästä selvitä.

Niin että miten lauantai? Vauhdikkaasti, toodellakin vauhdikkaasti. Kun sanoin kylpeväni hotshoteissa,  niin todellakin tein sen. Joimme ystäväni luona hotshottia, köllikkää ja mustikkashottia. Voisin vaikka sanoa että kaksin käsin. Lähdin parin kaverin kanssa kaupungille jo etukäteen ja ehdin kiertämään pari baaria ennen lopullista määränpäätä. Pääsin vielä viimeiseenkin sisälle, mutta koska olin hieman liian innoissani juonut shotteja ja viiniä, voi lopputuloksen arvata ilman suurempaa johdattelua. Huono olo valtasi pienen ihmisen. Koska olen ihan naamoissakin yltiösiisti ihminen, en tietenkään halunnut liata baarin lattiaa. Annoin reippaasti ylen omaan tuoppiini vessan ollessa liian pitkän matkan päässä huonovointisuuden yllättäessä. Siirryttyäni vessaan ja vietettyäni siellä hetken totesin, että tyhmästä toiminnasta saa arvoisensa rangaistuksen. En nähnyt suosikkibändiäni, koska päätin poistua kotiin nukkumaan huonoa kuntoa pois. Ilmeisesti ikä on tuonut tullessaan jonkun sortin viisauden, kun oma pää neuvoi tekemään näin, en jäänyt pilaamaan muiden iltaa tai yrittänyt väkisin jatkaa siinä olossa. Hyvästelin seurueen ja lähdin kotiin.
Kaikesta huolimatta sain käveltyä kotiin. Kotona onnistuin pesemään jo naaman, harjaamaan hiuksen ja laittamaan yövaatteet. Sanoisin että aika hyvä suoritus ihmiseltä, jonka veressä ui shottipiraijoja ja korvista juoksi viini. Aamulla nousin yhdeksän maissa Uhman tullessa kertomaan tarinoita. Yllätyksekseni olo oli hyvä ja saatoin keittää normaalin aamukahvin ja aloittaa aamun lasteni kanssa. Parin tunnin kuluttua olin jo imuroimassa, jonka jälkeen pakkasin lapset vaunulenkille. Ei siis jälkeäkään krapulasta tai muistutusta edellisillan alkoholiämpäristä. Kiitos Berocca Boozt, en luovu sinusta koskaan.
En siis voi aina väittää olevani ihan niin fiksu. Taisin olla lauantaina sen verran fiiliksissä, että käyttäydyin kuin pikkulintu mikä yritti lentää ensimmäistä kertaa. Saattaa olla, että muutama ihminen katseli toimintaani säälien tai päätään puistellen. Hauskaa kuitenkin oli siihen saakka, kun maksani sanoi yhteisen sopimuksemme irti sääntörikkkomuksemme vuoksi. Voinen siis melkein kutsua iltaa onnistuneeksi. Kiitos ja anteeksi.

Olen nyt lisännyt kaksosten päiväruokailuun kiinteitä niin, että aamulla ja illalla syödään puuroa ja päivän aikana kaksi lämmintä sosetta. Vaikutukset alkaa näkymään, kun viime yönä Diiva söi kaksi kertaa, kahdeltatoista ja neljältä ja Murina kerran kolmelta. Noustessani omaan aamuuni annoin Murinalle maidon rauhoittaakseni pienen nuhanenän. Voin kertoa, että minä ja kaksoset muodostamme muuten hiljaisessa talossa kivan kuuloisen kuoron. Molemmat pienet niiskuttavat osittain tukkoisella nenällä ja itse niiskutan, aivastelen ja niistän. Arvatkaa muuten, miten hauskaa ja mielenkiintoista on aivastaa kesken hampaiden harjauksen? Ihan tosi siistiä, vaahto vain lentää. En voi suositella sitä kenellekään, mutta hauskaa se silti on. Vähän kuin hurrikaani kylpylässä.

Sen verran vielä, että lauantaina tekemäni kakku onnistui. Koska maku oli hyvä eikä ulkonäkökään huono, jaan reseptin nyt täällä kanssanne:
Pohja:
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1,5dl jauhoja
kaksi riviä raastettua tummaa suklaata
2 ruokalusikallista sitruunatiivistettä

Sokeri ja munat vaahdoksi, jonka jälkeen joukkoon loput ainekset. Sekoitus/vatkaus ja vuokaan, voi laittaa myös piirakkamuottiin. Uuniin 180 asteeseen noin pariksikymmeneksi minuutiksi. Kun pohja on jäähtynyt, voi sen kuorruttaa.

Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
tomusokeria
1ruokalusikallinen sitruunatiivistettä

Suosittelen siivilöimään tomusokerin joukkoon, niin välttyy suuremmilta klimpeiltä. En osannut arvioida laittamaani määrää, ehkä noin puolitoista desiä. Sen verran kuitenkin, että kuorrutteen koostumuksesta tulee sellaista, että se on hyvä levittää, mutta ei valu pois.

Se ol siin tämä aamu. Tai vastahan se alkoi, eli oikkee hyvää viikon alkua. Palataan taas asiaan.

Paidassa on virhe!!

Kuten Anonyymi eilen kommentoi, paitapainatuksessa on virhe. "EläNän" ei ole sana, tosin voisin aikani kuluksi keksiä sille merkityksen. Sitä ennen kuitenkin hoidan printin sellaiseksi, että halukkaat voivat tilata sen. Ja vaikka kuinka haluaisin kantaa syyn niskoillani ja osoittaa Kataiselle ja muille kotiäitejä töihin potkiville, että miten niitä töitä voi hakea ja saada, kun ei edes selvää suomenkieltä osaa kirjoittaa, perfektionisti sisälläni haluaa tiedottaa, että vika oli tällä kertaa graafikoissa. Siis heissä, jotka muunsivat mallini kelvolliseksi printiksi. Eilen eräs ystäväni laittoi virheestä viestiä ja kävin tarkastamassa asian, vain huomatakseni että N ei ole sama kuin M. Tarkistin suunnittelumallini potkien itseäni virheestä jo valmiiksi, mutta siinä se olikin kuten piti. Kirjoitin palautteen firmalle ja liitin oman mallini mukaan osoittaakseni virheen toisessa päässä ("joor print is wrong, mai print is kuud. Juu häv to fix this, thänks"). Perjantai on huono päivä hoitaa asioita, kun viikonloppu on välissä. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että tuo malli on nyt saatavilla spreadshirt.net:istä. Eilen iltapäivällä olin saanut sähköpostiini viestin spreadshirt.FI:stä, että mallini on tarkastettu ja valmis myyntiin. Tänä aamuna mennessäni katsomaan, se printti sitten oli oikein kirjoitettu. Mutta en tietenkään löytänyt sitä myytävistä tuotteista, vain omista tiedoistani. No, hyvillä ideoilla kestää päästä ulos. Kyllä se vielä saadaan sellaiseksi ja löydettäväksi, että joululahjaksi ehtii. Aloin miettiä tilaamaani paitaa, lukeeko printti siinä oikein vai väärin... Jos tässä vielä menee kauan, otan kotitoimistoni ja painelen kaverin luo, joka osaa englantia niin että kaikki asiat saa kerralla kuntoon. Huoh. Mutta niin, lupaan ilmoittaa heti kun saan printin toimivaksi ja osoitteen sille. Hyvää kannattaa odottaa, ja jos se ei ole hyvä, mitä sitä odottelemaan.

Uhma oli nukkunut edellisyön huonosti heräten itkemään vähän väliä. Itse en ollut tästä tietoinen, paitsi alkuillan kohdalta ollessani vielä hereillä. Aamulla lapsi oli normaalia kiukkuisempi ja nenä vuoti, niinpä päätin mitata lämmön. Lämpöä, ei kuumetta, mutta supon hänelle laitoin. Saman tien soitin Mehiläiseen ja varasin ajan uskoen korvatulehduksen jälleen saapuneen.
Korvatulehdusta tai muuta lääkekuuria vaativaa ei löytynyt. Käynti ei kuitenkaan ollut turha, sillä lääkäri kiinnitti huomion Uhman suun ympärillä olleeseen ihottumaan. Olen itse olettanut, että se johtuu Uhman kuolauksen ja tutinsyönnin yhdistelmästä ja laittanut Bepanthenia rohtumaan. Lääkäri kielsi oitis rasvan sanoen sen toimivan hautomona mikrobeille. Hän kirjoitti reseptin antibioottikortisonirasvalle ja neuvoi keittämään tutit mikrobin tappamiseksi. Rasvaa käytetään kunnes rohtuma on parantunut, mutta jos sitä vielä tulee, voi taas jatkaa käyttöä. Opin jälleen uutta, tähän saakka jumaloimani kaikkeen kelpaava Bepanthen ei olekaan kaikkeen kelpaava.
Rakastuin tähän lääkäriin, jolla kävimme. Mieheni käydessä Uhman kanssa lääkärissä on Uhma yleensä ottanut pikku slaakit joutuessaan lääkärihuoneeseen eikä muutenkaan ole kuulemma ollut kovin yhteistyökykyinen. Tämä lääkäri toimi Uhman ehdoilla, eikä Uhma huutanut kertaakaan. Hän antoi kauniisti tutkia korvat ja kurkistaa kurkkuun. Ei huutoa. Ihan oikeasti, totesinkin lääkärille ottaneeni väärän lapsen mukaan, kotiin oli jäänyt se kiukutteleva, huutava ja kiukkuinen lapsi. Uhma istui nätisti sylissäni ja selitti lääkärille omiaan. Lopulta hän kyllä kyllästyi ja otti kädestäni kiinni ja alkoi kiskoa kohti ovea. Siinä vaiheessa käyntimme olikin jo loppusuoralla. Laitoin lääkärin nimen ylös, en aio vastaisuudessa käyttää lapsiamme yhdelläkään toisella lääkärillä. Kerrankin maksoin innolla 80euroa 20minuutin tutkimuksesta. Mutta ammattitaidosta voinkin maksaa (laskun suuruus sai tosin jälleen suunnittelemaan alanvaihtoa. Ihan mukava summa pienessä ajassa. Mutta ehkä kannattaa katsoa sitä, millaisen työn he ovat tehneet päästäkseen ammattiinsa).

Voin jälleen sanoa selviytyväni loistavasti kolmen lapsen kanssa. Mieheni lähti eilen kaverinsa kanssa jouluostoksille ja sanoi, ettei tiedä kauanko menee. Lapsilla oli kylpypäivä ja hän meinasi, että jos menee pitkään niin kylvetetään heidät sitten vasta tänään. Korvieni välinen raksutus ilmaisi, että kyllä ne pystyy kylvettämään suunnitellusti, jos hieman improvisoi. Olemme tähän saakka pärjänneet yhdellä ammeella, jokainen kylpenyt vuorollaan. Uhma vain on tuottanut pieniä ongelmia, mustasukkaisuus iskee kun hän näkee, että joku muu pääsee ennen häntä kylpyyn. Meillä on suihkukaappi, jossa on korkeat laidat ja pohjassa tulppa. Niinpä keksin laittaa tulpan kiinni ja täyttää kaapin vedellä (laitoin suihkun päälle ja suihkuletkun kaapin pohjalle. Pieni paine ja letku käännähti niin, että suihkuava vesi lensi päälleni ja kylppärin lattialle.Hups). Uhma kaappiin kylpemään, kaksoset sittereissään kylppäriin ja ammeeseen vettä. Kylvetin ensin Murinan, kuivasin ja laitoin vaipassa ja pyyhkeessä takaisin sitteriin tehdäkseni Diivalle saman. Uhma kylpi onnellisena vieressä kylpylelujensa kanssa. Koko projektiin kului noin parikymmentä minuuttia ja lopputuloksena oli kolme hyväntuulista ja puhdasta lasta. Kävin ottamassa salaisesta kaapistani kultaisen kruunun ja kannoin sitä ylpeänä loppuillan päässäni. Ei asiaa, josta en selviäisi.

Tänään mieheni menee muutamaksi tunniksi töihin ja hän eilen sanoi, että olisi huisin mukavaa, jos leipoisin hänelle ja kaverilleen pizzaa sinä aikana kun hän on töissä (hänen kaverinsa on meillä maanantaihin saakka, mukavaa vaihtelua että hänelläkin käy vieraita. Kaverinkin puolesta mukavampi viipyä pidempään, kun matkaa on lähes viisisataa kilometriä). Lupasin oitis toteuttaa toiveen, kunhan tarvikkeet tuotaisiin, olihan rakkaani ostanut edellispäivänä paidan, joka oli sanaton kunnianosoitus minulle. Musta paita tekstillä "Minä olen isäntä talossa (ja minulla on vaimon lupa sanoa se)". Täytyyhän hyvästä pelisilmästä palkita. Näyttäisi siltä, että jääkaapissa on mausteet kunnon äijäpitsoille. Pyysin tuomaan myös tarvikkeita leivontaan, sillä mieltäni jäi liikaa kaihertamaan tiistaina leipomani piirakka, johon meni liikaa jauhoja. Maku kuulemma oli hyvä, mutta... Sisäinen neiti täydellisyyteni haluaa uusintaottelun niin, että siihen voi olla myös tekijä tyytyväinen. Tänään siis luvassa leivontaa ja pikku imurointi. Eilen kyllä imuroin ja pesin lattiat miesten ollessa kaupoilla, mutta koska huomenna saattaa olla päivä, jolloin ei hirveästi tehdä mitään, on hyvä pohjustaa se niin että voi hyvällä omatunnolla makoilla.

Niin, huomenaamulla en taida päivittää blogia. Luulen, että saavun kotiin siihen aikaan, kun normaalisti nousisin ylös. Tänään lähistöllä esiintyy bändi, jota olen jumaloinut viimeiset kaksitoista vuotta, joten arvatkaa, kuka on paikalla. Tänään aion antaa aikaa itselleni. Kylven valkoviinissä, uin hotshoteissa, kurlaan siideriä. Hyppään vapaalle ja unohdan hetkeksi aikaa velvollisuudet. "Ja kun päivä valkenee, mä voin taas palata entiseen. Ja kun päivä valkenee, sama rääväsuu taas virnuilee". Aion kuitenkin jättää krapulat ja voimattomuudet pois. Huomenna nousen Uhman kanssa samoihin aikoihin ja olen jälleen äiti. Hieno suunnitelma, katsotaan, kuinka käy. Olen todennut, että jos kohtelee maksaansa hyvin, se muistaa sen ja on myös ystävällinen. Olen siis pitänyt siitä niin hyvän huolen, että nyt kerran muistuttaessani sitä tehtävistään, se ei suutu. Lisäksi siskoni sanoo, että jos juo beroccaa ennen ja jälkeen viihdeillan, ei tule krapulaa. Olen liki kaksi kuukautta lipittänyt aamuisin berocca booztia, eli nyt laitetaan tuokin logiikka kokeeseen.
Tietysti, jos saapuessani kotiin ei väsytä ja sanan säilä on hilpeä, voin tulla kertomaan loistavasta illasta ja kirjoittaa muistiin aamuyön tunnelmia. Ehkä on parempi laittaa kone lukkojen taakse ja mokkula piiloon. Saas nährä, kullai käy, mutta kute arvata saattaa, olen totaalisen innoissani tulevasta illasta. Kahdentoista tunnin päästä olen jo kaverin luona. Odottavan aika on pitkä, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja päivän saan loistaa äitinä ja puolisona niin että hyvällä omatunnolla voin poistua muutamaksi tunniksi.

Kuka selittäisi lasten mielen?

Itse en ainakaan osaa. Olen sisällä ja teen parhaani lasten hyvinvoinnin eteen. Murina kiukuttelee, Diiva vääntelee naamaansa ja Uhma kitisee. Mikään ei kelpaa. Nostan kädet ilmaan ja tiedotan äidin lähtevän happihyppelylle. Suljen oven vasten kolmen lapsen ääntä. En ehdi sytyttää tupakkaa, kun tulee hiljaista. Pikainen vilkaisu ikkunasta sisälle. Diiva katselee Uhmaa ja nauraa. Murina tuijottaa käsiään ihmeissään. Uhma katsoo televisiota. Rauha jatkuu koko ulkoiluni ajan. Kun avaan takaoven, Uhma havahtuu transsista ja juoksee kiljuen vastaan. Eikä se ole ilokiljuntaa. Avatessani suuni ja päästäessäni äänen, jonka kaksoset ovat huomanneet äidin rekisteröidyksi tavaramerkiksi, alkavat hekin jälleen osoittaa tyytymättömyyttään. Niin, kuka nyt tyhjälle huoneelle olisi valittanut....

Toinen ihmetyksen ja ihastuksen aihe lasten kanssa on heidän kykynsä lukea ajatuksia. Talossa vallitsevan rauhan ansiosta olin asettunut mukavasti sohvalle ihailemaan, miten Diiva ja Murina torkkuivat sittereissään. Uhma piirtäessä lattialla kaikessa rauhassa. Sohva alkoi tuntua petollisen ystävälliseltä ja selviytymisvaisto neuvoi, että olisi syytä nousta ennen kuin se on mahdotonta. Ajatus huusi että nouse, ruumis taas näytti keskisormea ajatukselle. Yllättäen Uhma heitti kynät  nurkkaan ja ryntäsi keittiöön mennen laatikoille kolistelemaan. Pian hän palasi ruokailuveitsi kädessään. Ajatukseni saavutti jonkun, joka toiminnallaan sai ruumiini liikkumaan pakon sanelemana. Ponkaisuni sohvalta ei ollut ihan Matti Nykäsen ketteryyteen verrattavissa, mutta lentävä lähtö kuitenkin.
Suunnittelin eilen katsellessani lattioita, että olisi aika pestä nekin jälleen. Päätin, että lauantaina voisi imuroinnin lisäksi hieman näyttää moppiakin. Ei tarvinnut odottaa. Uhma sai eilen hieman limpparia nokkamukiinsa, mutta juomisen sijaan ihastui sen väriin ja tahmeuteen ja ehti läiskytellä sitä lattioille ennen kuin kukaan tajusi hänen inspiraatiotaan. Mieheni nappasi pojan ja vei tämän suihkuun minun jäädessä pesemään lattioita, illalla puoli yhdeksältä. Tuli puhdasta ja kiiltävää. Ei tarvitse lauantaina tehdä. Taas Uhma oli lukenut ajatukseni ja päättänyt laittaa suunnitelmaani vauhtia. Miksi siirtää muille päiville jotain mitä voi tehdä jo tänään? Aion vastaisuudessa varoa ajatuksiani lasteni lähellä. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Vihdoin sain selvitettyä osoitteen, josta paitaprinttini löytyy. Olin kyllästyksissäni lähettänyt spreadshirtille sähköpostia asiasta vastaamalle heidän mailiinsa ilmoituksesta printtini myyntiinlaitosta. Koska firma toimii ulkomailla, kirjoitin englanniksi hieman kyseenalaistettavalla kielitaidollani. Eilen sain vastauksen ja paitani löytyi. Vastauksen lopussa luki "vastaisuudessa jos sinulla tulee kysyttävää, pyydän ettet ota minuun yhteyttä". Raaka suomennos pätkästä, ilmeisesti heidän asiakaspalvelunsa on eri osoitteessa kuin markkinointi, tai sitten viestin lähettäjän hermot loppuivat tavatessaan englanninkieltäni kirjoitettuna. Ymmärrän hänen kantansa, vähemmästäkin saa päänsäryn. Kiittäköön onneaan etten soittanut heille, siitä vasta olisikin saanut mielenkiintoisen puhelun.
Yhtä kaikki, maailman hienoin laiskan äidin printti löytyy osoitteesta http://www.spreadshirt.net/jokaisen-kotiaeidin-merkkipaita-C4408A22730919#%2Fdetail%2F22730919. Tilatkaa paljon, lisää ja enemmän. Muistakaa jokaista laiskaa, huumorintajuista kotiäitiä jouluna paidalla, josta jopa Katainen olisi ylpeä.

Päivän ääni?

Meillä se ainakin oli eilen mäiskis, jota seurasi huuto. Uhma tippui tuolilta, mäiskis,huuto. Ylähuuleen tuli pikku vekki, josta tietysti tuli verta. Pienen rauhoittelun jälkeen Uhma palasi leikkeihinsä.
Seuraavaksi Uhma tippui sohvalta. Mäiskis ja huuto. Uhma tuli halaamaan jotta pääsi huutamaan korvaani, halasin takaisin ja hieroin kolhun saanutta päätä. Samalla yritin hymyillä Murinalle, joka jollotti sitterissään. Diiva mäyssytti tyytyväisenä tuttiaan. Uhman huuto jatkui, Murina nauroi ja Diivan pahin vihollinen, oma käsi, varasti tytön suusta tutin. Diiva huusi. Murina alkoi näyttää hieman epäilevältä, pitäisikö hänenkin huutaa, kun kerran muutkin. Onneksi mieheni tuli sisälle, jolloin Uhma ryntäsi häntä vastaan, sain laitettua Diivalle tutin takaisin ja Murinakin meinasi, ettei ehkä sittenkään tarvita ääntä.
Istuin sohvalla Diiva sylissä. Uhma tuli viereen ja alkoi silittää kissaa. Jos en vielä ole kertonut, sillä pojalla on äitinsä jalat, jopa nurmikkoon voi kompastua. Pari kevätjuhlaliikettä, omasta suustani kuulunut "perkele" ja Uhma tippui jälleen. Kunnon mäiskis ja  taas seurasi huuto. Laitoin Diivan äkkiä sitteriin ja nappasin Uhman lohduttavaan syliin. Onneksi uniaika alkoi lähestyä. Vankoista epäilyistäni huolimatta Uhma ei enää tippunut sängystään. Päivä, jona tasapaino oli lomalla.
Toinen ääni, joka talossamme on viime päivinä kaikunut, lähtee itsestäni. Uskon mieheni hermojen kitinän jäävän sen äänen alle. Nimittäin hapankorppunarskutus. Käytännössä en ole syönyt viime päivinä muuta kuin hapankorppua, että mikä himo niihin iskee kun yhden erehtyy ottamaan. Ei siinä mitään, terveellisempiä ne ovat kuin popornit tai suklaa, mutta jos itseäni alkaa tympiä se rouskutus, en halua tietää mieheni hermojen tilaa. Tosin, on hän kuunnellut ääntänikin jo vuoden jos toisenkin, tuskin se rouskutus niin pahasti häiritsee, sillä silloin olen ainakin hiljaa...

Uhma ei varmasti enää jätä äitiä yksin kotiin. Hän lähti eilen (hieman myöhäiseen) puolitoistavuotisneuvolaan isänsä kanssa ja itse jäin Diivan ja Murinan kanssa kotiin. Koska Uhman huoneen lattia ei ole ollut pitkiin aikoihin näkyvissä ja siellä on lähes mahdoton kulkea ilman, että astuu minkään päälle, päätin tehdä asialle jotain kun viimein oli rauha kyseiseen asiaan. Otin sitten kaikki vauvojen lelut omaan talteensa kaksosten alkavaa leikki- ikää varten. Poistin puolet Uhman leluista, jotka eivät käytännössä katsoen olleet leluja vaan rojua. Sellaiset lelut, jotka voisivat aiheuttaa vauvoille tukehtumisvaaran näiden oppiessa siirtymään paikasta a paikkaan b (toivottavasti siihen menee vielä muutama vuosi) siirsin ylähyllyille, palautan kun ne ovat kaikille turvallisia. Projektiin meni reilut puoli tuntia, mutta se kannatti. Lattia löytyi. Uhma tosin saattoi olla hieman katkera asiasta, kun tajusi, ettei kaikki olekaan niinkuin oli.

Toivottavasti eilinen Anonyymi kommentoija lukee tänäänkin tekstini. Hänen kommenttinsa nostatti hymyn ja piristi . Kaikki kommentit ovat tosin olleet positiivisia ja piristäneet, mutta tässä oli joku juttu. Juttu piilee siinä, että ellei Pohjanmaalainen mieheni olisi niin perinteinen, voisi lapsillani oikeasti olla astetta ihmeellisemmät nimet. Uhmaakin seuratessani oikein harmittaa, ettei hänen oikea nimensä ole Uhma. Tyttärelleni nimeä miettiessäni ja surffatessani outojen nimien sivustolla rakastuin Illusiaan. Oijh, sehän kuulostaa vieläkin niin täydelliseltä. Kaksoisveljensä olisi sitten saanut tietenkin nimen Pessi. Onneksi mieheni on aika järkevä, hänen ansiostaan lapsiamme ei välttämättä kiusata koulussa ainakaan nimen perusteella...
Tiesittekö muuten, että Suomessa on joitakin vuosikymmeniä sitten kastettu poikalapsia Kosto- nimellä? Itselleni tieto oli uusi. Melkein voittaa jopa Kunto- nimen, jota olen suositellut jokaiselle alkoholista pitävän miehen (eli lähes kaikille) pojalle; isän kontatessa tuhannen päissään kotiin naapurit voivat vain sanoa "sieltä se Kunnon isi tulee". Tyttöjen nimistä mieleeni ehkä parhaiten on jäänyt vuosia sitten kasteilmoituksesta lukemani Wolferiina (yhdistän sen suteen) ja Stormiina (olisiko myrsky). Niin järjettömät, mutta kuitenkin ihanat. Ja nämä olivat toisia nimiä, eli ei niin suurta painoarvoa. Jokainen vanhempihan antaa lapsilleen mielestään maailman parhaimmat nimet. Itsekin olen niin onnellinen lasteni perinteisistä, helposti lausuttavista nimistä, mutta kantajiensa mielipiteet kuulen sitten muutaman vuoden päästä.

Lupasin jättää tämän aiheen mutta nyt aion laittaa lyhyen, sensuroidun ajatuksen tästä kohua herättäneestä asiasta. Osoitteessa  http://www.hs.fi/elama/%C3%84idin+paikka+on+t%C3%B6iss%C3%A4/a1305619845550 Virpi Salmi on sitä mieltä, että kotiäidit elävät veronmaksajien rahoilla eikä heillä ole aavistustakaan työnteosta. Rohkeasti kirjoitettu juttu. JOS ME KERRAN ELÄMME VERONMAKSAJIEN RAHOILLA, MIKSI MAKSAMME SITTEN VIELÄ UUDELLEEN VEROA TUOSTA AIKA MITÄTTÖMÄSTÄ SUMMASTA????!!!?? Olen maksanut kohta seitsemän vuotta veroa ja muut ovat matkustaneet niillä rahoilla, enkö jo viimein voi itsekin nauttia maksuistani? Ja miksi, oi miksi äitejä vastaan nyt hyökätään, milloin ne helvetin elämäntapatyöttömät, loiseläjät ja sosiaalipummit otetaan sosiaalisen median hampaisiin?!?!? Ei, annetaan aidosti laiskojen ja merkityksettömien ihmisten maata, mutta kohdellaan äitejä kuin kadulta löytynyttä koiranpaskaa. Ei kun anteeksi, sen kasan päälle sentään varotaan astumasta. Ihmetyttää myös, että selatessani otsikoita, oli tämän jutun läheisyydessä todella yhteensopivia juttuja. Joka puolella on yt- neuvotteluita, potkuja satelee ja työttömyyttä on yhtä paljon kuin viime vuonna. Onko kotiäitejä varten luvassa joku luvattu ihmemaa, jossa töitä on riittävästi? Koska lupasin sensuroidun tekstin, laitan vain lyhyesti ja lähes aikuismaisesti: hv. Ja rakas Kokoomus, te tunnutte olevan suurin taustapiru tässä jupakassa, luulen, että parin vuosikymmenen aikana ei löydy kovin montaa äänestäjää, joka antaisi äänensä teille.

Lisäänpä tähän nyt pari kuvaa. Toinen on jo kotiin saapunut paitani, joka oli pakko saada nähtyäni sen. Tilasin miehelleni samanlaisen. Ihanan täydellinen. Toivon firman painatuslaadun olevan sen verran hyvää, että kestää monia pesuja.
Seuraavaksi ihan itse suunnittelemani paitamalli. Se on jo luotu printiksi, joten sen kanssa on paitoja saatavilla.

Oma paitani ei ole vielä saapunut kotiin saakka, mutta tietenkin tilasin sellaisen itse luomallani printillä. Yritän huomisaamuna linkittää osoitteen, josta näitä saa tilattua, sillä uskon, että aika moni lukijani on juuri kaltaiseni laiska paska, joka kasvattaa lapsiaan kuin rikkaruohoja ja elo on kuin silkkiä vain, niin varmasti jokainen haluaa tällaisen tunnuskilven siitä. Saan provisiot, jos luomaani  printtiä käytetään, ja päätin että jos saan edes jonkinlaisen tilin, luovutan ainakin puolet eilen mainostamalleni LSSY:lle, tai sen "alajaostolle", eli SYKERÖLLE. 

(Tästä printistä saa antaa mielipiteensä, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen)

Olikohan siinä taas riittävästi? Taidan jäädä odottelemaan, että muu talous herää. Kun lasten aamutoimet on hoidettu, saan aloittaa imuroinnin (voisiko joku keksiä täysin äänettömän imurin, niin voisin imuroida milloin vain?!?!?) ja sen jälkeen käydä kaupassa. Tänään tulee pari muutakin monikkoäitiä lapsineen kylään, kuten aiemmin kerroin, eli varmasti päivä täynnä puuhaa ja ääntä. Hihhei.

Kanavoi kiukkusi

Onko sinulla välillä sellainen olo, että haluaisit hypätä jonkun kurkkuun kiinni? Harmittaako, ettei katseesi ole se voimakkain, joka tappaa? Tekisikö nyrkkeilysäkki keskellä huonetta hyvää tai haluaisitko vain päästä huutamaan kovaa ja korkealta? Itselläni aina välillä ilmenee turhautumista, vitutusta ja kaikkia muita negatiivisia tunnetiloja. Niille ei välttämättä aina löydy kohdetta tai varsinaista aiheuttajaa, mutta niin vain pääsee käymään. Kokemuksesta tiedän, että elin otsassa vie energiaa aivan eri tavalla, kuin hyväntuulisena hyppiminen. Vitutuksen jälkeen iskee takki tyhjä- fiilis ja sitten ei jaksa mitään. Niinpä olen päättänyt alkaa kanavoimaan turhautumistilojani johonkin hyödylliseen. Suosittelen samaa kaikille muillekin, sillä jotain pientä hyödyllistä aikaansaadessaan olokaan ei ole niin turhautunut. Itse aion tästä edespäin kanavoida huonot hetkeni sellaisten auttamiseen, jotka oikeasti apua kaipaavat. Toivoisin teistä jokaisen käyvän osoitteessa http://lssy.fi/potilaille-laheisille/vertaisryhmat/lapsisyopapotilasperheet tutustumassa Lounais- Suomen Syöpäyhdistys r.y:n nettisivuihin ja ennen kaikkea Sykerön toimintaan(linkki suoraan tälle alasivulle). Sykerö on lapsisyöpäpotilasperheiden kerho, jossa järjestetään pienille potilaille toimintaa, näiden vanhemmille omaa aikaa ja vertaistukea. Pienikin apu auttaa, mikään ei ole mitätön. Ja ei, kukaan lapsistani ei ole sairastunut, en sen vuoksi ole valinnut tätä järjestöä kohteeksi. Mutta kiveen ei ole hakattu,  että he olisivat aina terveitä. Maailmasta ei tiedä, mihin suuntaan mikäkin heittelee. Ja mielestäni mikään ei ole enempää väärin tässä maailmassa, että pieni lapsi, joka ei ole voinut pilata elämäänsä epäterveellisillä elämäntavoilla, joka on vielä täysin viaton elämänsä edessä, joutuu käymään niin paljon niin pienenä läpi. Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua sille veitsenterälle. Aion vastaisuudessa yrittää aina muistaa oman hyvän tilanteeni, jos meinaan kirota jotain pikkujuttua. Ja koska olen kuitenkin vain ihminen, varmasti menetän hermoni ihan arkipäiväisessä jutussa, mutta tuolloin kanavoin nousevan kiukun hyvään toimintaan. Joko käyn lahjoittamassa pienen summan sitä oikeasti tarvitsevien tilille tai sitten keksin jotain muuta, jolla voin auttaa apua tarvitsevia. Pienikin hyvä teko pelastaa päivän. Suosittelen jokaiselle vastaavaa.

Koin itseni eilen niin fiksuksi, että ei kilpailijaa löydy. Uhma onnistui heti aamusta irrottamaan pistorasian seinästä, tai siis rikkomaan sen. Mieheni toiminnan miehenä lähti oitis hakemaan uutta pistorasiaa kaupasta, itse lähdin vaunulenkille lasten ja koiran kanssa. Auringon noustessa ja maailman herätessä oli ihan leppoisaa työnnellä vaunuja. Kello oli kuitenkin vasta yhdeksän, joten Uhmakaan ei nukahtanut laudalleen vaan selitti koko tunnin omiaan.
Kotiin päästyämme mieheni oli aloittamassa pistorasian asentamista ja sanoi laittavansa sähköt pois. Minä otin lapset vaunuista ja menin laittamaan heidän pullojaan mikrosteriloijaan. Suunnittelin vilkaisevani telkkaria ja kysyin mieheltäni, onko koko talon sähköt pois. "Toimiiko mikro?" oli vastaus. Oho, katsos kummaa. Siellähän se mikro pyöri, juuri laittamani steriloijan kanssa. Alan olla aika varma siitä, että Uhma on perinyt äitinsä järjen, kun vain isänsä järki on enää tallella. Paitsi taas mennään tähän, minulla on kolme lasta ja niin kauan kun en hävitä yhtäkään, voin olla ylpeä. Tähän mennessä kaikki ovat pysyneet tallella.

Tänään on luvassa leivontapäivä. Kokeilen ihan omaa sävellystä, joten enpä tiedä vielä, miksi sitä sitten kannattaisi kutsua. "Katastrofi" tai "Intiaanien savumerkit" voisi olla sopiva. Jos kuitenkin onnistun, lupaan laittaa tänne ohjeen ja kuvan. Leipomisen lisäksi keittelen ja soseutan hieman bataattia ja päärynää. On aika ottaa Murinan ja Diivan ruokavalioon joku makeampi sose, nyt kun he ovat tottuneet näihin hieman tylsempiin makuihin. Ajattelin, että päärynä on kiva piristemaku puuron joukkoon. Lisäksi ostin eilen perunaporkkanavelliä, jos se ei aiheuta vatsanpuruja, alan soseuttaa heille myös perunaa.
Eilen oli mielenkiintoista seurata ilmesirkusta, kun sammaksen vuoksi annoin heille hieman puolukkaa. Murina maiskutteli uutta makua antaumuksella niin, että maiskutus oikein kuului ja ilme oli utelias. Diiva- paran ilme taas vastasi täyttä irvistystä ja kysymystä "mitä helvettiä tää oikein oli?" Mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla he käyttäytyvät noinkin pienissä asioissa. Tämä muistuttaa hyvin siitä, että vaikka he ovatkin kaksosia, eivät he ole samanlaisia.

Aion yrittää tehdä tästä päivästä paremman kuin eilinen oli. Eilisaamukin meni vielä kohtuullisesti, mutta päivä ja ilta oli kiukkua täynnä. Kiukkumittarin lukemaa nostivat niin äiti, isä, kuin hampaita tekevät kaksoset ja alkavasta tahtoiästä kärsivä Uhma. Itse mittaroin itseni huonoksi äidiksi lasten itkiessä ja huutaessa. Kun oma olo on musta, kaikki tarjolla oleva kääntyy negatiiviseksi. Lisäksi eilinen oli siksikin normaalia kiukkuisempi, kun normaalisti jompikumpi, minä tai mieheni, on ollut kiukkuinen, toinen on jaksanut ottaa entistä paremmin vastaan lasten kiukut. Nyt kummallakaan ei ollut järin vastaanottavainen tila. Mutta hei, eilen olikin maanantai, eli suotakoon se tämän kerran anteeksi. Ilta rauhoittui kuitenkin kiitettävän äkkiä, kiitos hammashyökkäyksen, sekä Diiva että Murina ovat kelpuuttaneet tutin. Eilen tuo kyseinen taivaanlahja hiljensi molemmat unille todella äkkiä. Kumpa joku kehittäisi aikuisillekin vastaavat. Itse voisin laittaa tuollaisen äänenvaimentimen suuhuni aina, kun ei olisi mitään hyvää sanottavaa. Naisille se voisi olla suklaanmakuinen ja miehille oluen (tälleennäin niinkuin yleistäen ja lokeroiden...).

Joten, aurinkoista ja rauhallista päivää odottaen. Tänään en huuda, kiukkua tai raivoa. Olen seesteinen ja tasainen, kuin sammunut tulivuori. Jos olosuhteet sen vain sallivat.

Kannattaa pyytää

- Sillä silloin saattaa saada. Unohdin eilen lähteissäni ehdottaa miehelleni pikaista imurin- ja mopinulkoilutusreissu tylsyyden estämiseksi, olihan hän jäämässä kotiin kaikkein helpoimman ja rauhallisimman version kanssa. Ehdittyäni poikineni äitini luokse laitoin sitten viestin tyyliin" hei kultsi, mulla on maailman paras idea", jossa kerroin toiveestani. Viestini ei tietenkään saanut vastausta, joka varmaan johtui siitä ettei keskisormea voi lähettää tavallisen viestin muodossa.

Onnistuin yllättävän helposti seikkailemaan poikien kanssa, kävin jopa huoltamokahvilalla katsomassa työtoveriani, jonka muuten pitäisi aloittaa synnytys niin että pieni syntyy tämän päivän puolella. Tars varmaan säikäyttää se kunnolla näin aamusta.... Niin, Uhma viihtyi huoltamossa tosi hyvin, koska siellä oli lasten leikkipaikka. Seinään upotettu lasten kosketusnäytöllinen "tietokone" lumosi pikkumiehen ja itse sain juoda kahvini yllättävän rauhassa, sillä Murinakin keskittyi lähinnä hymyilemään ympäristölleen turvakaukalostaan.
Äitini luona Uhma tajusi, että hetkiiiiiinen, mitä helvettiä tuo pikkuveli tekee mukana? Oivallus syttyi kuin kirkas lamppu Uhman silmiin, jonka jälkeen piti tietysti hiukan tehdä kiellettyjä asioita, ihan vain varmistukseksi siitä, että mamma huomaa hänet. Alun pienen kiusanteon jälkeen Uhma rauhoittui. Totesin, että tekee todella hyvää ottaa myös toinen kaksosista minun ja Uhman mukaan, koska Uhma kuitenkin viihtyy mammojen ja mummujen sylissä, niin äidin syli jää vain toiselle kaksoselle. Kotona taas toinen saa isän jakamattoman huomion.
Kiersin lasten kanssa myös omien isovanhempieni luona. Riemuni oli suuri kun isäni kaikki sisarukset olivat äitinsä luona, yhdellä kyläilyllä tapasi monta ihmistä. Uhma viihtyi tätieni sylissä kuin liimattu, ensimmäisen tunnin aikana pojan jalatkaan eivä suostuneet toimimaan, vaan muuttuivat spagetiksi heti kun niihin yritti asettaa painoa.
Ilta meni rauhassa kotona lasten pesuhetkissä ja rauhoittuessa. Suuri ylläri ei liene, että nukahdin sohvalle kesken ohjelman katselun. Se alkaa olla aika pinttynyt tapa ja sohvallekin alkaa muodostua hiljalleen muotti valahtaneesta ruumiistani. Jälleenmyyntiarvo on pahasti laskenut.

Entä oliko mieheni siivonnut? Oli, kyllä, todellakin. En jäänyt jumiin keittiön lattiaan, eikä nurkissa leijunut karvapalloja. Kotiinpaluu oli ihana, kun oli siistiä. Miten niin vähästä voi saada niin hyvän mielen? Helposti. Saa todeta, ettei itse olekaan se talon ainoa aikuinen, vaan siellä elää myös toinen, joka ottaa vastuuta ja tekee töitä yleisen viihtyvyyden puolesta. Ihanaa. Tuskin tuosta tapaa tulee, mutta silloin en ehkä edes arvostaisi sitä, vaan pitäisin itsestään selvyytenä.

Kohta marraskuu on ohi. Ihan pian. Kun joulukuun ensimmäinen koittaa, päästän hullun, sisäisen minäni irti. Siis yhden niistä, sen joka rakastaa joulua ja on jo kuukauden päivät odottanut että pääsee koristelemaan, leipomaan, laittamaan ja hyppimään seinille. Eilen tämä kyseinen tyyppi sai sen verran puheenvuoroa, että se varmisti mieheltäni muutamien jouluvalojen paikan (jos hommaan valot, vedätkö sähköt). Ja tällä  viikolla täytyy antaa vapaita käsiä niin, että näistä kolmesta pikku hilleristä saa todella edustavan joulukorttikuvan. Viime vuonna sanoin korttikuvaa Uhmasta yrittäessäni, että viimeinen joulu kun tuhtaan kortteja, mutta täytyyhän lapsen ensimmäisestä joulusta nyt jotain muistoja laittaa, seuraavina ollaan sitten jo normaalisti. Todennäköisesti näiden samaisten kuvien ja kyseisen lauseen aikoihin sattui pikku vahinko, kului hetki ja sitten näyttikin jo raskaustesti plussaa. Kului toinen hetki ja kuului blop, kun maailmaan syntyi kaksi pienokaista lisää. Ja nyt on näiden samaisten sankareiden ensimmäinen joulu. Koska ehkäisykapseli erittää ruokahalua kiihdyttävää hormonia ja tunnen sen vaikutuksen, uskallan sanoa, että tämän joulun jälkeen otetaan normaalisti ilman suuria hössötyksiä (ja vuoden kuluttua on kolmosten ensimmäinen joulu pilkan osuessa omaan nilkkaan.....). Kuitenkin, kun sisäinen joulukaveri saa vallan, muuttuu talomme joulun ihmemaaksi. Ehkä tuo talon ainoa järkevä tyyppi (mieheni) muuttaa kuukaudeksi pois, kun ei kestä joulunpunaisen kulkustoiminnalla varustetun superpallon kimpoilua seinille päivää kauempaa. Säälikää häntä jo nyt, joku kiltti ihminen ehkä voisi varoittaa häntä tästä alkavasta kaudesta. Tai, no, eiköhän hän ole reilussa viidessä vuodessa jo oppinut tuntemaan puolisoaan sen verran, että tietää, ettei todellakaan tule pääsemään helpolla. Syrän mieheni hermoille.

Minuuttipeliä

Mietin eilen, mitä teen tänään. Tänään tiedän, mitä teen viikon kuluttua. Hoksasin kuitenkin, että päivän kuluvat minuuttien mukana. Ei tuntien, todellakaan. Kaikki asiat, joita teen, tapahtuu tiettyjen minuuttien sykleissä. Seuraavaksi otteita näistä hetkistä.

- Elintärkeä pariminuuttinen ulkona tupakalla (tuo pari minuuttia lataa äidin uudelleen ja antaa Uhmalle mahdollisuuden kehittää mielikuvitustaan; mitä kiellettyä ehdin tekemään parissa minuutissa?)
- Minuutissa ehtii vaihtamaan yhden lapsen vaipan. Joskus aika voi jopa mennä alle sen, jos tiedän Uhman olevan jollain kielletyllä kaapilla.
- Kun yksi lapsi aloittaa huudon, minuutissa tuo ääni on tarttunut muihin kahteen. Ja kolmessa äitiin.
- Äidin hermojen menemiseen kuluu kovassa paineessa kolme ja puoli minuuttia. Hermojen keräämiseen menee kaksi minuuttia (kts. ensimmäinen kohta).
- Popcornpussin paahtamisen suositeltu aika on neljä minuuttia (maailman pisin aika, jos päivystää mikron vieressä. Paahtoi sitä sitten kolme tai neljä minuuttia, jäljelle jää jyviä ja kuitenkin osa poppareista on ehtinyt kärventymään).
- Lasten pukeminen ulos vie kymmenen minuuttia. Kohtuulyhyt aika kolmesta lapsesta, mutta tuntuu vuodelta  joka ikinen kerta (kts. kohta kolme & neljä).
- Ruuanlaitto onnistuu kymmenen minuutin sykleissä. Tähän mennessä mikään ei ole palanut.
- Lupaus olla jossain viidentoista minuutin sisään. Minut tuntien kyse on akateemisesta vartista, joka voi venyä lähes tuntiin.
- Ruokailu. Uhma syö puoli tuntia, äitinsä hotkaisee jotain ruualta muistuttavaa kahdessa minuutissa. Tähän aikaan luetaan myös jälkiruokakahvi. Silti se aika on hieman liian pitkä (kts. kohta kolme).
- Herätyskellon torkku herättää viiden minuutin välein jos painaa oikeaa nappia. Se jaksaa tehdä sitä puoli tuntia, sitten se luovuttaa. Väärää nappia painaessa kaikki tietävät tilanteen olevan menetetty.
-Pissavaipanvaihdon jälkeen kuluu neljä minuuttia, kun sama lapsi vääntää isommat tavarat puhtaaseen vaippaan. Uudestaan, uudestaan, sanoivat teletapitkin.
- Fazerin sinisen suklaalevyn tuhoamiseen menee puolitoista minuuttia.

Tuossa nyt oli vain joitakin esimerkkejä. Mutta jos tarkkaan miettii, mikään toimenpide ei vie tunteja, vaan minuutteja. Silti päivät kuluvat nopeasti ja hektisesti. Tietysti vaunulenkkiin, kaupassakäyntiin tai Uhman kanssa leikkimiseen menee jo kauemmin, mutta niiden ansiosta päivät ei varmaan tunnu niin pitkiltä. Hei, juurihan synnytin nuo pikkupiipertäjät keskellä elokuuta ja pian he jo pääsevät viettämään ensimmäistä jouluaan. Ja heidän isoveljensä täyttää kaksi pian sen jälkeen.

Otin Diivan ja Murinan ruokavalioon varovasti jälleen uuden lisäyksen. Olin aika innoissani, kun löysin sittarin hyllystä Semperin miedon kaurapuuron, jossa ikäsuosituksen kohdalla loisti numero neljä. Kotona kun aloin sitten tehdä ensimmäistä koeannosta, luin tarkemmin. Ooo, siinä lukikin från 4 månader/alkaen 5kuukautta. Hetkinen. Onko ruotsissa erilaiset lapset, erimerkitykselliset numerot, erimittaiset kuukaudet vai häh? Pienen loogisuusmietinnän jälkeen tulin lopputulokseen, että Ruotsin ollessa fiksu ja jättäytyessä EU:n ulkopuolelle heidän lapsensa säilyivät normaaleina, kun taas Suomalaisten lasten valmistukseen tuli muutoksia liittymisen myötä ja näin ollen ikärajakin nousi. Mietin sitten sitä, millaisia valmistusvirheitä nykyisissä lapsissa saattaa olla, jos vanhemmat ovat kasvaneet ajalla, jolloin ei kuuluttu EU:n vallan alaisuuteen ja sisäelimet kestivät tuoremehua ja pullamössöä jo yhdestä kuukaudesta eteenpäin. Jos kaksi tällaista vanhanajan lasta lisääntyy, voiko lopputuloksena olla epämuodostuma?
No, joka tapauksessa, olin toooooosi huono äiti ja annoin silti kolme ja puoli kuukautta vanhoille lapsilleni tuota puuroa. Ilman haittavaikutuksia (Ovatkohan lapseni sittenkin ruotsalaisia?) Diiva ja Murina jopa tuntuivat pitävän siitä enemmän kuin bataatti- tai porkkanasoseesta. Itsekin tykkäsin, se ei loistanut ympärille lentäessään niin värikkäästi silmään, kuin edellämainitut soseet.

Kun jostain asiasta ei tappele, se muuttuu vapaaehtoiseksi. Kuten olen kertonut, olen tietoisesti jättänyt Uhman päiväunet pois. Hän kuitenkin tuntuu itse tajuavan, että ei ne ehkä olekaan huono juttu. Eilen päivällä maatessani sohvalla Diivan ja Murinan nukkuessa, Uhma marssi ohitseni kohti makuuhuonetta määrätietoisen näköisenä. Hän oli ollut isänsä kanssa takkahuoneessa ja oletin hänen palaavan pienen tutinsaalistusreissun jälkeen sinne takaisin. Koska olosuhteet olivat loistavat, väsynyt äitikin nukahti sohvan nurkkaan. Havahduin varmaan kymmenen minuutin jälkeen varmistaakseni esikoiseni olinpaikan. Siellä hän oli, omassa sängyssään, unen taltuttamana. Hei, oikeasti. Vuosi ja yhdeksän kuukautta vanha lapsi tajuaa itse mennä päiväunille väsymyksen ja kiukun iskiessä. Voin todella sanoa, että olen ylpeä, oikeasti. Sen jälkeen kun luovutin ja taistelu aiheesta loppui, sai Uhma todeta äidin kuitenkin olevan oikeassa. Wau.

Tänään aion luoda itselleni pientä haastetta. Otan Uhman ja Murinan mukaan sukulaisiini ja jätän Diivan viettämään laatuaikaa isänsä kanssa. Aion myös kauniisti ehdottaa, että areenan ollessa vapaa mieheni voisi hieman imuroida ja kenties pestä lattioista mehua, jota antoi Uhmalle eilen. Joka neljännellä askelella kun tuntuu, että osa sukasta/jalkapohjasta jää lattiaan. Ja koska se en ollut minä, joka antoi mehua pojalle, se ei todellakaan ole minut tehtäväni pestä sitä lattioista irti. Nih (Joo...Katsotaan kuinka käy). Koska en ole aikoihin valittanut käteni jatkeesta, voinen jälleen mainita, ettei miehelleni tee yhtään pahaa lainata tätä "ihan toimivaa" imuria ja yrittää saada se imemään lattialta jotain koirankarvaa painavampaa. Ehkä hän viimein hoksaisi pointtini, sillä se romu todella vetelee viimeisiään. Uskon vakaasti, että sijoitan stibendini uuteen vetokoiraan, jonka voin sitten pysyvästi liimata käteeni ja nukkua sen vieressä. Sanoi mieheni mitä sanoi. En nimittäin muista, olenko kertonut, että joskus kun puhuin ostavani uutta imuria, mieheni sanoi ettei sellaista tarvita ja en osta ainakaan kysymättä häneltä mallista. Olenkin siksi odottanut hänen hommaavan hänelle kelpaavan imurin. Mutta jos hän kerran niin tykkää vanhasta, imuroikoon sillä. Minä haen itselleni uuden. Varmasti, tänä vuonna panostan omaan joululahjaani.
Mutta hei, nyt luikahdan huuto.netin sivuille katselemaan löytöjä. Palaan huomenna kertomaan, miten matka meni poikien kanssa. Usko selviytymiseen on kova.

Lauantaiaamun jumitus

Mitenköhän tämäkin pitäisi ottaa? Kävin Cosmon osoitteessa katsomassa olenko saanut paljon tykkäilyjä (niitä on muuten surullisen vähän, käykää http://www.cosmopolitan.fi/galleria/10/tahtibloggaaja/484/kolme_ja_puoli_lasta, niin saan hyvän mielen, syrän). Siellä vilkkuu eri aiheita siinä punaisella nauhalla bloggarin yläpuolella, vähän niin kuin mainoksia. Sulkiessani tuota sivua olen aivan varma, että tuossa mainoksessa luki "ehkäisynetti". Hei, mitä siellä oikein vihjataan? Jos minusta ja blogistani tulee elävä ehkäisydogumentti, joka peräti toimii, vaadin siitä sitten pikku kiitoksen. Voisin kaupata blogini "Teiniäidit"- sarjan rinnalle, ihan vain sillä periaatteella että "ei se nyt aina niin helppoa ole". Siis äitiys, lisääntymisessä ei tähän mennessä ole ollut ongelmia...

Mieheni lähti eilen vanhan työporukkansa pikkujouluihin. Tällä kertaa se oli merkki lapsille, jotka aloittivat oman elokuvaversionsa "Hei, me huudetaan". Uhma kiipesi tyytyväisenä tiskipöydälle samalla kun Diiva koki suurta vääryyttä laskiessani hänet lattialle peiton päälle ottaakseni huutavan Murinan syliin. Uhma ei tietenkään ollut niin mielissään tästä äidin ajatuksesta, että tiskipöydällä ei olla. Ensimmäisen tunnin mieheni lähdön jälkeen lapset juoksuttivat äitiään ympäri taloa niin, että elintasoperse oli vaarassa pienentyä. He kuitenkin rauhoittuivat ja antoivat hengähdystauon. Pieni hajamielisyys ilmaantui vieraakseni, sillä olin jo vaihtamassa Diivalle yöpukua, kun tajusin, että päivän käytössä ollut body oli yllättävän siisti. Tajusin, että iltasose oli unohtumassa. Pikainen vilkaisu kelloon ja lasten tyytyväisyysarvio, ja päätin yrittää kuinka myöhästyneeseen soseeseen suhtaudutaan. Onneksi yritin, sillä molemmat vetelivät tyytyväisinä annoksensa Uhman auttaessa. Yllättävän kauniisti hän onnistui, peilasi jopa toimiani niin, että yritti lusikan kanssa ottaa suun ympäriltä ylimääräiset soseet pois. Projektin jälkeen aiemmin ihmettelemäni body oli juuri sen näköinen, kuin olin ensimmäisellä kerralla olettanut: pyykkitavaraa. Vaihdoin yövaatteet kaksosille ja laitoin nukkumaan, joka sekin onnistui yllättävän kivuttomasti. Molemmat tosin nykyään pyörivät sängyssään kuin kellon viisarit, yöllä ruokkiessa ei koskaan voi olla varma, missä se suu on. Pienessä pimeydessä ei auta kuin suunnistaa ääntä kohti ja toivoa osuvansa kohteeseen, ihan kuin dartsin heittoa.

Uhman kanssa loppuilta oli ihanteellinen. Äidin kulta tunki poskeaan äidin suuta kohti, hänellä oli suuri pusupula. Citymarketin ihanan tarjouksen ansiosta talossamme on hieman Fazerin konvehteja, joita söimme ruuan jälkeen hiukan. Olen ylpeä siitä, etten ole tehnyt karkista Uhmalle tabua, sillä vaikka hän on melkein samanlainen herkkujen ystävä kuin äitinsäkin, arvostaa hän enemmän maitopulloa kuin Omar-karamellia. Eilenkin hän imeskeli hetken kyseistä karkkia, jonka jälkeen osoitti haluavansa maitopullon. Saadessaan maidon hän vei vain puoliksi syödyn kermakaramellin roskiin ja alkoi juoda maitoa. Kerran aiemmin Uhman osoittaessa keittiön kaappeja, yritin tarjota suklaata kun luulin hänen haluavan. Ei kelvannut, vaan näytti toista kaappia. Herra Hakkaraisen ksylitolipastilli vei voiton suklaasta. Ylpeä? Ehkä hiukan.
Kellon lähestyessä yhdeksää hoidin Uhman yöpuulle. Muutaman kerran jouduin ohjeistamaan hänet takaisin sänkyyn, mutta aika helpolla pääsin. Kun olin pienen unituhinasta aivan varma, saatoin laittaa yövaatteet päälle, popcornin mikroon valmistumaan, avata lasipullocolan ja julistaa Täydelliset Naiset- maratonin alkaneeksi. Taisin herkutella unissani, sillä heräsin sohvalta yhden maissa molempien lasten nälkään. Kuitenkin popcornpussi oli tyhjentynyt ja colapullo siinä samalla. Alan olla entistä varmempi, että pystyn toimimaan unissani. Jeij! Kaksosten syötyä siirryin suosiolla sänkyyni, josta tunnollisesti nousin viiden aikaan. Osuin keittiöön sopivasti sanomaan miehelleni hyvää yötä. Pikaisen arvioinnin jälkeen en usko hänen mitään erikoista krapulaa saavan, sen verran hyvä ja järjellinen kunto hänellä oli (ei ollut edes herättänyt kotiutuessaan), mutta venyneen illan muistona saattaa jäädä osittainen väsymys.

Koska virastot ja varastot saavat harvemmin kiitosta tällaiselta äkkipikaiselta ja hätäilevältä kotiäidiltä, aion nyt antaa kiitosta siihen suuntaan, mikä sitä ansaitsee. En täällä ole muistanut hehkuttaa sitä, mutta sain tutkintotodistuksen tuossa pari viikkoa sitten. Valmistuin tosin jo aiemmin (tein viimeisen näyttötyön eräänä kesäkuisena perjantaina ja maanantaina määrättiin sairaslomalle, tyylileni uskollisena kaikki täytyy jättää viime tippaan), mutta todistuksen saapumisessa meni hetki. Olen siis vastavalmistunut kokki (krhm, oikein hyvillä arvosanoilla, itse neiti täydellisyys...) ja tämä suuri onnistuminen oikeuttaa stipendiin, joka on oikein mukavan suuruinenkin. Täytin tiistaina stipendihakemuksen ja laitoin postiin niin, että se lähti vielä samana päivänä matkaan. Oletan siis, että keskiviikkona se oli perillä. Eilen illalla Netpostiini oli saapunut postia koulutusrahastosta. Kävin kurkkaamassa odottaen heidän vaativan lisäselvityksiä, mutta yllätys oli todella positiivinen, kun luin saavani stipendin. Maksupäiväkin on reilun viikon kuluttua. Kolmen päivän aikana joku virasto on onnistunut käsittelemään hakemuksen ilman ongelmia (oletin, että työhistoriastani tarvittaisiin enemmän dokumenttia, sillä stipendin saadakseen täytyy olla ollut työelämässä vähintään viisi vuotta. Laskettuani oman työhistoriani sain lähes viisi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun miinustin ajasta äitiyslomat. Kannatti aloittaa työnteko jo alaikäisenä). Mieltäni lämmittää erityisesti se, että tämä summa on veroton. Enpä elätä veroillani ainakaan näitä kamalia, virattomia ja laiskoja kotiäitejä, vaan saan käyttää koko summan ihan itseeni (käyn sillä summalla noin kolme kertaa kaupassa).

Tekisi mieli sanoa jotain tiivistettyä ja ytimekästä postauksen loppuun. Korvien välini nyt vain lyö todella tyhjää, joten on parempi jättää sen lauseen keksiminen aamuun, jolloin myös aivot ovat hommassa mukana. Ehkä taidan myös keittää toisen pannullisen kahvia ja tuplata Berocca Boozt- annoksen, sillä tällaisella jumituksella ei päivästä selviä. Aamuja, jokaiselle rauhallista ja onnistunutta lauantaita.

Palataan taas arkeen

Vaikka kuinka tekisi mieli vielä rääpiä päätä Kataisen loistokommentista ja leikkiä ihmistä, joka tietää politiikasta jotain, annan aiheen olla. Sen verran voin sanoa, ettei vastausta sähköpostiin ole tullut, mutta se nyt ei edes kirjoittajaa yllättänyt. Tahdon kuitenkin antaa erityiskiitoksen Kataiselle, sillä hän onnistui laittamaan ajatusten suuren aarreaitan toimintaan ja ehkä tämä kotiäiti keksi vuosikymmenen markkinaidean. Siitä lisää, kunhan saan projektini valmiiksi. Ja aivan varmasti jaan tämän inspiraation tänne, kunhan ensin kaikki valmistelut ovat valmiita. Kaverini sanoi ideaa esittäessäni että "vain sä voin keksiä jotain tollaista".

Olettaisin, että Diiva ja Murina ovat jättäneet yhden syöntikerran yöstä pois. Mitään muistikuvia itselläni ei ole, mutta maitopurkkeja on aamulla vähemmän. Ja juu, minä heidät ruokin, mutta uskon toimivani unissani (vaihtoehtoisesti täällä saattaa sittenkin asustaa jotain avuliaita menninkäisiä). Mieheni aamulla kysyessä "miten vauvat nukkuivat" vastaukseni on "en tiedä, mutta äiti ainakin nukkui hyvin". Ja koska nuo rakkaat kullannuput ovat pidentäneet syöttövälejä enkä voi luottaa heidän sisäiseen herätyskelloonsa, joudun laittamaan itselleni herätyskellon kertomaan, milloin rauhallinen aamukahviaika alkaa. Ajatella, äitiysLOMAllakin joudun käyttämään herätyskelloa. Jännää asiassa on se, että pääsen huomattavasti helpommin ylös kuin töissä ollessani ja tehdessäni joskus satunnaisia aamuvuoroja. Sen olen huomannut, että ehkä käytän puhelintani liikaa, sillä aamuisin katsoessani sitä huomaan, että uninen minäni on käynyt facessa ja sähköpostissa. Onneksi tuo tyyppi ei ole tehnyt mitään fiksuja päivityksiä tai kommentointeja. Sitä odotellessa (ehkä olisi kuitenkin parempi vaikka sulkea puhelin yöksi, herätyskello siinä silti toimii...)

Uhmalla toimii kohtuullisen hyvin nyt taktiikka "päivä ilman päiväunia". Pientä kiukkua saattaa ilmetä, onneksi se menee ohi. Taisi tulla valkoinen valhe, esikoispoikani ilmeisesti on aloittamassa nyt sitä ihanaa uhmaikäänsä, sillä kaikki pitäisi saada, jos ei saa, alkaa kitinä, vinkuna ja huuto. Jos hän kulkee äitinsä jalanjäljissä, tuo ikä jää henkisesti pysyväksi. Ai niin, neuvolassa juuri sanottiin, ettei sitä ikää saa kutsua enää uhmaiäksi, vaan tahtoikä on uusi nimitys. Hallelujaa, onko se helpompi nyt kun sen nimitys on muutettu? Vai saako tahtoa enemmän asioita?
Vaikka Uhma nyt on sinnikkäästi selvinnyt päivistä ilman unia, eilen tapahtui vahinko. Hänellä on sellainen hieno Plaston kävelykärry, jonka olen hänelle ostanut. Eilisten vieraiden lähdettyä Uhma haki kärryn ja meni istumaan siihen osoittaen, että nyt täytyy kuljettaa häntä. Laiskana äitinä sitten liikutin häntä edestakaisin sohvalla istuen. Viiden minuutin kuluttua huomasin poikani pään retkahtaneen ja silmien menneen kiinni. Raukkaparka. Otin sitten tyynyn ja asetin sen pikkumiehen pään alle. Siinä hän nukkui lähtiessäni kauppaan. Kotiin tullessani hän oli siirtynyt isänsä syliin, mutta nukkui edelleen.

Kävin eilen aamulla kaupungilla. Tarkoituksena oli ostaa Uhmalle lasten vatkain, että omani saisi olla rauhassa ja ehkä pysyisi ehjänä, kummitytölle collegepuku synttärilahjaksi ja jotain kuvausrekvisiittaa maailman suloisinta joulukorttikuvaa varten. Kiertelin kauppoja tunnin. Ei mitään. Siis ei yhtään mitään. Aloin tosin miettiä, että ehkä sellaista lasten vatkainta ei ole saatavilla, jossa vispilät pyörisi edes hidasta vauhtia. Joku turvallisuusvirasto saattaa ehkä kieltää moiset härpäkkeet lapsilta. Mitään hyvännäköistä collaria ei ollut saatavilla, eikä silmiini osunut mitään sellaista, joka sopisi joulukorttikuvaan. Blah. Inhoan muutenkin ostoskierroksia, saatika turhia sellaisia. Positiivista oli se, että rahaa ei kulunut. Kuitenkin sitä on menossa vielä, sillä jos kukaan muu ei ole huomannut, kuukauden kuluttua on joulu. Pian voin päästää sisäisen lapseni irti ja aloittaa koristelut ja joululeipomiset. Ostaa kymmeniä hyasintteja tuoksumaan ympäri taloa, muutama vielä varalle jonnekin niin, että kissojen syödessä pari, voin laittaa uudet tilalle. Vielä täytyy hetki malttaa.

Löysin eilen ihan kaupassa käydessä itselleni jotain ihanaa. Vaikka kuinka olenkin näitä jumpsuit- haalareita vastaan, sydämeni suli kävellessäni sittarin vaateosastolle. Vaaleansininen, fleecekankainen jumpsuit, jossa pingviineitä pipo ja kaulahuivi päällään. Niin suloinen!!! Otin sen käteeni ja näytin ystävälleni miettien ääneen, saisinko enää koskaan seksiä jos sen ostaisin. Olihan siellä ympärillä muitakin ihmisiä, joita tämä kommenttini kohde alkoi kiinnostamaan. He eivät kyllä antaneet vastausta pähkinääni, joten ystäväni vakuuttava "et" sai minut jättämään tuon ihanan tuotteen hyllyyn. Siinä oli pingviineitä!

Tänään on (YLLÄTYS) siivouspäivä. Mieheni on kotona, joten hän saa leikkiä maailman vahvinta nallea ja nostaa sohvan ilmaan kun imuroin. Hyvällä tuurilla ehdin heittämään imurin sinne alle hänen laskiessa sohvaa ja hyvällä tuurilla imuri ei pidä siitä. Sanoin eilen miehelle, että hän saa hoitaa lapset ja minä siivoan kunnolla, muunmuassa juuri sohvan alta, sillä epäilen Uhman pitävän sitä eväsjemmanaan. Eilenkin sieltä löytyi porkkananpalanen ja leivänkannikka. Nämä olivat ihan kädellä yletettävissä, joten en edes halua ajatella, mitä kaikkea sieltä vielä voi löytyä. Lattioiden pesukin on pakko suorittaa, jos sen jälkeen täällä pääsisi eteenpäin ilman, että joka toisella askeleella jalka jää kiinni lattiaan. Plus vessan lavuaari vissiin täytyy pestä oikein kloorin kanssa. Epämääräisistä punaisista hiuksista on jäänyt epämääräinen punainen hiuksenjälki valkoiseen lavuaariin. En tiedä, ketä syyttää tästä asiasta, mutta pestävä se on.

Toivon suuresti, että joku järjen riemuvoitto sanoo taas jotain sankarillista, jotta pääsen pätemään mielipiteilläni. On hienoa esittää asiantuntevaa, kuten seistä auton vieressä, josta on konepelti auki, katsella sinne sisälle miettiväisen näköisenä ja nyökytellä. Tehdä joku hieno toimenpide ja seuraavaksi ihmetellä, miksi pissapojista lentää pesunesteen sijasta jotain mustaa, öljymäistä ainetta tuulilasille. Nainen ratissa ja ylpeä siitä, mutta silti ei kannattaisi poistua keittiöstä. Hienoa perjantaita, palaillaan asiaan.

Vielä hieman aiheesta

Nimittäin kotiäitien työllistämisestä. Löysin Iltalehden sivuilta heidän uutispäällikkönsä kirjoittaman näkökulman tästä aiheesta. Osoitteessa http://www.iltalehti.fi/nainen/2012111416323192_na.shtml Edith Andersson kertoo, kuinka hän nauttii saadessaan tehdä koulutustaan ja kokemustaan vastaavaa työtä. En voi kieltää, ettenkö olisi hieman kateellinen. Kuten olen maininnut, olen sosiaalinen ihminen ja nautin työnteosta. Varmasti moni kotiäiti lähtisi mielellään työelämään, jos se olisi kannattavaa ja mahdollista. Jos vain jokaisella kotiäidillä olisi tänä päivänä se koulutus, jolla pääsisi kannattaviin töihin ja sen myötä myös työllistyisi. Edellytyksenä myös olisi löytää hoitopaikka lapselle/lapsille. Anderssonin kirjoitus on hyvä. Hänen näkökulmansa on helppo ymmärtää, mutta tekstissä on joitakin kohtia, jotka hieman nostivat kulmiani.
"On häkellyttävän kaunis idea, että yhteiskunta maksaa korvausta lapsen vanhemmille siitä, että nämä leipovat, juovat kaakaota ja ottavat päiväunia yhdessä. Noin 400 miljoonan euron lisälasku valtiolle tästä huvista joka vuosi tuntuu kohtuuttomalta summalta", Andersson kirjoittaa. Montako lasta hänellä on? Mistä hän on ne saanut, Mikämikä- maastako? Kyllä, minä leivon useinkin. Silloin kun lapsilleni sattuu sopimaan. Kaakaon juomiseen en puutu, mutta "ottavat päiväunia yhdessä"? Hah. On ihmeellistä, miten äiti- ihminen kirjoittaa lasten hoidon olevan kuin suoraan satukirjasta. Yhden lapsen kanssa se voisi onnistuakin, mutta tervetuloa vaikka tänne yrittämään. Ja tuo 400 miljoonan lisälasku valtiolle tuosta "huvista"? Älkää ymmärtäkö väärin, nautin kotona olemisesta ja lasteni hoitamisesta, mutta sen sijaan että tämä olisi jokapäiväistä huvia, koen välillä olevani ilkeämielisen kohtalonjohdattelijan marionettinukke. Joskus tuo kohtalonjohdattelija sotkee raajoistani lähtevät narut ja olen aivan solmussa. Mutta ehkä joku kokee sen hupina. Mitä tulee tuohon 400 miljoonaan euroon, summa ei ole pieni. Mutta jaettuna kotiäideille verrattuna kotona tehdyn työn määrään, on se äitiys silti huonoiten palkattua työtä. Voisiko joku kertoa luvun, joka menee elämäntapatyöttömille, joilla olisi mahdollisuus työllistyä, mutta mieluummin he makaavat kotona maaten ja valittaen, kuinka raskasta on elää jatkuvan paineen alla? Joskus miettiessäni, mihin verorahani menevät, olen mennyt käymään entisen kotipaikkakuntani ravintolabaarissa. Ah, siellähän oli joukko ihmisiä, joiden tilille oli rapsahtanut summa siitä, etteivät he olleet tehneet mitään. Löysin verorahani, mutta en kokenut saaneeni vastinetta niistä. Kaiken huipuksi myös kotiäidit maksavat veroa saamistaan tuista. Ihmettelen myös sitä, että viime vuoden tuloni määräävät äitiyspäivärahani. Viime vuoden tuloista olen maksanut veroa. Jälleen maksan sitä äitiyspäivärahasta. Niin että miten on?

Huoli sen 400 miljoonan euron hukkaanheittämisestä saattaa olla kova. Onhan siinä sitä rahaa, en todellakaan kiellä. Millaisilla summilla olemme tukeneet Kreikkaa? Millaisia summia kansanedustajat kuittaavat siitä, että joku heidän työtoverinsa painaa "poissa"- nappia istunnossa? Jos otettaisiin vaikka pienikin prosentti näistä luvuista, voitaisiin saada kasaan sellainen summa, joilla voitaisiin tukea halukkaiden kotiäitien kouluttautumista ammattiin, josta pääsee ponnistamaan työelämään kannattavasti. 

Andersson kirjoittaa vielä äitien työllistymisestä niin, että äidin mennessä töihin myös lastenhoitajia työllistettäisiin. Kyllä, ihan niinkuin he eivät vielä olisi työllistettyjä. Ilmeisesti asun väärällä paikkakunnalla ja luen vääriä lehtiä, kun elän olettamuksessa, että hoitopaikat ovat aika täynnä? 

Vielä tarraisin aiheeseen sen verran, että mikäli tämä hieno esitys tulee oikeasti voimaan, että ensimmäinen sairaslomapäivä on palkaton, kannattaa osa- aikatöihin tai edes vakinaisiin töihin lähteä vielä vähemmän. Virastoaikana työskenteleviin se ei niin paljon vaikuta, mutta vuorotöissä oleviin se iskee. Jos vaikka sattuu olemaan listan alussa yksi yövuoro, kaksi vapaata ja sitten kolme aamua. Tulee kipeäksi ennen yövuoroa. Ottaa sairaslomaksi yövuoron, sairastaa ne kaksi vapaata ja pääsee aamuihin töihin. Yövuoron palkka jäi saamatta. Uskallan tosin väittää, että jos/kun tällainen karenssipäivä tulee, se osuu esittäjien omaan nilkkaan eikä ainakaan aja hyötyä. Ensimmäinen vaihtoehto on, että vaikka tarvittaisiin vain yksi sairaslomapäivä, haetaan sitä ainakin se kolme, että se edes olisi kannattavaa. Toinen on se, että sinne töihin mennään sitten kipeänäkin, vaikka kuume olisi katossa ja mikään ei pysyisi sisällä. Kumpikaan vaihtoehto ei palvele työnantajaa, mutta eipä tätä esitystä olekaan ollut tekemässä sellaiset ihmiset, jotka joutuisivat kipeänä töihin tai joiden toimeentulo saattaa olla kiinni juuri siitä yhden työvuoron palkasta. Sellaisiakin nimittäin on. 

Nyt oikeasti, lupaan jättää aiheen tähän. Katainen onnistui hienolla ideallaan nostattamaan sisällissodan kaltaisen myrskyn. Asialla on kaksi puolta, mutta sekin ideaali, että kaikki saataisiin työllistettyä, ei tule täyttymään ennen kuin sille luodaan hyvät olosuhteet. Minulla olisi tähän vaikka millainen idea- arsenaali, mutta mitäpä minä tietäisin mistään, olenhan vain kotiäiti, joka makaa kotona jalat kohti taivasta syljeskellen kattoon. Elävä elämä on näiden seinien ulkopuolella, joten hiukan vaikea kirjoittaa siitä. Se on vain jännä, että minun ammattiani, jossa yhdistyy kokki, siivoaja, lastenhoitaja, paskakuski ja muutama muu vähiten arvostettu ammatti, tulee arvostelemaan juuri ne ihmiset, joilla ei ole lasta, ei lammasta. Heillä sentään säilyy hienot Armanin puvut päivän läpi puhtaana. Itse saan laittaa paitani iltaisin suosiolla pyykkikoriin, koska se on höystetty tuskahiellä, maitopukluilla, kuolalla(ei omallani), suklaalla ja välillä kyynelilläkin. Käytäpä sitä sitten. Tosin, omien ja näiden arvokkaan työn tekijöiden vaatteiden välissä saattaa pyöriä muutama nolla. 

Mutta, se sitten siitä aiheesta josta en tiedä mitään. Mitenkö perheessämme menee? Hyvin. Huomaan hirveästi yhtäläisyyksiä itseni ja lapsieni välillä. Lapset syövät ja kasvavat, kuten äitinsäkin. Ainoa ero on se, että äidin  kasvamista kutsutaan lihomiseksi. Ja välillä äiti saattaa syödä lastenkin eväät.  Uhman kanssa taas koen suurta sielujen sympatiaa hermojen osalta. Jos jokin ei onnistu tai jotain asiaa ei saa periksi, alkaa hirveä huuto. Välillä ei osaa sanoa, kumpi huutaa, äiti vai Uhma. Ensi viikoksi on luvassa vipinää. Keskiviikkona saamme nimittäin vieraita, kaksi monikkoäitiä, jotka molemmat ottavat jälkikasvunsa mukaan. Talostamme löytyy tuolloin siis kolmet kaksoset ja kolme esikoista. Ikähaarukka noin 3kk-4 vuotta. Odotan innolla muiden äitien tapaamista, voimme juoda kaikessa rauhassa kahvia ja miettiä, kuinka helpolla sitä päästään. 

p.s. Ihan vielä sen verran, ettei tule väärinkäsityksiä. Nousen aamuisin viiden aikaan, jotta saan kirjoittaa, juoda kahvia ja olla ihan rauhassa. Se on aikaisemmin, kuin useimmilla työssäkäyvillä. 

Terveisin Kotiäiti

Tämän aamun postaus jää hyvin vähäiseksi. Käytin aamuni nimittäin tärkeisiin valtiollisiin aiheisiin. Lievästi sanoen vereni kiehahti herra pääministerin fiksuista mietteistä, joten päätin kirjoittaa hänelle henkilökohtaisen sähköpostin. Uskon, että herra Kataisen roskapostitunnistin siirtää sähköpostini oitis roskakoriin. Tiedän, ettei herra pääministeri tule koskaan näkemään kirjallista lahjakkuuttani. Tiedän, ettei herra pääministeri koskaan vastaa sähköpostiini. Liitän sen kuitenkin tähän teidän iloksenne ja lupaan pitää ajan tasalla siitä, vastaako Herra IsoHerra allekirjoittaneelle koskaan. Tuskin. Mutta ainakin saan paistatella päivän siinä uskossa, että tein taas kerran muka jotain tärkeää. Ja voin olla myös ylpeä siitä, että sain vitutuksestani huolimatta pidettyä tekstini asialinjalla ilman kirosanoja tai nimittelyjä.

Päivänne ratoksi, suorana Kotiäidiltä, vaatimaton kirje herra Kataiselle.

Avoin kirje pääministeri Kataiselle                                                                      14.11.2012

Haluan ensimmäiseksi kertoa, että tähän mennessä olen suhtautunut teihin ja kommentteihinne neutraalisti.  Olen kokenut, että käsittelette asioita, jotka eivät suoraan kosketa tai vaikuta elämääni.  Lisäksi, en ole kovinkaan kiinnostunut politiikasta, joten olen katsonut parhaaksi pitää suuni kiinni asioista, joista en tiedä. Tätä samaa nyt toivoisin teiltä.

Nyt nimittäin olette nostaneet esille asian, joka koskettaa minua ja lukuisia muitakin suomalaisia naisia. Olette esittäneet asian niin, että suomalaiset äidit viihtyvät kotona liian pitkään ja asialle tarvitsisi tehdä jotain. Äitien tulisi mennä edes pätkätöihin, jos vakituista työtä johon palata, ei ole. Tahtoisin nyt kiinnittää huomionne muutamaan asiaan ja antaa tähän kotiäidin näkökulman.

Minulla on vakituinen työpaikka, ollut jo neljä vuotta. Minulla on myös kolme lasta, pian kaksi täyttävä esikoinen ja kesällä syntyneet kaksoset. Tällä hetkellä olen siis äitiyslomalla.

Äitiyslomaani on jäljellä vielä ensi elokuuhun saakka. 

Olen tehnyt jo alustavasti hieman laskelmia, jotka ovat suuntaa- antavia, mutta kuitenkin kohtuu kylmiä faktoja.

Olen yötyöntekijänä eräässä ruokapaikassa. Tienaan sieltä kuukaudessa verojen jälkeen noin 1200 euroa. Mieheni tulot mukaan laskettuna lasten hoitopaikkaan menisi kuukaudessa noin 300 euroa. Kelan sivuilla laskettuna emme ole oikeutettuja hoitotukiin tulojemme suuruuden ja hoitomaksujen pienuuden mukaan.

Meillä on tällä hetkellä yksi auto.  Työmatkani on 50 kilometriä suunta, joten talouteemme tulisi ostaa elokuuhun mennessä toinen rahareikä. Sellainen auto, jolla uskaltaa kyyditä kolmea lasta, maksaa halvimmillaan ainakin 600 euroa. Tällä hinnalla kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen helmi, joten se saattaisi tarvita vain liikennevakuutuksen, joka olisi noin 300 euroa vuodessa, jos on hyvät bonukset.  Jos tuon autosta jo koituneen 900 euroa jakaa jokaiselle kuukaudelle, on se 75€/kk. Tähän mennessä siis projektiin, jolla hyödytön kotiäiti saadaan töihin, on mennyt 375€/kk mukaan luettuna hoitomaksu. Sitten lasketaan mukaan ne todelliset kulut, eli bensa. Tankillisella saatan ajella viikon. Jos tänä päivänä, kuten ehkä vielä vuodenkin kuluttua tankillinen halvempaa bensaa maksaa noin 85€ (50 litran tankki, bensalitra 1,70). Neljä kertaa tuo summa. Tekee 340 euroa. Kuukaudessa tämä kaikki tekee 715 euroa. Enemmän kuin puolet palkastani. Silloin se on aika tarkkaan puolet palkastani, jos auton ostoon ja vakuutuksiin menevät rahat miinustaa. Joka tapauksessa, kuukausipalkastani jäisi käteen noin 600€.

Jos olen kotona lasten kanssa, meille riittää yksi auto eikä sellaista siis tarvitse ostaa. Säästöä.

Jos jään kotiin lasten kanssa, saan kuukaudessa 880,28€(miinus verot). Esikoisesta 484,20€/kk ja kaksosista 198,04€/lapsi/kk. 880,28€ siitä, että lapset saavat olla äitinsä kanssa kotona. Siitä, että äiti ei joudu ajamaan pitkää työmatkaa. 

Herra pääministeri, mitä luulette, kumman vaihtoehdon valitsen?

Itseäni ajatellen palaisin ilomielin työelämään, sillä kotona kolmen lapsen kanssa ollessa äidin sosiaalinen elämä jää vähemmälle. En tiedä, millainen kuva teillä on lasten hoidosta, mutta koen tekeväni täyttä työpäivää jo kotona. Kenelläkään kotiäidillä ei ole pieniä menninkäisiä, jotka siivoavat, pesevät pyykkiä, hoitavat lapset tai käyvät kaupassa. Tuon kaiken me olemme kuitenkin valmiit ja halukkaat tekemään taataksemme lapsellemme tasaisen lapsuuden puhtaassa ympäristössä. Teemme parhaamme, jotta pienistä ihmistaimista kasvaisi vastuuntuntevia aikuisia. On etu olla lapsen kanssa kotona tämän ensimmäiset vuodet, mutta myös raskasta. Korvatulehduksen sattuessa keskellä yötä se yö menee valvoessa ja seuraavana päivänä saakin lähteä lääkäriin. Äiti on nähdäkseni ympärivuorokautisessa päivystysvuorossa, ei hän laiskottele. 

Kiinnittäisin huomionne vielä päiväkoteihin ja yleensäkin hoitopaikkoihin. Jos jo nyt on hoitajista ja hoitopaikoista pulaa ja hoitajat ovat ylityöllistettyjä, minne saisin edes lapseni hoitoon? Tai muut äidit? Jos puheenne nyt nostattaisivat seuraukseksi sen, että jokainen kotiäiti innostuisi töihin, se ei olisi käytännössä kuitenkaan mahdollista hoitopaikkojen puutteen vuoksi.

Eli, pyytäisin teitä seurausten arvostelun sijaan etsimään varsinaista syytä. Mikä naapurimaassamme on paremmin, kun äidit voivat lähteä töihin? Pyytäisin teitä myös vilkaisemaan työttömyystilastoja. Työttömänä on muitakin kuin kotiäitejä. Oletteko lukeneet lehtiä? YT-neuvotteluja käydään, tehtaita lopetetaan ja työttömien määrä kasvaa. Niihin paikkoihin, joita on vielä tarjolla, palkataan ulkomailta tulleita ihmisiä, jotka suostuvat tekemään töitä minimipalkalla. Jos tuohon työttömyysjonoon astelisi vielä koko Suomen kotiäitirintama, ei tilanne kuitenkaan muuttuisi, tilastot vain näyttäisivät huonommalta.

 Kokoomuksen edustajat ovat riittävästi riepotelleet lapsiperheitä. Älkää turhaan ihmetelkö, missä on tulevaisuuden veronmaksajat, sillä tällä menolla kukaan ei enää uskalla lisääntyä.  Omalta osaltani voin tehdä kompromissin: mikäli te, herra pääministeri, kustannatte minulle koulutuksen korkeammalle alalle, olen valmis kouluttamaan itseni ammattiin, jossa työllistyn heti ja saan siitä sellaista palkkaa, että minun kannattaa mennä töihin. Olen jo kauan haaveillut urasta asianajajana ja olen valmis tekemään asian eteen jotain, jos löydän sponsorin tähän. Haluaisitteko te olla se?

Toivoisin, että ottaisitte tällaisia pieniä asioita huomioon, ennen kuin alatte huolehtia kotiäitien työllistymisestä. Ja olkaa huoleti, me ihan oikeasti käytännössä katsoen olemme kokopäivätyöllistettyjä. Kaikki vain eivät ymmärrä sitä, ettei se oli kevyt kesäleiri.

Kunnioittavin terveisin

XxXxX XxXXX

kotiäiti