Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Palataan taas arkeen

Vaikka kuinka tekisi mieli vielä rääpiä päätä Kataisen loistokommentista ja leikkiä ihmistä, joka tietää politiikasta jotain, annan aiheen olla. Sen verran voin sanoa, ettei vastausta sähköpostiin ole tullut, mutta se nyt ei edes kirjoittajaa yllättänyt. Tahdon kuitenkin antaa erityiskiitoksen Kataiselle, sillä hän onnistui laittamaan ajatusten suuren aarreaitan toimintaan ja ehkä tämä kotiäiti keksi vuosikymmenen markkinaidean. Siitä lisää, kunhan saan projektini valmiiksi. Ja aivan varmasti jaan tämän inspiraation tänne, kunhan ensin kaikki valmistelut ovat valmiita. Kaverini sanoi ideaa esittäessäni että "vain sä voin keksiä jotain tollaista".

Olettaisin, että Diiva ja Murina ovat jättäneet yhden syöntikerran yöstä pois. Mitään muistikuvia itselläni ei ole, mutta maitopurkkeja on aamulla vähemmän. Ja juu, minä heidät ruokin, mutta uskon toimivani unissani (vaihtoehtoisesti täällä saattaa sittenkin asustaa jotain avuliaita menninkäisiä). Mieheni aamulla kysyessä "miten vauvat nukkuivat" vastaukseni on "en tiedä, mutta äiti ainakin nukkui hyvin". Ja koska nuo rakkaat kullannuput ovat pidentäneet syöttövälejä enkä voi luottaa heidän sisäiseen herätyskelloonsa, joudun laittamaan itselleni herätyskellon kertomaan, milloin rauhallinen aamukahviaika alkaa. Ajatella, äitiysLOMAllakin joudun käyttämään herätyskelloa. Jännää asiassa on se, että pääsen huomattavasti helpommin ylös kuin töissä ollessani ja tehdessäni joskus satunnaisia aamuvuoroja. Sen olen huomannut, että ehkä käytän puhelintani liikaa, sillä aamuisin katsoessani sitä huomaan, että uninen minäni on käynyt facessa ja sähköpostissa. Onneksi tuo tyyppi ei ole tehnyt mitään fiksuja päivityksiä tai kommentointeja. Sitä odotellessa (ehkä olisi kuitenkin parempi vaikka sulkea puhelin yöksi, herätyskello siinä silti toimii...)

Uhmalla toimii kohtuullisen hyvin nyt taktiikka "päivä ilman päiväunia". Pientä kiukkua saattaa ilmetä, onneksi se menee ohi. Taisi tulla valkoinen valhe, esikoispoikani ilmeisesti on aloittamassa nyt sitä ihanaa uhmaikäänsä, sillä kaikki pitäisi saada, jos ei saa, alkaa kitinä, vinkuna ja huuto. Jos hän kulkee äitinsä jalanjäljissä, tuo ikä jää henkisesti pysyväksi. Ai niin, neuvolassa juuri sanottiin, ettei sitä ikää saa kutsua enää uhmaiäksi, vaan tahtoikä on uusi nimitys. Hallelujaa, onko se helpompi nyt kun sen nimitys on muutettu? Vai saako tahtoa enemmän asioita?
Vaikka Uhma nyt on sinnikkäästi selvinnyt päivistä ilman unia, eilen tapahtui vahinko. Hänellä on sellainen hieno Plaston kävelykärry, jonka olen hänelle ostanut. Eilisten vieraiden lähdettyä Uhma haki kärryn ja meni istumaan siihen osoittaen, että nyt täytyy kuljettaa häntä. Laiskana äitinä sitten liikutin häntä edestakaisin sohvalla istuen. Viiden minuutin kuluttua huomasin poikani pään retkahtaneen ja silmien menneen kiinni. Raukkaparka. Otin sitten tyynyn ja asetin sen pikkumiehen pään alle. Siinä hän nukkui lähtiessäni kauppaan. Kotiin tullessani hän oli siirtynyt isänsä syliin, mutta nukkui edelleen.

Kävin eilen aamulla kaupungilla. Tarkoituksena oli ostaa Uhmalle lasten vatkain, että omani saisi olla rauhassa ja ehkä pysyisi ehjänä, kummitytölle collegepuku synttärilahjaksi ja jotain kuvausrekvisiittaa maailman suloisinta joulukorttikuvaa varten. Kiertelin kauppoja tunnin. Ei mitään. Siis ei yhtään mitään. Aloin tosin miettiä, että ehkä sellaista lasten vatkainta ei ole saatavilla, jossa vispilät pyörisi edes hidasta vauhtia. Joku turvallisuusvirasto saattaa ehkä kieltää moiset härpäkkeet lapsilta. Mitään hyvännäköistä collaria ei ollut saatavilla, eikä silmiini osunut mitään sellaista, joka sopisi joulukorttikuvaan. Blah. Inhoan muutenkin ostoskierroksia, saatika turhia sellaisia. Positiivista oli se, että rahaa ei kulunut. Kuitenkin sitä on menossa vielä, sillä jos kukaan muu ei ole huomannut, kuukauden kuluttua on joulu. Pian voin päästää sisäisen lapseni irti ja aloittaa koristelut ja joululeipomiset. Ostaa kymmeniä hyasintteja tuoksumaan ympäri taloa, muutama vielä varalle jonnekin niin, että kissojen syödessä pari, voin laittaa uudet tilalle. Vielä täytyy hetki malttaa.

Löysin eilen ihan kaupassa käydessä itselleni jotain ihanaa. Vaikka kuinka olenkin näitä jumpsuit- haalareita vastaan, sydämeni suli kävellessäni sittarin vaateosastolle. Vaaleansininen, fleecekankainen jumpsuit, jossa pingviineitä pipo ja kaulahuivi päällään. Niin suloinen!!! Otin sen käteeni ja näytin ystävälleni miettien ääneen, saisinko enää koskaan seksiä jos sen ostaisin. Olihan siellä ympärillä muitakin ihmisiä, joita tämä kommenttini kohde alkoi kiinnostamaan. He eivät kyllä antaneet vastausta pähkinääni, joten ystäväni vakuuttava "et" sai minut jättämään tuon ihanan tuotteen hyllyyn. Siinä oli pingviineitä!

Tänään on (YLLÄTYS) siivouspäivä. Mieheni on kotona, joten hän saa leikkiä maailman vahvinta nallea ja nostaa sohvan ilmaan kun imuroin. Hyvällä tuurilla ehdin heittämään imurin sinne alle hänen laskiessa sohvaa ja hyvällä tuurilla imuri ei pidä siitä. Sanoin eilen miehelle, että hän saa hoitaa lapset ja minä siivoan kunnolla, muunmuassa juuri sohvan alta, sillä epäilen Uhman pitävän sitä eväsjemmanaan. Eilenkin sieltä löytyi porkkananpalanen ja leivänkannikka. Nämä olivat ihan kädellä yletettävissä, joten en edes halua ajatella, mitä kaikkea sieltä vielä voi löytyä. Lattioiden pesukin on pakko suorittaa, jos sen jälkeen täällä pääsisi eteenpäin ilman, että joka toisella askeleella jalka jää kiinni lattiaan. Plus vessan lavuaari vissiin täytyy pestä oikein kloorin kanssa. Epämääräisistä punaisista hiuksista on jäänyt epämääräinen punainen hiuksenjälki valkoiseen lavuaariin. En tiedä, ketä syyttää tästä asiasta, mutta pestävä se on.

Toivon suuresti, että joku järjen riemuvoitto sanoo taas jotain sankarillista, jotta pääsen pätemään mielipiteilläni. On hienoa esittää asiantuntevaa, kuten seistä auton vieressä, josta on konepelti auki, katsella sinne sisälle miettiväisen näköisenä ja nyökytellä. Tehdä joku hieno toimenpide ja seuraavaksi ihmetellä, miksi pissapojista lentää pesunesteen sijasta jotain mustaa, öljymäistä ainetta tuulilasille. Nainen ratissa ja ylpeä siitä, mutta silti ei kannattaisi poistua keittiöstä. Hienoa perjantaita, palaillaan asiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti