Rauhatonta menoa

Tietysti flunssa vituttaa. Senhän se tekee aikuisillekin, saati sitten lapsille. Ei ole millään tavalla kivaa, että nenä on tukossa. Sekin laittaa harmittamaan, kun joku idiootti tulee ihme putkiletkun kanssa, törkkää tuon ihmelaitteen nenään ja seuraavaksi tuntuu kuin aivoja imettäisiin pois. Huutoa? Joo. Ei ihme.
Uhma on sentään nyt seurannut tarkkaan, miten itse olen toiminut. Sitä myöten hän on  hoksannut, miten nenän saa auki ja välttyy räkäimurin hyökkäykseltä. Se vain, että jos hän haluaa itse niistää, tunkee hän talouspaperin pienen nyrkkinsä sisään ja niistää siihen osuuteen, mikä jää näkymään nyrkin välistä (ja ei, näin äiti itse ei tee). Pieni hinkkaus niin tuota tuotetta on vähän joka puolella. Ja äiti juoksee huutaen perässä paperi kädessä.

Eilen sain erään ystävän kylään pitkästä aikaa. Viimeksi hän oli käymässä meillä Diivan ja Murinan ollessa noin kuukauden vanhoja, eli tähän mennessä haasteellisimmassa vaiheessaan (ehkä se ei ollutkaan niin haasteellinen vaihe kun ystäväni tuli näinkin pian uudestaan). Ystäväni tullessa oli juuri menossa vaihtamaan Uhman paskavaippaa. Katsos miten söpöä, kun sitä ihteään oli sitten tulvinut vaipan yli ja ali bodyyn ja  reiteen ja vähän sinne sun tännekin. Ihanaa, loistavaa ja upeaa. Näissä tilanteissa voisin ottaa tiettyjä idiootteja meille au paireiksi. Ihan vain ja ainoastaan näissä tilanteissa.
Kun sitten pääsimme juomaan kaverin kanssa kahvia, kysyi hän sen normaalin kysymyksen, miten meillä on mennyt. Taisin juuri ehtiä vastaamaan, että todella loistavasti, kaksoset ovat vihdoin juuri sellaisia joita olen tilannut ja blablablaaa. Asetellessani lauseelleni pistettä aloitti Diiva kitinän, johon ei auttanut tutti, pullo, keinutus, syli tai muukaan. Kitinä jatkui siihen saakka kunnes Diiva sai Murinan mukaansa. Laitoin heille sosetta, joka rauhoitti Diivankin hetkeksi, mutta pian se taas alkoi. Vuorotellen, yhtäaikaa, korkealta, matalalta, duona ja soolona ja Uhman säestämällä musiikilla ja ilman (oikeasti, Uhma löysi sen prkleen kitaransa juuri tuolloin). Päätin etten välitä mahdollisesta huonon äidin leimasta ja ilmoitin tarvitsevani tupakan. Ystäväni totesi, ettei lapset pieneen kitinään kuole ja tuli seurakseni. Yllättävää kyllä, hävitessäni sisäpinta- aloilta, muuttuivat lapsetkin hiljaiseksi.
Kitinä kuitenkin jatkui ja totesin kaverillekin, että en oikeasti valehdellut siinä, että rauhallisemmaksi on mennyt. Nyt vain on piiiiikkkupikku flunssa. Uhmakin osoitti lieviä väsymyksen merkkejä. Kokeilin pari kertaa laittaa hänet sänkyyn, mutta vieraasta innostuneena ei hän sitten hirveästi lämmennyt ajatukselle. Pian väsymys meni yli ja poikani näytti äitinsä geenejä juosten seiniä päin, roikkuen sohvan reunuksella kuin apina ja nauroi kaikelle. Murinan ja Diivan muuttuessa hieman tyytyväisemmiksi Uhma meni valtaamaan toisen sitterin ja osoitti, että hänet täytyy laittaa siihen kiinni. Siinä hän rötkötti ja katsoi telkkaria. Voin vain kehua näitä sittereitä, sillä ne kestävät todella hyvin Uhmankin roikkumisen. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta kun Uhma tahtoo leikkiä vauvaa ja maata sitterissä. Seuraavaksi Uhma alkoi heiluttaa sitteriä ja sanoi "kiikaa", eli hän tahtoi samaa kohtelua kuin sisaruksensa. Aloin keinuttaa sitteriä. Juttelimme kaverini kanssa niitä näitä, kunnes huomasin pienen esikoiseni nukahtaneen. Kokeeksi lopetin keinuttamisen, mutta silmät pysyivät kiinni. Pokan pitäminen oli vaikeaa, kun katsoi miten uni oli ottanut vallan väsyneestä flunssapotilaasta. Siirtäessäni Uhmaa sänkyyn hän ei osoittanut mitään heräämisen merkkejä. Sinne jäi. Enää oli Diiva ja Murina jäljellä.
Olen jo aiemmin miettinyt ja nyt päätin kaverini suosituksesta viimein koittaa kaksosten nukutusta vaunuihin sisällä. Eteisessämme on juuri sopivasti tilaa heijata vaunuja, lisäksi siellä on mukavan hämärää. Hetken heijauksen jälkeen myös pienimmät sankarit olivat unen valtakunnassa. Viiden minuutin kuluttua Uhma meinasi herätä, mutta pieni lisäheijaus nukutti hänet uudelleen. Lopputulos oli, että Uhma nukkui kaksi ja puoli tuntia, Murina kaksi ja Diiva melkein kolme. Tänään aion jälleen koittaa päiväunia vaunuissa. Ulkona he todennäköisesti nukkuisivat paremmin, mutta nyt en viitsi jokaista pukea ja lähteä ulos flunssatiimini kanssa. Lisäksi on paljon helpompi sitten vahtia ja keinuttaa vaunuja ja nähdä samalla, mitä Uhma tekee. Jos sanotaan että laiskuus on keksintöjen äiti, niin kyllä sitten äitiys on niiden isoäiti. Mitä vain selvitäksemme päivistä.

Ilta menikin sitten helposti. Molemmat Diiva ja Murina nukahtivat nopeasti ja itse sain tehtyä iltatoimet sopivasti niin, että olin valmis Salkkareihin mennessä. Uhma leikki isänsä kanssa huoneessaan. Pian kuitenkin Uhma kirmasi olohuoneeseen ja nappasi kädestäni kiinni ja alkoi kiskoa perässään. Hän johdatti minut huoneeseensa ja veti istumaan. Ihana pieni perheen yhdistäjä, vaikka isinkin kanssa oli kiva leikkiä, tarvittiin paikalle myös äiti. Leikittyäni Uhman mielestä tarpeeksi palasin sohvalle, joka oli tehnyt suunnitelman varalleni. Suunnitelma oli lämmin ja unettava. Siihen jäin, silmät kiinni ja autuaan tietämättömänä ympäristöni tapahtumista. Hieman ennen kymmentä mieheni herätti minut siitä ja käski sänkyyn. Oho. Olinkin ottanut varaslähdön normaaliin iltaan. Mikä sinänsä oli hyvä, sillä Diiva herätteli tunnin välein tutin- tai maidontarpeeseen alkaen yhdeltätoista jatkuen neljään. Hänen heräilynsä eivät tosin olleet pahantuulisia, vaan hän jutteli omiaan sängystään ja pyöri kuin kellonviisari.

Koska eilen aamulla kyllästyin omaan saamattomuuteeni ja laiskotteluuni, totesin että jotain täytyy keksiä. Vihdoin sain kerättyä itseni ja ilmoittauduttua uudelleen nettilukion kirjoille. Ennen kokintutkinnon oppisopimusta tein hitaasti ja varmasti kursseja töiden ja Uhman välissä, mutta koska kahdessa oppilaitoksessa ei voi olla samanaikaisesti kirjoilla, piti sitten jättää lukio hetkeksi. Nyt päätin, että iltaisin sen sijaan, että nukkuisin sohvalla, sivistän itseäni pari tuntia kerrallaan. Ehkä vielä tässä saan kahlattua tuon läpi ja saan kirjoitettua itselleni ylioppilaslakin. Eipä ainakaan kukaan pääse sanomaan, että täällä vain makaan ja laiskottelen veronmaksajien rahoilla.

Päätin että nyt olisi korkea aika alkaa suunnitella tatuointia rakkaista lapsistani. Koska jokaisella on kolme nimeä, luulen että otan vain heidän etunimensä. Mutta haluan nimien lisäksi jonkun heitä symboloivan kuvan nimien viereen. En voi sille mitään, mutta jo parin viikon ajan mielessäni on heilunut puu, jossa roikkuu kolme apinaa. Tarpeeksi symboloiva? Ehkä odotan vielä hetken, seurailen pienten luonnetta ja jatkan suunnittelua. Mutta tuskin ne apinat siitä miksikään muuttuu. Kai?

Jospa sitten seuraavaksi alan kerätä tehtävälistaa tälle päivälle. Vielä en tiedä, onko mitään ihmeellistä luvassa, mutta jotain täytyy kehittää, etten kulje puolenpäivän yli supersankarin aamutakissani. Ehkä jälleen pieni imurointi, lattioiden pesu ja vaikkapa Uhman huoneen lattian metsästys? Lisäksi täytyy heti aamusta keittää hiukan bataattia, porkkanaa, perunaa ja luumua, jotta kaksosten varasto pakastimesta ei ehdy. Näillä päästään alkuun, loistavaa huomenta!!