Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hei, olen sittenkin nainen

Eilen illalla oikeasti näin vaivaa itseni eteen. Sen verran vaivalloista oli, että meinasin jättää sen vähemmällle. Mutta siitä kyllä tuli sen verran loistava olo, että taidan tehdä sen uudelleen hieman lyhyemmällä aikavälillä.
Nimittäin, sheivasin sääret (oikeasti, osasin käyttää tuota laitetta, eikä edes veri roiskunut!!!!), raspasin jalkapohjat, värjäsin hiukset ja nypin kulmat. Hiusteni väri taisi olla se kaikkein paras, mutta silkinsileät sääret rasvauksen jälkeen oli kyllä myös aika jees juttu, hiukan harvinainen näin laiskan kotiäidin elämässä. Kulmien nyppimistä kyllä harrastan viikoittain, riittää, että olen kerran saanut niin valtavan stressin nyppimättömistä kulmistani, että näin unta jossa ne kasvoivat yhteen. Mitenniin omituista? Hieman neuroottista vain....

Uhma ei sitten nukkunut päikkäreitä eilen. Raukka kyllä nukahti kolmen vartin kävelylenkillämme jälleen seisomalaudalleen, mutta muuten sinnikäs pieni poikani jaksoi koko päivän. Valvotusta päivästä innostuneena vein Uhman sänkyyn jo ennen puoli yhdeksää varmana nukahtamisesta silmänräpäyksessä. HA! Sieltä se minijätkä nousi monen monta kertaa. Olin aivan hermoraunio, johtuen luulotilani rikkomisesta. Kun viimein uskoin Uhman jäävän sänkyyn, tuli rakas mieheni sisälle. Uhma kuuli sen ja nousi oitis sängystään. Kuljetin Uhman jälleen takaisin ja lupasin että isi tulee sanomaan hyvää yötä. Mieheni meni sanomaan hyvää yötä, jäi juttelemaan Uhmalle, mikä alkoi hieman **tuttamaan ihan vain siksi, että Uhma sai sitä huomiota temppuilulla. Digiboksikin alkoi sitten jumittamaan juuri tuolla samaisella hetkellä, ***tu***kele***tana, enkä voinut jatkaa Modernin perheen katselua, joten lähdin tupakalle lepuuttamaan hermojani. Sisälle palattuani Uhma oli isänsä kanssa keittiössä. Totesin, että nyt sänkyyn, äiti ei tappele illoista sinun kanssa vain periksiantamista varten. Mieheni ymmärsi yskän ja vei Uhman sänkyyn, jonne hän sitten jo jäikin, yhden ohjauksen avustamana.
Ilta oli hivenen kireä, kun olin kiukutellut Uhman hyppäämisestä ja mieheni alkoi sitten kiukutella digiboksin jumituksesta ja minun kiukuttelusta. Taidettiin molemmat olla väsyneitä. Onneksi kiukuttelumme on hiljaista sorttia ja unohtuu kun ollaan hetken aikaa haudottu asiaa pään sisällä sekä todettu perään, ettei se nyt niin iso juttu ollut. Omasta osuudestani voin sanoa sen verran, että kiukuttelin hieman oman syyn takia, todennäköisesti kannoin Uhman liian aikaisin sänkyyn. Oletin, ettei pieni jaksaisi valvoa kellon ympäri ja pitää entistä nukkumaanmenoaikaansa. No, äiditkin ovat erehtyväisiä. Tänään ei nukuta päiväunia ja mennään yhdeksältä nukkumaan, ellei Uhma itse halua aiemmin.

Murina pääsi eilen kääntämään itsensä vatsalleen. Ei ihan kunnolla, sillä käsi on edelleen välissä, mutta mahallaan hän eilen silti oli. Avitin myös Diivan vatsalleen, kun hän niin kovin yritti. Jalat alkoivat käydä niin kovin, kuin viestien että nyt on kiire. Aikani katseltuani näiden kahden sammakon räpellystä päätin kääntää heidät selälleen, enkä päästäisi heitä vielä puoleen vuoteen mahalleen. Ei mahallaanoloa, ei ryömintää, konttausta, sanalla sanoen ei lisää liikkuvia täystuhoja. Ajatuskin jännittää, nyt sentään voin paikallistaa lapseni miettimällä, mihin hänet jätin viimeksi (sen muistaminen saattaa välillä tuottaa tuskaa), mutta entäs, kun ne liikkuvat? Aivan varmasti joskus on joku kateissa, jollei muuta niin äidin hermot (onneksi ne ovat tähän saakka palanneet, mutta ovat kylläkin kertoneet löytäneensä paljon rauhallisempiakin asuintiloja kuin seinille hyppivän äidin korvienväli..), mutta ehkä siitäkin selvitään...
Hieno suunnitelmani on laittaa takapihalle pystyyn sellainen korkea tanko, jonka päässä on pyörivä rengas. Vähän niinkuin vanhanajan pyykinkuivausteline. Siitä lähtisi sitten valjailla varustettuja naruja maahan. Kun kaksoset oppivat juoksemaan, laitan Uhman, Diivan ja Murinan näihin valjaisiin juoksemaan energiansa pois. Ehkä vielä laitan etupihalle kyltin, että lapsenvahdintaa 5€/h. Sitten vielä kehitän tavan tuottaa tuosta juoksuhärpäkkeestä energiaa talomme hyötykäyttöön. Jo pelkällä kolmen taaperon energian hyödyntämisellä saisi viikon sähköt, jos siihen tulisi vielä pari kollegaa pyörimään, voisimme sanoa sähkösopimuksemme irti.

Perhetyöntekijämme kävi taas eilen. Päätin hyödyntää hänen aikansa niin, että leivoin ristiäisiin ässäkeksejä. Ei niitä sitten tullutkaan kuin vaatimattomat 112 kappaletta. Tuo määrä on hyväksyttyjen keksien lukumäärä, laitoin epäonnistuneet sivuun. Nyt pitäisi niiden keksien riittää... Anoppi lupasi tuoda  tullessaan vaaleansinisiä- ja punaisia sydänkeksejä, lisäksi on sitten vielä tekemäni kakku. Siinä on makeat. Siskoni valmistaa ruuan, kinkkukiusausta, salaattia ja patonkia. Ruokaan päädyttiin voileipäkakkua mieluummin, sillä puolet vieraista tulee sen verran kauempaa, että kunnon ruoka on parempi. Ja halvempi. (Olen saattanut perustella tämän jo, mutta kirjoitan jo niiiin aktiivisesti, etten voi muistaa mitä kaikkea tänne selitän. Kaiken, todennäköisesti mutta kerroinpa sitten jo uudelleen)
Koska täällä menee kuulemma niin hyvin, perhetyöntekijämme tulee vasta kuukauden päästä uudelleen. Ja silloinkin katsomaan, meneekö "oikeasti" niin hyvin. Hmph. Enhän itse tietenkään hypi seinille, kun täällä on lastenhoitoapua. Lapset eivät huuda varttia ollessani kiinni toisen lapsen ruokailussa. Tietenkin täällä näyttää rauhalliselta ylimääräisen käsiparin ollessa saatavilla. Paitsi myönnän, olen saanut luotua tänne täydellisen rytmin, enkä itse ole vaarassa palaa loppuun. Joku muu saattaa kuitenkin tarvita ammattiapua meitä enemmän.

Luulen, että viikonlopun aikana en pahemmin postaile tänne kuulumisia. Tänään saapuu viikonlopun ensimmäiset vieraat, jotka yöpyvät meillä ja koska olen kaikkien asioiden viime tinkaan jättämisen kiistaton kuningatar, on hieman vielä hommia hoidettavana. Eikä unohdeta työvuoroani ( vaikka en ole ennen käyttänyt merkkikieltä, nyt on pakko nostaa kädet innostuksesta ilmaan \0/ ), joka alkaa tänään illalla kymmeneltä ja loppuu aamuyö neljältä. En stressaa nukkumistani, ennenkin on tullut valvottua. Ennätys oli 49tuntia olosuhteiden pakosta. Tuon kokemuksen myötä voin kertoa olevan aivan paikkansa pitävää, että ihminen näkee väsyneenä hallusinaatioita. Istuin tuolloin työpaikkani keittiössä tauolla. Keittiössä olevan luukun kautta näin myymälän puolelle, jossa oli jokin pahvikoriste roikkumassa. Pahvikoristeessa oli joku nainen mainostamassa jotain. Katsoessani tuota mainosta se nainen näytti aivan siltä, että se olisi puhunut ja kävellyt kohti keittiötä. Tästä mielenkiintoisesta hetken hallusta huolimatta suoriuduin töistäni ja kotimatkasta. Sänky ei sitten enää ollutkaan hallusinaatiota. Nyt kuitenkin pääsen nukkumaan töiden jälkeen. Menen Uhman kanssa nukkumaan, eli nousen sitten samaan aikaan kuin Uhma. Onko kello silloin sitten seitsemän vai kahdeksan, se on asia erikseen. Mutta enköhän pärjää.
Palaan siis asiaan maanantaiaamuna, kun kaikki härdelli on jo ohi. Rattoisaa viikonloppua jokaiselle. Syrän.

Tässä vielä hienonhieno kuva hiusteni väristä, mä niiiin tykkään!Tuota kyseistä väriä on pakko ostaa varasto täyteen. Kuvasta voi myös bongata rakkaan aamutakkini lepakoita, tai ainakin niiden silmiä.


1 kommentti: