Voiko nyt hehkuttaa?

Voi. Nyt se on oikeasti valmis. Ilman virheitä. Katsoin sen suurennuslasin kanssa läpi (melkein kirjaimellisesti kun sivulla kerran on sellainen palvelu) ja totesin tällä erää virheettömäksi ja täydelliseksi. Eli, olkaa hyvä, nyt  se perkeleen paita on saatavana osoitteessa http://www.spreadshirt.fi/kotiaeidin-merkkipaita-C4408A22785134#%2Fdetail%2F22785134. Positiivista tässä on se, että se on nyt kyseisen yhtiön suomenkielisillä sivuilla, joten tilaaminen on itsellenikin helpompaa. Koska tällainen suunnittelu tuntuu aika hauskalta, saatan luoda ihan oman malliston. Ideat vaan hyppimään, näin aamuviiden aikoihin se on varmasti antoisaa ja kannattavaa. Kuka tilaisi paidan painatuksella "Toiset väittävät että heillä on silmät selässäkin, minäpä piirsin nänneilleni ripset"? Kehnoa ja väsynyttä, mutta niin on tämä äitikin aina välillä. Kuten vaikka tänä aamuna. Onko se hyvän vai huonon herätyskellon merkki, että se herättää jonkun talon toisesta päästä, mutta ei sitä kuka sen on asettanut soimaan? Mieheni oli enemmän kuin onnellinen kelloni huutoon, varsinkin kun hänellä oli uniaikaa pari tuntia jäljellä. Oho. Huono kello kun ei meitä äitejä herätä. Ehkä alankin panostamaaan herätyskellomallistoon. Se keittäisi kahvin, tarjoilisi suklaan ja tuoksuisi popcornille ja kuiskaisi ensi sanoikseen: "huomenta, oletpa sinä kaunis tänään". Tuollaiseen heräisi kuka tahansa. Tai ainakin minä. Tai sitten ainoa joka toimii, on voimakas propelli mikä sotkeutuu hiuksiin ja nostaa ilmaan.

Ehkä aamun heräämistä vaikeutti se, että alkuyön Diiva oli hieman rauhaton. Hänellä ei ollut nälkä, mutta tuttia sai tarjoilla parhaimmillaan puolen tunnin välein. Pientä todennäköisesti rasittaa tukkoinen nenä. Muuten yöruokailuissa mentiin jälleen parilla syötöllä, eli ihan onnistuneesti nyt kuitenkin. Diivankin rauhattomuus loppui ennen neljää. Tuolloin katsoessani kelloa olin jo aika pirteä ja mietin että tunnin kuluttua voi jo nousta.
Muuten tämä kaikkien räkätauti on ollut yllättävän rauhallinen. Uhma nukahti eilen puoli yhden maissa siihen vihreään kävelykärryynsä, josta sitten kannoin pikku raukan sänkyyn. Pian Uhman jälkeen nukahti Diiva, siinä yhden jälkeen. Talon sinnikkäin kukkuja Murina luovutti kahden jälkeen. Olin aivan varma tuolloin, että kohta Uhma herää, mutta olinkin väärässä. Uhma heräsi vasta hieman jälkeen neljä, tyytyväisenä, onnellisena ja juttuja täynnä. Ei mitään kiukkua. Kellon  lähentyessä viittä aloin miettiä kaksosten herättämistä, että saisin heidät ajallaan yöunillekin. En joutunut kauaa asiaa miettimään, kun Uhma kiljaisi jonkinlaisen ilonkiljahduksen Murinan korvan vieressä ja Murina tästä säikähtäneenä alkoi huutaa herättäen Diivan. Talo oli hereillä.

Onnistuin jälleen liioittelemaan eilen. Tai siis, olen nyt vallan tehnyt laatikot ja muut vastaavat todella suureen vuokaan, ettei joka päivä tarvitsisi miettiä uutta ruokaa. Eilen oli vuorossa lasagne. Pari pakettia jauhelihaa, jonka joukkoon tavallista ja chilitomaattimurskaa, juustokastikkeeseen kaksi purkkia kermaa ja paketti Pohjan Poika- sulatejuustoa ja hieman juustoraastetta. Levyjä kolmeen kerrokseen. Arvatkaapa, miltä uunin pohja näyttää? Sain lasagnen ihan kunnialla uuniin asti, mutta kun juustokastike alkoi kiehua, se kiehui yli. Oho ja hups. Pieni käry sitten nousi laittaessani myöhemmin makkarapiiloja uuniin. Aika loistava sovellus, mitä päätin koettaa kun jääkaapissa oli vanhaksi menevää makkaraa. Lehtitaikinalevyjä, jotka puolitetaan, voidellaan ketsupilla ja sinapilla, hiukan pippuria ja grillausmaustetta ja makkaranpuolikas, jonka jälkeen kääritään kiinni. Jopa Uhma söi näitä hyvällä ruokahalulla herättyään, eli voinen tehdä toistekin.

Jos joku ei vielä ole hoksannut, niin eletään marraskuun viimeisiä päiviä. Mikä sitten alkaa? JOULUKUU! Saan koristaa, laittaa, muuttua hulluksi jouluakaksi (mm...muuttua?) ja pukea koiralle sarvet päähän ja solmia kissojen häntiin kulkuset. Jos oikein innostun, kiipeän katolle viemään sinne jonkun suuren jouluhärpäkkeen, vaikka joulupukin kiinni savupiippuun. Piirrän lasten vaippoihin tonttulakkeja ja poroja. Nukun yöni Sittarin suklaaosastolla. Paketoin paketit ja vedän jokaisen ympärille kilometrin lahjanarua. Aiheutan miehelleni hermoromahduksen ja lapsilleni trauman joulua kohtaan.  Muutun joulupukin näköispainokseksi kun syön suklaata niin kovalla vauhdilla, että vatsani kasvaa suuremmaksi kuin kaksosia odottaessani. Korvieni välissä kilisee kuin kulkuset ja silmäni vilkkuvat kuin irvokkaimmat jouluvalot. Näin niin kuin alustava suunnitelma. Vielä on pari päivää aikaa, mutta.... Täältä minä tulen!!