Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kunnianosoitus

Sain eilen todella hyvän mielen. Se ei ole harvinaista, sillä välillä kehitykseni tuntuu olevan Uhmaakin alemmalla tasolla jolloin jopa OstosTv saattaa naurattaa pitkään. Eikä hyvä mieli muutenkaan ole niin harvinainen talossa, jossa saa seurata kolmen pienen kehitystä. Mutta tällä kertaa hyvä mieli oli ansaittua ja toisesta ihmisestä johtuvaa.
Olen yrittänyt kaupata facen kirppiksellä vaatteita, joita en ole vuosiin käyttänyt. Aluksi suunnittelin heittäväni vaatteet Uffin keräyslaatikkoon, mutta tiedonjyvät siitä, kuinka suuremmat yhtiöt pistävät parhaimmat vaatteet myyntiin ja isommat herrat keräävät tuotot saivat minut toisiin ajatuksiin. Katsoin, että mieluummin myyn itse ja laitan hinnaksi sellaisia lukuja, että joku pienituloinen saa pienellä summalla suuren vaatekassin. Eilen aamusta sitten sain viestin, jossa haluttiin ostaa lähes kaikki vaatteet, jos kuljetus onnistuisi. Lupasin kuljettaa ja sovimme illaksi treffit hänen asuinkulmilleen. Hän saapui paikalle ja tavara vaihtoi omistajaa. Jäimme hetkeksi juttelemaan ja puhe kääntyi lapsiin. Nainen kertoi, että yleensä hän ostaa vain lapsilleen kirppiksiltä tavaraa, ettei itselleen ole aiemmin ostanutkaan. Hän kertoi myös, että ei pahemmin ostoksille livekirppiksiin tai kauppoihin tule lähdettyä, sillä hän on viiden lapsen yksinhuoltaja, eikä hänellä ole autoa. Mukana hänellä oli kaksi noin 4-6- vuotiasta tyttöä ja rattaissa istuva, ehkä noin pari vuotias poika. Kaksi muuta olivat ilmeisesti vanhempia. Kotiin ajellessa tunsin suurta mielihyvää, että tuo lapsilleen kaikkensa antava äiti oli viimein saanut itselleen säkillisen vaatteita hinnalla, joka ei ollut suuren suuri. Parit kassissa olleet käyttämättömät housutkin olivat yksinään maksaneet tuon kokonaissumman verran. Tiedän itse, kuinka harvinaista on ostaa itselleen mitään, ja kun viimein ostaa, on siitä todella iloinen, oli se sitten jonkun vanhaa tai ei.
Sen lisäksi, että sain hyvän mielen, sain myös ajateltavaa. Ensin tunsin suurta myötätuntoa tuota naista kohtaan. Viiden lapsen yksinhuoltaja. Sitten aloin miettiä, että sääli tai myötätunto ovat vääriä tunnetiloja. Lapset ovat kuitenkin rikkaus. Haastavaa ja vaativaa hänen hommansa kuitenkin on, eikä kaikkina päivinä lapset tunnu rikkaudelta. Siitä syystä päätinkin tuntea todella suurta kunnioitusta häntä ja kaikkia hänen kollegoitaan kohtaan. Oikeasti. Ne, jotka ovat päivästä toiseen yksin lasten kanssa, vailla toisen aikuisen apua, tukea tai juttuseuraa, ansaitsevat mitalin. Suuren sellaisen. He voivat katsoa lapsiaan ja sanoa, että aivan yksin ovat kasvattaneet heitä ihmisiksi. Vaikka päivät saattavat (ovat?!?) olla todella rankkoja eikä itkuilta voi välttyä, hammasta purren ja parempaa huomista odottaen he jaksavat. Ja voivat olla ylpeitä siitä, heidän on pakko. Tietysti jokainen vanhempi voi olla työstään ylpeä, itsekin olen. Mutta silti saan olla onnellinen, että vastuuta on kantamassa myös toinen vanhempi. On hieman vaikea kirjoittaa yh:n arjesta, koska en tiedä siitä mitään. Sitä suuremmalla syyllä, he ansaitsevat suuremman kunnioituksen, kuin mitä nyky- yhteiskunta antaa. Ja minä purnaava, itsekeskeinen idiootti voin mennä itseeni ja miettiä, kannattaako valittaa ihan joka asiasta. Tietysti jokaisella on oikeus valittaa, eikä kaikki aina ole niin hienoa. Jokaisella on oman elämän prioriteettijärjestys. En itse aina kuukausibudjettia tuskaillessani muista itseäni nuorempaa kaveria, joka taistelee hengestään sairaalassa. Mutta joskus näkökentän laajentaminen sulkee suun, josta meinaa tulla kirosana siitä, että nallekarkkipussista tippui puolet matkalle.

On aivan pakko lisätä tänne aivan loistava ajatelma. Se alkoi eilen levitä facessa, mutta itse en viitsinyt sitä jakaa, sillä nukkuminen ei koskaan ole ollut ongelma. Mutta koska se sai ainakin minut nauramaan, kopioin sen myös tänne luettavaksi:
"ADHD iskee väliin aina kun yritän nukahtaa, ja kaikki menee kutakuinkin: yksi lammas, toinen lammas, lehmä, kilpikonna, vaarilla oli saari, heeii Macarena".
Sain siitä todella paljon hupia. Vaikka nukkuminen ei tuota ongelmaa, päivisin toimintani saattaa vaikuttaa juuri tuolta. Koska suorittamispakkoni on suurempi kuin järjestelmällisyyteni, saattaa asiat välillä hieman levitä käsiin. Tai siis, teen monta asiaa, hetken kuluttua huomaan seisovani keskeneräisten asioiden keskellä. Eilinen on loistava esimerkki.
Olin vaihtamassa Uhman vaippaa, kun jollain ihmeen keinolla sain kaikki vaipat tippumaan hyllystä. Vaihdettuani vaipan aloin koota vaippoja takaisin hyllyyn, kun Murina ilmoitti nälästään. Lähdin kiireellä laittamaan maitoa ja päätin maidon lämmetessä rutistella tyhjät maitopurkit lavuaarista pahvikeräykseen. Murina oli lopettanut huutonsa, mutta Uhma piti huoneessaan epäilyttävää ääntä. Menin katsomaan, ja siellä hän tarkisteli vaatekaappinsa sisältöä paukuttaen kaapin ovea samalla. Yritin kerätä vauhdilla vaatteet takaisin kaappiin. Ehdin sitten vaihtamaan Murinan ja Diivan vaipatkin, ennen kuin Murina muisti nälkänsä. Kaksosten vaippoja vaihtaessa huomasin, että osa Uhman vaipoista oli lattialla edelleen. Keittiöön mennessäni lämmittämään Murinalle maitoa, huomasin, että edellinen oli mikrossa. Puolet maitopurkeista oli rutistettuna tiskipöydällä, osa valui lavuaariin vielä. Tämä nyt oli vain kaiken kaikkiaan kymmenen minuutin ketjureaktio, mutta antaa hyvän kuvan. Vastaavaa sattuu välillä läpi päivän. Kerran kun olen ollut laittamassa päivävaatteita päälle, on joku lapsista saanut keskeytettyä sen ja olen sännännyt paitaa vaille valmiina paikalle. On voinut mennä lähes puoli tuntia, ennen kuin olen hoksannut hyppiväni edelleen rintsikoissa ympäri taloa. Onneksi ikkunat ovat aika suojassa.

Tänään ohjelmistosta löytyy harjoituskakun, osa 2 tekemistä. Viimekertaisen maku oli loppupeleissä liian makea ja kostutin pohjaa liikaa ja koristeet oli hieman sotkuiset. Koristelukaan ei jännitä niin paljon, mutta mausta täytyy saada hyvä. Sellainen, jota voi syödä ilman irvistelyä. Tällä kertaa uskon onnistuvani, sillä kaikki hillot ovat yltiösokerilla pilattuja, niinpä jätän hillon pois ja korvaan sen tuoreilla hedelmillä. Ajattelin ajoittaa tämän väsäyksen kaksosten ensimmäisillä torkuilla, niin voimme Uhman kanssa rauhassa sotkea. Siis Uhma saa syödä marsipaania ja minä kaulia sitä epätoivoisesti. Hyvä siitä tulee.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti