Miehen kuukautiset

Kerran kuussa joissain taloissa iskee se aika kuukaudesta, kun autonrenkaita heitellään ympäri takapihaa, kysymyksiin vastataan murahtamalla tai äänenmurrokselta kuulostavalla äänellä, ei ymmärretä että kaksi plus kolme on sama kuin yksi kertaa viisi ja irvistellään peilin edessä.

Ensimmäiset päivät ovat kaikkein kriittisimmät. Mies katsoo ympärilleen eikä näe mitään mikä olisi hyvin. Vika ei ole naisessa vaan miehen omien käsien luomuksissa. Neljä vuotta sitten seinään naulattu taulu on vinossa. Kaksi vuotta sitten asennettu parketti on toisessa päässä korkeammalla kuin toisessa. Seinän maali on maalattu epätasaisesti. Naisen yrittäessä piristää vastauksena on vain luolamiesten suosimaa jupinaa ja mutinaa. Miehet joilla kuukautiset ovat oikein pahat, lähtevät tällä kaudella pienelle iltakierrokselle helpottamaan finnien puhkeamista herkkään hipiäänsä, mutta useimmat koti- isät jäävän naisten pettymykseksi istumaan sohvalle ja huutamaan huonoille urheilusuorituksille.
Seuraavat päivät voivat alkaa rauhallisesti, mutta kyseessä on vain tyyni myrskyn edellä. Kysyessä jotain vastauksena on "en minä tiedä" vaikka kysymys olisi "lainaatko puhelinta". Kun toistat kysymyksen, tulee vastaan napakka kommentti ainaisesta jankuttamisesta, lause "joojoo, koko ajan" ja mies painuu pihalle. Mitä tekemään, se ei selviä koskaan. Tuon ulkoilun lopputuloksena kuitenkin on miehen korvien väliin iskostunut ajatus että hän kävi tekemässä jotain, mitä nainen pyysi. Kruunu kymmenen kotkansulan kanssa päähän ja heti.

Älä milloinkaan erehdy hemmottelemalla ja lässyttämällä helpottamaan miehen oloa. Se kääntää tilanteen päinvastaiseksi. Tarjoa suklaata, vastaus on "liian makeaa", vie olut, jota ei juoda koska "on arkipäivä" tai ilmoittaudu hieromaan jännittyneitä hartioita "mä en jaksa kuunnella sitä napinaa kun sulla tulee sormet kipeäksi". Loppujen lopuksi turhaudut itse niin, että olet puolimatkassa tunkemassa tampponeita molempiin sieraimiin, poikittain kurkkuun sekä kokonaista sarjatulta paikkaan, jonne aurinko harvemmin paistaa tai tähtisumu leijailee. Äijän pärrätessä jotain olet valmis hakemaan lemmikkiliikkeestä koiran haukunestopannan toivoen, että se toimisi myös ihmisiin. Sähköpiiska on kielletty eläimiin, mutta entäs puolisoihin?

Muutamassa päivässä tilanne alkaa tasoittua. Huomaat että jokin hipaisee olkapäätäsi tai vyötäröäsi aina välillä. Et luota tuntoosi tai sitten uskot että talossa kummittelee. Seuraavaksi saat suudelman hyväntuulisesti hyräilevältä mieheltä. Kaapista löytyy levyllinen suosikkisuklaatasi. Miehen nukkuessa mittaat olematonta kuumetta.
Viimeisenä päivänä on sekä iloista hyräilyä että vittuuntunutta murahtelua. Yhdessä ne kuulostavat ihan porsaalta, jolla on liian suuri pähkinä kärsässä. Siltä se mies vielä viimeisenä päivänä kyllä näyttääkin.     Kun kierto on ohi, asiat palaavat mallilleen ja miehen murahtelu on ymmärrettävää ja kuulokin toimii.

Kun sitten itse parin viikon kuluttua sanot ruman sanan potkaistessasi isovarpaasi kynnykseen, mies huikkaa lähisohvalta "taasko sulla on ne päivät ku oot noin vaikee". Tuolloin mielesi tekee hakea kattila, iskeä se miehen päähän ja aloittaa kauhojen kanssa oma yhden tähden konserttisi.

Urbaanit legendat monikoista

Dodii, yleisön pyynnöstä, urbaanit legendat monikkoperheistä:

* Kaksosia/kolmosia ei tehdä koska se on/oli joskus muotia. Keinohedelmöityksessä ei kysellä, montako lasta nyt sitten saa olla, eikä kotona vaihdella harrastetyyliä sen mukaan, montako lasta emäntä haluaa. (Ennemminkin toisinpäin, lasten vallitseva lukumäärä vaikuttaa harrastetyyliin. Kun on monta pientä lasta, suosituin tapa lienee entisajan kuukävely; mies ihailee kaukana paistavaa palloa ja haaveilee pääsevänsä laskeutumaan sen pinnalle. )

*Monikkoperheet eivät saa alennuksia jokaisesta kahvilasta, marketista, vaateliikkeestä tai julkisesta kulkuvälineestä. Helpompaa tosin on tingata vaikka kahvilassa, jos yksi lapsi juoksee pöydästä toiseen niistämässä asiakkaiden takinliepeisiin, toinen huutaa "pissa housussa" kahvilan antiikkisohvalla ja kolmas hipelöi jokaista leivosta tahmaisin pikkusormin, kun ei osaa päättää minkä ottaisi, mutta tämän gangsterityylisen kiristämisen voi hoitaa myös hyvin kasvatetulla yksösellä. Päästä lapsi/lapset irti, katso myyjää pirullisesti hymyillen ja totea "kyllähän me lähdetään, mutta mitäs me saadaan siitä hyvästä?". Veikkaan kyllä, että lopputulos on negatiivisempi kaikkien kannalta.

*Kaksosista tai kolmosista ei tule yhtään enempää rahallista tukea kuin yksiköistäkään. Lapsilisät tietysti tulee lasten lukumäärän mukaan, mutta samalla tavalla kuin yksösten perheessä. Ei korotuksia tai muita. Monikkoperheet eivät myös muutenkaan kieri rahassa.
Pikainen laskutoimitus esimerkkinä. Vaikkapa kolmilapsinen perhe (otan pohjan omasta elämästäni). Jos yhdelle lapselle vaihtaa vaipan vuorokauden aikana noin kahdeksan kertaa (en laske mukaan yllätyspaskavaippoja, jotka tulee aina virallisen vaipanvaihdon jälkeen). Se tekee vuodessa 2920 vaippaa. Keskimääräinen vaippaikä on noin kaksi vuotta, jos oikein positiivisia ollaan. Eli ainakin 5840 vaippaa menee lapsen eliniässä. Talossa on kolme lasta. Eli 17 520 vaippaa yhteensä vähimmillään kuluu noiden pienten lasten käytössä. Yhden  vaipan keskihinta on 0,25 euroa.                17 520 x 0,25= 4380 euroa. Vaippohin. Niin. Toooosi kannattavaa. Ja mainittakoon vielä, että joku tosiaan vielä vaihtaa tuon 17 520 kertaa sen perkeleen vaipan. Ja arviot ovat aika varovaisia ja yltiöpositiivisia. Siinä vaiheessa, kun joku keksii keinon tehdä rahaa käytetyillä vaipoilla, ollaan me monikkoperheet rikkaita, kun rahaa tulee samaan aikaan kahdesta, ellei jopa kolmesta reiästä. Sitä sitten odotellessa.
Myönnän rehellisesti, että äitiysavustus on suurempi kun taloon on luvassa lapsia enemmän kerralla. Kaksosista sai valita, ottaako kolme äitiyspakkausta vai sen määrän edestä rahaa, vai kaksi pakettia ja yksi osa rahana. Mainittakoon, että yhden paketin rahasumma on 120euroa. Jos kaikki ottaisi rahana, olisi se siis 360euroa. Onhan se suuri määrä rahaa sikäli. Mutta ne jotka nyt kadehtivat tuota huikeaa summaa, voivat ottaa sen 360euroa ja hakea sen turvin kaksi kunnollista turvaistuinta, kaksosvaunut jotka kulkevat eteenpäin ja kaksi pinnasänkyä patjoineen. Mitä saitte tuolla suurella summalla? Huvittuneita katseita?

* Kaksosten/kolmosten samalla tavalla pukemiseen en ota sen enempää kantaa. Voinen vain kertoa, että näin tässä päivänä eräänä tytöt, jotka oli puettu kengistä takkiin samanlaisilla vaatteilla ja hiukset oli leikattu jämptisti samaan malliin. Ja ikäeroa näillä taisi olla pikaisen arvion mukaan ainakin kaksi vuotta. Jokainen irroittakoon pointin asiayhteydestään, katselkoon sitä eri kulmista ja heittäköön sitten epäilysten varustelaatikkoon. Niin että miksi kaksosia/kolmosia EI saisi pukea samalla tavoin?

* Myös kaksoset/kolmoset tarvitsevat ulkoilua ja julkisia tilanteita siinä missä yksösetkin. Heitä ei siis viedä julkisiin paikkoihin ja ulos esittelyn vuoksi, vaan ihan siksi että hekin ovat ihan ihmisiä. Perheenjäseniä. Jonkun lapsia. Kyseessa ei ole siis näyttelytapahtuma kun perhe on yhdessä jossain. Pitäisikö kätkeytyä neljän seinän sisälle ettei kukaan vain luule julkisuudenhakuiseksi? Paris Hilton ei ole kantanut kainalokassissa kaksosia, joten millekään taivaalle ei ole kirjoitettu, että niin kuuluu tehdä.

*Äitiysloma on huikeasti pidempi. Ensin kysyn, mikä helvetin loma???? Edes yksösäidit eivät kovinkaan usein hehkuta, kuinka ihana "loma" heillä on. Toisekseen, tuo "loma" on kaksi kuukautta normaalia pidempi ja sen voivat vanhemmat keskenään päättää, kumpi pitää. Kuunneltuaan hulppeaa duoa/trioa isi ensimmäisen kuukauden jälkeen yleensä huoahtaa helpotuksesta ja toteaa olevansa maailman parhaimmassa työpaikassa. Loma? Juu ja. Rusketuskin löytyy.

*Perheautot ovat isoja. Ne ovat pitkiä, ne ovat leveitä. Naiskuskin näkökulmasta (ainakin omastani) ne ovat massiivisuutensa vuoksi erittäin raivostuttavia ajaa. Kuitenkaan niitä ei ole hommattu jotta voisi elvistellä suurilla tuloilla ja osoittaa olevansa maanteiden rengasritari ja hiekkateiden kojootti. Koettakaapa soveltaa pieneen Volgswagen Poloon kahden, ehkä jopa kolmen lapsen turvaistuimet, heidän hoitolaukkunsa ja vaununsa. Ja oho, ehkä vanhempienkin olisi suotava mahtua kyytiin. Onnistuuko? Onko turvallista?
Jotta autoon mahtuisi kaikki tarpeellinen myös mahdollisissa reissuissa (meilläkin miehen suku on levittäytynyt ympäri suomea, eli kilometrejä kertyy kun halutaan oikeasti sukuloida), siinä on oikeasti oltava tilaa. Tavallinen farmarikaan ei kätke sisäänsä salalokeroita, jonne kaikki häviää ja josta ne tavarat tarpeen tullen taas singahtavat esille. Jos kahvikuppisi on kahden desin kokoinen, saatko sinne kolme desiä kahvia ja maidot perään? Tuskin.

* Monikkovaunut on suunniteltu vain kiusallaan viemään mahdollisimman paljon tilaa. Monikkovaunujen lykkijät tahallaan tukkivat kulkuväylät ja heittäytyvät pirullinen virne naamallaan mahdollisimman poikittain jokaisen tielle. Jos joku yrittää ohi, kuski kamppaa yrittäjän.
Mitatkaapa piruuttanne vaikka lastentarvikeliikkeessä. Suurimmassa osassa on varmasti niin, että yksösvaunuissa on yksösillä paljon enemmän tilaa vaunuissaan. Sinne mahtuu mukaan unilelu, maitopullo, pullonlämmitin, eväsreppu ja silti sillä yhdellä piltillä on tilaa taiteilla siellä. Monikkovaunuissa valmistajat ovat pyrkineet saamaan vaunuista sekä käytännölliset että näppärät. Jotta monen lapsen rykelmälinnake voi olla käytännöllinen, se ei saa olla kovin massiivinen. Jotta monikkovaunuista on saatu näppärännäköiset, on lasten istumatilaa supistettu. Makuupussi saattaa juuri mahtua, mutta jos naapuri sattuu saamaan energiapiikin ja kädet alkaa käymään, on sen sormi sisaruksen nenässä. Päällekkäin olevissa vaunuissa ei myöskään rehennellä suurilla plantaaseilla. Joidenkin kokemusten perusteella monikkovanhemmilla on erilainen käsitys ahtaudesta kuin lapsettomilla tai yksösillä. Jonkun mielestä yksösvaunut on koko maapallon napa ja valtaa kaiken, monikkovanhemmalle se on suuri tila jossa voi heittää kärrynpyörää.

* Kaksoset/kolmoset kasvavat samaa tahtia. Niillä on yhteinen vaatekoko, sama kengännumero, hiuksia päässä yhtä monta ja nenäkarvat sojottaa samaan suuntaan. Jos toiselta lohkeaa varpaankynsi, ei mene montaakaan hetkeä kun seuraavalle käy samoin. Hei, oikeasti!! Vaikka niitä nyt sattui tulemaan kerralla enemmän, on ne silti yksilöitä. Toinen voi olla pitkä ja pulska, toinen lyhyt ja laiha. Toisen lempiruoka voi olla banaani, toisen maissivelli.

* Monikot nukkuvat samaan aikaan, syövät samaan aikaan, nauraa samaan aikaan ja paskataukokin pidetään yhdessä ähistäen. Tuhahdus ja läimäsy. Ei. Eieieieiei. Hyvällä tuurilla osan saattaa saada onnistumaan samanaikaisesti. On luksusta ja pitkän työn tulosta, jos ne oikeasti nukkuu samaan aikaan. Sitä autuutta voi kestää viikonkin. Sitten Kiinassa tehdastyöläinen aivastaa heinänkortta päin ja pian taas vanha tuttu rytmi kiertää; yksi herää, toinen nukahtaa ja kolmas laulaa. Hihhei ja voi autuutta.

* Työnantajalle tulee halvemmaksi kun äiti pitää vain yhden äitiysloman. Joo. Se on totta. Se on niin täysin totta. Mutta mitäs sitten kun äiti palaa töihin? Mahatauti lapsi numero ykkösellä. Pois töistä sallitut kolme päivää. Kuluu viikko. Lapsi numero kaksi oksentaa. Jälleen pois töistä sallitut kolme päivää. Puolen viikon kuluttua lapsi numero kolme laatoittaa. Jos on sopivasti viikonloppu vastassa, saattaa siinä olla enää pari sairaslomapäivää. Kun on kulunut pari viikkoa ja juhlit terveyttä, paskot allesi työpalaverissa ja pidät omalta osaltasi sairasloman. Uskottavuus lähti yhtä nopeasti kuin vuoden työntekijän palkinto. Työnantajakin varmasti riemuitsee, kuinka hienoa ja halpaa tuo lisääntyminen kaiken kaikkiaan oli. Onneksi pidit vain yhden loman!!!

*Siinä se kaksi menee kuin yksikin. Just. Justjust. Niinhän se varmaan voi jossain Kaukaisen Laakson satukirjassa mennä. Mutta. Olen koettanut. Vaihtanut Diivalle vaipan. Tuijotellut Murinaa, katsonut kehottavasti, taputtanut rohkaisevasti. Kymmenen minuutin päästä Murinan vaippa oli edelleen pissassa. Tämä temppu ei toimi aina edes silloin, kun miehelle sanoo että jos mä vaihdan tän niin vaihda sä se. Puolen tunnin päästä lapsi edelleen pyörii paskavaipassa. Ei. Kaksi ei mene niin kuin yksi. Toinen lapsista ei myöskään voi syödä molempien puolesta. Jos ruokit vain toisen, huutaa toinen nälkää siihen saakka kuin tällekin on ruokaa annettu. Anteeksi. Nyt rikoin tämän suurimman kuplan. Anteeksi.


######Kirjoittaja ei tahdo suututtaa ketään. Kyseessä on lievällä huumorilla (tällä kertaa hieman epäonnistuneella sellaisella) kirjoitettu juttu, joka sai inspiraationsa eräästä nimeltämainitsemattoman sivun (jonka jäsenet on ihan syrän) keskustelusta. Pyydän anteeksi jos loukkasin jonkun herkkäperseisen  tunteita. Ihan sama vaikka ette tykkäisi, täs tää ny sitte o.########

Uhkapeliä äidinvaistolla- panoksena yöunet

Niin. Eilen sain heti aamusta varattua paikallisesta Mehiläisestä ajan lastenlääkärille Murinaa varten. Ja olin aivan satavarma korvatulehduksen iskemästä. Aina siihen saakka kunnes huomasin jotain uutta. Hammas. Pieni, valkoinen terävä hammas aiemmin puhjenneen alahampaan vieressä. Pieni ja suloinen valkoinen piikki, jonka ikenen läpi tuleminen ei ole voinut olla mukavaa. Aloin muistella, että Murina piti täsmälleen samanlaista trafiikkia ensimmäistä hammasta edeltäneenä yönä, kuin oli nyt pitänyt. Sanoin oivalluksestani miehelleni ja yksissä tuumin mietimme, josko se nyt ei olisikaan korvatulehdus. Päätin ottaa riskin ja peruutin Mehiläisen ajan ajatellen, että siihen voi olla suurempiakin tarvitsijoita.
Murinan ensimmäisten pidempien päiväunien keskeytyessä huutoon aloin katua peruutusta. Illan tullen soitin Yliopiston Apteekin neuvontaan puuduttavasta korvatipasta, saako sitä antaa alle yksivuotiaalle. Meille kun tuota ainetta ostettiin heti kun se tuli apteekkiin, mutta käyttöohje on sitten tietenkin ehtinyt hävitä. Onneksi ystävällinen asiakaspalvelija osasi kertoa, ettei tipassa ole ikärajaa ja jos on epävarma siitä, kummassa korvassa tulehdus on, voi laittaa huoletta molempiin. Ja aine vaikuttaa, vaikka sitä laittaisi pumpulituppoon ja pienen korvaan, ettei tarvitse pitää kymmentä minuuttia kyljellään.
Murinan nukahtaminen oli hieman äänekkäämpää kuin aiempina iltoina ja olin totaalivarma siitä, että nyt ei yöllä nukuta. Yritin takoa takaraivooni tietoiskun siitä, ettei se sitten ole Murinan vika, jos äiti on peruuttanut lääkäriajan, etten yön pimeitä tunteja valvoessani ääneen kiroile, vaan menen hakkaamaan päätäni talon toiseen päätyyn.
Koska edellisyön unet tosiaan olivat jääneet vähiin, tästä mutsista lähti taju ennen Uhmaa. Olin laittamassa häntä nukkumaan, mutta en voi satavarmuudella sanoa, kumpi nukahti ensin ja poistuiko Uhma sängystään. Itse en ainakaan poistunut, ennen kuin jossain vaiheessa heräsin Uhman kyljenkääntöön. Silloin siirryin omalle patjalleni ajatellen, että jokainen nukuttu minuutti yön valvomista odotellessa on plussaa.
Mutta. Yllätys oli yltiöpositiivinen kun ensimmäisen kerran heräsin ruokkimaan Diivaa yhdeltä ja Murina nukkui tuolloin vielä tuhisten kaikessa rauhassa. Murina söi ensimmäisen kerran vasta puoli neljältä ja Diiva sitten viideltä toisen kerran. Noustessani viiden aikaan Murina vaati santsausta ja Diiva harjoitteli konttaamista selitellen omalla kielellään jotain. Murinan syötyä käänsin Diivan takaisin selälleen antaen tutin samalla. Huone hiljeni ja itse hissuttelin aamukahvinkeittoon ja hyvin levänneenä uuteen aamuun. Yöhän meni paremmin kuin hyvin! Tarvitsisi vain paremmin luottaa omaan äidinvaistoonsa sen enempää murehtimatta. Vaikka kuinka tuntuu, että nyt ollaan väärässä ja se kuuluisa äidinvaisto on pelkkä urbaani legenda, niin kyllä joku aavistus kuitenkin asiasta on. Se vain täytyy päästää pintaan!

Ajattelin nyt mainostaa taas tuota Lidliä. Kävin siellä eilen viikonlopun ruokaostoksilla. Ajattelin taas hieman kirjailla kauppakustannuksia ylös kuukauden aikana ja käydä siis lähes vallan tuossa halvan hinnan kaupassa. Nyt viikon aikana olen säästänyt pelkästään rasvattomassa maidossa viisi euroa. Siis viikossa VIISI euroa. Jo pelkän maidon kanssa. Toistanko itseäni? Kyllä, mutta asia hämmentää edelleen niin paljon, että se on mainitsemisen arvoinen asia. Olen ostanut tämän viikon aikana 17 litraa maitoa. Lidlissä se siis on sen 71senttiä. Muissa kaupoissa päälle euron, jopa Pirkkamaito. Ja maito on täysin kotimaista. Hurraa Lidlille! Vaipat aion kylläkin edelleen hakea sittarista, ihan vain merkkiuskollisuuden takia. En lähde kokeilemaankaan, vuotaako vai kestääkö joku muu merkki kuin Pampers tai Libero.
Sen verran vielä, että olen aiemmmin miettinyt sittarin eduiksi plussapisteet. Kuukaudessa saan tililleni 10-15 euroa. Eli, jo pelkkää halvempaa maitoa ostaessa säästän enemmän kuin saisin plussapaikoissa. Eli yksi teoria hylätään taas. Enkä usko S-ryhmänkään laittavan paremmaksi.

Mitäs muuta sitten vielä... Uhma nyt edelleen haluaa jatkuvasti vauvoja syliinsä. Hän silittelee heitä ja tekee haukka lentää- leikkiä niin että kaksikko nauraa ääneen (haukka lentää oli oma suosikkini ihan lapsena. Toinen lennättää kättään lapsen päällä ja toistaa "haukka lentää, haukka lentää"- mantraa satunnaisen monta kertaa. Lopulta haukka tekee pesän kainaloon. Uhman versio on "hooooo, hooo, hoooo"= haukka lentää ja "trlllitirllllitrlllll"= tekee pesän kainaloon). Ihana isoveli.
Diivalle ei vielä ole tullut hampaita ja arvatkaapa vain, kuinka kovin odotan ensimmäisen puhkeamista. Kulmahampaan kohdalla ien oikeasti pullottaa siihen malliin, että läpi on tulossa. Tosin, tuo hammas joka Murinalla tuli nyt läpi, pilkisti valkeana täplänä jo silloin kun ensimmäinen hammas tuli läpi, eli kolme viikkoa sitten (2.2), eli kaipa Diivakin työstää tuota teräänsä vielä hetken. Hiuksia Diivalla sitten jo onkin lähes enemmän kuin äidillään. Nyt se on kasvanut sen verran, että ennen niin suloinen mohikaanipystytukka ei olekaan enää pystyssä. Snif. Neiti oli kuin äitinsä  aamuisin hiusten sojottaessa joka suuntaan ja keesin matkiessa Vesku Jokisen hiusmallia. Niin söpöä.

Mieleni tekisi kirjoittaa heti perään toinen blogipäivitys urbaaneista monikkolegendoista, mutta en ole ihan varma, antaako kello siihen myöten. (En olekaan vielä ehtinyt toteuttaa kellotonta tai puhelimetonta päivää, nekin päivät on vielä tulossa mutta taidan tarvita henkisen valmistautumisen asiaan....)
Ehkä on parempi jättää homma huomisaamuun. Tai sitä seuraavaan, riippuen nyt mihin aikaan itse jaksan nousta ja miten lapset nukkuu.... Iloista lauantaiaamua! (olihan nyt lauantai???)

Kuumeilua ja avautumista

Sanoinko jossain vaiheessa ettei aamuheräämiseni ole enää niin varmaa, koska Diiva ja Murina eivät aterioi enää sellaiseen aikaan, että olisin pystyssä hyvään aikaan? No, viime yönä nousin jälleen antamaan maidon hieman yli neljä ja suunnittelin, että nousen viideltä. Homma olisi mennyt ihan täysin ohi, mutta puolet yöstä valvottanut Murina piti huolen, ettei unta tarvinnut kaipailla enää syönnin jälkeen. Aluksi hän pälätteli omaa unilauluaan sängyssään, mutta sitten se yltyi huudoksi. Joka herätti Diivankin. Kummallekaan ei enää kelvannut maito ja ikiliikkuja Diiva alkoi harjoitella konttausta. Murina jatkoi huutoa, joten nostin hänet syliin ja lähdin etsimään keittiöstä puuduttavaa korvatippaa. Tipan löysin, mutta en käyttöohjetta. Googlasin homman puhelimeni netillä, ohjeet löytyi mutta ei ikärajaa. Laitoin Murinalle supon helpottamaan oloa ja pian jo maito maistuikin ja uni tuli päälle. Diiva nukahti hetki hiljaisuuden jälkeen.
Siis, Murinalle nousi eilen kuume. Ja hänen sairasyönsä erosi Diivan sairastamisesta sillä, että Diiva nukkui yön ihan rauhassa välillä syöden, Murinan uni on ollut nyt paljon rauhattomampaa ja katkeilevaa. Vahva epäilykseni on korvatulehdus. Ja oli mikä hyvänsä, saatan tällä kertaa sanoa, että arvauskeskuspalvelut jäävät oikeasti käyttämättä. Mieheni todennäköisesti yrittää vielä liputtaa terveyskeskuksen puolesta, mutta jos annan vaihtoehdoksi sen, että mikäli paikasta ei helpotusta anneta ja Murina yrittää valvottaa vielä ensi yönkin, se en ole minä joka valvoo. Aluksi ajattelin, että jos kyseessä ei olekaan korvatulehdus vaan ihan normaali kuumeen aiheuttama levottomuus ja katsoisi tilannetta hetken/ensi yön. Sitten muistin että huomenna on lauantai. Jos huomenna menee yksityiselle, hinta on kalliimpi ja ajatkin voivat olla varattuja. Jos menee arvauskeskukseen, joutuu päivystykseen odottamaan viideksi tunniksi kun ensin hoidetaan kaikki elämäntapasairaslomalaiset, joita viikonloput rasittavat, sitten baaritappelussa tikun sormeensa saaneet ja viimeisenä sitten lapset ja vanhukset, joilla voi oikeasti olla tarve päivystykselle. Anteeksi yleistys ja negatiivinen asenne noita paikkoja kohtaan, mutta olen kokemuksen, en ennakkoluulojen kanssa kerännyt nämä ajatukset. Eivät siis perustu huhu- puheisiin.

Rattoisa perjantaipäivä siis luvassa. Ja luulen että omaan jotain ennustajanlahjoja, nyt on tulossa näky.....mmmmm......*BLING* Jep, näin juuri että 85% mahdollisuudella Uhma sairastaa kuumeen ensi viikolla. Kuume on vasta kierroksensa puolivälissä, eli ei tästä vielä selvitä eikä näin helpolla. On se kuitenkin ystävällinen tyyppi sinänsä, kun antaa viikon hengähdystauot. Reilua.
Uhmalla olikin eilen täydellinen isovelikäytös päällä. Hän jossain vaiheessa iltapäivää sai idean, että haluaa pikkusiskon syliinsä. Niinpä hän sen saikin, mutta pikkusiskolla vain sattui olemaan hieman kiire kääntyä ja pois sylistä, josta ei nähnyt mitään. Murina sen sijaan pysyikin loistavasti paikoillaan ja Uhma silitteli ja suukotteli pientä potilasta. Heitä oli suloista seurata aina siihen asti kun Uhma kyllästyi. Loppuillasta hänen kuitenkin piti taas saada vauva syliinsä ja myös kantaa tätä. Avitin asiassa ja meni hyvin. Myönnän edelleen olevani ylpeä Uhmasta, Duo on kuitenkin ollut talossa jo yli puoli vuotta ja mitään negatiivista osoitusta heitä kohtaan ei Uhma ole tehnyt. Loistavaa. Itse asiassa tosi helppoa. Nyt jälkeenpäin ajatellen voisin jopa väittää, että aivan loistava homma että nuo pennut tulivat niin pienellä ikäerolla ja luonto käytti kroppaani kopiokoneena (jossa tarkkuus kuvanjäljessä muuttuu vain hiukan) kun tuli kaksi yhden sijasta. Tietysti kiroan joka päivä jotain, kun se kovin ja hektisin tilanne  alkaa. Murina huutaa ruokaa juuri kun olen pesemässä Diivan persettä ja Uhma käyttää tilanteen hyväksi ja menee tutkimaan laatikoita tai kaappeja, jonne hänellä ei ole mitään asiaa. Tuolloin mieleeni nousee kaikki mahdolliset kirosanat ja niiden ulkomaan vastineet. Mutta, mieleni on paljon positiivisempi kuin oli vaikka nelisen kuukautta sitten. En olisi silloin uskonut, mutta joo, kyllä tää tästä.

Kun nyt olen käsitellyt nämä kotiasiat, aion purkaa jälleen mieltäni yhden "uuden" uutisaiheen kanssa jota olen kironnut koko viikon. Eli, HEVOSENLIHA!!! (Kirjoitan kommenttini sensuroimattomana ja suoraan sydämestä. Pyydän valmiiksi anteeksi jos pahoitan jonkun mielen. Ei sisällä henkilökohtaisuuksia)

On se nyt vittu kun on alettu itkemään siitä, että lihapaketteihin on eksynyt hevosenlihaa. Ymmärrän merkityksen siinä, kun "kuluttajaa johdetaan harhaan" eikä paketti sisällä sitä mitä lapussa lukee. Mutta kyseessä ei ole tautia levittävää lihaa. Eikä sellaista lihaa, minkä joku uskonto kieltäisi. Ymmärtäisin haloon vielä jos naudanlihaan tms. olisi sekoitettu possua ja islamistit nostaisi asiasta meteliä. Tai jos jonkun kasvisruuan mukana olisikin mukana lihaa ja kasvissyöjät suuttuisivat. Mutta hevosenliha ei ole kiellettyä eikä ratsastavien teinityttöjen vakaumus kirkuen "hyyyyiii, hevosenlihaa, en syö" todellakaan kuulu tähän joukkoon. Olen itsekin hevosrakas. Enkä syö metwurstia, jos TIEDÄN että siinä on hevosta. Siksi en lue pakkausselostetta. Olen myös miettinyt tätäkin ajatusmaailmaani, mielestäni possut ja lehmätkin on ybersöpöjä, miksi sitten voin syödä niitä? Niinpä, olen itsekin aika turha jeesustelija.
 Ymmärrän joidenkin ärsyyntymisen asiaan, mutta onko se nyt oikeasti niin kamala asia? Jos asiasta ei olisi missään mitään mainintaa, liha olisi onnellisesti syöty ja todennäköisesti vedetty oman tuotoksen mukana vessasta alas. Ilman valituksia. Nyt valitetaan ja surraan ja koetaan henkisiä traumoja asiasta. Ottakaa se asia sen pohjalta, että kallista hevosenlihaa saa nyt kaupan päälle! Jos menisi markettiin ostamaan hevosenfilettä, voisi pienempää kuukausiansiota kuittaava ihminen kuitenkin päätyä siihen possuun.
Ja vedänpä nyt tähän vielä facebookissa leviävän kuvan, jossa tummaihoinen lapsi kätkee kasvonsa, kylkiluut paistaa ja yllä on teksti "voi harmi kun lasagnessa olikin hevosenlihaa". Niin. Niin. En selitä tai kommentoi asiaa enempää. Jokainen ajatelkoon itse.

Ja vielä yksi mielipide, jos en kuitenkaan saanut suututettua kaikkia. Eilisaamuani piristi kovin paljon uutinen, jossa joku vaaleanpunaisessa hattarassa asuva kukkahattutäti oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen 17- vuotiaasta poikasesta, jota niin julmasti oli taklattu jääkiekkokaukalossa. Hurraa! Ehkä tämä on ennakkotapaus ja pian poliisit alkavat päivystämään lätkäkaukaloissa jakamassa sakkoja ja nostamassa syytteitä yleisistä pahoinpitelyistä. Jos oikein olen katsonut, niin osalta kaukalopelaajista puuttuu hieman hampaita, voivatko ne alkaa vaatimaan asian aiheuttajilta vahingonkorvauksia? Helvetti, että jotkut ihmiset on idiootteja.

Kiitos, anteeksi ja hyvää perjantaipäivää. Syrän.

jotain sinne päin.

Kaikki vaan hehkuttaa tuosta ulkona möllöttävästä ihmejutusta, mutta mä kiroan sitä täällä samalla kun juoksen kärpäslätkän kanssa pölypalleroiden perässä, vasemmassa kädessä rätti jolla sitten voi pyyhkiä  kaikki ne auringon esiin nostamat sormen-varpaan-ja nenänjäljet seinistä ja ikkunoista. Imuroin ilmaa, kun siinä leijuu koko ajan tupollinen karvoja ja jotain epämääräisiä, minimaalisen pieniä pölyhiukkasia, joita ei edes huomaisi, ellei se perkeleen taivaankappale mollottelisi suoraan ikkunoista sisään. Mä vedän jätesäkin ikkunoihin. Tai arskat silmiini. Ihan sama, mutta kontrollifriikki, siisteyttä rakastava minäni itkee. Toimisi tuo takaovikin, niin saisi matot ulos. Mutta eihän sitä vielä ole korjattu. Joku tässä hommassa kusee.

Toinen siisteysfriikkiä minääni kurittava juttu on tuo matto, jonka rakas mieheni oli eilisen kauppareissuni aika roudannut keskelle olohuoneen lattiaa. Se on Diivan ja Murinan kannalta ihan kätevä, paljon isompi eikä jalat tai kädet luista kun he yrittävät laittaa vauhtia eteenpäin. Mutta siihen se kätevyys loppuukin. Se on jotain sellaista materiaalia, mihin tarttuu aivan kaikki. Oikeastaan se imee roskat itseensä paremmin kuin vanha imurivainaamme, jos keittiön lattialla on hapankorpun murusia, ei mene kauaa, kun ne ovat matossa. Tällä hetkellä kaunis sinivalkoinen väri muuttuu alle viikossa sameaksi, kun kaikki talon kissan- ja koirankarvat peittävät tuon jättiläisen, jonka pohja kuitenkin on jotain liukasta niin, että se paska ei pysy edes paikallaan. Kunhan takaovi toimii niin, että siitä voi kulkea, vien jokaisen maton ulos telineelle. Ja tuo sinivalkoinen imurinkaltainen perkele häviää. Sanon miehelle, että naapurin vesinokkaeläimellä oli niin kamala kiima, että se kävi ensin muutamaan otteeseen raiskaamassa maton ja sitten ryösti sen pesänrakennustarvikkeiksi läheisen joen rantaan, jonne aikoi muuttaa majavien naapuriksi. Sitten sitä mattoa ei enää ole ja kaksikkokin varmasti osaa liikkua ilman lentävää mattoa. 

Murina on oppinut jo, miten äidilleen saa aiheutettua niitä kuuluisia harmaita hiuksia. Tuo todennäköisesti lähellä kymmentä kiloa oleva pojanreppana on oppinut myöskin istumaan sitterissään ja innoissaan kurkottelee sieltä milloin mitäkin. Päivänä eräänä olin juuri ruokkinut kaksikon ja laittamassa unimaitoa ja heidän huonettaan päiväunikuntoon. Juuri kun palasin olohuoneeseen, ehdin näkemään miten rakas koiramme juoksi alta pois. Kuulin kolauksen ja huomasin, miten Murina muuttui sitterissä istuvasta lapsesta huutavaksi kilpikonnaksi. Hän siis kaatui sitteri perässään. Ja norsunpoikasen ketteryydellä kiiruhdin poikani luokse ja nostin hänet sitterissä oikein päin, josta nappasin syliin. Muutaman sekunnin säikähdyshuuto loppui ja tilalle tulivat onnelliset kasvot jotka käytännössä katsoen huusivat "uudestaan"!! Säikähdyksellä siis selvittiin, mutta kunhan tästä joudan, on aika värjätä harmaat piiloon. Tylsää, meilläkö? Trio Uljas&Äänekäs pitävät kyllä huolen, ettei tekemisestä tule pulaa. 

Kuten esimerkiksi viime viikolla, kun Diiva sairasti kuumetta. Kun kuume oli kolmannen päivän aamuna yli kolmenkymmenenyhdeksän ja likka aivan flaati, varasin terveyskeskusajan ajatuksella, että mennään yksityiselle jos terveyskeskus tuottaa pettymyksen. Noin tuntia ennen lääkäriä neiti alkoi virkoamaan ja hymyilemään. Kun viimein pääsimme lääkäriin, hän jo yritti hiukan hyppiä sylissä. Kotona ei ollut enää kuumetta ja Diiva oli oma itsensä. Helpotus sikäli, koska kyllä taas muistin, miksi meillä on vakuutus yksityisiä lääkärireissuja varten. Tässä ote vuoropuhelusta vastaanotolla:

Minä: Tytöllä on nyt kolmatta päivää yli 39asteen kuume ja se on ollut ihan aamusta alkaen, aimpina päivinä on ollut kuitenkin ihan oma itsensä, mutta nyt tänä aamuna vaan makoili. On se kyllä syönyt ja juonut. 

Lääkäri: mmm.

Minä: ei tunnu aristavan mitään, eikä ole muita flunssan oireita, mutta se kuume on ollu tosi korkea ja supon kanssa oon ajanut sitä alas.

Lääkäri: mmm.

Minä: kun eilen soitin päivystykseen, ne meinasi et voi just hampaista johtua tai sitten olla vauvarokkoa.

Lääkäri:mmm.

Lääkäri kuunteli Diivan keuhkot ja katsoi korvat.

Lääkäri: ei näissä mitään ainakaan näy tai kuulu.

Minä: no mitäs nyt sitten?

Lääkäri: Se voi johtua hampaista. Voi se kyllä olla vauvarokkoakin. Mutta ei sitä nyt oikein tiedä. 

Minä: Entäs jos kuume jatkuu? 

Lääkäri: No, sitten kannattaa tulla uudelleen. En mä nyt oikeen osaa sanoa. 

Minä: No, kirjoitatko reseptin suppoihin. 

Hyvä lääkäri, hyvä. Ainoa, mitä kostuin, oli supporesepti. Viisi pakettia suppoja. Ei muuta. Ja asenne "etten mä kyllä oikee tie..". Jos uudestaan olisi lääkäriin tarvinnut lähteä, olisi suuntana ollut Mehiläinen. Ja kyseisen rouvan nimi on ylhäällä, etten enää ikinä vie sinne ensimmäistäkään lasta. Tutkikoon näitä alati sairaita jotka ovat itse selanneet lääkärikirjaa etsien mukavat taudit oireisiin sopien ja sitten esittävät tälle lääkärille, joka kirjoittaa reseptin. Tähän väliin muutama painokelvoton sana muutamien huutomerkkien ja keskisormien kanssa. Onneksi Diiva palautui, varmaan huomasi että kannattaa pysytellä terveenä, ettei tarvitse turhanpäiten juoksennella puoskareilla. Pah. Vieläkin korpeaa. 

Uhman synttärijuhlat olivat viime viikonloppuna ja siihen päättyi suklaaton kausi. Rakas kälyni roudasi tullessaan tavallisen Fazerin sinisen suklaalevyn ja kilpailevan yrityksen uutta popcornisuklaata. Jälkimmäinen osoittautui todelliseksi makuelämykseksi, nam!!! Seuraavana päivänä äitini toi laivatuliaiset, jättisäkki Daimia, Pollya ja vielä kaksi pussia Dumletikkareita. Hihhei, kun lannoitan elimistöäni tuolla kaikella ihanuudella, saan kasvoihini maailman suurimman ja punaisimman kukkatarhan. Kokeillaan lakkoa uudestaan, kunhan olen tehnyt selvää näistä herkuista.

Koska rakastan kaiken viime tippaan jättämistä, tein tietenkin lähes kaikki tarjottavat vasta perjantaina valmiiksi. Suklaapiirakan ja siivoukset tein jo torstaina, mutta kasvis-ja lihatäytekakut jäivät perjantaille ja niiden koristelu lauantaiaamuun, täytekakun tein loppuun perjantai-iltana ennen työyötä, sillä viime tingassa sain kutsun myymään alkoholia sitä tarvitseville. No, aina valmiina tietenkin. Olin kohtuutyytyväinen täytekakkuun. 

Ja ei, tuo valkoinen läntti kakun keskellä ei ole kakussa itsessään, vaan paintin avulla piilotettu Uhman nimi. Tein senkin sokerimassasta ja maalasin elintarvikeväreillä, kuten nuo työkalutkin. Eikä sanaakaan noista vaaleanpunaisista pursotuksista, ne sopivat ihan hyvin äijämäiseen työkalukakkuun. Ja näyttävät houkuttelevammalta kuin vaihtoehtona ollut vihreä "rakasta vessanpyttyäsi"-pursotus. Myös kakun maku onnistui yli odotusten. Lisään voileipäkakuista kuvat kunhan ehdin. Jos ehdin ja kunhan muistan. Tai sitten laitan ne siihen tulevaan blogiin, jota olen suunnitellut jo reilun kuukauden päivät. Sekin on tulossa, mutta vaatii enemmän suunnittelua ja ajatusta.


Ennen kuin lopetan, mainostan vielä kauppaa, jota aion vastaisuudessa suosia itse todella paljon. Nimittäin Lidliä. Ihan vain maidonkin puolesta. Litran maitopurkki rasvatonta maksaa 71senttiä. Kyljessä makoilee suloisempi lehmä kuin Valion purkeissa aikoinaan. Mutta hei, 71senttiä. Jos vaikka Pirkka-maidon litrahinta on nykyään euron ja ostan aina yhdellä reissulla kymmenen maitolitraa, teen Lidlissä jo pelkästään maidoissa lähes kolmen euron säästön. Kuukaudessa säästyy liki kolmekymmentä euroa. Vain sen takia, että ostan halvempaa maitoa, joka kuitenkin on lypsetty lehmästä (ja nyt jään jännityksellä odottamaan, milloin otsikoihin nousee että osassa Lidlin maidossa on hevosen maitoa, ou nou!!!)
Mutta, jos säästöä haluatte ja yksin pääsette kauppaan, menkää Lidliin.
Kiitos. Moi.

Hei tiijäks te sen tunteen kun...

- Hyvin suunniteltu on puoliksi levinnyt? Joo, ite ainakin tiedän ja useimmiten se johtuu siitä että luulen ehtiväni liikaa liian pienessä ajassa. Tai siksi kun aloitan innoissani ja sitten se homma jää vähän johonkin. Hyviä esimerkkejä ovat mm. nettilukio, lasten vaatteiden raivaus ja... no joo, on siinäkin sentään kaksi. Nettilukio on jäänyt vähemmälle, mutta en ole luovuttanut, enkä aiokaan. Sitä aikaa tehdään sille, viimeistään sitten kun ne kaksi pikku rällääjää nukkuvat koko yönsä. Onneksi on hienoa voivansa sanoa olevansa lukiolainen, tuntuu niin nuorelta. Ja tuo lasten vaatteiden raivaus oli viime viikon homma. Alkoi ihan hyvin ja sain liian pienet vaatteet jo samaan laatikkoon, mutta tästä innostuneena ostin kirppikseltä Diivalle 25eurolla yli 50vaatteen paketin, joka sisälsi tämänhetkisiä ja seuraavia kokoja. Oho, niin kuin Uhma sanoisi. Ja Murinalle aiemmin ostetut vaatteet odottavat paikoilleen järjestelyä. Jatkan, jatkan. 

- Ensin tuntuu että aikaa on ihan huippuhelvetisti ja yht äkkiä yllättäin sitä ei ole enää ollenkaan. Yep, otettakoon esimerkkinä että Uhman synttärijuhlat ovat tulevana viikonloppuna la-su ja ainoa mitä olen tehnyt valmiiksi on eilinen suklaapiirakka erilaisin koristuksin. Ja sain eilen siivottua, mutta se ei sulje pois uudelleen imuroinnin pakkoa tai sitä että edelleen on kahden sortin voileipäkakut ja täytekakku pikku miniatyyreineen tekemättä. Teen ne tänään, viimeiset koristelut todennäköisesti yömyöhään ja huomenaamulla saakin olla silmät ristissä maailman pienimpänä miehenä pussien kasvaessa silmien alle. 

- Kun kaikki mihin koskee, laukeaa käsiin? Oli kyseessä sitten puhelin, tietokone, kahvinkeitin tai ***tu vaikka juustohöylä, se lopettaa toimimisen juuri kun itse allekirjoittanut koskee siihen. Puhelimesta häviää kentät heti kun yrittää nettiin (lue: facebookkkiin), tietokone jää jumittamaan jollekin ihmeen akvaariosivustolle jonne koneesssa ei edes ole ollut osoitetta, kahvinkeitin tiputtaa pelkkää vettä siihen saakka kunnes huomaa ettei olekaan laittanut poroja suodatinpussiin ja juustohöyläkään ei toimi yhtä hyvin kuin ennen. Tai mistäs sen tietää, miten hyvin se ennen on toiminut väärinpäin käytettäessä. Ei kai se nyt leikkaa jos teräpuoli on ylöspäin. Eikä muuten leikkaa sillä sen käyttäjälläkään. Fiuuuuu, poks.

- Kun kaikki juuri miten olet suunnitellut ja yhden ihanan hetken luulet eläväsi Strömsössä? Ei, en minäkään. Olen kyllä kuullut tällaisista ihmisistä, mutta tullut siihen lopputulokseen että ne kaikki taitavat elää siellä Strömsössä, eikä sellaista paikkaa sittenkään ole oikeasti olemassa kartalla, vaan se on MikäMikäMaan naapurissa. 

- Kun kaikki lapset huutavat, melskaavat, ovat tyytymättömiä ja pystyt silti hymyilemään niin suullasi kuin perseelläsi, nielemään kiukkusi ja rauhallisesti sanomaan "olkaa ihan rauhassa, kyllä äiti auttaa", ja hyräillen alkaa purkaa ongelmia? Itse en usko tällaisten ihmisten olemassaoloon. Menee samaan kategoriaan Peter Panin kanssa; jos se olisi olemassa, omisin sen itselleni ja se saisi opettaa mulle lentämisen salat.

Nuo listat ovat kivoja. Huisin kivoja. Paljon helpompi pinoa asioita nippuun ja silti eksyä niistä. Ja ei, en ole kyllästynyt blogin kirjoittamiseen tai lopettamassa sitä. Kirjoitusolosuhteeni muuttuivat ja siihen sopeutuminen ja homman muokkaaminen vaati aikansa. Kuten esimerkiksi paikka. Mieheni päätti reilu viikko sitten että rakas pöytä, jolla olen kirjoittanut, vie liikaa tilaa takkahuoneesta. Tuo sohvapöytä siirtyi olohuoneeseen. Kirjoitupöytäni lähti ja sen sijaan että olisin voinut jatkaa selkä kyyryssä matalalla jakkaralla kirjoittamista, jouduin siirtymään keittiön pöydän ääreen selkänojalliselle tuolille ja istumaan suorassa niin kuin normaalit, selkärangalliset ihmiset. Mitää??? Ei onnistu. Ihan kamalaa. Onneksi eilen sisustin mieheni ollessa töissä ja siirsin tuon ihanan sohvapöydän Uhman huoneen pöydäksi, jolla Uhma saa piirtää ja muuta, joten voin aamuisin rauhassa lainata hänen huonettaan. Selkä solmussa ja jalat puuduksissa, mutta että on kotoisa olo! 

Toinen mikä muuttui, oli aamutupakka. Joudun kaksi kertaa miettimään, haluanko ottaa riskin että lapset heräävät. Yleensä en halua. Takaovi, jonka mieheni siis alle puoli vuotta sitten asensi paikoilleen, kun ensin olimme saaneet sen yli puolen vuoden odotuksen jälkeen, meni rikki. Ei auennut enää, ei vain toiminut. Paikalle tuli lukkoseppä. Nyt ovea ei saa käyttää, täytyy odottaa että lukkoseppä on saanut tilattua jonkun osan ja tullut asentamaan sen. Odotan jännityksellä, meneekö hommassa yhtä kauan kuin oven toimituksessa. Koska olen lähes diplomaattinen tyyppi, en mainitse oven toimittanutta tehdasta/myymälää. Sanon vain, että jos se on itsestäni kiinni, sitä firmaa ei enää käytetä (note yourself: kysy mieheltäs mikä firma se taas olikaan mistä se helvetin ovi tuli....). Ja kun siis takaovea ei voi käyttää, on etuovi ainoa vaihtoehto, joka taas on joku 70- luvulta jossa ei ole painettavaa kahvaa, vaan se vedetään kiinni kunnolla. Ja koska ovi on vanha, se täytyy oikeasti kiskoa kiinni. Ja jos keittiössämme olisi avohylly kahvikuppeineen, ne kupit olisi jo tulleet alas. Niih. 

Mutta kiitossii tästä aamusta, saattaapi olla että nyt palailen asiaan entiseen malliin kun kirjoituskorkeus on kohillaan. Syrän, myös myöhäiset ystävänpäiväntoivotukset. Syrän.

Ajan tasalla

Olen aamuvirkku. Rakastan aamuja. Silloin kaikki on mahdollista ja muu maailma vasta heräilee, suurin osa vielä nukkuu. Ikävä kyllä myös Diiva ja Murina ovat hoksanneet saman asian ja lisäksi vaihtaneet yön ruokailutahtia siihen, etten osaa herätä ja nousta riittävän aikaisin. Ennätykseni viimeisen viikon ajalta on ollut se kun olen saanut koneen ja blogin auki, jolloin kaksosten huoneesta on alkanut kuulua Diivan "prrrrrrprrrrr bläbläbläb prrrprrr hihihihi prrrrrr". Kone kiinni ja neidin viihdyttäjäksi. Senkin puolesta aamut kyllä on aivan huippuja, kun jokainen lapsi on todellinen aurinko ja täynnä virtaa. Mutta niiden ei tarvitsisi olla sitä aamulla ennen seitsemää!! Eilen illalla he menivät nukkumaan vasta puoli yhdeksältä, eli jos tänä aamuna pienten uni riittäisi pidemmälle. Viimeisen viikon olen keekoillut aivan pihalla lähes puoleen päivään saakka, kun aamurutiinini ei ole päässyt puolta kahvikuppia pidemmälle.

Viime lauantaina Murinalle puhkesi hammas. Itse osasin odottaa sitä, vaikka saman viikon tiistaina neuvolatäti olikin todennut, ettei ikenet pullistele tai muitakaan merkkejä ole siitä, että hampaita olisi tulossa. Annoin Murinalle luvan purra tuolla pienellä piikillään neuvolatätiä seuraavalla käynnillä. Kun sitä piikkiä ei pitänyt hetkeen olla tulossa. Nih. (Luulen omaavani pienen asennevamman uutta neuvolatätiä kohtaan. Hän on mukava ja kiltti, mutta rakastin vanhaa, jonka vastaanotolla ehdin/mme käymään viimeisen puolitoista vuotta, ensin Uhman, sitten vatsani ja lopulta kaksosten kanssa. Asennevamma on itse kasvatettu ja yritän päästä siitä eroon.)
Diiva pääsee jo täydelliseen konttausasentoon ja on päässyt sen avulla jo sängyssään eteenpäin. Jokainen osaa varmaan kuvitella, miten koomiselta tuollainen alle seitenkiloinen, melkein 65senttinen paketti näyttää kun oikein yrittää viuhtoa menemään. Suloiselta ja aika koomiselta. Se vain, että tiedä sitten kenen luonteen perinyt tyttö menettää hetken yritettyään hermonsa, kun ei pääse liikkeelle niin kuin haluaisi. Ponnistelu näyttää samanlaiselta taistelulta kuin äitinsä yritys pysyä erossa suklaasta.

Uhma täytti tiistaina kaksi vuotta ja niin ollen hatustani tippui yksi sulka. Enää ei ole kolmea alle kaksivuotiasta. Koska Uhma on iso poika, päätin että hänen pitää näyttääkin siltä. Sakset käteen ja kynimään korvien päälle ulottuvaa tukkalaitetta. Lopputuloksesta huomasi hyvin, että tekijänä oli ihan syystä taannoin parturikoulunsa lopettanut tyyppi ja uhrina itsekseen latautuva ikiliikkuja, jolle paikoillaan pysyminen on aivan vieras käsite. Ainoat pisteet annoin itselleni siitä, että Uhman korvat ovat edelleen tallella ja niissä ei ole haavoja. Ja onneksi on talvi, jos ulos täytyy lähteä, pipo piilottaa pään. Se niistä kaksivuotiskuvista, ainakin hetkeen. Toivon hiusten kasvavan sen verran, että voin yrittää korjata tulosta ennen Uhman synttärijuhlia, koska Uhman kummitäti, joka on ammatiltaan parturi, on tulossa myös. Ja uskon tietäväni kohtaloni jos kummitätiparka näkee kummipoikansa tapetut hiukset. Sakset hanurissa ei voi olla mieltäylentävä kokemus....

Olen päättänyt ottaa viikonlopuksi pari teemapäivää. Kirjoitan kokemuksia tänne, miten ihmiskoekaniinin olo sujui. Huominen on päivä ilman kelloa. En katso kellosta, milloin olisi suurin piirtein ruoka- aika. En laske minuutteja päiväuniin. Jätän sen omaan arvoonsa ja menen lasten ilmeiden, huutojen ja eleiden perusteella. Koska tiedän homman hieman vaikeaksi, kelloon vilkaisu lähes joka välissä on niin syvälle juurtunut tapa, merkkaan vahinkovilkaisut ylös. Katsotaan sitten, miten meni aika ilman kelloa. Sunnuntaista teen itselleni raskaan: päivä ilman puhelinta. Laitan sen aamulla jonnekin, jonne automaattisesti faceen näppäilevät sormeni eivät yllä. Katsotaan, miten kuolema korjaa satoa. Asioita, jotka ovat osa jokapäiväistä elämää, on hyvä välillä jättää käyttämättä. Ja teen homman tarkoituksella viikonloppuna. Mielenkiintoisia päivityksiä siis luvassa, jos vain nuo kolme marakattia antavat siihen mahdollisuuden.

JuuJa....

Ajattelin tulla pikaisesti kertomaan, että aamun blogipostaus jää lyhyeksi ja melkein olemattomaksi. Herätyskello, tuo ikuinen vihollinen ja ihan jees kaveri ilmeisesti yritti herättää ajoissa, mutta niin kauan kuin siinä ei ole ulos kimpoavia käsiä, jotka nappaavat peiton ja vie sitä kauas, ja jotka ravistelisi ja heittäisi sängystä pois, se ei ole luotettava.  Nousin tuntia aikomaani myöhemmin ja seuraavaksi saan suunnata lääkäriin antamaan pari putkea verta. Postaus on kuitenkin pakko tehdä ihan vain helmikuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Ja jotta voin mainita, että olen ollut viikon ilman suklaata. VIIKON! Nyt on juuri hyvä päivä antaa verta, kun se on oikeasti verta, eikä suklaatatinaa. Kyllä kelpaa. Jos sitten huomenna nousisin ajoissa, kun ei ole pakottavaa tarvetta ehtiä mihinkään. Ciao!! (Syrän)