Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Urbaanit legendat monikoista

Dodii, yleisön pyynnöstä, urbaanit legendat monikkoperheistä:

* Kaksosia/kolmosia ei tehdä koska se on/oli joskus muotia. Keinohedelmöityksessä ei kysellä, montako lasta nyt sitten saa olla, eikä kotona vaihdella harrastetyyliä sen mukaan, montako lasta emäntä haluaa. (Ennemminkin toisinpäin, lasten vallitseva lukumäärä vaikuttaa harrastetyyliin. Kun on monta pientä lasta, suosituin tapa lienee entisajan kuukävely; mies ihailee kaukana paistavaa palloa ja haaveilee pääsevänsä laskeutumaan sen pinnalle. )

*Monikkoperheet eivät saa alennuksia jokaisesta kahvilasta, marketista, vaateliikkeestä tai julkisesta kulkuvälineestä. Helpompaa tosin on tingata vaikka kahvilassa, jos yksi lapsi juoksee pöydästä toiseen niistämässä asiakkaiden takinliepeisiin, toinen huutaa "pissa housussa" kahvilan antiikkisohvalla ja kolmas hipelöi jokaista leivosta tahmaisin pikkusormin, kun ei osaa päättää minkä ottaisi, mutta tämän gangsterityylisen kiristämisen voi hoitaa myös hyvin kasvatetulla yksösellä. Päästä lapsi/lapset irti, katso myyjää pirullisesti hymyillen ja totea "kyllähän me lähdetään, mutta mitäs me saadaan siitä hyvästä?". Veikkaan kyllä, että lopputulos on negatiivisempi kaikkien kannalta.

*Kaksosista tai kolmosista ei tule yhtään enempää rahallista tukea kuin yksiköistäkään. Lapsilisät tietysti tulee lasten lukumäärän mukaan, mutta samalla tavalla kuin yksösten perheessä. Ei korotuksia tai muita. Monikkoperheet eivät myös muutenkaan kieri rahassa.
Pikainen laskutoimitus esimerkkinä. Vaikkapa kolmilapsinen perhe (otan pohjan omasta elämästäni). Jos yhdelle lapselle vaihtaa vaipan vuorokauden aikana noin kahdeksan kertaa (en laske mukaan yllätyspaskavaippoja, jotka tulee aina virallisen vaipanvaihdon jälkeen). Se tekee vuodessa 2920 vaippaa. Keskimääräinen vaippaikä on noin kaksi vuotta, jos oikein positiivisia ollaan. Eli ainakin 5840 vaippaa menee lapsen eliniässä. Talossa on kolme lasta. Eli 17 520 vaippaa yhteensä vähimmillään kuluu noiden pienten lasten käytössä. Yhden  vaipan keskihinta on 0,25 euroa.                17 520 x 0,25= 4380 euroa. Vaippohin. Niin. Toooosi kannattavaa. Ja mainittakoon vielä, että joku tosiaan vielä vaihtaa tuon 17 520 kertaa sen perkeleen vaipan. Ja arviot ovat aika varovaisia ja yltiöpositiivisia. Siinä vaiheessa, kun joku keksii keinon tehdä rahaa käytetyillä vaipoilla, ollaan me monikkoperheet rikkaita, kun rahaa tulee samaan aikaan kahdesta, ellei jopa kolmesta reiästä. Sitä sitten odotellessa.
Myönnän rehellisesti, että äitiysavustus on suurempi kun taloon on luvassa lapsia enemmän kerralla. Kaksosista sai valita, ottaako kolme äitiyspakkausta vai sen määrän edestä rahaa, vai kaksi pakettia ja yksi osa rahana. Mainittakoon, että yhden paketin rahasumma on 120euroa. Jos kaikki ottaisi rahana, olisi se siis 360euroa. Onhan se suuri määrä rahaa sikäli. Mutta ne jotka nyt kadehtivat tuota huikeaa summaa, voivat ottaa sen 360euroa ja hakea sen turvin kaksi kunnollista turvaistuinta, kaksosvaunut jotka kulkevat eteenpäin ja kaksi pinnasänkyä patjoineen. Mitä saitte tuolla suurella summalla? Huvittuneita katseita?

* Kaksosten/kolmosten samalla tavalla pukemiseen en ota sen enempää kantaa. Voinen vain kertoa, että näin tässä päivänä eräänä tytöt, jotka oli puettu kengistä takkiin samanlaisilla vaatteilla ja hiukset oli leikattu jämptisti samaan malliin. Ja ikäeroa näillä taisi olla pikaisen arvion mukaan ainakin kaksi vuotta. Jokainen irroittakoon pointin asiayhteydestään, katselkoon sitä eri kulmista ja heittäköön sitten epäilysten varustelaatikkoon. Niin että miksi kaksosia/kolmosia EI saisi pukea samalla tavoin?

* Myös kaksoset/kolmoset tarvitsevat ulkoilua ja julkisia tilanteita siinä missä yksösetkin. Heitä ei siis viedä julkisiin paikkoihin ja ulos esittelyn vuoksi, vaan ihan siksi että hekin ovat ihan ihmisiä. Perheenjäseniä. Jonkun lapsia. Kyseessa ei ole siis näyttelytapahtuma kun perhe on yhdessä jossain. Pitäisikö kätkeytyä neljän seinän sisälle ettei kukaan vain luule julkisuudenhakuiseksi? Paris Hilton ei ole kantanut kainalokassissa kaksosia, joten millekään taivaalle ei ole kirjoitettu, että niin kuuluu tehdä.

*Äitiysloma on huikeasti pidempi. Ensin kysyn, mikä helvetin loma???? Edes yksösäidit eivät kovinkaan usein hehkuta, kuinka ihana "loma" heillä on. Toisekseen, tuo "loma" on kaksi kuukautta normaalia pidempi ja sen voivat vanhemmat keskenään päättää, kumpi pitää. Kuunneltuaan hulppeaa duoa/trioa isi ensimmäisen kuukauden jälkeen yleensä huoahtaa helpotuksesta ja toteaa olevansa maailman parhaimmassa työpaikassa. Loma? Juu ja. Rusketuskin löytyy.

*Perheautot ovat isoja. Ne ovat pitkiä, ne ovat leveitä. Naiskuskin näkökulmasta (ainakin omastani) ne ovat massiivisuutensa vuoksi erittäin raivostuttavia ajaa. Kuitenkaan niitä ei ole hommattu jotta voisi elvistellä suurilla tuloilla ja osoittaa olevansa maanteiden rengasritari ja hiekkateiden kojootti. Koettakaapa soveltaa pieneen Volgswagen Poloon kahden, ehkä jopa kolmen lapsen turvaistuimet, heidän hoitolaukkunsa ja vaununsa. Ja oho, ehkä vanhempienkin olisi suotava mahtua kyytiin. Onnistuuko? Onko turvallista?
Jotta autoon mahtuisi kaikki tarpeellinen myös mahdollisissa reissuissa (meilläkin miehen suku on levittäytynyt ympäri suomea, eli kilometrejä kertyy kun halutaan oikeasti sukuloida), siinä on oikeasti oltava tilaa. Tavallinen farmarikaan ei kätke sisäänsä salalokeroita, jonne kaikki häviää ja josta ne tavarat tarpeen tullen taas singahtavat esille. Jos kahvikuppisi on kahden desin kokoinen, saatko sinne kolme desiä kahvia ja maidot perään? Tuskin.

* Monikkovaunut on suunniteltu vain kiusallaan viemään mahdollisimman paljon tilaa. Monikkovaunujen lykkijät tahallaan tukkivat kulkuväylät ja heittäytyvät pirullinen virne naamallaan mahdollisimman poikittain jokaisen tielle. Jos joku yrittää ohi, kuski kamppaa yrittäjän.
Mitatkaapa piruuttanne vaikka lastentarvikeliikkeessä. Suurimmassa osassa on varmasti niin, että yksösvaunuissa on yksösillä paljon enemmän tilaa vaunuissaan. Sinne mahtuu mukaan unilelu, maitopullo, pullonlämmitin, eväsreppu ja silti sillä yhdellä piltillä on tilaa taiteilla siellä. Monikkovaunuissa valmistajat ovat pyrkineet saamaan vaunuista sekä käytännölliset että näppärät. Jotta monen lapsen rykelmälinnake voi olla käytännöllinen, se ei saa olla kovin massiivinen. Jotta monikkovaunuista on saatu näppärännäköiset, on lasten istumatilaa supistettu. Makuupussi saattaa juuri mahtua, mutta jos naapuri sattuu saamaan energiapiikin ja kädet alkaa käymään, on sen sormi sisaruksen nenässä. Päällekkäin olevissa vaunuissa ei myöskään rehennellä suurilla plantaaseilla. Joidenkin kokemusten perusteella monikkovanhemmilla on erilainen käsitys ahtaudesta kuin lapsettomilla tai yksösillä. Jonkun mielestä yksösvaunut on koko maapallon napa ja valtaa kaiken, monikkovanhemmalle se on suuri tila jossa voi heittää kärrynpyörää.

* Kaksoset/kolmoset kasvavat samaa tahtia. Niillä on yhteinen vaatekoko, sama kengännumero, hiuksia päässä yhtä monta ja nenäkarvat sojottaa samaan suuntaan. Jos toiselta lohkeaa varpaankynsi, ei mene montaakaan hetkeä kun seuraavalle käy samoin. Hei, oikeasti!! Vaikka niitä nyt sattui tulemaan kerralla enemmän, on ne silti yksilöitä. Toinen voi olla pitkä ja pulska, toinen lyhyt ja laiha. Toisen lempiruoka voi olla banaani, toisen maissivelli.

* Monikot nukkuvat samaan aikaan, syövät samaan aikaan, nauraa samaan aikaan ja paskataukokin pidetään yhdessä ähistäen. Tuhahdus ja läimäsy. Ei. Eieieieiei. Hyvällä tuurilla osan saattaa saada onnistumaan samanaikaisesti. On luksusta ja pitkän työn tulosta, jos ne oikeasti nukkuu samaan aikaan. Sitä autuutta voi kestää viikonkin. Sitten Kiinassa tehdastyöläinen aivastaa heinänkortta päin ja pian taas vanha tuttu rytmi kiertää; yksi herää, toinen nukahtaa ja kolmas laulaa. Hihhei ja voi autuutta.

* Työnantajalle tulee halvemmaksi kun äiti pitää vain yhden äitiysloman. Joo. Se on totta. Se on niin täysin totta. Mutta mitäs sitten kun äiti palaa töihin? Mahatauti lapsi numero ykkösellä. Pois töistä sallitut kolme päivää. Kuluu viikko. Lapsi numero kaksi oksentaa. Jälleen pois töistä sallitut kolme päivää. Puolen viikon kuluttua lapsi numero kolme laatoittaa. Jos on sopivasti viikonloppu vastassa, saattaa siinä olla enää pari sairaslomapäivää. Kun on kulunut pari viikkoa ja juhlit terveyttä, paskot allesi työpalaverissa ja pidät omalta osaltasi sairasloman. Uskottavuus lähti yhtä nopeasti kuin vuoden työntekijän palkinto. Työnantajakin varmasti riemuitsee, kuinka hienoa ja halpaa tuo lisääntyminen kaiken kaikkiaan oli. Onneksi pidit vain yhden loman!!!

*Siinä se kaksi menee kuin yksikin. Just. Justjust. Niinhän se varmaan voi jossain Kaukaisen Laakson satukirjassa mennä. Mutta. Olen koettanut. Vaihtanut Diivalle vaipan. Tuijotellut Murinaa, katsonut kehottavasti, taputtanut rohkaisevasti. Kymmenen minuutin päästä Murinan vaippa oli edelleen pissassa. Tämä temppu ei toimi aina edes silloin, kun miehelle sanoo että jos mä vaihdan tän niin vaihda sä se. Puolen tunnin päästä lapsi edelleen pyörii paskavaipassa. Ei. Kaksi ei mene niin kuin yksi. Toinen lapsista ei myöskään voi syödä molempien puolesta. Jos ruokit vain toisen, huutaa toinen nälkää siihen saakka kuin tällekin on ruokaa annettu. Anteeksi. Nyt rikoin tämän suurimman kuplan. Anteeksi.


######Kirjoittaja ei tahdo suututtaa ketään. Kyseessä on lievällä huumorilla (tällä kertaa hieman epäonnistuneella sellaisella) kirjoitettu juttu, joka sai inspiraationsa eräästä nimeltämainitsemattoman sivun (jonka jäsenet on ihan syrän) keskustelusta. Pyydän anteeksi jos loukkasin jonkun herkkäperseisen  tunteita. Ihan sama vaikka ette tykkäisi, täs tää ny sitte o.########

3 kommenttia: