jotain sinne päin.

Kaikki vaan hehkuttaa tuosta ulkona möllöttävästä ihmejutusta, mutta mä kiroan sitä täällä samalla kun juoksen kärpäslätkän kanssa pölypalleroiden perässä, vasemmassa kädessä rätti jolla sitten voi pyyhkiä  kaikki ne auringon esiin nostamat sormen-varpaan-ja nenänjäljet seinistä ja ikkunoista. Imuroin ilmaa, kun siinä leijuu koko ajan tupollinen karvoja ja jotain epämääräisiä, minimaalisen pieniä pölyhiukkasia, joita ei edes huomaisi, ellei se perkeleen taivaankappale mollottelisi suoraan ikkunoista sisään. Mä vedän jätesäkin ikkunoihin. Tai arskat silmiini. Ihan sama, mutta kontrollifriikki, siisteyttä rakastava minäni itkee. Toimisi tuo takaovikin, niin saisi matot ulos. Mutta eihän sitä vielä ole korjattu. Joku tässä hommassa kusee.

Toinen siisteysfriikkiä minääni kurittava juttu on tuo matto, jonka rakas mieheni oli eilisen kauppareissuni aika roudannut keskelle olohuoneen lattiaa. Se on Diivan ja Murinan kannalta ihan kätevä, paljon isompi eikä jalat tai kädet luista kun he yrittävät laittaa vauhtia eteenpäin. Mutta siihen se kätevyys loppuukin. Se on jotain sellaista materiaalia, mihin tarttuu aivan kaikki. Oikeastaan se imee roskat itseensä paremmin kuin vanha imurivainaamme, jos keittiön lattialla on hapankorpun murusia, ei mene kauaa, kun ne ovat matossa. Tällä hetkellä kaunis sinivalkoinen väri muuttuu alle viikossa sameaksi, kun kaikki talon kissan- ja koirankarvat peittävät tuon jättiläisen, jonka pohja kuitenkin on jotain liukasta niin, että se paska ei pysy edes paikallaan. Kunhan takaovi toimii niin, että siitä voi kulkea, vien jokaisen maton ulos telineelle. Ja tuo sinivalkoinen imurinkaltainen perkele häviää. Sanon miehelle, että naapurin vesinokkaeläimellä oli niin kamala kiima, että se kävi ensin muutamaan otteeseen raiskaamassa maton ja sitten ryösti sen pesänrakennustarvikkeiksi läheisen joen rantaan, jonne aikoi muuttaa majavien naapuriksi. Sitten sitä mattoa ei enää ole ja kaksikkokin varmasti osaa liikkua ilman lentävää mattoa. 

Murina on oppinut jo, miten äidilleen saa aiheutettua niitä kuuluisia harmaita hiuksia. Tuo todennäköisesti lähellä kymmentä kiloa oleva pojanreppana on oppinut myöskin istumaan sitterissään ja innoissaan kurkottelee sieltä milloin mitäkin. Päivänä eräänä olin juuri ruokkinut kaksikon ja laittamassa unimaitoa ja heidän huonettaan päiväunikuntoon. Juuri kun palasin olohuoneeseen, ehdin näkemään miten rakas koiramme juoksi alta pois. Kuulin kolauksen ja huomasin, miten Murina muuttui sitterissä istuvasta lapsesta huutavaksi kilpikonnaksi. Hän siis kaatui sitteri perässään. Ja norsunpoikasen ketteryydellä kiiruhdin poikani luokse ja nostin hänet sitterissä oikein päin, josta nappasin syliin. Muutaman sekunnin säikähdyshuuto loppui ja tilalle tulivat onnelliset kasvot jotka käytännössä katsoen huusivat "uudestaan"!! Säikähdyksellä siis selvittiin, mutta kunhan tästä joudan, on aika värjätä harmaat piiloon. Tylsää, meilläkö? Trio Uljas&Äänekäs pitävät kyllä huolen, ettei tekemisestä tule pulaa. 

Kuten esimerkiksi viime viikolla, kun Diiva sairasti kuumetta. Kun kuume oli kolmannen päivän aamuna yli kolmenkymmenenyhdeksän ja likka aivan flaati, varasin terveyskeskusajan ajatuksella, että mennään yksityiselle jos terveyskeskus tuottaa pettymyksen. Noin tuntia ennen lääkäriä neiti alkoi virkoamaan ja hymyilemään. Kun viimein pääsimme lääkäriin, hän jo yritti hiukan hyppiä sylissä. Kotona ei ollut enää kuumetta ja Diiva oli oma itsensä. Helpotus sikäli, koska kyllä taas muistin, miksi meillä on vakuutus yksityisiä lääkärireissuja varten. Tässä ote vuoropuhelusta vastaanotolla:

Minä: Tytöllä on nyt kolmatta päivää yli 39asteen kuume ja se on ollut ihan aamusta alkaen, aimpina päivinä on ollut kuitenkin ihan oma itsensä, mutta nyt tänä aamuna vaan makoili. On se kyllä syönyt ja juonut. 

Lääkäri: mmm.

Minä: ei tunnu aristavan mitään, eikä ole muita flunssan oireita, mutta se kuume on ollu tosi korkea ja supon kanssa oon ajanut sitä alas.

Lääkäri: mmm.

Minä: kun eilen soitin päivystykseen, ne meinasi et voi just hampaista johtua tai sitten olla vauvarokkoa.

Lääkäri:mmm.

Lääkäri kuunteli Diivan keuhkot ja katsoi korvat.

Lääkäri: ei näissä mitään ainakaan näy tai kuulu.

Minä: no mitäs nyt sitten?

Lääkäri: Se voi johtua hampaista. Voi se kyllä olla vauvarokkoakin. Mutta ei sitä nyt oikein tiedä. 

Minä: Entäs jos kuume jatkuu? 

Lääkäri: No, sitten kannattaa tulla uudelleen. En mä nyt oikeen osaa sanoa. 

Minä: No, kirjoitatko reseptin suppoihin. 

Hyvä lääkäri, hyvä. Ainoa, mitä kostuin, oli supporesepti. Viisi pakettia suppoja. Ei muuta. Ja asenne "etten mä kyllä oikee tie..". Jos uudestaan olisi lääkäriin tarvinnut lähteä, olisi suuntana ollut Mehiläinen. Ja kyseisen rouvan nimi on ylhäällä, etten enää ikinä vie sinne ensimmäistäkään lasta. Tutkikoon näitä alati sairaita jotka ovat itse selanneet lääkärikirjaa etsien mukavat taudit oireisiin sopien ja sitten esittävät tälle lääkärille, joka kirjoittaa reseptin. Tähän väliin muutama painokelvoton sana muutamien huutomerkkien ja keskisormien kanssa. Onneksi Diiva palautui, varmaan huomasi että kannattaa pysytellä terveenä, ettei tarvitse turhanpäiten juoksennella puoskareilla. Pah. Vieläkin korpeaa. 

Uhman synttärijuhlat olivat viime viikonloppuna ja siihen päättyi suklaaton kausi. Rakas kälyni roudasi tullessaan tavallisen Fazerin sinisen suklaalevyn ja kilpailevan yrityksen uutta popcornisuklaata. Jälkimmäinen osoittautui todelliseksi makuelämykseksi, nam!!! Seuraavana päivänä äitini toi laivatuliaiset, jättisäkki Daimia, Pollya ja vielä kaksi pussia Dumletikkareita. Hihhei, kun lannoitan elimistöäni tuolla kaikella ihanuudella, saan kasvoihini maailman suurimman ja punaisimman kukkatarhan. Kokeillaan lakkoa uudestaan, kunhan olen tehnyt selvää näistä herkuista.

Koska rakastan kaiken viime tippaan jättämistä, tein tietenkin lähes kaikki tarjottavat vasta perjantaina valmiiksi. Suklaapiirakan ja siivoukset tein jo torstaina, mutta kasvis-ja lihatäytekakut jäivät perjantaille ja niiden koristelu lauantaiaamuun, täytekakun tein loppuun perjantai-iltana ennen työyötä, sillä viime tingassa sain kutsun myymään alkoholia sitä tarvitseville. No, aina valmiina tietenkin. Olin kohtuutyytyväinen täytekakkuun. 

Ja ei, tuo valkoinen läntti kakun keskellä ei ole kakussa itsessään, vaan paintin avulla piilotettu Uhman nimi. Tein senkin sokerimassasta ja maalasin elintarvikeväreillä, kuten nuo työkalutkin. Eikä sanaakaan noista vaaleanpunaisista pursotuksista, ne sopivat ihan hyvin äijämäiseen työkalukakkuun. Ja näyttävät houkuttelevammalta kuin vaihtoehtona ollut vihreä "rakasta vessanpyttyäsi"-pursotus. Myös kakun maku onnistui yli odotusten. Lisään voileipäkakuista kuvat kunhan ehdin. Jos ehdin ja kunhan muistan. Tai sitten laitan ne siihen tulevaan blogiin, jota olen suunnitellut jo reilun kuukauden päivät. Sekin on tulossa, mutta vaatii enemmän suunnittelua ja ajatusta.


Ennen kuin lopetan, mainostan vielä kauppaa, jota aion vastaisuudessa suosia itse todella paljon. Nimittäin Lidliä. Ihan vain maidonkin puolesta. Litran maitopurkki rasvatonta maksaa 71senttiä. Kyljessä makoilee suloisempi lehmä kuin Valion purkeissa aikoinaan. Mutta hei, 71senttiä. Jos vaikka Pirkka-maidon litrahinta on nykyään euron ja ostan aina yhdellä reissulla kymmenen maitolitraa, teen Lidlissä jo pelkästään maidoissa lähes kolmen euron säästön. Kuukaudessa säästyy liki kolmekymmentä euroa. Vain sen takia, että ostan halvempaa maitoa, joka kuitenkin on lypsetty lehmästä (ja nyt jään jännityksellä odottamaan, milloin otsikoihin nousee että osassa Lidlin maidossa on hevosen maitoa, ou nou!!!)
Mutta, jos säästöä haluatte ja yksin pääsette kauppaan, menkää Lidliin.
Kiitos. Moi.