...

Viime yönä tuli sellainen olo että kuolema noutaa omansa pois. Alustuksena teille, jotka eivät ole lukeneet kissojen ihmeellisistä kyvyistä, jossain päin maailmaa asui taannoin kissa vanhustenkodissa. Kissa vaistosi, kun joku vanhuksista oli tekemässä lähtöä ja asettui tämän viereen. Tällöin hoitajat saattoivat kutsua omaiset hyvästelemään vanhuksen. Luin tämän uutisen jokunen vuosi sitten Ilta- Sanomista ja yritinkin etsiä sitä tähän väitteeni tueksi. Yllätyksekseni en löytänyt sitä, mutta Suomessakin on ollut vastaavanlainen uutinen. http://yle.fi/uutiset/kissa_apuna_vanhusten_saattohoidossa_kontulassa/5493273 on osoite, jos joku skeptikko haluaa lukea.
Kuitenkin, omat lemmikkini ovat välillä nukkuneet vieressäni tuolla patjalla, jossa olen nukkunut kaksosten synnyttyä. Useimmiten he tulevat vaatimaan huomiota nukkumaan mennessäni, lepäilevät hetken ja lähtevät. Nyt koko yö meni yhdessä nukkuessa. Suurimman osan yöstä molemmat nukkuivat 80senttiä leveällä patjallani niin, että itse olin kierompi kuin kuin leipomani ässäkeksit. Jos toisen kissan piti käydä jossain, toinen jäi, mutta siirtyi vielä lähemmäs minua. Aloin epäillä selviytymistäni. Tai sitten se oli tukahdutushanke. Patja on patterin vieressä ja jokainen kissan kanssa elänyt tietää, että kyseinen eläin erittää lämpöä, kuten jokainen karvakasa. Kun sitten otetaan lukuun patteri, peitto ja kissa x2, voin vain olla onnellinen ettei lämpöhalvaus iskenyt tai hiusväri hikoillut irti päästäni. No, tässä vielä kirjoittelen, eli joko omien kissojeni vaisto pettää tai sitten niillä oli suurensuuri läheisyyden- ja lämmönkaipuu.

Eilispäivä oli vaikea. Haahuilin yövaatteissa puoleen päivään saakka. Se ei sikäli ole yllätys, mutta normaalisti supersankariviitaksi tuntemani aamutakki alkoi nolottaa/**tuttaa niin, että tarkastin, ettei varmuudella ketään ole missään kun hiippailin hakemaan postin. Kaksoset ottivat aamun rennosti ja Uhmakin katsoi telkkaria (digiboksin tallennukset toimivat kun sitä ei liikaa säätänyt). Olisi pitänyt nauttia tuosta päivän ainoasta hetkestä, kun jokainen lapsi oli rauhallinen ja tyytyväinen. Sillä Uhman päiväuniaikaan mennessä Diivaa ja Murinaa kiukutti, eikä Uhmakaan halunnut jäädä sänkyyn.
Usutettuani Uhmaa viidettä(kymmenettä) kertaa takaisin sänkyyn ja tarjottuani maitoa Murinalle ja Diivalle lähdin tupakalle asteittain hermostuneena ja kyllästyneenä. Verkkokalvollani roikkui pyörimisensä lopettanut tiskikone, joka olisi tarvinnut tyhjentää, jotta sinne olisi voinut laittaa likaiset astiat tiskipöydältä. Näin keittiön olisi saanut järjestykseen. Kun tiskikone lopetti kummittelun tupakan puolessa välissä, korvieni väli taikoi esiin kuvan karvakasoista, jotka leijuivat auringonvalossa ympäri taloa. Samalla mielikuvitukseni antoi mielikuvan siitä, kuinka hienosti kaikki roska ja hiekka takertuvat jalkapohjiin. Näiden jälkeen imurin hurina täytti korvat vinkkinä siitä, että jotain tarvitsisi tehdä. Tumppasin tupakan ja menin sisälle. Kurkatessani makuuhuoneeseen Uhma istui koiranpedillä rallattamassa. Luovutin ja avasin makuuhuoneen ja siirsin verhot pois ikkunan edestä. Tiedän, että oma vika, jos Uhma tulevaisuudessakin temppuilee nukkumisen kanssa, kun kerran siirsin päiväuniaikaa pidemmälle. Aloin tyhjentää tiskikonetta, raivolla se onnistui alle kahden minuutin. Sitten nakkailin Uhman leluja hänen huoneeseensa ja areena imuroinnille oli valmis. Suihkin hullun lailla purkaen turhautumisen itseeni tuohon lähes viattomaan elektroniikkalaitteeseen. Se ei edelleenkään mennyt rikki.  Imuteho oli lähes mitätön ja lievän kiukun vallassa päätin, että tilaan Mulletoi.fi:stä muiden joululahjojen lisäksi myös itselleni porsaan- tai lehmänmuotoisen käsi- imurin, joka firman mukaan imuroi tehollaan vain leivänmurut. Sama imuteho siis kuin tuossa isossa rakkineessa, mutta pienempi ja  suloisempi. Jospa siis olisin onnellisempi imuroidessani saadessani tehdä sitä suloisen käteen sopivan laitteen kanssa. Taidankin tilata molemmat, possun ja lehmän, käytän niitä sitten vuoropäivin.

Kun kotityöt oli tehty (siinä kaikessa meni alle tunti) annoin Diivalle ja Murinalle soseen, jonka jälkeen vaihdoin vaipat koko kolmikolle ja jälleen ohjasin Uhman sänkyyn. Pari kertaa jouduin ärähtämään, mutta sinne hän lopulta nukahti. Diiva ja Murina harrastivat vartin torkkuja Uhman unien ajan, mutta sain luettua Aku Ankan keskiviikon kunniaksi ja hieman maisteltua kakkuakin kahvin kanssa. Tämän jälkeen ei sitten rennoista hetkistä ollut tietoakaan, Diiva ja Murina olivat ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vaativalla tuulella. Mikään ei kelvannut eikä missään ollut hyvä. Yritin pitää melutason matalana, mutta Diivapa päätti nostaa kunnon huudon. Onneksi sain rauhoitettua hänet, eikä Uhman sikeän unen läpi ollut kuulunut, miten pikkusisko koki olevansa väärin ymmärretty.

Loppuilta mieheni töistäsaapumiseen asti menikin sitten vaihtelevasti. Digiboksi näytti vain Ylen ja Foxin kanavat, ulkona ilma oli sellainen etten voinut edes haaveilla pukevani lapsiani sinne, mökkihöperyys siis uhkasi yhtälailla lapsia kuin äitiäkin. Leikin Uhman kanssa hänen leluillaan, mutta kaksosten läsnäolo tuntui ärsyttävän sillä kertaa isoveljeä erityisen paljon.
Mieheni saapuessa riemuitsin itseäni kattoon. Kerroin digiboksin tilasta. "Kyllä mä voin uuden boksin käydä ostamassa jos haluat", oli vastaus. What? Oikeasti, mitä helvettiä? Taisi murulla olla oma lehmä ja tallennukset ojassa, kun noin palvelualtis oli. Ellei hänen lauseensa olisi ollut niin suloinen (sisäinen hemmoteltu prinsessani kehräsi tyytyväisyyttä "jos haluat" -lauseen kohdalla) ja ellen olisi ollut hieman väsynyt, olisin varmaan ihmetellyt, että uutta imuria ei millään helvetillä suostuta hommaamaan, mutta boksi kuitenkin ollaan valmiita hakemaan oitis. Mutta, kuten eilen tein selväksi, olen itse niin riippuvainen kaikista sarjoista ja siitä, että boksilla on aina jotain tavaraa katsottavaksi, niin en voinut kuin hymyillä. Totesin kuitenkin, että katsotaan vielä, jos se vehje kuitenkin toimii. Toimihan se, kanavatkin palasivat näkyviin mieheni avittaessa. Ja tallennukset toimivat. Mutta voi, kuinka ihana oli kuulla se "jos haluat".

Illalla Diiva ja Murina nukahtivat sänkyynsä helposti. Ei huutoa, ei kitinää. Uhman kanssa olikin jälleen muutama uudelleenohjaus. Aloin miettiä, että jos se alkaa tuollaista temppuilua olemaan järjestään joka päivä, on aika jättää pikkkumiehen päiväunet pois. Tai ainakin yrittää, olisiko siitä apu.