Rämpskolinpox...-jokin Uhman lelu
Minä rakastan sinua!...-Uhman puhuva nalle
Nirnnnnn....- Lattia kohtaa kevyen hahmoni
Kops/perkele...-Varvas kynnykseen
Jotku väittävät, että äitiys opettaa askeltamaan hiljaa lasten nukkuessa. En voi allekirjoittaa tuota lausetta, vaan esittää oman mielipiteeni. Äidistä tulee äänimagneetti, missä hän ikinä liikkuukin. Ja mitä hiljempaa yrittää olla, sitä kovempi ääni tulee. Luotat pettämättömästi pimeännäkötaitoosi. Etenet varovasti ja mitään varoittamatta jalkasi osuu johonkin. Myös koiran vinkulelu on yksi mahdollinen pommi, minkä päälle on kiva astua. Vinkuna taas herättää koiran joka alati valppaana juoksee paikalle ja haluaa alkaa leikkiä heti. No, hiljaisuus olikin yliarvostettua.
Olen niin ylpeä lapsistani, jotka ovat nykyään kaikkeen tyytyväisiä. Uhma tietenkin ottaa ikäänsä kuuluvia kiukkukohtauksia, mutta Diiva ja Murinakin keskittyvät nykyään ympäristöntarkkailuun ja pienten suloisten äänten pitämiseen. Voisin melkein sanoa, että taas on sellainen hetki että on jopa hivenen tylsää päivisin. Eilen kymmeneen mennessä olin saanut tehtyä vaniljaisen tiikerikakun, porkkanarieskoja ja bataattisoseen. Plus että päivän ruoka, jauhelihamureke koskenlaskijatäytteellä oli uunissa. Murina ja Diiva seurasivat kokkailuitani, välillä nappasin heidät syliin syömään, sitten he jo nukahtivatkin. Uhma tietenkin auttoi kaikessa mahdollisessa. Hyvin kuitenkin sain kaiken valmiiksi ja sitten olikin leikkiaika.
Miten niin siis tylsää? Äiti innostui eilen paljon enemmän kuin Uhma. Hänellä on ollut puuhamatto, jossa on kaksi lelukaarta. Puuhamaton poistuttua käytöstä lelukaaret jäivät hänen leikkikaluikseen (toisella olen lukinnut eteisen laatikoston, maailman kätevin). Se on täydellisen joustava. Niinpä vahingossa keksin, miten kätevän "katapultin" siitä saa. Ensimmäinen tapahtui puolivahingossa, kun asetin Uhman tutin siihen ja venytin. Oho, se lensi aika hyvin (Uhma oli vieressäni ja kaksoset nukkuivat olohuoneessa, lapsille ei aiheutunut vaaraa). Otin sitten legon ja asetin sen pohjasta pätkän päähän. Uusi yritys, vielä komeampi lento. Uhma nauroi vieressä ja antoi uusia legoja. Uhman huoneesta on pitkä ulottuvuus eteisen läpi takkahuoneeseen, joten saatoin yrittää uusia ennätyksiä. Koiramme ei luottanut tähtäykseeni vaan meni takkahuoneen sohvalle turvaan. Välillä Uhma juoksi hakemaan legot ja sain jatkaa uutta leikkiäni. Kiitin kotivakuutusta siinä vaiheessa kun yksi lego kolahti eteisen kattolamppuun. Oho. Sitten alkoikin Uhman päiväuniaika ja tämänkin äidin oli aivan pakko rauhoittua.
Päiväuniaikaan keskityin ruumiilliseen hyvinvointiin, joka muuttui huonoksi oloksi intouduttuani liikaa. Hiukan (joo, koko pussi...) popcornia ja jälkiruoaksi kolme suklaapatukkaa. Oli hyvää aina viimeiseen palaan saakka. Käytännössä on aivan turha itkeä, kun et tiedä, mistä niistä viidestä leuasta on pyyhittävä suklaatahra, tai kun housut ja paita jättää väliin ympärivuotisen pelastusrenkaan. Mutta jos on valittava, olen mielelläni muodokas ja onnellinen, kuin riuku ja suklaahyllyn äärellä muiden lasten mukana itkevä äiti. En tunne mitään huonoa omatuntoa siitä, että olen löytänyt niin kauniin yhteisen sävelen suklaan kanssa. Jos et voi voittaa vihollistasi, syö se. Ja olen aina nimittänyt aavistuksen isoa ahteriani elintasoperseeksi, siitä näkee hyvinvoinnin tason. Eli en todellakaan ole nälässä elänyt.
Olin edellisiltana hieman shoppaamassa läheisessä pikkuliikkeessä, jota pitää kaverini. Siellä on poistoalennukset, joten tottakai piti käydä hakemassa hieman sitä ja vähän tota. Löysin hiuksiini hienoja punaisia/oransseja suoravärejä, pari toppia, neliöhuivin ja ennen kaikkea, bodyhameen, jota kuolasin jo Uhmaa odottaessani. Koska Uhma on poika, en sitten viitsinyt sitä ostaa. Mutta nyt, kun talossa on äidin oma prinsessa, saatoin vihdoin ostaa sen. Vaikka sitä sitten käytettäisiin sen yhden kerran, mutta joka tapauksessa. Liitän loppuun kuvan tästä täydellisestä rokkibodysta murskatakseni väitteen, ettei vauvoilla voi käyttää mustaa. Odotan Diivan kasvua bodyynsopivaksi.
Koska olen siis aika kehittynyt kolmen lapsen äiti, päätin koettaa rajojani ja yrittää hiusten värjäystä. Väri oli suoraväriä ilman mitään myrkkyjä, ei siitä lähtenyt mitään hajua. Ja heitin muovipussin vielä pääni suojaksi. Lapseni eivät vierastaneet edes sitä ja mietinkin, että tämä äiti voi vetää vaikka pussin päähänsä, eivätkä lapset ole millänsäkään. He ovat tottuneet... Vaikutusajalla leikin ja juttelin lasten kanssa ja vaihdoin koko kolmikolle vaipankin. Koska en viitsinyt luottaa lapsia kuitenkaan liian kauas, päädyin pesemään pään vessassa. Uhma katseli vierestä ja kaksoset olivat olohuoneessa. Sain pestyä pään ja otin hiustenkuivaajan. Kun laitoin sen päälle, Uhma pelästyi totaalisesti siihen pisteeseen, että hän itki ja tärisi. Katsoin parhaaksi laittaa tuon pahan laitteen pois. Niin... Mittapuulla voisi laskea, kuinka naisellinen olenkaan. Poikani ei pelkää imuria, mutta hiustenkuivaaja on tosi pelottava juttu. Auts. Aamupäivällä tosin, kun olin laittamassa päivävaatteita, Uhma tuli makkariin, katsoi ja sanoi "oho". Uusi opittu sana saattoi tulla vahingossakin, mutta otinpa sen vittuiluna. Hyvin lapsi äitinsä tuntee. En siis ole se kaikkein naisellisin tyyppi, jos lapseni pelkää fööniä, muttei imuria. Jos lapseni hämmentyy kun puen päivävaatteita. Eipä tarvitse pelätä, että pojilla tulisi tarve lainata äitinsä hameita tai meikkejä, koska sellaisia he eivät ole milloinkaan nähneetkään. Ristiäisiin aion kunnostua ja laittaa hameen. Sitten voinkin myydä sen. Tosinainen.
^^Rakkaan Diivan täydellinen hamebody. Selvää ristiäisvaatekamaa. Syrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti