Nimittäin kotiäitien työllistämisestä. Löysin Iltalehden sivuilta heidän uutispäällikkönsä kirjoittaman näkökulman tästä aiheesta. Osoitteessa http://www.iltalehti.fi/nainen/2012111416323192_na.shtml Edith Andersson kertoo, kuinka hän nauttii saadessaan tehdä koulutustaan ja kokemustaan vastaavaa työtä. En voi kieltää, ettenkö olisi hieman kateellinen. Kuten olen maininnut, olen sosiaalinen ihminen ja nautin työnteosta. Varmasti moni kotiäiti lähtisi mielellään työelämään, jos se olisi kannattavaa ja mahdollista. Jos vain jokaisella kotiäidillä olisi tänä päivänä se koulutus, jolla pääsisi kannattaviin töihin ja sen myötä myös työllistyisi. Edellytyksenä myös olisi löytää hoitopaikka lapselle/lapsille. Anderssonin kirjoitus on hyvä. Hänen näkökulmansa on helppo ymmärtää, mutta tekstissä on joitakin kohtia, jotka hieman nostivat kulmiani.
"On häkellyttävän kaunis idea, että yhteiskunta maksaa korvausta lapsen vanhemmille siitä, että nämä leipovat, juovat kaakaota ja ottavat päiväunia yhdessä. Noin 400 miljoonan euron lisälasku valtiolle tästä huvista joka vuosi tuntuu kohtuuttomalta summalta", Andersson kirjoittaa. Montako lasta hänellä on? Mistä hän on ne saanut, Mikämikä- maastako? Kyllä, minä leivon useinkin. Silloin kun lapsilleni sattuu sopimaan. Kaakaon juomiseen en puutu, mutta "ottavat päiväunia yhdessä"? Hah. On ihmeellistä, miten äiti- ihminen kirjoittaa lasten hoidon olevan kuin suoraan satukirjasta. Yhden lapsen kanssa se voisi onnistuakin, mutta tervetuloa vaikka tänne yrittämään. Ja tuo 400 miljoonan lisälasku valtiolle tuosta "huvista"? Älkää ymmärtäkö väärin, nautin kotona olemisesta ja lasteni hoitamisesta, mutta sen sijaan että tämä olisi jokapäiväistä huvia, koen välillä olevani ilkeämielisen kohtalonjohdattelijan marionettinukke. Joskus tuo kohtalonjohdattelija sotkee raajoistani lähtevät narut ja olen aivan solmussa. Mutta ehkä joku kokee sen hupina. Mitä tulee tuohon 400 miljoonaan euroon, summa ei ole pieni. Mutta jaettuna kotiäideille verrattuna kotona tehdyn työn määrään, on se äitiys silti huonoiten palkattua työtä. Voisiko joku kertoa luvun, joka menee elämäntapatyöttömille, joilla olisi mahdollisuus työllistyä, mutta mieluummin he makaavat kotona maaten ja valittaen, kuinka raskasta on elää jatkuvan paineen alla? Joskus miettiessäni, mihin verorahani menevät, olen mennyt käymään entisen kotipaikkakuntani ravintolabaarissa. Ah, siellähän oli joukko ihmisiä, joiden tilille oli rapsahtanut summa siitä, etteivät he olleet tehneet mitään. Löysin verorahani, mutta en kokenut saaneeni vastinetta niistä. Kaiken huipuksi myös kotiäidit maksavat veroa saamistaan tuista. Ihmettelen myös sitä, että viime vuoden tuloni määräävät äitiyspäivärahani. Viime vuoden tuloista olen maksanut veroa. Jälleen maksan sitä äitiyspäivärahasta. Niin että miten on?
Huoli sen 400 miljoonan euron hukkaanheittämisestä saattaa olla kova. Onhan siinä sitä rahaa, en todellakaan kiellä. Millaisilla summilla olemme tukeneet Kreikkaa? Millaisia summia kansanedustajat kuittaavat siitä, että joku heidän työtoverinsa painaa "poissa"- nappia istunnossa? Jos otettaisiin vaikka pienikin prosentti näistä luvuista, voitaisiin saada kasaan sellainen summa, joilla voitaisiin tukea halukkaiden kotiäitien kouluttautumista ammattiin, josta pääsee ponnistamaan työelämään kannattavasti.
Andersson kirjoittaa vielä äitien työllistymisestä niin, että äidin mennessä töihin myös lastenhoitajia työllistettäisiin. Kyllä, ihan niinkuin he eivät vielä olisi työllistettyjä. Ilmeisesti asun väärällä paikkakunnalla ja luen vääriä lehtiä, kun elän olettamuksessa, että hoitopaikat ovat aika täynnä?
Vielä tarraisin aiheeseen sen verran, että mikäli tämä hieno esitys tulee oikeasti voimaan, että ensimmäinen sairaslomapäivä on palkaton, kannattaa osa- aikatöihin tai edes vakinaisiin töihin lähteä vielä vähemmän. Virastoaikana työskenteleviin se ei niin paljon vaikuta, mutta vuorotöissä oleviin se iskee. Jos vaikka sattuu olemaan listan alussa yksi yövuoro, kaksi vapaata ja sitten kolme aamua. Tulee kipeäksi ennen yövuoroa. Ottaa sairaslomaksi yövuoron, sairastaa ne kaksi vapaata ja pääsee aamuihin töihin. Yövuoron palkka jäi saamatta. Uskallan tosin väittää, että jos/kun tällainen karenssipäivä tulee, se osuu esittäjien omaan nilkkaan eikä ainakaan aja hyötyä. Ensimmäinen vaihtoehto on, että vaikka tarvittaisiin vain yksi sairaslomapäivä, haetaan sitä ainakin se kolme, että se edes olisi kannattavaa. Toinen on se, että sinne töihin mennään sitten kipeänäkin, vaikka kuume olisi katossa ja mikään ei pysyisi sisällä. Kumpikaan vaihtoehto ei palvele työnantajaa, mutta eipä tätä esitystä olekaan ollut tekemässä sellaiset ihmiset, jotka joutuisivat kipeänä töihin tai joiden toimeentulo saattaa olla kiinni juuri siitä yhden työvuoron palkasta. Sellaisiakin nimittäin on.
Nyt oikeasti, lupaan jättää aiheen tähän. Katainen onnistui hienolla ideallaan nostattamaan sisällissodan kaltaisen myrskyn. Asialla on kaksi puolta, mutta sekin ideaali, että kaikki saataisiin työllistettyä, ei tule täyttymään ennen kuin sille luodaan hyvät olosuhteet. Minulla olisi tähän vaikka millainen idea- arsenaali, mutta mitäpä minä tietäisin mistään, olenhan vain kotiäiti, joka makaa kotona jalat kohti taivasta syljeskellen kattoon. Elävä elämä on näiden seinien ulkopuolella, joten hiukan vaikea kirjoittaa siitä. Se on vain jännä, että minun ammattiani, jossa yhdistyy kokki, siivoaja, lastenhoitaja, paskakuski ja muutama muu vähiten arvostettu ammatti, tulee arvostelemaan juuri ne ihmiset, joilla ei ole lasta, ei lammasta. Heillä sentään säilyy hienot Armanin puvut päivän läpi puhtaana. Itse saan laittaa paitani iltaisin suosiolla pyykkikoriin, koska se on höystetty tuskahiellä, maitopukluilla, kuolalla(ei omallani), suklaalla ja välillä kyynelilläkin. Käytäpä sitä sitten. Tosin, omien ja näiden arvokkaan työn tekijöiden vaatteiden välissä saattaa pyöriä muutama nolla.
Mutta, se sitten siitä aiheesta josta en tiedä mitään. Mitenkö perheessämme menee? Hyvin. Huomaan hirveästi yhtäläisyyksiä itseni ja lapsieni välillä. Lapset syövät ja kasvavat, kuten äitinsäkin. Ainoa ero on se, että äidin kasvamista kutsutaan lihomiseksi. Ja välillä äiti saattaa syödä lastenkin eväät. Uhman kanssa taas koen suurta sielujen sympatiaa hermojen osalta. Jos jokin ei onnistu tai jotain asiaa ei saa periksi, alkaa hirveä huuto. Välillä ei osaa sanoa, kumpi huutaa, äiti vai Uhma. Ensi viikoksi on luvassa vipinää. Keskiviikkona saamme nimittäin vieraita, kaksi monikkoäitiä, jotka molemmat ottavat jälkikasvunsa mukaan. Talostamme löytyy tuolloin siis kolmet kaksoset ja kolme esikoista. Ikähaarukka noin 3kk-4 vuotta. Odotan innolla muiden äitien tapaamista, voimme juoda kaikessa rauhassa kahvia ja miettiä, kuinka helpolla sitä päästään.
p.s. Ihan vielä sen verran, ettei tule väärinkäsityksiä. Nousen aamuisin viiden aikaan, jotta saan kirjoittaa, juoda kahvia ja olla ihan rauhassa. Se on aikaisemmin, kuin useimmilla työssäkäyvillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti