Kanavoi kiukkusi

Onko sinulla välillä sellainen olo, että haluaisit hypätä jonkun kurkkuun kiinni? Harmittaako, ettei katseesi ole se voimakkain, joka tappaa? Tekisikö nyrkkeilysäkki keskellä huonetta hyvää tai haluaisitko vain päästä huutamaan kovaa ja korkealta? Itselläni aina välillä ilmenee turhautumista, vitutusta ja kaikkia muita negatiivisia tunnetiloja. Niille ei välttämättä aina löydy kohdetta tai varsinaista aiheuttajaa, mutta niin vain pääsee käymään. Kokemuksesta tiedän, että elin otsassa vie energiaa aivan eri tavalla, kuin hyväntuulisena hyppiminen. Vitutuksen jälkeen iskee takki tyhjä- fiilis ja sitten ei jaksa mitään. Niinpä olen päättänyt alkaa kanavoimaan turhautumistilojani johonkin hyödylliseen. Suosittelen samaa kaikille muillekin, sillä jotain pientä hyödyllistä aikaansaadessaan olokaan ei ole niin turhautunut. Itse aion tästä edespäin kanavoida huonot hetkeni sellaisten auttamiseen, jotka oikeasti apua kaipaavat. Toivoisin teistä jokaisen käyvän osoitteessa http://lssy.fi/potilaille-laheisille/vertaisryhmat/lapsisyopapotilasperheet tutustumassa Lounais- Suomen Syöpäyhdistys r.y:n nettisivuihin ja ennen kaikkea Sykerön toimintaan(linkki suoraan tälle alasivulle). Sykerö on lapsisyöpäpotilasperheiden kerho, jossa järjestetään pienille potilaille toimintaa, näiden vanhemmille omaa aikaa ja vertaistukea. Pienikin apu auttaa, mikään ei ole mitätön. Ja ei, kukaan lapsistani ei ole sairastunut, en sen vuoksi ole valinnut tätä järjestöä kohteeksi. Mutta kiveen ei ole hakattu,  että he olisivat aina terveitä. Maailmasta ei tiedä, mihin suuntaan mikäkin heittelee. Ja mielestäni mikään ei ole enempää väärin tässä maailmassa, että pieni lapsi, joka ei ole voinut pilata elämäänsä epäterveellisillä elämäntavoilla, joka on vielä täysin viaton elämänsä edessä, joutuu käymään niin paljon niin pienenä läpi. Kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua sille veitsenterälle. Aion vastaisuudessa yrittää aina muistaa oman hyvän tilanteeni, jos meinaan kirota jotain pikkujuttua. Ja koska olen kuitenkin vain ihminen, varmasti menetän hermoni ihan arkipäiväisessä jutussa, mutta tuolloin kanavoin nousevan kiukun hyvään toimintaan. Joko käyn lahjoittamassa pienen summan sitä oikeasti tarvitsevien tilille tai sitten keksin jotain muuta, jolla voin auttaa apua tarvitsevia. Pienikin hyvä teko pelastaa päivän. Suosittelen jokaiselle vastaavaa.

Koin itseni eilen niin fiksuksi, että ei kilpailijaa löydy. Uhma onnistui heti aamusta irrottamaan pistorasian seinästä, tai siis rikkomaan sen. Mieheni toiminnan miehenä lähti oitis hakemaan uutta pistorasiaa kaupasta, itse lähdin vaunulenkille lasten ja koiran kanssa. Auringon noustessa ja maailman herätessä oli ihan leppoisaa työnnellä vaunuja. Kello oli kuitenkin vasta yhdeksän, joten Uhmakaan ei nukahtanut laudalleen vaan selitti koko tunnin omiaan.
Kotiin päästyämme mieheni oli aloittamassa pistorasian asentamista ja sanoi laittavansa sähköt pois. Minä otin lapset vaunuista ja menin laittamaan heidän pullojaan mikrosteriloijaan. Suunnittelin vilkaisevani telkkaria ja kysyin mieheltäni, onko koko talon sähköt pois. "Toimiiko mikro?" oli vastaus. Oho, katsos kummaa. Siellähän se mikro pyöri, juuri laittamani steriloijan kanssa. Alan olla aika varma siitä, että Uhma on perinyt äitinsä järjen, kun vain isänsä järki on enää tallella. Paitsi taas mennään tähän, minulla on kolme lasta ja niin kauan kun en hävitä yhtäkään, voin olla ylpeä. Tähän mennessä kaikki ovat pysyneet tallella.

Tänään on luvassa leivontapäivä. Kokeilen ihan omaa sävellystä, joten enpä tiedä vielä, miksi sitä sitten kannattaisi kutsua. "Katastrofi" tai "Intiaanien savumerkit" voisi olla sopiva. Jos kuitenkin onnistun, lupaan laittaa tänne ohjeen ja kuvan. Leipomisen lisäksi keittelen ja soseutan hieman bataattia ja päärynää. On aika ottaa Murinan ja Diivan ruokavalioon joku makeampi sose, nyt kun he ovat tottuneet näihin hieman tylsempiin makuihin. Ajattelin, että päärynä on kiva piristemaku puuron joukkoon. Lisäksi ostin eilen perunaporkkanavelliä, jos se ei aiheuta vatsanpuruja, alan soseuttaa heille myös perunaa.
Eilen oli mielenkiintoista seurata ilmesirkusta, kun sammaksen vuoksi annoin heille hieman puolukkaa. Murina maiskutteli uutta makua antaumuksella niin, että maiskutus oikein kuului ja ilme oli utelias. Diiva- paran ilme taas vastasi täyttä irvistystä ja kysymystä "mitä helvettiä tää oikein oli?" Mielenkiintoista huomata, kuinka erilailla he käyttäytyvät noinkin pienissä asioissa. Tämä muistuttaa hyvin siitä, että vaikka he ovatkin kaksosia, eivät he ole samanlaisia.

Aion yrittää tehdä tästä päivästä paremman kuin eilinen oli. Eilisaamukin meni vielä kohtuullisesti, mutta päivä ja ilta oli kiukkua täynnä. Kiukkumittarin lukemaa nostivat niin äiti, isä, kuin hampaita tekevät kaksoset ja alkavasta tahtoiästä kärsivä Uhma. Itse mittaroin itseni huonoksi äidiksi lasten itkiessä ja huutaessa. Kun oma olo on musta, kaikki tarjolla oleva kääntyy negatiiviseksi. Lisäksi eilinen oli siksikin normaalia kiukkuisempi, kun normaalisti jompikumpi, minä tai mieheni, on ollut kiukkuinen, toinen on jaksanut ottaa entistä paremmin vastaan lasten kiukut. Nyt kummallakaan ei ollut järin vastaanottavainen tila. Mutta hei, eilen olikin maanantai, eli suotakoon se tämän kerran anteeksi. Ilta rauhoittui kuitenkin kiitettävän äkkiä, kiitos hammashyökkäyksen, sekä Diiva että Murina ovat kelpuuttaneet tutin. Eilen tuo kyseinen taivaanlahja hiljensi molemmat unille todella äkkiä. Kumpa joku kehittäisi aikuisillekin vastaavat. Itse voisin laittaa tuollaisen äänenvaimentimen suuhuni aina, kun ei olisi mitään hyvää sanottavaa. Naisille se voisi olla suklaanmakuinen ja miehille oluen (tälleennäin niinkuin yleistäen ja lokeroiden...).

Joten, aurinkoista ja rauhallista päivää odottaen. Tänään en huuda, kiukkua tai raivoa. Olen seesteinen ja tasainen, kuin sammunut tulivuori. Jos olosuhteet sen vain sallivat.