Hurraa, Diiva ja Murina söivät taas  vain kaksi kertaa yön aikana! Ensimmäinen kerta tapahtui samanaikaisesti ja seuraava olikin kahden tunnin päässä toisistaan, eli jälleen oli hyvät yöunet. Vertaisin nykyistä unisaldoa yön aikana samankaltaiseksi kuin raskauden viime metreillä, silloinkin sai herätä ja nousta muutaman kerran yössä, kun kaksoset leikkivät virtsarakon kanssa. Olen edelleen sitä mieltä, että heillä oli keskinäinen sopimus: Toinen hyppi onnellisesti rakon päällä ja toinen taas piti johtoa solmussa.. Jos tarvitsee päättää, niin yösyötöt ovat mukavampia, kun ei silmät pullistu päästä. Mietittyäni kaksosten parantuneita öitä luulen, että saan kiittää siitä Muksun kaurapuuroa. Aiemminkin olen puuroja heille syöttänyt, mutta tuon uuden paketin avattuani alkoi unet parantua. Siitä tulee paksumpaa, eli lienee täyttävämpää. 

Olin eilen aamusta tosi aktiivinen. Samalla kun rakas ystäväni oli Kaljun Kostajansa kanssa aamukahvilla, laitoin kanaa keittymään. Heidän lähdettyään kuorin ja pilkoin vielä bataatin odottamaan levylle pääsyä. Kanan kypsyttyä otin sauvasekoittimen. Aloin soseuttaa kanaa, mutta hetkisen kuluttua ihmettelin, miksi tuo kotkotti ei soseudu. Olin jo varmistanut sen olevan kypsää. Aikani ongelmaa tutkittuani totesin tuon uskollisen kädenjatkeen menneen rikki. Terä ei pyörinyt, kun liitoskohta oli haljennut. Päätin kokeilla blenderiä. Taisteltuani vartin verran sain tulokseksi kanaa, jota voi antaa kun kaksosille on tullut pari hammasta. Arvatkaapa, ottiko sisäinen hemmoteltu prinsessani, jolle asioiden pitää mennä suunnitelmien mukaan, asiasta hieman lämpöä? Ei yhtään. Laitoin miehelleni viestin jossa luki "Käy töistä tullessasi hakemassa jostain jonkinlainen toimiva sauvasekoitin. Vanha on rikki, EIKÄ SITÄ VOI KORJATA. Blenderi EI TODELLAKAAN aja samaa asiaa". Parin tunnin kuluttua mieheni tullessa oli hänellä mukanaan Boschin sauvasekoitin. On se aarre, syrän. 

Eilen oli kaksosten neuvola. Pienen pienet pirpanani ovat kasvaneet niin kovin pelottavan paljon. Diiva, joka syntyessään oli 2440 grammaa ja 46,5 senttiä, oli saavuttanut huiman 6240 gramman painon ja 62,5 sentin pituuden. Suuri tyttö, jonka vaippoja pelkäsin synnärillä vaihtaa, kun pelkäsin hajottavani pienen täydellisyyden. Murina taas jatkaa kasvuaan. Syntyessään poika oli 3250 grammaa ja 50 senttiä (hänellä oli Diivaan noin suuri kokoero yhteenkasvaneiden istukoiden vuoksi, 2/3 Diivalle tarkoitetusta ravinnosta menikin poitsun oman ravinnon päälle). Nyt Murina sitten oli jo 7880 grammaa ja 67 senttiä. Hieman molemmat tulevat käyrien alapuolella, mutta normaalia siinä vaiheessa kun alkavat liikkua enemmän. En tosin ota asiasta ressiä, jokainen lapsi kasvaa tavallaan ja nämäkin syövät kuitenkin kunnollisia määriä, en siis pahemmin näe syytä huolestua. Ja ainakin kasvavat. Lapset kasvaa mutta äidit lihoo. Kukaan ei ole tullut pitkiin aikoihin sanomaan "oletpa sinä kasvanut hienosti". Voisi muuten piristää päivää, tai sitten vaihtoehtoisesti voisin antaa ylävitosen keskelle kelloa, mailalla.

Eilen sain jälleen rakkaan kummityttöni, siskoni tytön meille pariksi päiväksi yökylään. Ihanaa, Uhman kanssa tulee olemaan niiiiin helppoa, kun poika seuraa serkkutyttöään joka paikkaan ja tekee kaiken mitä neitikin. Syö samaa ruokaa, istuu pöydässä yhtä kauan ja ottaa ehkä lisää, jos neitikin ottaa. Lisäksi tuo neiti tulee kertomaan, jos Uhma edes suunnittelee mitään kiellettyä. Tai no, jos neiti ei itse pysty estämään, niin sitten tulee kertomaan, muussa tapauksessa Uhman huoneesta kuuluu tasaisin väliajoin "Uhma ei, ei, eieieiei, Uhma lopeta". 

Lisäksi tänään saadaan viikonloppuvieraiksi anoppini miehineen, joten voinen hyvällä omatunnolla kutsua tätä vähän kuin vapaaviikonlopuksi? Tai jos ei ihan vapaa, niin helpommalla ainakin pääsee. Voisin ehkä leipoa jotain sen kunniaksi. Huomenna teen ainakin ruuaksi merimiespihvejä, jonka ohjeen bongasin joululahjaksi saamastani keittokirjasta. Jos se onnistuu ja siitä tulee hyvää, kerron kyllä. 

Jaan nyt teillekin eilen nappaamani kuvan, joka todistaa kaksosten välisen yhteyden puolesta. Tai ihan sama mitä todistaa, mutta ainakin hetki oli suloinen ja mieltä lämmittävä. Sitterit on pakko pitää vastaisuudessakin vierekkäin.

  

Jippeij, täällon bileet!!

En muista, olenko kertonut taistelustani Murinan kanssa siitä, huoliiko hän tuttia vai ei. Kyseinen äänenvaimennin on normaalisti lentänyt pikku herran suusta alle nanosekunnnin laittamisen jälkeen, useimmiten se tosin ei ole sinne jäänytkään. Olen säännöllisin väliajoin tarjonnut sitä hänelle, turhaan. Tuon vuoksi olen välillä ollut helisemässä tämän vuoksi, sillä kuinka rauhoittaa lapsi, joka on jo syönyt itsensä täyteen, jolloin maitopullo ei kelpaa, mutta ei myöskään tutti? Ei mitenkään. Mutta, viimein sinnikkyys annettiin periksi. Eilen Murina otti tutin suuhunsa ja myös piti sen!! Sekä nukahti sen kanssa, joka oli kyllä suurin mahdollinen ihme päivässäni. Olin valmis vetämään lipun salkoon, tarjoamaan kuohuvaa ja laittamaan sikariksi tämän asian vuoksi, mutta tyydyin vain hymyilemään ja hihkumaan hiljaa. Uhma ei ilmeisesti ollut tästä asiasta yhtä hyvillään, sillä mennessäni tupakalle ei ovi ehtinyt kunnolla mennä kiinni, kun vanhempi herraskaiseni oli ryöstämässä tuttia torkkuvalta pikkuveljeltään. Napautus ikkunaan ei toiminut, vaan piti mennä konkreettisesti sisälle jotta Murina sai tuttinsa takaisin. Onneksi uni oli siinä vaiheessa niin sikeää, ettei tutin puuttuminen surettanut. Mutta, poikani huolii tutin, jeij!!!!

Uhman eilinen päivä meni hivenen persiilleen, ainakin päiväunien jälkeen. Sain kaikki nukkumaan päikkyjä ja otin kaiken ilon irti, keitin kahvia ja ilmoittauduin lukion parille kurssille. Kun rauhaa ja hiljaisuutta oli jatkunut noin puoli tuntia, näin jonkun kulkevan keittiön ikkunan ohi kohti ovea. Vaikka reaktioni oli nopeampi kuin ilmassa lentävä pesäpallo ja pääsin äänettömästi eteisen ovelle asti, ehti ovikello soida ja koira reagoida pienellä haukahduksella. Tilaamani magneettikoruluettelo olikin päätetty tuoda suoraan kotiovelle perinteisen postituksen sijaan. Palatessani sisälle Uhma juoksi itkien vastaan. Vein hänet takaisin sänkyyn ja yritin rauhoitella uudelleen uneen, joka oli hivenen vaikeaa kun Diiva oli havahtunut myös ja kitisi naapurihuoneessa. Ramppasin kahden huoneen väliä viisi minuuttia, Uhman silmät painuivat kiinni ja jäin keinuttelemaan Diivan sitteriä. Kaksi minuuttia ja Uhma tuli huoneeseen silmät loistaen ja selittäen omia juttujaan. Kirosin raskaasti tietäen, että aamulla aikaisin herännyt lapsi olisi illalla kuin sopan pohjaan polttanut äiti, puoli tuntia uniksi ei tulisi riittämään. Kirosin naisen, joka ystävällisesti toi kuvaston kotiovelle, ihmettelin että miksi hän ei vaivautunut jättämään sitä postilaatikkoon, kuvastokin oli valmiiksi kuoressa.
Koska kaksoset olivat tyytyväisiä ja Uhmakin leikki omiaan, purin turhautumiseni lattioiden pesuun aiemmin suorittamani imuroinnin, vessapesun ja yleissiivouksen jatkeeksi. Kannatti, sillä sen jälkeen osasin ajatella hyvää asiakaspalvelua, mitä tämä magneettikorujen edustaja tavoitteli. Eihän ulkopuoliset voi tietää talon sisäistä menoa. Tästä inspiroituneena aloin suunnitella kylttejä ovelle. "Me vartioimme täällä ja puremme, jos häiritset päiväuniamme" olisi ehkä aika tehokas. Vielä parempi olisi "me nukumme nyt ja äiti puree jos häiritset päiväuniamme". Ensimmäisen tekstin yhteydessä varmasti vakuuttaisi kuva näistä kolmesta, joista kahdella olisi se hieno hampaaton hymy naamalla. Jälkimmäisen sloganin yhteyteen voisin laittaa itsestäni aamukuvan, jolloin jokainen ottaisi varoituksen tosissaan, eihän kukaan halua vesikauhua.

Ilta siis meni hieman kiukkuiseksi Uhman osalta. Pääosin hän oli todella tyytyväinen, mutta joka kerta kuullessaan sanan "ei" alkoi aikamoinen huuto. Joko se oli väsymystä tai kuuluu ikään, jota mitkään päiväunet ei taltuta. Kun häneltä taas kysyi jotain, oli vastaus joka kerta "ei".
Olen tainnut viimein oppia antamaan Diivalle ja Murinalle oikean määrän ruokaa illalla. Edellisiltana tein vahingossa liian suuren satsin, mikä oli aika paksuakin, mutta niin vain kaksikko söi aivan kaiken. Edellisyönä he heräsivät syömään kaksi kertaa, nekin samanaikaisesti niin että sain nukkua pelottavan hyvin. Eilen illalla tein tarkoituksella ison kasan paksua puuroa, joka jälleen meni kaikki. Viime yö meni kahdella syötöllä ja ne niin, että toisen lopettaessa toinen ilmoitti nälästään. Olen siis pitänyt lapsiani ilmeisesti nälässä. Mutta aika ihanaa, kun eilen menin jo ennen kymmentä nukkumaan ja kahden herätyksen taktiikalla nukuin puoli kuuteen saakka. Kun vielä saan omasta ruokavaliostani karsittua kaikki väsyttävät rasvapallot pois ja lisättyä paljon vettä ja hetelmiä, on pirteyteni varmaan jälleen omaa luokkaansa.

Unohdin varmaan kokonaan kertoa uudesta perheenjäsenestämme, jonka mieheni toi kotiin lauantaina. En enää valita hänen kuullen imurista, hommaan uuden sitten joskus, sillä tämä myöhäinen joululahja oli ehkä paras laatuaan koko maailmassa. Kahdeksanpaikkainen tila- auto. KAHDEKSAN paikkaa, mikä tarkoittaa sitä että sinne saa mahdutettua kaikki kolme lasta ja pääsee liikenteeseen!! Kunhan mieheni löytää firmansa nimiin vielä sopivan auton, tuo KAHDEKSANpaikkainen aarre jää kokonaan käyttööni ja tylsinä päivinä pääsen äiti-vauvakerhoihin, kotipaikkakunnalleni tai ihan mihin vain!!! Voisin ottaa tuon henkisen pelastajani viereeni nukkumaan, ellei se olisi niin iso. Automaattivaihteet siinä nyt sitten on, mutta vaikka olen ajanut sillä jo muutaman kerran, ei takaluukusta ole tullut ilmaismatkustajia sisään. Ehkä siksi, kun olen lähinnä istunut vasemman jalkani päällä. Mutta aarre sen on. Hyvästi seinästä tunkevat madot, minä pääsen liikkeelle!!!

Sen verran täytyy vielä mainostaa, että eilen todella sain aikaiseksi ilmoittautua kolmelle nettilukion kurssille. Hieno alku, kun ottaa huomioon että aion kirjoittaa tulevana syksynä. Aloitin yhteiskuntaopin ja psykologian ykköskursseilla ja ruotsin nollakurssilla. Nollakurssi ahdisti tiedoksiannollaan, että seuraavissa kursseissa oppimispäiväkirjan täytyy olla ruotsiksi sekä myös kaikki tehtävät tulevat olemaan. Ahdistus. Jos joku tietää hyvää ruotsin kielen taitajaa kenen hermot kestävät "jag talar inte svenska"- tyypin niin vihjatkaa, että yksi epätoivoinen tarvitsee apua. Psykologian vaativin osuus on termien opettelu, mutta muuten se varmasti tulee olemaan helppoa. Olenhan aina analysoimassa milloin mitäkin, enkä vähiten itseäni. Yhteiskuntaopista en ole varma, se on hivenen puuduttava aine, eli keskittyminen on saatava kohdilleen. Mutta kyllähän sekin varmasti lähtee sujumaan. Mutta re ruåtsi. Ääääh. No, jos sen valkolakin haluan niin pakko sen eteen on töitäkin tehdä...

Tammikuu

Se on nyt vuoden ensimmäinen päivä. Ja aika ensimmäisiä tuntejakin, itse asiassa. Jotkut vasta hiippailevat jatkoilta kotiin ja toiset ottavat ensimmäisen buranan. Sitten olen minä, jo tunnin hereillä ollut. Puolet siitä tunnista meni tosin Uhman rauhoittamiseen. Humalainen mieheni kuorsasi sängyssä sen verran kovaa, että se pääsi pienen ihmisen unen läpi. Kuorsauksen voimakkuudesta kertoo ehkä se, että yöllä kahdentoista aikaan, jolloin itse heräsin maailmanlopun enteisiin rakettien räiskyessä joka puolella, Uhma nukkui autuasta unta. Oikeasti, kuulosti siltä, että joka puolella ulkona räiskittiin ja hämmästelinkin kaikkien kolmen lapseni unenlahjoja samalla kun siirsin lähes laittomalla määrällä herkkuja turvottamaani kroppaa sohvalta sänkyyn.
Uhma siis yritti kovin nousta puoli viisi, mutta näppäränä äitinä nappasin pojan, otin hänelle maitopullon ja kannoin omalle patjalleni, jossa silittelin häntä kunnes maito oli juotu ja uni tullut takaisin. Nyt oikeastaan odotan jännityksellä, miten kolmen sisaruksen nukkuminen samassa huoneessa sujuu. Diiva on pari kertaa itkenyt hävitettyään tuttinsa, mutta siihen ei Uhma ainakaan ole reagoinut.

Mitä viime vuosi piti sisällään? Ainakin yhden elämäni hienoimmista hetkistä, kaksosten syntymän. Ei se koko ajan tunnu niin hienolta eikä sitä aina hehkuta, mutta kun oikein pysähtyy ajattelemaan, niin todellinen onni on osunut juuri kohdalleni. Edes yhden lapsen saanti ei ole itsestään selvyys, saatika kahden. Tuntuu omituiselta katsoa noita kahta pikku tuhisijaa ja miettiä, että ne molemmat on olleet samaan aikaan vatsassani.
Vuonna 2012 sain myös seurata Uhman hurjaa kehitystä. Ensimmäisenä vuotena sain seurata motoriikan kehitystä, mutta nyt toinen vuosi on kulunut siinä, miten on voinut huomata pienen ihmisen ajatustyön kehittymistä! En sitten ole ollenkaan varma, mistä moiset geenit tulee, mutta on ollut aivan upeaa nähdä lapsen ajattelevan, hoksaavan, toimivan ja onnistuvan. On ollut ihana nähdä, miten kauniisti Uhma on suhtautunut pikkusisaruksiinsa ilman mustasukkaisuusdilemmoja. Katsoessani Uhman tekevän jotain, kuten vievän lattialta löytyneen roskan roskiin tai antavan suukon Diivalle tai Murinalle, tunnen pakahtuvani ylpeydestä. Tuo, kohta kaksivuotias lapsi on käytöksineen MINUN (ja ihan hiukan myös mieheni) kasvatuksen tulosta. Olen ollut mukana vaikuttamassa lapseni kehitykseen. Monien epäonnistumisen olotilojenkin jälkeen voin kuitenkin myöntää olevani melko ylpeä.
Olen myös itse kasvanut ja kehittynyt viimeisen vuoden aikana, ehkä enemmän kuin aikoihin. Olen oppinut entistä paremmin ottamaan vastuun teoistani ja ajattelemaan asioita myös pitkällä tähtäimellä. Tätä kehitystä on hyvä jatkaa. Jatketaan sitä vaikka muutamalla uudenvuodenlupauksella ja katsotaan, miten pitkälle ne tällä kertaa kantavat.

- Se ikuinen, varmaan suurimman suosion lupausten keskuudessa saavuttanut laihdutusprojekti. Aion katsoa tarkkaan, tai ainakin tarkemmin, mitä suuhuni laitan. Ensimmäisen päivän kunniaksi kävin pitkästä aikaa puntarilla ja voi hallelujaa, kuinka kovan onnistumisenhalun se antoikaan tämän lupauksen suhteen. Typerä vaaka. Hyvästi suklaa. Nyt sattuu.
- Jos alkaisin vieläkin tarkemmin katsomaan kauppakuitteja ja pihistämään sieltä mistä on mahdollista. Tämä tietenkin tarkoittaa omia menojani, sillä lasten elämänlaadusta tai jääkaapin sisällöstä en aio tinkiä. Mutta myös tuotemerkkejä kannattaa katsoa. Viimeiset kolmisen kuukautta olen ostanut vallan Pirkka- maitoa eikä se ole yhtään huonompaa kuin kalliimpi versio tavarasta, jota kuitenkin sama eläin tuottaa. Olen myös pettynyt Valion maitopurkkeihin, Pirkassa on paljon suloisemmat lehmät.
- Tänään illalla sitten alkaa se lukion työstäminen kunnolla. Aivot toimintaan ja helpot hetket pois. Jotta pääsisi tavoitteisiin, täytyy tinkiä mukavuusalueista.
- Ja muutenkin olen parempi ihminen, keksin syöpälääkkeen, lopetan alkoholin käytön, en juoruile, en kiroile, en huuda enkä menetä hermojani. Muahahaaa. Ihana tammikuun ensimmäinen, joka avaa tulevaisuuden joka vuosi uudelleen. Itsensä huijaaminen ja maailmanparantaminen on tammikuun kantava voima. Jospa ottaisin vain tavoitteeksi päästä kunnialla syntymäpäivääni, jolloin olen elänyt neljännesvuosisadan?

No, joka tapauksessa. On hienoa luvata hyviä asioita ja nähdä itsensä parempana ihmisenä vuoden loppuun mennessä. Yleensä jo maaliskuun alkaessa sulattaa talven lumia, on osa lupauksistakin sulanut ja valunut viemäriin. Vuosi on aavistuksen liian pitkä aika yrittää pitää kaikki hienot ajatukset päässä ottaen huomioon ihmisen elämän muuttujat. Tällä hetkellä arvostaisin paljon hieman suurempaa pankkitiliä, ettei tarvitsisi koko ajan stressata. Olisin tyytyväinen, jos oikeasti saisin tiputettua painoani. Huhtikuussa voikin jo olla, että olen murtanut käteni ja unohdan rahan ja painoni ja toivoisin vain käden olevan kunnossa.

Siispä. Oikein hienoa vuoden 2013 ensimmäistä päivää jokaiselle. Toivottavasti kukaan ei ole ampunut silmiään tai sormiaan itseltään tai toiselta. Krapula nyt varmasti joka toiselta löytyy, mutta se on peruselementti itseään parempien lupausten tekoon.
Syrän kaikille. Burana toisille. Berocca Boozt niille, jotka sen ansaitsee. Syrän.

Huomenta, on aamu ja täydellinen rauha maassa. Tästä päivästä tulee (toivon mukaan, kannattaako vielä liputtaa, sitä en tiedä...) loistava. Ihan vain siksi, koska mieheni menee tänään autokaupoille. Vanha automme, johon koko perhettä ei saa mahtumaan, myytiin eilen. Tilalle tulee iso auto. Mieheni on löytänyt kahdeksan paikkaisen jättiläisen, joka saattaa siis tänään saapua pihaamme, jos  se vain on kelvollinen. Hurrei!! Ainoa, mikä hivenen, ihan vähäsen vain mietityttää on se, että siinä perkeleessä on automaattivaihteet. Kuulemma kaikissa noissa isommissa on, eli automaatti joka tapauksessa. Mietin kovin, pitäisikö siihen takalasiin taiteilla ensimmäisiksi kuukausiksi taiteilla iso lappu, jossa lukee jotain tyyliin "ratissa NAINEN joka ei ole ennen ajanut automaattivaihteista autoa, muista turvaväli". Lappu siis minun ajojani varten. Olen kerran ajanut automaattia ja silloin takanani ajanut mopopoika meinasi päästä takaluukkuun ilmaiskyytiin, kun luulin painavani kytkintä mutta se olikin jarru. Tarvinnee ostaa joku köysi ja köyttää vasen jalka jonnekin, missä se tajuaa ettei sitä tarvita. Jossain vaiheessa mieheni ostaa myös firmalleen oman auton, joten silloin täältä on päivisinkin mahdollista päästä liikenteeseen lasten  kanssa, kun tila- auto on pihassa miehen ollessa firman autolla töissä. Huippua! Mutta ne automaattivaihteet... Onneksi on vakuutus!

Uuden auton lisäksi tänään tapahtuu sellainen, että tämä mamma lähtee (joo, tiedän, TAAS) baarikierrokselle. Nyt ei ole bändejä luvassa, mutta hyvää seuraa taas sitäkin enemmän. Pääsen muutaman työtoverini kanssa hieman entisen kotipaikkakuntani paikalliseen rälläämään. Ehkä pikku muistilista auttaisi illan toimintaa...
- Ei shotteja! Unohda ne, jätä ne muille, älä mene niiden kanssa edes samaan pöytään. Kerro näille vanhoille ystäville, että maksasi on vieläkin hieman vihainen niille. Vaikka itse mieluummin valitsisit shotit kuin maksan, muista, että maksan kanssa joudut elämään joka päivä, shotit ovat kavereita vain yhden illan. Tai siis, kaveriksi naamioituneita vihollisia. EI SHOTTEJA!!!
- Ei kaikkea mahdollista sekaisin. Vaikka ne näyttäisivät kuinka nätiltä edessäsi pöydällä, karpalovodka, batterykossu, kuiva omenasiideri kahden sentin kossupohjalla ja appelsiinibreezer EIVÄT SOVI YHTEEN sekoitettuna mahalaukussasi. Vatsan ja maksan yhteistyö toimii niin, että erittäin äkäinen sisäinen pieni hottentotti potkaisee tuon koko sekamelskan ulos. Maistui hyvältä juodessa ja näytti kauniilta pöydässä, mutta se ulosanti on kuin joku soittaisi viulua lätkämailan kanssa, jota ei ole hiottu loppuun.
- Kun on juonut liikaa, lasi vettä on paras kaveri. LASI VETTÄ, LASI VETTÄ, LASI VETTÄ!! Kerro tämä myös kuskille, joka ainoana täyspäisenä kaverina osaa tuoda sen lasin vettä, eikä tequilapaukkua koska näytät muka liian selvältä.
- Vaikka kuinka olet maailman paras, täydellinen ja ehdottomasti se kaikkein mukavin asiakas, mikä tahansa baari on oikeutettu antamaan porttikielto siinä vaiheessa, kun haluat tanssia pöydällä, tapella sen yhden idiootin kanssa joka ei viisivuotiaana antanut sinulle sitä muumitikkaria tai uhitellessasi metriä pidemmälle portsarille.
- Vaikka koko ravintolan henkilökunta rakastaa juuri sinua eikä kukaan haluaisi koskaan luopua asiakkaasta joka on yhtä sivistynyt, fiksu ja filmaattinen, koskee valomerkki myös sinua. Etenkin sinua. Ensimmäisenä.
- Muista tipit. Asiakaspalvelijana varmasti muistat, miten mieltäsi lämmittää edes se 50 sentin kolikko, joka jää vitosesta jäljelle maksaessasi 4,50 euron juomaa. Jokainen, joka suostuu sinulle (ja muille apinoille) myymään alkoholia ja kykenee toimimaan selvinpäin koko baarikansan keskellä, ansaitsee sen pienen kiitoksen hyvistä hermoista.
- Muista osoitteesi. Naapurit eivät varmasti kiittele, jos heidän ovellaan joku räpeltää ja kiroaa avaimien sopimattomuutta aamuyön hiljaisina tunteina. Pyydä kuskia avaamaan ovi.

Olikohan siinä kaikki? Jos jollain tulee jotain mieleen, voi kertoa. Kunhan muistan ensimmäisen ja toisen ohjeeni, ei viimeisiä tarvita. Joka tapauksessa, hauska ilta luvassa. Näen työtovereita ja saan pitää hauskaa. Juon beroccaa, niin en myöskään kärsi aamulla. Jos ottaisinkin berocan poretabletit mukaan ja joisin koko illan kossuvissyä noilla tableteilla höystettynä, olisiko se varmin tapa olla hyvässä kunnossa?

Niin tai näin, päivä saadaan viettää vielä ihan kotioloissa lasten kanssa. Uhma on jälleen omatahtoinen, äänekäs tapaus. Hän on ottanut jälleen tavaksi huutaa korvat lukkoon, jos kuulee sanan ei. Melkein tunnistan hänessä itseni, ainoa vain, että hänelle se on sallittua tuossa iässä, kun taas meikäläisen pitäisi yrittää olla aikuinen. Hmjooo... Eilisiltana Uhma tosin yllätti erittäin positiivisesti. Isänsä oli työhuoneella ja kaksoset jo nukkumassa. Kävin hakemassa Uhman yövaatteet ja puhtaan pyyhkeen sohvan päälle pyllypesua varten. Menin keittiöön tekemään jotain, mitä en nyt muista ja joka ei tarinan osalta ole edes oleellista. Palatessani olohuoneeseen Uhma jo makasi pyyhkeen päällä selällään odottaen iltatoimia alkavaksi. Itku meinasi päästä, niin ylpeä olin pienen ihmisen oma- aloitteisuudesta. Ihan vain senkin takia, kun yleensä sen lapsen perässä saa juosta paikasta a paikkaan b saadakseen hänet ensin kiinni, sitten hirveän huudon saattelemana vaihtamaan vaippaa ja yövaatteiden laiton jälkeen hikituotoksella voisi kastella Saharan autiomaan. Miksi elää helppoa elämää kun yhtä hyvin voi olla äiti?

Koska talossa on edelleen rauha maassa ja kahviakin pannussa vielä jäljellä, luulen kirjoittavani tulevaa kirjaani vielä tovin. Yritän saada mahdollisimman paljon aikaan kun huomenna aamulla en varmastikaan kirjoittele. Tai, ties vaikka tulisin tänne antamaan aamu viiden ajatuksia reissuni jälkeen...

Hurraa rauhalle!

Kaikki aina kohkaavat maailmanrauhan puolesta, mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että kotirauhaa tulee arvostaa enemmän. Ensinnäkin siksi, että se on mahdollista. Toiseksi siksi, että kun se ihana rauha, hiljaisuus ja seesteisyys laskeutuu, voit palkita ja kiittää siitä suurimmalti osin itseäsi. Kuten nyt. Uhma nukahti vartti sitten, Diiva kymmenen minuuttia ja sinnikkäin lapseni Murina vielä hieman taistelee untaan vastaan, mutta uskallanpa väittää, että viidessä minuutissa hänkin seikkailee unimaailmassa. Nyt on vain sen verran uusi juttu meneillään, että tämä natsimutsi siirsi kaksostenkin päiväunet sänkyyn. Diiva kohautti olkiaan ja nukahti, Murina valmistautuu maailmanloppuun. Syy päikkypaikan vaihtoon on natsimutsin logiikassa. Sitterissä ei ole täydellisessä makuuasennossa ja liikkumavaraa on vähemmän. Nuo kaksi kun alkavat olla hieman levotonta sorttia ja koko ajan tarvitsisi huitoa ja kääntyillä. Kunhan Murina on malttanut ummistaa silmänsä, kaadan itselleni kupin (ehkä kaksikin) kahvia ja "napostelen" (lue: kukaan ei ehdi edes niitä näkemään) pari suklaapatukkaa.

Aamulla en hirveästi omaa, rauhallista aikaani ehtinyt saamaan, sillä Murina hoksasi mahdollisuuden kahdenkeskiseen hetkeen äidin kanssa. Enpä laittanut sitä ollenkaan pahakseni, mitä enemmän olen lapsiani seurannut, sitä enemmän olen tullut siihen  lopputulokseen, että Murina on se, joka eniten vaatii syliä ja viihdykettä. Etten kuitenkaan olisi liian puolueellinen, olen tyytyväinen siihen, että joinakin aamuina Diiva herää ennen muita ja iltaisin taas Uhma on lapsista ainoana hereillä viimeisen tunnin. Tasa- arvoa jo pienestä pitäen. Me ei olla kokoomus.

Ihme kyllä, rakkaat lapseni eivät ole keksineet mitään sen suurempia temppuja, joista nyt voisin kirjoittaa tunnelmallisen tarkasti. Hyvät maut tuntien en aio kovin tarkasti kertoa siitä, kuinka Uhman isompi hätä yllätti juuri kylvyn aikaan. Se täytyy tässä kuitenkin mainita, sillä aion säästää tekstit ja teettää niistä kolme kirjaa lasteni kasvaessa. Ihan vain, jotta voisin lahjoittaa jokaiselle oman kappaleen. Taidan tehdä sen heidän ollessa siinä 15- vuoden iässä. Henkinen ehkäisykapseli, joka muistuttaa, että nämä geenit sitten periytyvät. Alle viisikymppisenä en isoäidiksi aio.

Koska lapsistani riittää nyt vähemmän kerrottavaa, taidan omistaa seuraavat rivit eräälle erittäin hurmaavalle persoonalle, itselleni. Olen nimittäin tehnyt suurensuuria tulevaisuuden suunnitelmia. Täydellistä aikajanaa en ole ehtinyt tehdä, mutta sanoisinko että mukana on lähitulevaisuuden aikeita sekä hieman kauemmas ulottuvia. Tässä tärkeimpiä:

*Ylioppilaskirjoitukset. Kiitos ammattitutkintoni, en koko lukion oppimäärää joudu suorittamaan, vaan ne kurssit, jotka aion kirjoittaa, riittää. Syksyllä 2013 aion kirjoittaa ensimmäiset kolme ainetta, ainakin ruotsin ja siihen samaan yhteiskuntaopin ja psykologian. Keväälle 2014 sitten jää äidinkieli, englanti ja matematiikka. Voin sitten kesällä ylioppilasjuhlissani todeta "joo, parin vuoden sisään tuli synnytettyä kaksoset ja suoritettua kaksi tutkintoa". Ihan vain vaatimattomasti. Ja ihan vain saadakseni sanoa noin hienon lauseen aion  todellakin suorittaa ylioppilastutkinnon kunnialla ja seuraavan puolentoista vuoden sisällä.

*Kirjoitan kirjan. Ehkä kaksi. Aiheita ainakin on kaksi, mutta aloitan itselleni tällä hetkellä läheisemmästä aiheesta ja pyrin saamaan sen kesään mennessä valmiiksi. Tiedä sitten, julkaistaanko sitä koskaan minään muuna kuin tulostettuna paperinippuna, mutta ihmisellä on oltava tavoitteita.

*Teen kotityötä, jonka aloittamiseen saan valmiudet todennäköisesti tänään. Kerron sitten tämän päivän jälkeen, mitä se tarkalleen ottaen on. Aloitan kuitenkin siksi, että saan ostettua joskus myös itselleni jotain. Kuten imurin (eipä sitä siis joululahjaksi tullut). Lapsilla on kaikkea, eläimillä on kaikkea ja jääkaappi on aina täynnä, joten palkitakseni itseäni jossain muussa kuin suklaan muodossa, on asialle tehtävä jotain. Suklaassa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta jos söisin sellaista aina sen ansaitessani, olisi arse entistä larsempi.

*Lapset. Kolme lasta. Kolme paskatykkiä. Kolme pissavaippaa. Kolme nälkäistä suuta. Kolme syliä kaipaavaa ihmisalkua, joihin saa upotettua rakkautta määrittelemättömän määrän. Ja jota saa vähintään yhtä paljon takaisin. Päätyöni on huolehtia näistä kolmesta pienestä tähtisilmästä/apinasta.  Kun he nukkuvat tai leikkivät omiaan, ehdin toteuttaa palan milloin mitäkin suunnitelmaa. Vaihtoehtoisesti voin lukea Uhmalle iltasaduksi ruotsin kielioppia.

Paljon on suunnitelmia ja sitäkin enemmän tavoitteita ja itsepäisyyttä toteuttaa tuo kaikki. Aloin kyllä miettiä yhtäläisyyksiä itseni ja joulupukin välillä. Molemmilla täytyy olla jotain maagisia kykyjä voidakseen täyttää työnsä määräajassa. Itselläni on Berocca Boozt, mitäköhän oiva ukki käyttää?

Se on arki ny!

Nyt se on ohi ja paluu arkeen voi alkaa! Enää ei tarvitse stressata sitä, onko kaikille lähetetty joulukortti. Ei joudu miettimään keskellä yötä, tuliko se viimeinenkin lahja paketoitua. Saa rauhassa syödä niitä viimeisiä jouluruokia, joiden kanssa tuskaili vielä aattona keskellä päivää. Surullista on se, ettei enää kauaa voi liittää sanaa "joulu" asioiden eteen. Olen antanut itselleni luvan syödä "joulusuklaata" ja "jouluruokaa", koska ne kuuluvat tähän aikaan. Vielä uutena vuotena voi mässyttää joulun röniä, vaikka todellisuudessa kyseessä on kaupasta joulun jälkeen ostettu suklaarasia osa 13. Uuden vuoden jälkeen sitten tarvitseekin aloittaa kilpailu kavereiden kanssa, kuka tekee parhaimmat lupaukset uudelle vuodelle. Vielä jännittävämpää on katsoa, kuka ensimmäisenä pyörtää pyhät lupauksensa. Itse en ole koskaan päässyt tammikuuta pidemmälle. Mutta saavutus sekin. Voin aina sanoa yrittäneeni ja olleeni toverihengessä mukana.

Jouluaatto oli meillä ihanan rauhallinen. Iltapäivällä siskoni, äitini ja siskoni tytär tulivat eikä mennyt kauaakaan, kun saimme aloittaa aikuisten suosiman joulun kohokohdan: syömisen. Tein klassisen virheen, kuten aina kun ruokalajeja on monta. Mukamas ottaa vähän lautaselle jokaista sorttia, mutta silti lautasen reunoja ei näy ja kulun ruokatarjoiluilta pöydän ääreen voi nähdä lattialle tippuneesta ruuasta. Koira kiittäisi, jos jaksaisi, mutta ylensyönti vaivaa sitäkin.

Pukki tuli sitten aika pian ruokailun jälkeen tonttunsa kanssa. En voi muuta kuin kehua kyseistä tyyppiä, hän oli niin sydämellinen, aidon oloinen ja ihana. Haluan saman pukin ensi vuonnakin. Kaikki lahjat he jakoivat, missä meni hieman aikaa, sillä lahjoja oli PALJON. Jopa Diivalle ja Murinalle, vaikka olinkin ajatellut, ettei heille vielä paljoa osteta, kun he eivät mitään ymmärrä odottaakaan. Itsekin sain pari pakettia, josta saatoin päätellä maailmankaikkeuden unohtaneen liiallisen humalani kuukausi sitten, muutamat kiroilut ja parit huudot. Minuun ei siis mene enää läpi, ettei pukki tuo lahjoja jos on ollut tuhma.
Uhma sai pelottavan paljon leluja ja vaatteita. Lelujakin tuli jälleen sen verran, että on ihan pakko taas lähipäivinä käydä läpi lelulaatikot ja heittää rikkinäiset tai muuten vain jätelelut surutta pois. Oma suosikkini oli leikkikeittiö, jonka sain eilen illalla laitettua omaan keittiööni. Voimme kokkailla yhdessä. (Joopajooooo....Ihan kuin Uhmalle kelpaisi mikään leikkijuttu, jos vaihtoehtona on aito. Mutta kyllä hän itsekseen tykkää keittiöllään kokkailla. Ja ruokailla leikkiruokailuvälineiden kanssa ja juoda leikkimukista maitoa.)

Koska en ole hetkeen törmännyt mieltä ylentäviin uutisiin ja koska eilen viimein onnistuin, on pakko jakaa tämä ilo kanssanne! Osoitteesta http://www.stara.fi/2012/12/26/eu-maarasi-varoituksen-lapsi-voi-tukehtua-jalkapalloon/ voi lukea, kuinka EU ajattelee vain parastamme holhouksellaan. Hei, ihan oikeasti!!!! Näyttäkää lapsi, joka saa tukehduttua tuohon omaa päätänsä tuplasti suurempaan leluun. Hallelujaa idiootit, ei sellaista ole!!!! Uusi tavoite, isona minusta tulee joku sellainen tyyppi, joka voi myös tehdä tuollaisia päätöksiä tai ainakin osallistua niiden tekoon. Ensimmäinen, jota alan vaatia, on asia jota aloin eilen pohdiskelemaan tämän uutisen luettuani. Eli, kun minä päätän asioista, tulee kissoihin, koiriin ja muihin vastaaviin lemmikeihin TATUOIDA teksti  "Varoitus, saattaa purra  tai raapia, ei niille, joilla ei ole voimassaolevaa jäykkäkouristusrokotetta". Samalla tyylillä mennään isompien eläinten kanssa, haluan ehdottomasti hevosiin tatoinnit "varoitus, saattaa purra tai potkia, älä lähesty edestä tai takaa". Miehille taas otsaan teksti "varoitus, saattaa tarrautua pitkäksi aikaa kiinni, älä lähesty mistään suunnasta". Oij, olisi se hienoa olla tekemässä oikeasti tärkeitä varoituksia.

Hyvää joulua

Voi huhhuh mikä uni!!! Näin uusinnan kaksosten synnytyksestä. Ja kyllä, noiden samojen pilttien, mitkä nyt parhaillaan nukkuu pinnasängyissään köhnättyään yön edestakaisin, mennen mahalleen, haluten selälleen, syöden ja todeten ettei olekaan nälkä. No, nyt he siis nukkuvat. Olen melkein jo tänään sen näköinen kun huomisaamuksi suunnittelin; lilat silmäpussit ja hieman verestävät silmät. Enkä siis aikonut hommata krapulaa, vaan olen yksinkertaisesti tietoinen siitä että tämä oma "minäitseitseitse"- jouluhössötykseni aiheuttaa stresseineen ja valvomisineen pienen värikaaren kasvoilleni. Mutta siis, näin sellaista unta, että olin ensin synnyttämässä Diivan (Diiva oli syntyessään b- vauva) ja pääsin hänen kanssaan kotiin sen jälkeen kun oli sovittu synnytyspäivä parin viikon päähän Murinalle. Heille tuli siis unessani hieman isompi ikäero. Muistan, kun menimme unessa mieheni kanssa uudelleen synnärille, joka oli yläasteeni ja jossa yläastekaverini seikkailivat reppu selässä. Siellä oli sitten matikanluokasta tehty synnytyssali ja luokkakaverini kävivät jututtamassa minua. Muistan sanoneeni "tää on omalta osaltani viimeinen kerta kun synnytän, ihan varmasti". Note yourself: älä juo kahvia iltakuuden jälkeen, älä syö joulupipareita illalla ja hakkaa päätäsi seinään ennen nukkumista, että varmasti nukut syvää unta. Keskustele alitajuntasi kanssa siitä, ettei sitä ole olemassa aikavälillä 22-06.

Olin eilen ihan kuutamolla aamulla, kun mies ei lähtenytkään töihin. Vei hetken totutella ajatukseen, että voin rauhassa tehdä joitain asioita ilman, että tarvitsee miettiä lasten rytmiä. Sain siis heti aamusta keiteltyä kaksosille bataattia ja kesäkurpitsaa ja tehtyä joulupiparin pappapuolelleni. Uhma teki perinteiset ja nukahti päiväunille keinuunsa. Päätimme mieheni kanssa, että ennen päiväunien pois jättämistä kokeilemme auttaisiko hieman myöhemmin sänkyyn laittaminen. Mieheni ehdotti kymmentä, itse olen hieman niin ja näin asian kanssa, siinä on oma iltarauha mennyttä ja jos Uhma ei kuitenkaan heti rauhoitu, kello tikittää jo lähemmäs yhtätoista ennen unta. Päätimme kuitenkin, että koetamme pari kertaa, tuottaako tulosta. Jos ei, jää ne päiväunet pois.
Illalla sen sitten laitoin Uhmaa nukkumaan puoli kymmeneltä. Iltahyppääminen alkoi ja päätin koettaa perhetyöntekijämme neuvoa, että olisin myös makuuhuoneessa ja katkaisisin sängystä nousemisen heti alkuun. Uhma pysyi sängyssä, mutta huomasin, ettei uni ollut helposti saavutettavissa. Uhma kääntyili, kieri ja pyöri. Kerran kun jo luulin hänen rauhoittuneen, kuului vai "kitti" ja naamaani sohotettiin tyhjällä maitopullolla. Kävin täyttämässä sen ja Uhma alkoi juoda. Hyvin toimi. Heräsin ennen yhtätoista ja Uhmakin oli saavuttanut unen. En viitsinyt kysyä mieheltäni, oliko Uhma kenties hypännyt itse ollessani unimaassa. Alan kaartua päiväunettomuuden puoleen.

Joululahjatoiveeni on uudistunut. En halua imuria tai mitään muutakaan. En tahdo itselleni mitään. Toivon enemmän kuin mitään muuta, että kadonnut, 8- vuotias Arttu löytyisi ja pääsisi viettämään joulua perheensä luo. Että tällä tarinalla olisi onnellinen loppu ja pienen koululaisen vanhemmat saisivat elämänsä parhaan joululahjan, lapsensa kotiin. Olen säännöllisesti käynyt Ilta- Sanomien nettisivulla katsomassa, joko pieni lapsi on löytynyt. Kuulostaa hieman tekopyhältä, mutta niin se vain on. Omien lapsien myötä pystyy helpommin samaistumaan toisten vanhempien murheisiin. Tekisin kuolemaa, jos oma lapseni katoaisi enkä tietäisi missä on. Katkeaisin huolesta jos siskon- tai veljeni lapsista joku häviäisi. Mitään niin kamalaa ei toivo kenellekään ja tällainen murhe ja huoli saa kaikki myötätuntoni osakseen. Rakas joulupukki, hae Arttu kotiin. En itse tarvitse mitään, kunhan vain viaton ihmisenalku pääsee takaisin rakkaidensa pariin turvallisesti. Lopeta vanhempien huoli ja lapsen pelko.

Seuraavaksi täytyy jälleen käyttää hyödykseen google mapsia ja etsiä ajo- ohjeet yksityiseen sotaveteraani vanhainkotiin, sillä lähden Uhman kanssa tänään joulukierrokselle ja aiomme mennä yllättämään myös pappapuoleni. Sinne on matkaa, jonka vuoksi siellä ole tullut käytyä. Lisäksi kierrokseemme kuuluu mummut ja muut. Aion myös mennä hautausmaalle kynttiläkassin kanssa. Monta, liian monta hautaa tarvitsee kynttilän. Sytytän kynttilän myös erään pienen pojan haudalle. En tiedä, olenko aiemmin kertonut, mutta isäni haudalle vievän polun varrella on vanha kivi, jossa kerrotaan siinä lepäävän alle kolme kuukautta vanhan pojan. Kivi on kymmeniä vuosia vanha. Kukaan ei vie siihen mitään. Paikka on hoitamaton ja unohdettu. Olen jättänyt tässä reilun kolmen vuoden aikana siihen kukkasia ja muita samalla kun olen käynyt isäni haudalla. Ihan vain siksi, ettei kivi olisi niin surullisen ja yksinäisen näköinen. Kolme kuukautinen vauva tarvitsee kynttilän.

Niinpä siis tämäkin äidiksi kutsuttu ihminen "rauhoittuu" joulun viettoon. Palaan asiaan varmaan taas joulupäivänä taikka sitten viimeistään torstaina, enhän kauan malta pitää näppejäni näppäimistöstä erossa.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille. 

Olkoon joulu iloinen ja lämpöinen,
soikoon lasten laulu ja nauru iloinen.

Syrän, Syrän, Syrän