Kaikki aina kohkaavat maailmanrauhan puolesta, mutta itse kyllä olen sitä mieltä, että kotirauhaa tulee arvostaa enemmän. Ensinnäkin siksi, että se on mahdollista. Toiseksi siksi, että kun se ihana rauha, hiljaisuus ja seesteisyys laskeutuu, voit palkita ja kiittää siitä suurimmalti osin itseäsi. Kuten nyt. Uhma nukahti vartti sitten, Diiva kymmenen minuuttia ja sinnikkäin lapseni Murina vielä hieman taistelee untaan vastaan, mutta uskallanpa väittää, että viidessä minuutissa hänkin seikkailee unimaailmassa. Nyt on vain sen verran uusi juttu meneillään, että tämä natsimutsi siirsi kaksostenkin päiväunet sänkyyn. Diiva kohautti olkiaan ja nukahti, Murina valmistautuu maailmanloppuun. Syy päikkypaikan vaihtoon on natsimutsin logiikassa. Sitterissä ei ole täydellisessä makuuasennossa ja liikkumavaraa on vähemmän. Nuo kaksi kun alkavat olla hieman levotonta sorttia ja koko ajan tarvitsisi huitoa ja kääntyillä. Kunhan Murina on malttanut ummistaa silmänsä, kaadan itselleni kupin (ehkä kaksikin) kahvia ja "napostelen" (lue: kukaan ei ehdi edes niitä näkemään) pari suklaapatukkaa.
Aamulla en hirveästi omaa, rauhallista aikaani ehtinyt saamaan, sillä Murina hoksasi mahdollisuuden kahdenkeskiseen hetkeen äidin kanssa. Enpä laittanut sitä ollenkaan pahakseni, mitä enemmän olen lapsiani seurannut, sitä enemmän olen tullut siihen lopputulokseen, että Murina on se, joka eniten vaatii syliä ja viihdykettä. Etten kuitenkaan olisi liian puolueellinen, olen tyytyväinen siihen, että joinakin aamuina Diiva herää ennen muita ja iltaisin taas Uhma on lapsista ainoana hereillä viimeisen tunnin. Tasa- arvoa jo pienestä pitäen. Me ei olla kokoomus.
Ihme kyllä, rakkaat lapseni eivät ole keksineet mitään sen suurempia temppuja, joista nyt voisin kirjoittaa tunnelmallisen tarkasti. Hyvät maut tuntien en aio kovin tarkasti kertoa siitä, kuinka Uhman isompi hätä yllätti juuri kylvyn aikaan. Se täytyy tässä kuitenkin mainita, sillä aion säästää tekstit ja teettää niistä kolme kirjaa lasteni kasvaessa. Ihan vain, jotta voisin lahjoittaa jokaiselle oman kappaleen. Taidan tehdä sen heidän ollessa siinä 15- vuoden iässä. Henkinen ehkäisykapseli, joka muistuttaa, että nämä geenit sitten periytyvät. Alle viisikymppisenä en isoäidiksi aio.
Koska lapsistani riittää nyt vähemmän kerrottavaa, taidan omistaa seuraavat rivit eräälle erittäin hurmaavalle persoonalle, itselleni. Olen nimittäin tehnyt suurensuuria tulevaisuuden suunnitelmia. Täydellistä aikajanaa en ole ehtinyt tehdä, mutta sanoisinko että mukana on lähitulevaisuuden aikeita sekä hieman kauemmas ulottuvia. Tässä tärkeimpiä:
*Ylioppilaskirjoitukset. Kiitos ammattitutkintoni, en koko lukion oppimäärää joudu suorittamaan, vaan ne kurssit, jotka aion kirjoittaa, riittää. Syksyllä 2013 aion kirjoittaa ensimmäiset kolme ainetta, ainakin ruotsin ja siihen samaan yhteiskuntaopin ja psykologian. Keväälle 2014 sitten jää äidinkieli, englanti ja matematiikka. Voin sitten kesällä ylioppilasjuhlissani todeta "joo, parin vuoden sisään tuli synnytettyä kaksoset ja suoritettua kaksi tutkintoa". Ihan vain vaatimattomasti. Ja ihan vain saadakseni sanoa noin hienon lauseen aion todellakin suorittaa ylioppilastutkinnon kunnialla ja seuraavan puolentoista vuoden sisällä.
*Kirjoitan kirjan. Ehkä kaksi. Aiheita ainakin on kaksi, mutta aloitan itselleni tällä hetkellä läheisemmästä aiheesta ja pyrin saamaan sen kesään mennessä valmiiksi. Tiedä sitten, julkaistaanko sitä koskaan minään muuna kuin tulostettuna paperinippuna, mutta ihmisellä on oltava tavoitteita.
*Teen kotityötä, jonka aloittamiseen saan valmiudet todennäköisesti tänään. Kerron sitten tämän päivän jälkeen, mitä se tarkalleen ottaen on. Aloitan kuitenkin siksi, että saan ostettua joskus myös itselleni jotain. Kuten imurin (eipä sitä siis joululahjaksi tullut). Lapsilla on kaikkea, eläimillä on kaikkea ja jääkaappi on aina täynnä, joten palkitakseni itseäni jossain muussa kuin suklaan muodossa, on asialle tehtävä jotain. Suklaassa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta jos söisin sellaista aina sen ansaitessani, olisi arse entistä larsempi.
*Lapset. Kolme lasta. Kolme paskatykkiä. Kolme pissavaippaa. Kolme nälkäistä suuta. Kolme syliä kaipaavaa ihmisalkua, joihin saa upotettua rakkautta määrittelemättömän määrän. Ja jota saa vähintään yhtä paljon takaisin. Päätyöni on huolehtia näistä kolmesta pienestä tähtisilmästä/apinasta. Kun he nukkuvat tai leikkivät omiaan, ehdin toteuttaa palan milloin mitäkin suunnitelmaa. Vaihtoehtoisesti voin lukea Uhmalle iltasaduksi ruotsin kielioppia.
Paljon on suunnitelmia ja sitäkin enemmän tavoitteita ja itsepäisyyttä toteuttaa tuo kaikki. Aloin kyllä miettiä yhtäläisyyksiä itseni ja joulupukin välillä. Molemmilla täytyy olla jotain maagisia kykyjä voidakseen täyttää työnsä määräajassa. Itselläni on Berocca Boozt, mitäköhän oiva ukki käyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti