Aloitan siis linnan juhlista. Varoitus, että tämä saattaa olla hieman provosoiva mielipide, sillä on asioita, joissa olen hieman ääripäässä mielipiteideni kanssa, eikä niitä ihan noin muuteta. Eli herkkähipiäisten kannattaa hypätä tämän osuuden yli.
En ole koskaan aikuisiällä (siis iällä, henkisesti en koe olevani vielä aikuinen) katsonut linnan juhlia. Olen vakaasti pitänyt mielipiteen, kuinka tekopyhää se on, että ihmiset, jotka vuoden ympäri itkevät mediassa köyhien huonoja oloja, painelevat tuohon juhlaan puvussa, jolla kustantaisi monien köyhien kuukauden ruuat ja peräti ehkä asumisenkin. Sikäli en ole tietoisesti boikotoinut juhlia, en vain ole jaksanut katsoa tuntikaupalla kättelyjonoa ja ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä itsenäisyytemme kanssa.
Tänä vuonna kuitenkin ensimmäistä kertaa seurasin puolella silmällä näitä kimallebileitä, sillä olin kaverini luona, joka taas uskollisesti joka vuosi katsoo tämän ruljanssin. En ehkä ole enää niin kärkevä mielipiteeni kanssa, sillä paikalta löytyi sotaveteraaneja ja lottiakin, tänä vuonna oli myös panostettu ns. "tavallisiin ihmisiin". Mielenkiintoni hieman kohosi, mutta laski jälleen siinä vaiheessa kun presidenttiparin piti pitää kättelytauko ja tuli uutiset. Uutisissa kerrottiin päivän vähävaraisten itsenäisyyspäivän juhlasta. Oli soppajonoja ja nuo pippalot oli ulkona. Välikevennys raskaiden linnanjuhlien keskelle? Loihan se toki hienoa kontrastia kun näytettiin, että näin juhlivat rikkaat ja noin juhlivat ne vähäosaisemmat. Viimeksi mainituilla ei tainnut olla sitä kuuluisaa boolia. Seuraavana päivänä luettuani IS:n nettisivuja tippuivat myös Arhinmäen pisteet. Tyyppi, josta tähän saakka olen pitänyt, tippui listallani aika alas, kun luin hänen jättäneen vähävaraisten juhlan väliin ja illalla pyörähteli linnaan. Avustajansa sanoin Arhinmäki oli sairas ja lepäsi tietoisesti päivän päästäkseen illalla linnan juhliin, ettei hänen luultaisi boikotoivan Niinistöä. En tiedä muista, mutta omalta osaltani miinus oli pidempi kuin olisi ollut linnan juhlien jäädessä väliin.
Yksi illan viihdyttäjistä oli lehdistö. Katsoimme kaverin kanssa linnanjuhlia. Samuli Edelman teki vakavan mokan, jätti puolisonsa yksin kiiruhtaessaan saliin. Alle kymmenessä minuutissa tuo tapahtuma oli jo IS:n nettisivuilla. Hieman hitaammin se sinne tuli kuin se kamala asia, että Kike Elomaan hameen helmalle astuttiin. Noin tärkeät ja mullistavat asiat oli tärkeä päivittää sinne oitis. Yhdyn kaverini mielipiteeseen siitä, että linnan juhlien nykyinen tila on lehdistön syytä. Lehdistöhän on kautta aikojen arvioinut pukuja ja auta armias, jos jollakin raukalla on ollut sama puku päällä jo aiemmin. Kukaan kutsutuista ei halua joutua lehdistön häpeäpaaluun. Jotenkin siis ymmärrän paineet, jotka vieraiden niskaan kasautuvat.
Kaverini mielestä on hienoa, että Suomesta löytyy edes ripe tuollaista suuren maailman glamouria. Onhan se sikäli, mutta eipä siinä enää itsenäisyyttä juhlita, vaan Herrojen palkkojen nousua tai Suomen ulkoistamista maailmalle. Saimme kaverini kanssa aikaiseksi poliittisen väittelyn, joita rakastan, sillä mielipiteeni perustuvat vain mielipiteisiini ja vähemmän faktoihin. Aikani suollettuani näitä argumentteja kaverini huusi "sä oot ku Timo Soini", johon sitten kiljuin takaisin "ja ylpeä joka ikisestä leuastani". Väittely päättyi ilman voittajaa.
Tulikohan siinä tarpeeksi mielipidettä? Ja sen verran vielä, että kun joskus vielä se kutsu noihin jameihin ilmestyy meidänkin postilaatikkoon (en näe mitään syytä, miksi niin ei kävisi), silloin voin sanoa tietoisesti boikotoivani niitä. Näillä mielipiteillä ei astella sinne, tai tekopyhän kruunu loistaisi omankin pääni päällä. Sinänsä voisin piipahtaa hiukset kampaamatta ja suunnittelemani t-paita rikkinäisten collareiden päällä roikkuen. Kävisin siis ihan pikaisesti irvistämässä Kataiselle. Ihan nopeasti vain. Saisi lehdistö siitä sitten monta vuoden etikettivirhettä. Kutsua odotellessa.
Politiikasta vielä sen verran, että nyt kokoomusnuorten entinen varapuheenjohtaja Saul Schubak on saavuttanut suosioni. IS uutisoi, että tämä lapsilisälausunnoillaan epämiellyttävää julkisuutta saanut tyyppi on blogissaan maininnut, että "vähintään 95% kansanedustajista on haitaksi kansakunnalle". Hyvä Saul! Iso syrän sinulle ja pikku huomautus, että tuosta 95%:sta noin 94% ovat kannaltasi surullista kyllä juuri kokoomuslaisia. Mutta hienoa että myönnät sen. Olet tosi ihq ja minä tosi otettu.
Nyt on pakko kehua, että rakkaat pienet lapseni ovat olleet yllättävän sävyisiä kaksi viime päivää. Murinalta ja Diivalta on tullut vain sitä arkeen kuuluvaa nälkä- ja väsymysitkua, mutta ei mitään "ylimääräistä". Uhma on normaalisti kokeillut rajoja, mutta totellut aika hienosti. Hän on myös jälleen osoittanut, kuinka ihana isoveli on.
Edellisiltana olin olohuoneessa Diivan ja Murinan kanssa. Murina oli suosikkipaikassaan, lattialla vatsallaan ja Diiva sylissäni. Uhma tuli hakemaan minua huoneeseensa. Noustuani Diiva sylissä Uhma jäi katsomaan Murinaa jotenkin säälien. Tomerasti poika käveli pikkuveljensä luo ja alkoi ujuttaa käsiä Murinan vatsan alle, aikeet olivat siis ottaa Murinakin mukaan, ettei raukka jäisi ihan yksin. Oli surullista kieltää Uhmaa tuossa suloisessa yrityksessä, mutta kompromissina laskin Diivan veljensä viereen. Näin kukaan ei jäänyt yksin.
Uhma on myös kunnostautunut kotitöissä. Tyhjensin tiskikonetta ja normaaliin tapaansa Uhma saapui paikalle. Ensimmäiseksi hän nappasi kattilankansia koneesta. Luulin hänen ryöstävän ne leikkeihinsä, mutta niinpä vain erehdyin, kun katsoin alle kaksivuotiaan lapseni kiikuttavan kannet omalle paikalleen kaappiin. Samoin kävi mieheni eväsrasialle. Uhman napatessa mukin ja lasin käteensä nostin hänet keittiön tasolle oikean kaapin eteen. Muki meni mukihyllylle ja lasi lasihyllylle. Voi ylpeyttä. Uhma on viime päivinä toiminut myös vaippakuskina. Kaikki likavaipat hän kuljettaa roskiin, oli kyse sitten Diivan, Murinan tai omasta vaipasta. Roskiskaapin ovi lyödään äänekkäästi kiinni merkkinä siitä, että homma on toteutunut. Sen jälkeen täytyy taputtaa. Lapsityövoimaa? Ehkä hieman. Mutta niin kauan kun tuo kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen, aion ottaa kaiken hyödyn irti. Laskelmieni mukaan nuo hommat ei kiinnosta enää viiden vuoden kuluttua (tosin tuolloin tässä talossa ei kukaan enää käytä vaippaa, siis toivottavasti).
Diiva ja Murina ovat taas kokeneet uusia makuelämyksiä, suoraan purkista tällä kertaa. Edellisaamuna korkkasin persikkasoseen aamupuuron seuraksi. Luulin makuelämyksen olevan mieluisa, mutta molempien ensireaktio oli lähes samanlainen irvistys kuin puolukkaa kielelle laitaessa. Sen sijaan myöhemmin päivällä tarjoamani bataatti-kesäkurpitsasose upposi heille kuin hotshotti äidilleen. Eilen laitoin kuningatarsosetta puuroon, jonka seurauksena muutama paikka uniriepua myöten sai uuden sävytyksen. Mutta maistui kuitenkin, huomattavasti paremmin kuin persikka.
Olen ilmeisesti löytänyt oikeanlaisen päivämenun kun edellisyönä Murina ja Diiva ruokailivat vain yhden kerran. Siis yhden ainokaisen. Melkein kokonainen yö. Olin aamulla noustessani aivan sekaisin, siitä se jumitus sitten varmaan johtuikin.
Enkä nyt kehu ja hehkuta lapsiani sen takia, kun sain reklamaation valituksesta. Nyt vain on sattunut olemaan kaksi helpompaa päivää, mutta luotan siihen, että tämäkin otetaan takaisin jonkun päivän huutokonsertissa. Aivan satavarmasti. Mutta näiden voimalla nekin jaksaa. Eräässä jääkaapissa roikkuvassa kortissa lukee hieno teksti: "tuntuisivatko hienot päivät niin hyviltä, jos huonoja ei olisi välissä?" Asian ydin on juuri tuossa tekstissä.
Tänään ähden ihan oikeasti yksin, ilman lapsia kotipaikkakunnalleni. Syy tähän on surullinen, menen ystäväni pikkusiskon hautajaisiin. Hautajaisten jälkeen aion kyllä hieman sukuloida ja ottaa omaa aikaa, sillä en usko olevani liikenteessä yksin taas seuraavaan pariin vuoteen. Saa miehenikin pienen maun siitä, millaista täällä päivät keskenään lasten kanssa on. Enkä aio ottaa valituksia vastaan.
Lupasin valittaakin jostain, mutta nyt en vain keksi mitään. Muodon vuoksi voisin sanoa, että imuroin eilen ja se imuri kyllä on totaalisen paska. Kaverini vitsiä lainaten, Uhman leikkipölynimurikin, josta oli letku poikki, imee paremmin kuin tuo niinkutsuttu imurinraato eteisessä. Joku päivä siitäkin on letku poikki. Ja sen jälkeen ostan itselleni parhaimman joululahjan koskaan. Noin. Tulipa se valituskin, kun oikein haki. Kiitos ja rauhallista lauantaiaamua. Syrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti