No minä tietysti, mutta myös se kauan odotettu, kaivattu ja haluttu joulukuu!!!!Peräti kahteen päivään en ole kirjoittanut, eilen aamulla nukuin pitkään ja edellisaamuna lapset heräsivät aikaisin, siinä sitä taukoa jo olikin.
Edellisaamu oli ihana. Jokainen varmaan tietää sen vanhan kliseisen kohdan sarjiksista tai elokuvista, kun joku reppana on hylätty autiomaahan ja siellä se vaeltaa etsien vettä. Lopulta kilometrien vaelluksen jälkeen tämä näkee keitaan, joko todellisen ja kangastuksen, jolloin alkaa juoksu kohti pelastusta huutaen samalla "vettä, vettä". Edellisaamuna itselläni oli vahva halu tehdä asiasta oma variaatio. Juosta supersankariaamutakki hulmuten takapihallemme kädet ilmassa ja huutaen "lunta, lunta". Niin kaunista, ihanaa, täydellistä lunta. Pienestä puhurista ja jostain kivunneesta järjenhivenestä johtuen jätin sen kuitenkin tekemättä ja tyydyin vain katselemaan lumihiutaleiden tanssia. Tuulesta johtuen menossa oli kunnon discoversio. Ihanaa.
Koska ulkona alettiin valmistautua alkavaan joulukuuhun, päätin tehdä sisällä oman osani. Ensimmäistä kertaa koskaan tein ihan itse piparkakkutaikinan. Taikinan valmistuessa leivoin ensimmäiset joulutortut. Uhma tietenkin osallistui jokaiseen operaatioon. Torttujen leivontavaiheessa hänen ilokseen muodostui kun dippasin hänen tuttiaan luumuhilloon ja annoin takaisin. Voi lapsen onnea.
Eilen, kun viimein alkoi joulukuu, alkoi myös piparitalkoot. Kun olin hetken kiusannut lapsiani joulufiilikselläni, kuten pukenut Diivan poropukuun, aloitin sydän-possu-ja kuusenmuottien kanssa. Sydänmuotin muodosta saattoi hieman päätellä, että Uhma oli sitä aiemmin käyttänyt. Oho. Leivoin muutaman pellillisen ja jätin osan taikinasta odottamaan piparkakkutalon piirustuksia. Saas kahtoo, mitä siitäkin tulee. Aion nimittäin itse piirtää kaavat siihen, eli kyseessä taitaa olla Pisan kalteva torni tai Winchesterin kartano (http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/karmeimmat-kummitustalot-winchesterin-mysteeri/2010/08/1168638, kannattaa vilkaista, itse olin ihan myyty tämän legendan kanssa). Teen kaavat tänään, kunhan olen kotiutunut Diivan ja Uhman kanssa sukulaisteni luota. Huomenna sitten jälleen leivotaan, kuten varmasti lähes joka päivä koko joulukuun ajan. Talomme tunnistaa siitä tummasta savupilvestä, joka lähtee uunista ja meikäläisen hermoista, sekä epämääräisistä kirosanojen tulvasta.
Olin hieman helisemässä Diivan ja Murinan kanssa perjantai- iltana ja lauantaiaamuna. Molemmat huusivat, mikään ei ollut hyvin eikä mikään kelvannut. Saanen siis painottaa, että kyse oli kaksosista eikä heidän äidistään, kuten yleensä. Aloin pikkuhiljaa turhautua ja tuntea huonon äidin painon selässäni, kun tuntui etten pystynyt antamaan lapsilleni sitä mitä he kaipasivat. Millä olisin antanut, kun en tiennyt, mitä se oli. Haasteellisemmaksi homman teki vielä se, että mieheni oli roudauskeikalla perjantaiaamusta lauantai- iltaan, eli sain itsekseni täällä miettiä ongelmanratkaisua. Eilinen aamukin alkoi hyvin ja naureskellen, mutta sitten se huuto alkoi. Ei koko ajan, mutta noin kolmen minuutin välein. He nukahtivatkin, mutta heräsivät alle viiden minuutin. Loppujen lopuksi teki mieli huutaa kilpaa heidän kanssaan, jollet voi voittaa vihollistasi, liity häneen (enkä tarkoita nyt lapsia vaan huutoa). Lopulta aloin kuunnella heidän huutoa uudella korvalla ja jälleen uudella pihatauolla sain ajatuksen, mistä oli kyse. Rakkailla pienokaisillani oli kuuma. Oitis sukkahousut pois jalasta molemmilta. Ja katso, jälleen oli kaksi hyväntuulista lasta, Uhman kun laski mukaan niin kolme. Wuhuu, hyvä äiti jylläsi taas!!!
Huomenna kun mieheni on tullut töistä, menen "pikkupikkupikku"joulukoristeostoksille. Takapihalle valot, etupihalle parit ja sitten niitä ihania punaisia pahvitonttuja pitkin kämpän seiniä. Täytyykin sitten itse muistaa pukeutua punaiseen, että seinille hyppiessäni sulaudun joukkoon. Jonkun sortin kranssi etuoveen, kun omakotitalossa se taitaa olla luvallinen. Sitten niitä jouluköynnöksiä vähän joka paikkaan kiusakseni, ihan vain että jos tulee hinku hirttää itsensä, on siihen mahdollisuus, mutta ei niin kestävä että onnistuisi. Ja ja ja... Innostuksissani keksin vielä vaikka mitä. Hyvästi eläkesäästöt, ne menee nyt tähän yhteen jouluun. Hullu jouluakka on irti, eikä sitä saa enää kiinni. Odottakaa vaan, että se pääsee joululahjaostoksille. Lumekasta (onko se sana?) aamua, ihanaa ensimmäistä adventtia. Iiiiiso syrän kaikille, palaan taas huomen aamulla kertomaan, niin mitä? En oikein itsekään tiedä vielä, mutta aivan varmasti tarinaa löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti