Tammikuu

Se on nyt vuoden ensimmäinen päivä. Ja aika ensimmäisiä tuntejakin, itse asiassa. Jotkut vasta hiippailevat jatkoilta kotiin ja toiset ottavat ensimmäisen buranan. Sitten olen minä, jo tunnin hereillä ollut. Puolet siitä tunnista meni tosin Uhman rauhoittamiseen. Humalainen mieheni kuorsasi sängyssä sen verran kovaa, että se pääsi pienen ihmisen unen läpi. Kuorsauksen voimakkuudesta kertoo ehkä se, että yöllä kahdentoista aikaan, jolloin itse heräsin maailmanlopun enteisiin rakettien räiskyessä joka puolella, Uhma nukkui autuasta unta. Oikeasti, kuulosti siltä, että joka puolella ulkona räiskittiin ja hämmästelinkin kaikkien kolmen lapseni unenlahjoja samalla kun siirsin lähes laittomalla määrällä herkkuja turvottamaani kroppaa sohvalta sänkyyn.
Uhma siis yritti kovin nousta puoli viisi, mutta näppäränä äitinä nappasin pojan, otin hänelle maitopullon ja kannoin omalle patjalleni, jossa silittelin häntä kunnes maito oli juotu ja uni tullut takaisin. Nyt oikeastaan odotan jännityksellä, miten kolmen sisaruksen nukkuminen samassa huoneessa sujuu. Diiva on pari kertaa itkenyt hävitettyään tuttinsa, mutta siihen ei Uhma ainakaan ole reagoinut.

Mitä viime vuosi piti sisällään? Ainakin yhden elämäni hienoimmista hetkistä, kaksosten syntymän. Ei se koko ajan tunnu niin hienolta eikä sitä aina hehkuta, mutta kun oikein pysähtyy ajattelemaan, niin todellinen onni on osunut juuri kohdalleni. Edes yhden lapsen saanti ei ole itsestään selvyys, saatika kahden. Tuntuu omituiselta katsoa noita kahta pikku tuhisijaa ja miettiä, että ne molemmat on olleet samaan aikaan vatsassani.
Vuonna 2012 sain myös seurata Uhman hurjaa kehitystä. Ensimmäisenä vuotena sain seurata motoriikan kehitystä, mutta nyt toinen vuosi on kulunut siinä, miten on voinut huomata pienen ihmisen ajatustyön kehittymistä! En sitten ole ollenkaan varma, mistä moiset geenit tulee, mutta on ollut aivan upeaa nähdä lapsen ajattelevan, hoksaavan, toimivan ja onnistuvan. On ollut ihana nähdä, miten kauniisti Uhma on suhtautunut pikkusisaruksiinsa ilman mustasukkaisuusdilemmoja. Katsoessani Uhman tekevän jotain, kuten vievän lattialta löytyneen roskan roskiin tai antavan suukon Diivalle tai Murinalle, tunnen pakahtuvani ylpeydestä. Tuo, kohta kaksivuotias lapsi on käytöksineen MINUN (ja ihan hiukan myös mieheni) kasvatuksen tulosta. Olen ollut mukana vaikuttamassa lapseni kehitykseen. Monien epäonnistumisen olotilojenkin jälkeen voin kuitenkin myöntää olevani melko ylpeä.
Olen myös itse kasvanut ja kehittynyt viimeisen vuoden aikana, ehkä enemmän kuin aikoihin. Olen oppinut entistä paremmin ottamaan vastuun teoistani ja ajattelemaan asioita myös pitkällä tähtäimellä. Tätä kehitystä on hyvä jatkaa. Jatketaan sitä vaikka muutamalla uudenvuodenlupauksella ja katsotaan, miten pitkälle ne tällä kertaa kantavat.

- Se ikuinen, varmaan suurimman suosion lupausten keskuudessa saavuttanut laihdutusprojekti. Aion katsoa tarkkaan, tai ainakin tarkemmin, mitä suuhuni laitan. Ensimmäisen päivän kunniaksi kävin pitkästä aikaa puntarilla ja voi hallelujaa, kuinka kovan onnistumisenhalun se antoikaan tämän lupauksen suhteen. Typerä vaaka. Hyvästi suklaa. Nyt sattuu.
- Jos alkaisin vieläkin tarkemmin katsomaan kauppakuitteja ja pihistämään sieltä mistä on mahdollista. Tämä tietenkin tarkoittaa omia menojani, sillä lasten elämänlaadusta tai jääkaapin sisällöstä en aio tinkiä. Mutta myös tuotemerkkejä kannattaa katsoa. Viimeiset kolmisen kuukautta olen ostanut vallan Pirkka- maitoa eikä se ole yhtään huonompaa kuin kalliimpi versio tavarasta, jota kuitenkin sama eläin tuottaa. Olen myös pettynyt Valion maitopurkkeihin, Pirkassa on paljon suloisemmat lehmät.
- Tänään illalla sitten alkaa se lukion työstäminen kunnolla. Aivot toimintaan ja helpot hetket pois. Jotta pääsisi tavoitteisiin, täytyy tinkiä mukavuusalueista.
- Ja muutenkin olen parempi ihminen, keksin syöpälääkkeen, lopetan alkoholin käytön, en juoruile, en kiroile, en huuda enkä menetä hermojani. Muahahaaa. Ihana tammikuun ensimmäinen, joka avaa tulevaisuuden joka vuosi uudelleen. Itsensä huijaaminen ja maailmanparantaminen on tammikuun kantava voima. Jospa ottaisin vain tavoitteeksi päästä kunnialla syntymäpäivääni, jolloin olen elänyt neljännesvuosisadan?

No, joka tapauksessa. On hienoa luvata hyviä asioita ja nähdä itsensä parempana ihmisenä vuoden loppuun mennessä. Yleensä jo maaliskuun alkaessa sulattaa talven lumia, on osa lupauksistakin sulanut ja valunut viemäriin. Vuosi on aavistuksen liian pitkä aika yrittää pitää kaikki hienot ajatukset päässä ottaen huomioon ihmisen elämän muuttujat. Tällä hetkellä arvostaisin paljon hieman suurempaa pankkitiliä, ettei tarvitsisi koko ajan stressata. Olisin tyytyväinen, jos oikeasti saisin tiputettua painoani. Huhtikuussa voikin jo olla, että olen murtanut käteni ja unohdan rahan ja painoni ja toivoisin vain käden olevan kunnossa.

Siispä. Oikein hienoa vuoden 2013 ensimmäistä päivää jokaiselle. Toivottavasti kukaan ei ole ampunut silmiään tai sormiaan itseltään tai toiselta. Krapula nyt varmasti joka toiselta löytyy, mutta se on peruselementti itseään parempien lupausten tekoon.
Syrän kaikille. Burana toisille. Berocca Boozt niille, jotka sen ansaitsee. Syrän.