Oikeasti, voisi sanoa, etten oo nukkunut viime yönä. Zisus mitä unia ja uneksijana allekirjoittanut, merkki siitä että nyt se korvienväli on tosissaan tehnyt jonkun ylimääräisen pyöräytyksen.
Ensimmäisessä (tai viidennessä, sadannessa tai satakolmannessatoista) unessa seikkailin jossain vanhassa talossa etsien merkkiä isäni läsnäolosta (isäni kuolemasta tulee nyt tiistaina neljä vuotta). Samalla etsin äitiäni, joka siis elää. Talossa oli monta kerrosta ja olin vanhanaikaisen kellarin sementtisissä rappusissa, joissa ei ollut valaistusta. Heitin suosikkikahvimukini (äitiä vähän väsyttää- tekstillä varustettu, älkää kysykö miksi tuo muki oli mukana, kenties siksi että juon näemmä unissanikin kahvia. Näillä unilla on kaiketi pakko.) alimmalle askelmalle, josta se kimposi sementtiseen kattoon ja tuolta rysähti takaisin alas. Mutta unessa se ei mennyt rikki ja olin aivan varma, ettei isäni ollut antanut tuon mukin hajota. Nyt hereillä ollessa mietin, että tuo on merkki siitä, että äitiä tulee vastaisuudessakin väsyttämään. Hetken seikkailtuani löysin äitini nukkumasta joidenkin rappusten yläpäästä. Talo muuttui kotitalokseni ja olin taluttamassa äitiä sisään ja soittamassa ambulanssia hänelle varmuuden vuoksi. Kahvimuki toisessa kädessä. Uni päättyi, tai sitten siirryin seuraavaan. Kahvikuppi jäi tuohon uneen.
Seuraavassa muistamassani unessa olin sukulaiseni talon toisessa kerroksessa. Tuossa unessa sukulaiseni eivät asuneet tuossa talossa, vaan ulkomaalainen perhe, joka oli murhattu. Murjaaha oli edelleen talossa ja itse puin tyytyväisenä vaatteita päälleni suihkun jälkeen. Kunnes murhaaja tuli yläkertaan. Tuolloin juoksin kattotasanteen ovelle, josta hyppäsin terassin katolle ja terassin katolta maahan. Kuin ninja, ilman kompurointia, ilman venähdyksiä ja ketterästi kuin pieni fretti. Ihan toista kuin tosielämässä totuttu pullero jalkapainot nilkoissa heilumassa. No, tuolla ulkona sitten oli tietysti vahteja joista sain yhden kimppuuni. Se yritti heitellä pakenevaa uniminääni käsikranaateilla, mutta osuikin itseensä koko ajan. Juoksin naapurin hallien taakse piiloon kun tuo vahti otti pyssyn esille. Tein todella fiksun näköistä siksakkia, ettei osuisi. Tuolloin heräsin. Kiitos Diivalle, jolla oli nälkä.
Yksi uni on muistoilta lyhyt, mutta omituinen. Oltiin kaverin kanssa lähdössä lappiin liftaten. Kauheella kiireellä valmistin suurtalouskeittiömäisessä huoneessa kalapuikkoja, perunaa ja kananmunavalkokastiketta niin, ettei miehelleni tulisi nälkä reissumme aikana. Jossain vaiheessa mieheni soitti, ettei tarvitse kokata, hän elää kebabin kanssa tuon pikkumatkamme ajan. Seuraavaksi mieheni soitti, etten voikaan lähteä kun lapsille tuli vesirokko. Jätin perunat levylle, kalapuikot pannulle ja lähdin kotiin.
Myös sitä seuraava uni oli lyhyt, mutta sitäkin pelottavampi. Olin oman auton kanssa liikenteessä vanhalla kotipaikkakunnallani, jossa aioin pysähtyä syrjäisellä huoltoasemalla tankkaamaan. Pujottelin isompien rekkojen läpi ja päätin mennä sisältä ostamaan merkkareita, jotka ovat taas tulossa kauppoihin ensi kuun alussa. Käännyin ovelta takaisin autolle kun huomasin, että tuo takapajuinen, pieni huoltamo oli täynnä entisiä seurustelukumppaneita ja ihastuksia ja säätöjä, joista ei koskaan tullut mitään (ja ei, kyseessä ei ole monen sadan ihmisen joukko, vaan noin parinkymmenen, joista yli puolet on ollut yläasteen ihastumisia ja kaukaa tuijotteluita, kyseessä siis neljän pöydän huoltamo, joka on helppo saada täyteen). Poistuin ja lähdin kotimatkalle ja koko kotimatkan ajoin tyhjällä tankilla, mutta auto kulki silti.
Viimeinen uni, joka jäi mieleeni ja josta heräsin Murinan ähinään, oli jälleen rikollispainotteinen. Olin vanhassa koulussamme risteilyllä (joo, kelluva koulu) ja ruokasalissa oli buffettiaika. Olin rehtorin (joka oli täykkäreistä poliisi, joka viimeisissä jaksoissa yritti saada Breen vankilaan, se pulska ja kalju) kanssa vessassa suunnittelemassa, miten saisimme yhden huumediilerin kiinni. Menin ruokasaliin normaalisti tietäen, että se diileri tarkkailisi koko salia ja että rehtorin tarkoitus oli valmistaa tuolle diilerille lihapullataikina, jonka joukkoon olisi survottu kilo jotain huumausainetta. Aikani oltuani salissa menin vessaan pissalle, jolloin oveen koputettiin ja vanha yläasteaikainen, miespuolinen kaveri tuli koputtamaan, että nyt tarttis maistaa näitä lihapullia. Ilmoitin olevani housut kintuissa, jolloin kaiffari pyöritti vessan oven ali yhden lihapullan ja pyysi maistamaan. Maistoin ja totesin kyseessä olevan hyvin onnistunut erä. Tuolloin Murinalle tuli nälkä.
Joko ymmärrätte, miksi äiti on vähän väsynyt tänä aamuna? Ei vanha jaksa näin mielenkiintoisia unia. Jos päivät touhuan, ihan kuin öisin kiinnostaisi juoksennella karkuun pyssyjä ja murhaajia. Jos tuossa huumelihapullassa sattui olemaan jotain piristävää mukana, niin mikä ettei, mutta eipä kyllä tunnu siltä. Hassuinta on, etten ole ajatellut mitään noiden unien paikkaa, henkilöä tai muutakaan aihetta niin, että ne tulisi siitä. Isää totta kai olen miettinyt ja suunnitellut vieväni kynttilän hänelle sunnuntaina, mutta en enempää. Pitänee kai todeta, että minä ja mielikuvitukseni, maailman onnistunein ja pelottavin yhdistelmä.
Näiden unien kirjoitteluun menikin jo sen verran aikaa, etten enempää sitten tällä enää kirjoittele. Tai täytyy kyllä hiukan hehkuttaa, tänään, siis vihdoinkin tänään, menen ostamaan ne syöttötuolit meidän kaksikolle. Olen niistä niin innoissani ja onnessani, tiedä sitten miksi. Onko se hyvän äidin merkki, kun lapset saa jotain, olen jo tyytyväinen, enkä itse tarvitse mitään(imuria ei enää lasketa, kun se kököttää tuolla nurkassa. Ai niin, sen verran hyvä imuri on että myös mieheni käytti sitä eilen, ihan vapaaehtoisesti ja pyytämättä. Hiukan mustis olin Irmasta, mutta päätin, että kai mieheni on kerran oikeutettu koettamaan, miten kunnon imuri toimii. Tulevaisuudessa voin sitten jo tapella imurointioikeuteni puolesta)? Taidan hiukan käynnistellä innokkuusmoottoria ja selailla vielä kahden lastentarvikeliikkeen valikoimia, että osaan ensimmäisellä mennä oikeaan paikkaan.
Syrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti