Maailmanloppu! Kuolema! Näkyvä seinä, joka litistää! Käsi joka lyö!
Niin että mitäkö tapahtui? Täydelliset Naiset loppuivat. Eilen lasten päiväuniaikaan katsoin sen viimeisen tuotantokauden viimeisen jakson. Ensin itkin koskettavia kohtauksia. Sitten itkin tyhjyyttä, jonka jakson loppuminen jätti elämääni. Sitten kävin tupakalla ja totesin, että eeeehkä nyt joku sarja on hieman vain vienyt mukanaan. Samalla tajusin, että jippijei, nyt on aikaa moneen muuhunkin, kun aina mahdollisuuden tullen ei laita Täykkäreitä pyörimään. Tumppasin tupakan, pyyhin kyyneleet ja menin sisälle suunnitellen innoissani, mitä järkevää sitä sitten tekisi omalla ajalla. Vartin kuluttua tuijotin toista kissaani, sitä läskimpää, ja mietin, oppisiko se kuukaudessa istumaan, makaamaan ja antamaan tassua käskystä.
Olen vakavasti harkinnut, josko antaisin Uhmalle valtuudet syöttää Diivaa. Ihan vain siksi, että päästäisiin vähemmällä sotkulla. Likka pönkää itseään koko ajan istumaan, joskus jopa ylietukenoon saadakseen paremman otteen sukastaan, jonka voi sitten irroittaa ja tunkea suuhunsa soseen kera. Lusikan nähdessään hän välillä vetää huulet sisäänpäin, joka viidennellä kerralla hän muistaa, että nälkä lähteekin syömällä ja jopa avaa sen suun. Noin joka kolmas kerta noista joka viidennestä, kun luulen saavani täyden lusikallisen suuhun, hän päättääkin ottaa uuden etukenon, heilauttaa päätään johonkin suuntaan, jolloin ruokaa on silmässä, nenässä ja korvassa. Mahtaisiko joku talouspaperitehdas alkaa sponsoriksemme, jos lähetän riittävästi kuvia äidistä ja tyttärestä, jotka näyttävät tulleen sosetehtaan tuotannon läpi? Huomenna menen katsomaan, josko saisin jostain mukaani kaksi syöttötuolia. Jos se helpottaisi tätä neidin ruokailua? Olen tosin keksinyt, miten saada mahat lapsillani oikeasti täyteen. Muuten en niin suurta stressiä ottaisikaan, mutta kun Diiva liikkuu koko ajan, siis aivan koko ajan, tarvitsee hänen saada ravintoa hieman enemmän, ettei paino tipu. Varsinaisen aterian jälkeen olen alkanut antamaan jälkiruuaksi maissinaksuja. Ne uppoavat oikein toden teolla, jo pelkkä pussin näkeminen kirkastaa molempien silmät ja saa kädet huitomaan ilmaa innoissaan. Eli ovat kuin äitinsä karkkihyllyllä. Eilen illalla molemmat söivät puuron jälkeen viisi naksua. Ja vielä ennen nukahtamista meni molemmille sata milliä maitoa. Ilmankos Diiva söi yöllä vain kerran ja Murina kaksi.
Syöttötuoleista sen verran, että suunnittelin aluksi ostavani ihan normaalit perustuolit. Kunnes mieleeni muistui (siskoni muistutti) kotipaikkakunnallani sattunut tradegia. Tuttavani pienet kaksostytöt olivat olleet molemmat omissa syöttötuoleissaan ruokailemassa ja toinen oli onnistunut potkaisemaan itsensä tuolin kanssa nurin. Tuolta onnettomalta lapselta oli haljennut kallo. Tänä päivänä hän voi hyvin eikä mitään jälkiä ole jäänyt, mutta isänsä kertoi tuon jälkeen tehneensä molemmista tuoleista kokon pihalleen ja ostaneensa tilalle pöytään kiinnitettävät istuimet. Taidan olla yhtä viisas jo valmiiksi. Koska, olen itse tällainen pää pilvissä kulkija niin, etten luota itseeni ja vahtikykyyni kahden syöttötuolin kanssa. Jos kaksi lasta sählää syöttötuoleissa ja parhaimmassa tapauksessa vielä Uhma leikkii ympärillä, ei vaadi kovin montaa sekuntia lapselle, että ehtii tekemään tuon kaatavan potkun. Muistan Uhmankin taannoin syöttötuolissa potkineen pöydänreunaa ja pitäneeni jalkaa aina niin, ettei tuoli kaatuisi. Mutta, nyt on tosiaan kaksi. Plus yksi, joka tekee syöksysukelluksia koiran vesikuppiin. Kerrankin olen etukäteisfiksu ja ennaltaehkäisen yhden vaarapaikan.
Koin eilen suuren ylpeydenhetken Uhman kanssa taas eilen. Ja ei, kyseessä ei ollut se kerta, kun hän seisoi koiran vesikupissa. Vaan myöhemmin illalla, kun tomera pikkumies kantoi yhden lelukoppansa olohuoneeseen ja tyhjensi sen keskelle lattiaa. Tuossa kopassa oli autoja. Ensin hän huristi niitä ympäri olkkaria päästellen autoääniä. Sitten hän rakensi niistä tarkan, puolikuun muotoisen jonon. Kun hän kyllästyi, hän keräsi autot koppaan takaisin. Siis keräsi autot koppaan takaisin. Keräsi lelunsa, jotka oli levittänytkin. Rakas, täydellinen Uhma. Tiesin, että esimerkkiä näyttämällä hän hoksaisi, että siisteyshullu äiti toivoo juuri tuota. Uhman lattia on nimittäin ollut jo viikon näkyvissä, joka ilta olen kerännyt hänen lelut lattialta ja toitottanut, että kun niillä ei enää leikitä, ne kerätään. Ylpeä? Joo!
Ai niin, Diiva otti eilen näppärästi konttausasennon. Se tuli yhtäkkiä ja yllättäin, monen monituista kertaa. Siihen saakka kunnes hain puhelimen kuvatakseni tuon asennon. Sen jälkeen neiti vain räpiköi mahallaan kädet ja jalat ilmassa. Päätin, etten vie kameraa pois ennen kuin olen kuvan saanut. Ja tulihan se. Uskaltaisin väittää, että tuosta menosta päätellen ei mene viikkoa kauempaa, kunnes Diiva jo konttaa. Veljensä Murinakin hakee konttausasentoa, mutta rauhallisemmin. Diivan on paljon helpompi liikkua ja heilua siroutensa ja pienuutensa ansiosta. Murina, jolla on miehistä massaa, joutuu hieman enemmän tekemään töitä. Ja Murina, jolla ei ole kiire minnekään, viihtyy paljon paremmin lattialla, sylissä tai sitterissä, eli on asteittain helpompi kuin heikkohermoinen siskonsa, joka haluaa liikkeelle, pystyyn ja juoksemaan nyt heti.
Tulen olemaan pulassa parin kuukauden sisällä, mutta nou hätä. Olen tehnyt jo hienoja suunnitelmia, johon liittyy kasa turvaportteja. Siis tosi iso kasa. Nyt lienee oikea hetki alkaa metsästämään turvaporttisponsoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti