Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Periaatteiden tarkistelua

Silloin kun ei ole omia lapsia, on todella helppo jakaa neuvoja ja antaa mielipiteitä. Lapsettomana on mukava katsoa marketissa uhmaikäisen taistelua ja naureskella, että oma lapsi ei tule milloinkaan järjestämään kohtauksia, koska hänet kasvatetaan. Kaverin tuskaillessa lapsen nukkumista voi hymähtää mielessään, että itse ei ainakaan toimi noin. Kylässä jonkun taaperon ottaessa jo viidettä voileipäkeksiä päättää, että itse antaa lapselle kunnon ruokaa niin, ettei lapsi elä välipaloilla. Aika, jolloin ei omia lapsia ole, on ihanan helppoa ja koskettavan suloisten pilvilinnojen rakentamista siitä, kuinka opettaa lastaan potalle heti kun hän oppii istumaan. Varmuus siitä, että jaksaa olla maailman paras äiti myös muiden silmissä on käsinkosketeltavaa. Ja sitten. Voi todellisuus, minkä se tekee.

On totta, että yhden lapsen kanssa on helpompi aloittaa monta projektia pottailusta alkaen. Siinä vaiheessa, kun lapsia onkin yksi tai kaksi, miksei jopa kolme lisää, tulee hommasta hieman haastavampaa. Ainakin jos on pieni ikäero. Muistan kyllä, kuinka täälläkin hehkutin, että nyt alkaa pottaharjoittelut ja vaipattomuus. Totuus vain sattuu olemaan tarua ihmeellisempää, kun toinen juoksee ilman vaippaa juuri kun toinen kaksosista vaatii maitoa. Sinä aikana kun syöttää vauvaa, ehtii vaipaton pieni ihminen tekemään tarpeensa jo jonnekin. Silloin ei ehdi heti ohjeistamaan tätä, mitä tulee tehdä.
Vannoin aina, että en nukuta lasta, vaan saa nukahtaa itse. Kaksosten kohdalla se sikäli toimii, unimaidon he saavat sänkyyn ja sinne jäävät. Kunhan motoriikka toimii niin, että itse pystyy pitämään pulloa, saavat he itse juoda sen. Uhman kanssa tuo nukahtaminen taas vaatii jo enemmän. Päiväunille saanti on taktiikkalaji, yöunet löytyy onneksi hieman helpommin. Syynä on kuitenkin laidaton sänky ja ylienerginen lapsi. Eilen Uhman päiväunet alkoivat vasta kolmelta. Mikään ei toiminut. Olin taipunut jo U:n, S:n ja koettanut jopa R:n muotoa, mutta siinäkään vaiheessa ei jo todella väsynyt lapsi malttanut rauhoittua. Ärsyynnyin epätoivostani muistaen hienot suunnitelmat, joita rakentelin ennen Uhmaa, mutta päätin luovuttaa ja kokeilin vielä eri taipumismuotoja. Lopulta Uhma nukahti. Siinä vaiheessa olin kiitollinen maailmankaikkeudelle ja myös itselleni, kun olin jaksanut vetää homman loppuun.
Entäs sitten ruokailut? Kaksosten kanssa on helppoa. Tällä hetkellä heidät on helppo totuttaa asioihin, jonka mukaan toimitaan. He syövät sosetta ja puuroa kun sitä tarjotaan ja juovat maitoa välissä. Johtuen siitä, että he ovat vielä niin pieniä, että oma tahto ei ole vielä nostanut päätään. Uhma taas on tietoinen itsestään ja haluistaan. Jos hän päättää ruoka- aikaan, ettei tykkää ruuasta, ettei ole nälkä, ettei maistu, ettei halua, eikä edelleenkään syö yrityksistäni huolimatta, olen tunnin kuluttua tyytyväinen, jos hänelle maistuu edes kylmä nakki tai voileipäkeksi. Ei lapsi varmasti nälkään kuole, mutta niin tomeran liikkujan täytyy saada ruokaa. Ennen äitiyttä olisin varmasti sanonut, että lapsi istuu ruokapöydässä kunnes lautanen on tyhjä, tai jos kunnon ruoka ei maistu, niin saa olla muutenkin ilman. Enää en ajattele näin. En halua pakottaa lasta syömään väkisin, koska silloin hän saattaa oppia vihaamaan koko ruokailutilannetta. Kunhan syö vapaaehtoisesti jotain, joka edes vähän täyttää mahaa, olen tyytyväinen. Ei iske kauhu jotain arkista asiaa kohtaan. Vahvat omat ehdot, joiden laitoja on madallettu lapsen ehdoilla, niin ehkä lopputulos onnistuu. Luistan mieluusti noista pienemmistä asioista, kunhan lapsestani muuten kasvaa vastuuntuntoinen, tasapainoinen ja sympatiakykyinen ihminen. En jaksa stressata sitä, että yksi lämmin ruoka korvattiin leivänpuolikkaalla, jos tulevaisuudessa lapseni ei rääkkää eläimiä, varasta muilta, kiusaa toisia tai sylje vanhusten päälle. Siinä kohtaa ei yksi ruokailu paina. En itke sitä, että iltaisin lapsen saa rauhoittaa uneen, jos teini- iässä hän palaa ehjänä, lähes puhtaalla omatunnolla kotiin ja menee itse nukkumaan. Kun joskus saan katsoa kolmikkoani ylpeänä siitä, ettei välissämme ole kaltereita, en varmasti sure näitä lapsuusajan aitoja, jotka rikoin.
Nih. Lapsettomat voi elää siinä pumpulimaailmassa, jossa itsekin jaoin hienoja vinkkejä ja loistavia kasvatusmenetelmiä puistellen päätäni yhdelle jos toisellekin äidille. Vielä Uhman ollessa pienempi uskoin pystyväni hänen kanssaan vaikka mihin ennen kaksivuotissynttäreitä. Kaksosten synnyttyä rimani hiukan laski. Mutta en huoli siitä. Lasten onnellisuudella mitataan äitiyttä, ei saavutuksilla.

Nyt voin olla ylpeä itsestäni, kun sain työstettyä noinkin syvällisen tekstin. Ja kaikki lähti vain siitä, miten eilen illalla nauroin räkäistä naurua itselleni muistellessani hienoja suunnitelmia ja lastenkasvatusmetodeja. Olisinpa tuolloin kirjoittanut lastenkasvatuskirjan, se saattaisi tänä päivänä löytyä jostain hupihyllystä. Totuus sattuu eniten silloin kun saa arvostella itse itseään. Herkkähipiäinen prinsessa sisälläni itkee, mutta ehkä se välillä ansaitsee kolautuksia. Ihan vähän.

Pitäisikö nyt hiukan hehkuttaa, että tämä viikonloppu on virallinen lomaviikonloppu? Anoppini saapui eilen miehensä kanssa viikonloppuvieraaksemme, eli lisäkäsiä on monta. Jokaiselle lapselle löytyy yhtä aikaa syli ja aktiviteettia, hyvällä tuurilla voin ehkä oikeasti nostaa jalat kohti taivasta ja syljeskellä kattoon. Tai sitten omistan nämä pari päivää ruotsin opiskelulle, joka on kielimuurini huomioon ottaen se todennäköisempi ja tarpeellisempi vaihtoehto. Kävin edellispäivänä läpi kurssin tehtäviä, joista ensimmäisessä pyydettiin kertomaan kurssin keskustelualueelle, miksi opetella ruotsia. Olihan minulla vastaus valmiina, mutta se oli suomeksi, kun taas keskusteluun se pitää kirjoittaa englanniksi. Kuka tarvitsee google- kääntäjää tai muitakaan sanakirjoja facebook- aikana? Kirjoitin tilapäivityksen
"miten sanotaan ruattiks "minusta on kiva opiskella ruotsia, koska puhumalla sitä saa muiden päät särkemään, ja kun siihen molotukseen yhdistetään minun ääni,on infernaalisen kipupisteen raja ylitetty"?"
Ei kulunut montaa minuuttia, kun sain jo kolme vastausta:
-"Jag skulle vilja läsa svenska, eftersom det inte kan tala om de andra ändarna att bryta, och när den kombineras med molotukseen min röst, är infernaliska smärta punkt överskriden"
-Jag tycker om studera svenska därför att så jag kan laga andra personer har ont i huvuden, och när dit ena mitt ton, det är smärtas gränsen överstiga
-Jag gillar att läsa svenska, eftersom genom att tala svenska som orsakar huvudvärk och i kombination med min röst, är infernaliska smärta punkt överskridits!
Helppoa, kun vain osaa käyttää facea!! (Enkä tarkoita tätä loukkauksena kellekään ruotsinkieliselle, vika asenteeseeni piilee liian suurten korvieni välissä ja yritän koko ajan korjata sitä!!!)

Ja vielä pieni kunnianosoitus miehelleni lauantaiaamun ratoksi. Eilen aamulla mieheni herätessä kysyin, kuinka Uhma oli nukkunut. Kuulemma rauhattomasti, oli heräillyt ja viimeisellä kerralla pyörinyt puoliunessa lähes tunnin. Sanoin, että voisimme viikonlopun jälkeen siirtää Uhman omaan huoneeseen, joka siis on kaksosten huoneen vieressä, jolloin se olisin minä joka heräisin rauhoittelemaan Uhmaa. Koska mieheni kuitenkin tekee päivät töitä. "Olethan säkin TÄÄLLÄ päivät töissä", oli mieheni vastaus. Oho. Wau. Mies, joka ajattelee? Mies joka ymmärtää? Ehkä en myykään sitä ihan heti. Selvää kehityskelpoisuutta havaittavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti