- Ja huomaat arvostavasi itsestäänselvyytenä pitämiäsi asioita paljon enemmän.
Kaikki lähti siitä kun olin keittämässä kahvia ja jäin tuijottamaan tyhjyyteen. Jokainen varmaan tietää tällaisen ihmejähmetyskohtauksen kun katse vain kiinnittyy jonnekin vailla kohdetta? Yritin samalla saada tehtyä projektini valmiiksi hapuillen kahvinporolaatikkoa paikaltaan. Havahduin ja päätin, miksen koettaisi. Pieni testi sokeana, silmät kiinni alkoi.
Vedet olivat keittimessä valmiina, mutta porot piti saada armaan moccamasterini suodatinosuuteen. Käsikopelolla löysin mittalusikan ja tarkkaan tähdäten ja hapuillen laitoin vaaditun määrän paikallleen. Moccikseni on yksinkertaisinta ja halvinta laatua, eli suodatinpussipaikka on irroitettava, eli sekin piti asettaa paikoilleen. Tähän hommaan, jonka normaalisti saan valmiiksi puolessa minuutissa, upposi tällä kertaa kokonaiset pari minuuttia. Todistinpa kuitenkin sen, että pystyn keittämään kahvia vaikka silmät kiinni. Sähkökatkon aikana ei siis ole ongelmia. Muuta kuin se puuttuva sähkö.
Testini jatkui vaatteiden pukemisella. Mieheni onneksi oli kotona ja lasten kanssa takkahuoneessa, niin saatoin välttää ylimääräiset henkilövahingot. Epäonnekseni mieheni oli kotona, en voinut yrittää kaikusuunnistustekniikkaa hapuillessani keittiöstä makuuhuoneeseen. Seinä, klomps. Sohva, tumps. Matonreuna, oho. Kompurointia on pakko harrastaa, ettei kaadu. En tiedä, kumpi olisi loppupeleissä enemmän kiinnittänyt mieheni huomion, hyödytön kiljahtelu lepakkomaisesti vai nuo pienet tömähdykset ja perkeleet mitättömän pienellä matkalla, joka jälleen vei yli tuplasti normaalin ajan. Tosin, mieheni ei todennäköisesti hämmästy enää mistään päähänpistostani.
Selvisin kuitenkin makuuhuoneeseen, vain uuden ongelman äärelle. Vaatteet? Muistin jättäneeni farkkuni yöpöytäni päälle edeltävänä iltana. Käsikopelolla, tunnustelulla ja lahkeen pituutta käsin mittaamalla varmistin, että löytämäni housut todella olivat omani, eivätkä mieheni. Tajusin että farkut olivat helpoin osuus, kun ne olivat hollilla. Vaatekaappini, jonka järjestyksessä pito on aina ollut suurin ongelmani, tuntui hyökkäävän suljettuja silmiäni päin. Missä ***vetissä kaikki sukat olivat? Löysin pari irrallistakin sukkaa, joiden ansiosta jäin miettimään, onko Uhma ollut kaapillani vai onko kyseessä leskisukat, joiden pareissa on ollut reikiä, vaiko kenties asumuserosukat, joiden pari on hävinnyt kuivausrummun syövereihin. Päätin olla rohkea ja nappasin kaksi vapaana melskaavaa sukkaa käteeni. Peppi Pitkätossukin käyttää eriparisukkia, miksen siis itsekin? Näppituntumani ei ollut riittävä kertomaan, laitoinko sukat oikeinpäin jalkoihin.
Seuraavaksi paita. Hommassa ei sinänsä ollut vaikeutta, sillä tiesin, että nenäni edessä on hylly täynnä toppeja, pitkähihaisia paitoja, lyhythihaisia paitoja, rentoja paitoja, bilepaitoja. Mutta... Kuinka löytää päivään sopiva, eli ihan peruspaita, pakkaslukemaan nähden ehkä pitkähihainen? Koska vaatekaappini näyttää valmiiksi kuivausrummun sisällöltä, en ottanut stressiä sen sekoittamisesta. Käsieni läpi kulki monta erilaista paitaa ja toppia, kunnes löysin pitkähihaisen. Vedettyäni sen päälleni totesin sen olevan mallia vanha minä, joka ei ollut elänyt suklaalla. Sillä hetkellä kiitin leikkiväni sokeaa, sillä en nähnyt tuota pikku makkarapötköä, jonka liian lyhyt pitkähihainen ja farkut muodostivat väliinsä. Lihamestarikin olisi varmasti ollut kateellinen. Otin paidan pois päältäni, heitin sen muiden päälle ja päätin laittaa seuraavan käsiin osuvan, oli siinä hihoja tai ei. Eipä tietenkään ollut, vaan naruolkaiminen toppi, josta ilmeisesti olin leikannut pesulapun pois oikein pikkutarkasti, joten mokoman oikeinpäin saaminen oli arpapeliä. Päätettyäni, että nutun ollessa nurin, on onni oikein, huokaisin. Aikaa oli mennyt...Arvioni mukaan kymmenen minuuttia. Mistäs minä silmät ummessa kellostakaan olisin tarkkaan tiennyt.
Sitten matka vessaan. Räminä, kolina ja perkeleet olivat jo totuttua luokkaa. Kumma juttu, asuttuani tässä talossa neljä vuotta, en vieläkään siis hahmota, missä täällä on seinät. Vessassa jälleen uusi ihmetys: dödö. Missä? Onneksi mieheni on tarkempi tavaroistaan ja niille on sentilleen määritetyt paikat. En siis pelännyt korostavani maskuliinista puoltani. Enpä kyllä löytänyt dödöänikään. Hiusten harjauksen jälkeen päätin, että avaan silmäni ja tarkistan vauriot.
Hiusten jakaus oli sekaisin, jos sitä edes oli. Olin levittänyt vessakoristani monta tavaraa pöydälle etsiessäni dödöä, mitä ei näkynyt edes silmät auki. Sukissani oli samaa paria olevat sukat, toinen niistä oli väärinpäin. Toppini oli ihme kyllä oikeinpäin, mutta hivenen huolimattomasti rypyssä.
Käänsin sukkani oikeinpäin, suoristin topin ja tein mielessäni listan.
*Siivoa vaatekaappi.
*Siivoa vessatavarat.
*Löydä jokaiselle tavaralle oma paikka ja pidä ne siellä.
*Arvosta näkökykyäsi, se ei ole oikeasti itsestäänselvyys!!!
Tuo viimeinen on tärkein. Jos nyt sokeutuisin, joutuisin opettelemaan kaiken alusta. En voisi aluksi hoitaa lapsiani normaalisti. En näkisi heidän hymyään. Noin puolet maailmastani häviäisi. Kaikki, mistä nautin, olisi pois, ainakin siihen asti, että osaisin tehdä ne uudella tekniikalla. Lukeminen, kirjoittaminen, television katselu, lasten tuijottaminen ylpeyttä tuntien. Testi oli onnistunut ajattelumaailmaa avartaen.
Hetken aikaa harkitsin korvatulppien ja korvasuojien kanssa kuurouskokeilua, mutta todennäköisesti nauttisin talossa vallitsevasta hiljaisuudesta, että liimaisin ne muutamaksi vuodeksi päähäni. Ehkä tämä yksi testi riitti hetkeksi. Seuraavaa päähänpistoa odottaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti