En muista, olenko kertonut taistelustani Murinan kanssa siitä, huoliiko hän tuttia vai ei. Kyseinen äänenvaimennin on normaalisti lentänyt pikku herran suusta alle nanosekunnnin laittamisen jälkeen, useimmiten se tosin ei ole sinne jäänytkään. Olen säännöllisin väliajoin tarjonnut sitä hänelle, turhaan. Tuon vuoksi olen välillä ollut helisemässä tämän vuoksi, sillä kuinka rauhoittaa lapsi, joka on jo syönyt itsensä täyteen, jolloin maitopullo ei kelpaa, mutta ei myöskään tutti? Ei mitenkään. Mutta, viimein sinnikkyys annettiin periksi. Eilen Murina otti tutin suuhunsa ja myös piti sen!! Sekä nukahti sen kanssa, joka oli kyllä suurin mahdollinen ihme päivässäni. Olin valmis vetämään lipun salkoon, tarjoamaan kuohuvaa ja laittamaan sikariksi tämän asian vuoksi, mutta tyydyin vain hymyilemään ja hihkumaan hiljaa. Uhma ei ilmeisesti ollut tästä asiasta yhtä hyvillään, sillä mennessäni tupakalle ei ovi ehtinyt kunnolla mennä kiinni, kun vanhempi herraskaiseni oli ryöstämässä tuttia torkkuvalta pikkuveljeltään. Napautus ikkunaan ei toiminut, vaan piti mennä konkreettisesti sisälle jotta Murina sai tuttinsa takaisin. Onneksi uni oli siinä vaiheessa niin sikeää, ettei tutin puuttuminen surettanut. Mutta, poikani huolii tutin, jeij!!!!
Uhman eilinen päivä meni hivenen persiilleen, ainakin päiväunien jälkeen. Sain kaikki nukkumaan päikkyjä ja otin kaiken ilon irti, keitin kahvia ja ilmoittauduin lukion parille kurssille. Kun rauhaa ja hiljaisuutta oli jatkunut noin puoli tuntia, näin jonkun kulkevan keittiön ikkunan ohi kohti ovea. Vaikka reaktioni oli nopeampi kuin ilmassa lentävä pesäpallo ja pääsin äänettömästi eteisen ovelle asti, ehti ovikello soida ja koira reagoida pienellä haukahduksella. Tilaamani magneettikoruluettelo olikin päätetty tuoda suoraan kotiovelle perinteisen postituksen sijaan. Palatessani sisälle Uhma juoksi itkien vastaan. Vein hänet takaisin sänkyyn ja yritin rauhoitella uudelleen uneen, joka oli hivenen vaikeaa kun Diiva oli havahtunut myös ja kitisi naapurihuoneessa. Ramppasin kahden huoneen väliä viisi minuuttia, Uhman silmät painuivat kiinni ja jäin keinuttelemaan Diivan sitteriä. Kaksi minuuttia ja Uhma tuli huoneeseen silmät loistaen ja selittäen omia juttujaan. Kirosin raskaasti tietäen, että aamulla aikaisin herännyt lapsi olisi illalla kuin sopan pohjaan polttanut äiti, puoli tuntia uniksi ei tulisi riittämään. Kirosin naisen, joka ystävällisesti toi kuvaston kotiovelle, ihmettelin että miksi hän ei vaivautunut jättämään sitä postilaatikkoon, kuvastokin oli valmiiksi kuoressa.
Koska kaksoset olivat tyytyväisiä ja Uhmakin leikki omiaan, purin turhautumiseni lattioiden pesuun aiemmin suorittamani imuroinnin, vessapesun ja yleissiivouksen jatkeeksi. Kannatti, sillä sen jälkeen osasin ajatella hyvää asiakaspalvelua, mitä tämä magneettikorujen edustaja tavoitteli. Eihän ulkopuoliset voi tietää talon sisäistä menoa. Tästä inspiroituneena aloin suunnitella kylttejä ovelle. "Me vartioimme täällä ja puremme, jos häiritset päiväuniamme" olisi ehkä aika tehokas. Vielä parempi olisi "me nukumme nyt ja äiti puree jos häiritset päiväuniamme". Ensimmäisen tekstin yhteydessä varmasti vakuuttaisi kuva näistä kolmesta, joista kahdella olisi se hieno hampaaton hymy naamalla. Jälkimmäisen sloganin yhteyteen voisin laittaa itsestäni aamukuvan, jolloin jokainen ottaisi varoituksen tosissaan, eihän kukaan halua vesikauhua.
Ilta siis meni hieman kiukkuiseksi Uhman osalta. Pääosin hän oli todella tyytyväinen, mutta joka kerta kuullessaan sanan "ei" alkoi aikamoinen huuto. Joko se oli väsymystä tai kuuluu ikään, jota mitkään päiväunet ei taltuta. Kun häneltä taas kysyi jotain, oli vastaus joka kerta "ei".
Olen tainnut viimein oppia antamaan Diivalle ja Murinalle oikean määrän ruokaa illalla. Edellisiltana tein vahingossa liian suuren satsin, mikä oli aika paksuakin, mutta niin vain kaksikko söi aivan kaiken. Edellisyönä he heräsivät syömään kaksi kertaa, nekin samanaikaisesti niin että sain nukkua pelottavan hyvin. Eilen illalla tein tarkoituksella ison kasan paksua puuroa, joka jälleen meni kaikki. Viime yö meni kahdella syötöllä ja ne niin, että toisen lopettaessa toinen ilmoitti nälästään. Olen siis pitänyt lapsiani ilmeisesti nälässä. Mutta aika ihanaa, kun eilen menin jo ennen kymmentä nukkumaan ja kahden herätyksen taktiikalla nukuin puoli kuuteen saakka. Kun vielä saan omasta ruokavaliostani karsittua kaikki väsyttävät rasvapallot pois ja lisättyä paljon vettä ja hetelmiä, on pirteyteni varmaan jälleen omaa luokkaansa.
Unohdin varmaan kokonaan kertoa uudesta perheenjäsenestämme, jonka mieheni toi kotiin lauantaina. En enää valita hänen kuullen imurista, hommaan uuden sitten joskus, sillä tämä myöhäinen joululahja oli ehkä paras laatuaan koko maailmassa. Kahdeksanpaikkainen tila- auto. KAHDEKSAN paikkaa, mikä tarkoittaa sitä että sinne saa mahdutettua kaikki kolme lasta ja pääsee liikenteeseen!! Kunhan mieheni löytää firmansa nimiin vielä sopivan auton, tuo KAHDEKSANpaikkainen aarre jää kokonaan käyttööni ja tylsinä päivinä pääsen äiti-vauvakerhoihin, kotipaikkakunnalleni tai ihan mihin vain!!! Voisin ottaa tuon henkisen pelastajani viereeni nukkumaan, ellei se olisi niin iso. Automaattivaihteet siinä nyt sitten on, mutta vaikka olen ajanut sillä jo muutaman kerran, ei takaluukusta ole tullut ilmaismatkustajia sisään. Ehkä siksi, kun olen lähinnä istunut vasemman jalkani päällä. Mutta aarre sen on. Hyvästi seinästä tunkevat madot, minä pääsen liikkeelle!!!
Sen verran täytyy vielä mainostaa, että eilen todella sain aikaiseksi ilmoittautua kolmelle nettilukion kurssille. Hieno alku, kun ottaa huomioon että aion kirjoittaa tulevana syksynä. Aloitin yhteiskuntaopin ja psykologian ykköskursseilla ja ruotsin nollakurssilla. Nollakurssi ahdisti tiedoksiannollaan, että seuraavissa kursseissa oppimispäiväkirjan täytyy olla ruotsiksi sekä myös kaikki tehtävät tulevat olemaan. Ahdistus. Jos joku tietää hyvää ruotsin kielen taitajaa kenen hermot kestävät "jag talar inte svenska"- tyypin niin vihjatkaa, että yksi epätoivoinen tarvitsee apua. Psykologian vaativin osuus on termien opettelu, mutta muuten se varmasti tulee olemaan helppoa. Olenhan aina analysoimassa milloin mitäkin, enkä vähiten itseäni. Yhteiskuntaopista en ole varma, se on hivenen puuduttava aine, eli keskittyminen on saatava kohdilleen. Mutta kyllähän sekin varmasti lähtee sujumaan. Mutta re ruåtsi. Ääääh. No, jos sen valkolakin haluan niin pakko sen eteen on töitäkin tehdä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti