Olin vaihtamassa Murinalle vaippaa ja keittiöstä kuului pieni "tömps tömps". Olin vaihtamassa Uhmalle vaippaa, keittiöstä kuului "tömps tömps". Olin vaihtamassa Diivalle vaippaa, keittiöstä kuului "TUMP TUMP". Hyppykiikku. Tuo lasten päivän pelastaja ja äidin hermojen lepuuttaja ja hymyn sanansaattaja. Diiva on siinä hyppiessään maailman onnellisin ja niin suloinen, kun pikku rimppakinttu oikein hyppää tahtia. Murinakin on oikein onnellinen, mutta todennäköisemmin näköalan parantumisesta kuin hyppyvauhdista. Yhtä kaikki pieni hymyilee siinä todella leveästi. Ja sitten on Uhma. Uhma joka ottaa hyppimisen tosissaan ja rakastaa sitä. Jaloissa on jo niin paljon ponnistusvoimaa, että hypystä tulee korkea. Ja nauru kuuluu. Eniten Uhma tykkää hyppiä silloin, kun äiti hyppii vieressä mukana. Ei yhtään huono, ainoa vain että silloin ei kuulu "tömpstömps" eikä "TUMPTUMP", silloin tiskikaapit kolisee, lattia huutaa armoa ja tuolit liikkuu paikoiltaan. Kevyt kuin keijukainen, mutta vakuutus ei korvaa. Sen niin väliä ole, kunhan lapset ovat tyytyväisiä. Mitäpä ei heidän eteen tekisi?
Niin, mitäpä ei, todellakin? Hyvä esimerkki on lastenohjelmat. Vaikka kuinka alan pikkuhiljaa inhoamaan Pikku- Kakkosen kappaleita, joita Uhmaa varten on tallennettu, ne laitetaan soimaan uudelleen ja uudelleen lapsen niin halutessa. Vaikka aamulla ensimmäiseksi herätessä päässä soisi "älä luovuta, koeta uudestaan, leuka pystyyn pystyyn vaan", Uhma saa sen kappaleen sen kymmenennenkin kerran päivällä pyytäessään. Ja suostun jopa tanssimaan hänen kanssaan.
Alusta alkaen inhoamani Teletapit näyttäytyvät myös omassa televisiossani, jos se saa kaikki kolme lasta rauhoittumaan. Joulun aikaan tuli nimittäin juniori- kanavaa ilmaiseksi, jolloin tyhmänä sen yhden jakson tallensin. Uudestaan, uudestaan!
Jos joskus iltaisin on puurotarjoilu jäljessä niin, että väsykiukku uhkaa, olen valmis taipumaan ihan mihin tahansa asentoon saadakseni sitä puuroa uppoamaan edes vähän. Ihan vain rauhallisemman yön puolesta. Kukutan, päristän, heilun, vääntelen naamaani, vihellän ja käyttäydyn kuin heikkopäinen. Ja ihmettelen, miksi mieheni aloittaa kuukauden selibaatin seurattuaan puoli tuntia tuota seksintappajanäytelmääni vierestä. Kaikki kuuluu suunnitelmaan "haluan nukkua yöni rauhassa".
Jos edessäni on kupillinen kuumaa kahvia, pari (joo...ihan vaan pari..) suklaanpalaa ja olen juuri painamassa Täydelliset Naiset alkavaksi, on tuo merkki jollekin lapselle siitä, että nyt on liian rauhallista. Uhrautuen on pakko laittaa koko suu täyteen suklaata, ettei tuo elintärkeä elintarvike vain häviä tai unohdu hyllyyn, laskea kahvikuppi katonrajaan ja aloittaa lapsen viihdyttäminen. Jos kyseessä on Diiva, riittää syliin otto ja silmiin tuijottelu hymyilyn kera. Hyvästi täykkärit, tervetuloa hymyilystä kipeät posket. Jos Murinalla on tylsää, vaatii hän viihdykkeeksi sylin ja ilmaannoston, alas, ilmaannoston, alas. Hyvästi täykkärit, tervetuloa lihaskuntotreeni. Jos taas Uhma vaatii jotain, haluaa hän televisiosta oman ohjelman. Hyvästi täykkärit, tervetuloa WotWotit. "waittihuu, waittihuu, waittiwaittiwaittihuu..."
Helpolla ei pääse, mutta kasvan lasten kanssa yhdessä. He opiskelevat perusasioita, minä äitiyttä. En tiedä kuinka mones taso se on, mutta monta rappusta siinä on vielä jäljellä. Ei haittaa, aikaa on, mutta ikä loppuu kesken.
Nyt haluan hehkuttaa taas sitä ulkoilua. Vaikka kuinka hirvittäisi se lapsen/lasten pukeminen, se kannattaa. Itselle tulee parempi mieli ja sitä myöten myös lapsille. Eilen tuli ulkoiltua taas kaksi kertaa. Aiemmin keksimäni tekosyyt "lasten päiväunirytmi" ja muut "blablablaa" on hautautuneet toimivan, uuden rytmin alle. Aamulla kun kaikki ovat syöneet aamupalan ja kaksoset olleet hereillä sen pari tuntia, on ensimmäinen ulkoilu. Tuolloin Diiva ja Murina ottavat ensimmäiset pikkupäiväunensa ja Uhma saa häärätä, kulkea seisomalaudalla ja juoksennella. Noin tunti ulkoilua ja ruoka maistuu todella hyvin tuolle jääräpäälle, jonka kanssa on tähän saakka saanut taistella edes sen parin suupalan menosta. Kun Diiva ja Murinakin ovat ruokailleet lämpimän ateriansa ja tuhdanneet aikansa jälleen lattialla, hyppykiikussa ja sylissä, seuraa kaikkien kolmen päiväuniaika. Noin parin tunnin kuluttua alkaa heräily, jota seuraa ruokailu, leikki ja kaikki muu mitä virtaa keränneet voivat harrastaa. Kun kaksosten viimeinen päiväuniaika alkaa, ollaan taas jo ulkona. Uhma saa kunnolla hukata virtaansa, eilenkin kiipeilin kilpaa lumikasojen päälle hänen kanssaan, juoksin ja hyppelin mallina, kuinka pitää itsensä lämpimänä. Menetin arvokkuuteni ohikulkevien jäykkisten silmissä, mutta äitinä sain jälleen kiivettyä parit askelmat. Ja tuo kiipeily oli hyvää jalkatreeniä, joka myös kieli, että kunnossa olisi ehkä parantamista. Sisällä sitten odotti kaksosten iltapuuro ja koko pesueen kylpyhetki.
Tällä uudella päiväjärjestyksellä päivät ei ole ollenkaan pitkiä, illat on helppoja ja koko perhe nauttii. Vaikka yhden päivän aikana saan pukea yhteensä 12 villasukkaa, 12 lapasta, kuusi pukua ja välillä kuunnella pukurumban aikana ainakin yhtä hermojen menettämää, se kannattaa. Vaikka tänään on luvassa, taitaa itseasiassa olla alkanut jo, kylmää tuulta, on silti ulkoilupäivä. Riittävästi vaatteita kaikille, niin viima ei pääse läpi. Uhman poskia suojellakseni ei varmaan ihan niin kauan olla ulkona kerralla, mutta kyllä siellä ainakin käydään.
Hei, laadukasta perjantaiaamua, ulkoilkaa, syökää, nauttikaa. Ja jos siltä tuntuu, niin itkekää. Sekin helpottaa. Syrän kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti