Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

torstai 10. tammikuuta 2013

Unet kertovat, niin mitä?

Huoh saamari mikä yö! Nyt Murina ja Diiva nukkuivat jälleen hyvin, vastapainona kahdelle viime yölle jolloin olen valehtelematta saanut vähintään kerran tunnissa nousta. Mutta nyt kyllä omat uneni meni yli, enkä edes tajua syytä.
Ensimmäinen uni oli tulipalouni. Jokin suuremmanpuoleinen "kartano" paloi vähän joka puolelta. Olin jostain syystä itsekin siellä ja yritin päästä ulos. Mukanani pinkoi ainakin Gabrielle Solis Täydellisistä Naisista ja Edward Cullen Twilightista. Joo. Älkää kysykö, vastaan kuitenkin. Hienon hieno oivallukseni on, että olen Gaby tulee ihan siitä, kun olen niin aktiivisesti tuijotellut Täykkäreitä. Eilen taas aloin miettiä, pitäisikö jälleen lukea Twilightit uudelleen läpi. Hitsi, miksen muista unta loppuun, vai näinkö sitä edes? Se kumpi olisi selviytynyt mukanani palavasta talosta, olisi tietty ollut valintani. Nyt jatketaan täykkäreillä.
Seuraavassa unessa olin syntymäpaikkakunnallani kävelemässä kavereiden kanssa "keskustassa". Normaalit pienet tienvarsiojat olivatkin muuttuneet isoiksi ja huomasin käärmeen sukeltavan siellä (osaako ne edes sukeltaa???). Ehdin sanomaan asiasta vieressä kulkevalle appiukolleni, kun se käärme jo yritti nousta ojasta puremaan, ketäpäs muutakaan kuin minua? Appiukko löi sitä sitten airolla, se kun yhtäkkiä olikin veneellä lillumassa siinä vieressä. Pelastuin boan kokoiselta kyyltä. Enempää en tuostakaan unesta muista. Tervettä? Nyt voi jo kyseenalaistaa.
Ihan viimeinen uneni, jonka muistan, menee nuoruusvuosieni ajanviettomaisemiin, läheisen kylän grillille. Tästä unesta on huonoimmat muistikuvat, mutta grillin muistan ja sen, kuinka jälleen kävelimme kaverien kanssa siinä lähistöllä. Ilmeisesti etsimme tupakanhakijaa ja joimme pussikaljaa. Totuudenmukainen uni, siitä vain on yksi kymmenen vuotta aikaa.
Mielenkiintoinen yö sitten kaiken kaikkiaan, en yleensä muista noin montaa unta peräkkäin. Ja harvemmin edes muistan, mitä olen nähnyt. Nyt taisin nukkua sen verran kevyesti tai unet oli tarpeeksi vakuuttavia, että ne jäivät mieleen. Nyt jos joku unitulkitsija tätä lukee, niin kertokoon, mitä nämä tarkoittavat? Sitä että vältä ojia ja isoja taloja? Että otan lemmikiksi boan, joka yrittää syödä omistajansa? Ainakin purtavaa riittäisi.

Se niistä unista sitten. Eilen oli tosiaan maailmanlopun meininkiä kun odottelin lähtöä hammaslääkäriin. Diivan ja Murinan aamupuuro oli enemmän heidän naamassaan ja vaatteillaan kun tärisevin käsin yritin ruokkia lapsiparkoja. Kävin pari kertaa normaalia enemmän tupakalla, vapistelin kellon edessä ja tunnustelin ienparkaani, josko se olisi ajatuksen voimalla tullut kuntoon. Eipä sitten ihmettä tapahtunut ja sain alkaa tehdä lähtöä. Löysin paikalle näppärästi ja lupasin itselleni, että jos sinne vielä joudun, menen flunssassa niin, etten haista hammaslääkärin hajua. Se on nimittäin ehkä suurin yököttäjä. Iiiiuh!!!
Vastoin kaikkia odotuksiani hampaani olivat muuten kunnossa, mutta hammaskivi oli ärsyttänyt takaientä. Se rahnutettiin pois ja kiltistä hammaslääkäristä, mukavasta kokemuksesta ja puolen tunnin lapsivapaasta intoutuneena varasin vielä uuden ajankin! Päätin olla kiltti itselleni ja otin tuon ajan oikein syntymäpäiväkseni, lahjan mitä parhaimmasta päästä! Lisää hammasrapsutusta. Päätin kerätä paljon myönteisiä muistoja leekoinsinööriltä ja hoitaa tämän vuoden puolella koko kaluston kuntoon. Mitään muuta ei kuitenkaan kuulemma tarvitse tehdä, kuin hammaskivi poistaa. Ei reikiä tai muutakaan ihmeellistä. Voitte ymmärtää hämmästykseni, sillä mikäli viisaudenhampaiden poistoa ei lasketa, ei suussani ole tehty mitään yli kymmeneen vuoteen. Ja se, miten elän kahvilla, tupakalla ja suklaalla. Ohhhooh.... Hyvät geenit ja hammasystävällinen sylki? En tiedä mikä moisen luonnonihmeen aiheuttaa, mutta olen ehkä hiukan ylpeä. Olen.

Lasten kanssa päivä meni aika hienosti. Päätin, että nyt loppuu kaksosten päiväunet sittereissä. Uniajan tullessa kannoin heidät sänkyihin. Diiva hoksasi heti, että nyt on aika nukkua. Murina, jossa on hieman äitinsä prinsessa-geeniä, loukkaantui muutoksesta ja huusi hetken. Tuttia ja maitopulloa tarjoten kävin välillä näyttäytymässä. Lopulta hän nukahti. Sen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun Uhma zippasi. Taloon laskeutui jälleen se pelottava hiljaisuus, jota säesti kellojen tikitys.
Kaksosten päiväunet kestivät reilun tunnin, mutta sekin oli jo voitto itsessään. Tänään jatkuu operaatio päiväunikoulu. Hyvä minä ja loistavat hermot!

Kun kaikki olivat herättyään syöneet ja touhunneet hetken, otin itseäni niskasta kiinni pahimpaan varautuen. Ulkoiluhetki. Ylimääräinen hermojen keräys ja pitkään hengittäminen. Pukemisen aikana huusi ensin Diiva, sitten Murina. Huuto jatkui siihen kunnes vaunut liikkuivat. Sitten tuli hiljaista. Murina pysyi seisomalaudallaan nätisti. Kun pääsimme turvalliselle kävelytielle, annoin pikkumiehelle mahdollisuuden kävellä itse. Ensimmäinen kymmenen metriä meni hienosti. Sitten alkoi pelleily. Nostin takaisin seisomalaudalle, josta seurasi huuto. Kävelin hetken Uhman huutaessa tahtia. Kun hän hiljeni ja rauhoittui, pysähdyin uuteen yritykseen. Tämä ihana seis-kävely-pelleily-seisomalauta-kävely-seis-pelleily-seisomalauta- harraste jatkui muutaman sata metriä. Sitten Uhma alkoi oikeasti kuunnella, mitä sanoin. Hän käveli nätisti vierellä ja jos alkoi pelleillä ja joutui seisomalaudalle, ei nostanut huutoa. Sitten hän alkoi ottamaan kovia spurtteja edellemme ja jäi odottamaan. Lenkin lopussa muistin jälleen, että paras tapa saada lapsi mukaan ideaan on lapsen väline: leikki. Niinpä juoksin vaunujen kanssa Uhman edelle, jäin odottamaan, Uhma juoksi meidät kiinni, nappasin hänet syliin ja kieputin ilmassa. Alkoi hieman hiki nousta omalle otsalle tuolla tahdilla, mutta aivan loistoliikuntaa, niin itselle kuin Uhmallekin.
Saas nähdä, miten tänään sujuu. Mieli on taas kuitenkin aika positiivinen, kyllä se napero oppii, miten ulkona liikutaan. Pikku hiljaa.

Illalla sitten päätin ottaa vaatetelineenä toimineen kuntopyörän käyttöön, kunhan lapset nukkuvat. Ihan hieno idea muuten, mutta uni iski silmään samalla kun olin silittämässä Uhmaa uneen. Ulkoilu teki tehtävänsä niin äidin kuin lapsenkin kannalta. On se vaan ihmeellinen juttu se ulkoilma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti