Onni On...

...Kuulla kissansa oksentavan huoneen ulkopuolelle. Miksikö? No kun. Sen kuulee, tietää, että täytyy varoa kun aamun pimeydessä nousee ja poistuu huoneesta. Olen astunut  juuri oksennettuun, lämpimän pehmeään oksennukseen niin sukka jalassa kuin paljaalla jalalla. Tiedän myös, ettei kylmä, hetken aikaa seissyt oksennus ole yhtään miellyttävämpi. Siksi olin ikionnellinen tänä aamuna, että olin hereillä ja kuulin, että nyt on pommi kynnyksen toisella puolella. Vältyin kiroilulta kun puhelimen valossa hipsin tuon yllätyksen yli.

...Tulla vessasta pois juuri oikealla hetkellä. Se on vähemmän arvostettua, mutta sillä on yhtä suuri merkitys kuin oikeaan aikaan vessaan menemisellä. Pienikin myöhästyminen voi olla kohtalokas. Kuten lauantaiaamuna. Tullessani vessasta näin suoraan takkahuoneeseen, jossa Uhma roikotti itkuhälytintä antennista. Koiran vesikupin päällä. Tulin vessasta liian myöhään, sillä tuo itkuhälyttimen raato tiputti vettä kuin Titanic aikoinaan. Nopeasta reaktiostani huolimatta itkuhälyttimen vastaanottava pää ei toimi enää. Vaikka alle viiden minuutin olin purkanut tähtipääruuvarin kanssa sen osiin ja yritin kuivailla parhaani mukaan. Ainoa hyöty tuosta operaatiosta oli se, että nyt tiedän elektroniikasta hieman enemmän. Se ei tykkää, kun se kastuu.

...Hyvät hermot. Niiden arvo kasvaa, jos vain yhdellä talouden viidestä ihmisestä on sellaiset. Uhman hermo ei kestä sitä, että jokin asia kielletään. Hän tottelee, mutta ei tykkää. Murina ei kestä sitä, ettei sitteriä keinuteta enää. Hän tyytyi kohtaloonsa, mutta ei tykkää. Diiva ei haluaa enää olla enää sitterissä. Hän pönkää istumaan sieltä koko ajan. Hän ei halua olla paikoillaan. Ainoa paikka, joka olisi riittävän aktiviteettinen, on hyppykiikku. Ainoa paikka, jossa pienen neidin mielestä näkee riittävän pitkälle ja saa toteuttaa tarvettaan liikkua. Mutta kyllä siinäkin väsähtää. Ja äitinsä mielestä siinä vain ei voi olla koko päivää. Diiva ei tykkää eikä hyväksy kohtaloaan. Kiukku. Mies on välillä helisemässä kolmen, välillä huutavan lapsen kanssa, itse sekoittelen kahviani ja mietin, että kesään mennessä tarvitaan leikkikehä. Kyllä se nyt menee, kun vain yksi pääsee tekemään tuhojaan, mutta entäs sitten kun nuo kaikki koheltavat toisiinsa törmäillen?

...Luova ajattelu. Sunnuntaina tavallinen maito pääsi loppumaan juuri kun olin lähdössä kauppaan. Juuri tuolloin Uhma vaati pullonsa täyteen. Hän on lapsi, jolle pullo on tyhjä kunnes se on täynnä. Välttääkseni kiukun puuskan kaadoin loput tavallisesta maidosta pullon pohjalle ja päälle vauvojen maitoa. Kelpasi, jolloin pääsin livahtamaan kauppareissulle. Mukaan tarttui reilut kymmenen litraa maitoa.

Pieniä asioita, joita ei rahalla saa. Mutta oikeasti, tämä päivä alkoi hyvin pelkästään siitä hyvästä, kun tiesin, että olisin astunut kissanoksennukseen, ellen olisi kuullut sitä. Sinänsä pieni asia, mutta jokainen, joka tietää, miten ***un epämiellyttävää on astua siihen klönttiin ja yrittää hyppiä yhdellä jalalla pelastukseen, tietää myös sen, miksi tämä aamu oli onnistunut.

Perjantaina otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin päiväunikoulun näille pikku apinoilleni. Siis Diivalle ja Murinalle. Perjantaina Murina oli aivan järkyttynyt ja protestoi todella kovin itsekseen nukahtamista vastaan. Pinnasängystä kuului sen päiväinen ujellus, että varmasti naapuritkin kuuli tämän. Lauantaina homma oli piirun verran helpompi, mutta ääntä lähti. Sunnuntainakin Murina aloitti kitinän heti, kun laskin hänet sänkyyn. Mutta maanantaina ensimmäinen uni tuli ihan ilman huutoa ja toinen uni alle kymmenen minuutin. Diiva oli juonessa alusta asti mukana, mutta Murina parka yritti viimeiseen asti, että taktiikka olisi joku muu. Päiväunet eivät olleen kovinkaan pitkiä, mutta sängyssä kuitenkin. Eilen He nukahtivat päiväunilleen puoli kaksitoista ja nukkuivat puoli neljään. Eli neljä tuntia. Puoli neljästä puoli kahdeksaan he jaksoivat valvoa, jolloin uni tuli sormia napsauttamalla. Nyt kello tulee puoli kahdeksan ja molemmat vetelee edelleen unta. Voi, kun tällaisen rytmin saisi näille pikku mangusteille pidettyä, olisin ikionnellinen. Murinan kanssa helpotti tuota unirytmiä myös se, että ostin toisenmallisen tutin, mikä on isompi, pehmeämpi ja levenee päästä. Vanha tutti sai jäädä, kun uusi kelpasi paremmin kuin vanha milloinkaan. Sen hän huolii myös nukahtaessa ja nukkuessa. Pienillä asioilla tehdään suuria muutoksia.

Loppuun laitan kuvakevennyksen. Sain tarpeekseni ihmisistä, jotka juuri lasten uniaikaan olivat ovikellon kimpussa ja tein oveemme kyltin, joka mielestäni antaa riittävän varoituksen. Haluan lisätä vielä, ettei itselläni ole mitään Jehovan todistajia vastaan, vaikka olenkin lisännyt heidät listaan. Mitä olen heidän tavoistaan kuullut, he ovat sydämmellisiä ja ihania ihmisiä. Eli ei mitään henkilökohtaista, piti vain edes jonkinlainen lista saada kerättyä.

-Älä koputa tai soita ovikelloa, ettei koira ala haukkua ja herätä kiukkuista uhmaikäistä ja kahta huutokonetta. Jos näin käy, et  poistu tästä talosta ennen kuin kaikki nukkuvat uudelleen (ei kahvitarjoilua).
- Soita sen sijaan matkapuhelimeeni niin laitan koiralle kuonokopan ja tulen avaamaan oven.
HUOM! Myyntiedustajia, jehovia ja varkaita varten ei laiteta kuonokoppaa ( eipä näillä taida puhelinnumeroa olla...)