Kirjanpito tuli tehtyä viimeisimmän viikon osalta. Voin suositella sekä välttämään että tekemään. Välttämään sen puolesta, että nyt ei ole toivoakaan löytää kukkaroa enää, sen verran kovin ja nopeasti se lähti karkuun vinkuen kuin porsas joulun lähestyessä. Ylensyöttämisestä pakoreaktio ei johtunut, vaan nimenomaan siitä että kevyenä on helpompi juosta karkuun. Viikon saldo kaikkineen oli 331 euroa ja senttejä päälle. Summittaiset ostokset, joita ei joka viikko tai edes kuukausi tehdä, tietysti pienentävät summan hieman reilu kahteen sataan, sillä tulin ostaneeksi kantoliinan helpottamaan arkea, sekä muutaman kirjanpitovälineen, kuten vihon etc. Silti. 200euroa talouden pyörittämiseen. Vanhaa rahaa 1200markkaa. Vaikka niin ei saisi ajatella, mutta kyllä se väkisinkin mieleen nousee. Kun olin lapsi ja ainoa joka asui kotona, äiti osti ruokaa velaksi lähikauppaan niin että maksoi sen aina kuun lopussa, eli vanhan ajan luottokortti siis. Kuukausilaskut olivat siinä 1300 markan luokkaa. Saman verran, kuin nykyään kuluu viikossa minulla. Helvetti. Kerään muutaman kuukauden noita kuitteja ja lähetän Kelalle ilmaisten mielipiteeni lapsilisien suhteuttamisesta kuukausittaisiin menoihin. Liitteeksi otan kopion joko keskisormestani tai perseestäni. Jälkimmäinen todennäköisesti on siihen mennessä pienentynyt sen verran, että se voisi herättää kyseisen laitoksen tädit huomaamaan, kuinka ahtaalla eletään. Varsinkin jos laitan kuvan kaveriksi "ennen"- kuvan myös. Vertailkoot siitä.
Kirjanpitoa voisin suositella taas sen puolesta, että pääsee oikeasti silmäilemään, kuinka paljon eri hyödykkeisiin oikeasti rahaa menee. Maitopurkki yksinään ei ole kallis, mutta jos perheessä on kaksi ihmistä, jotka elävät sillä (ei, en tarkoita Diivaa ja Murinaa vaan Uhmaa ja miestäni), viikkokulutus menee lähelle 25:ttä euroa. Kaksosten ruokaan taas uppoaa rahaa lähelle neljäkymppiä. Viikon leivät päällisineen ovat viidentoista euron luokkaa, varsinainen ruoka menee kahteenkymppiin (kiitos taitavan suunnitteluni, joka päivä on tarjolla terveellistä kotiruokaa, mutta teen yhtä lajia kerralla paljon tai sitten niin, että seuraavana päivänä voi soveltaa), välipalat, eli jugurtit ja hedelmät osuivat myös viiteentoista euroon. Tietysti laskin myös tupakointiini kuluvan summan, joka oli hieman yli kolmekymppiä. Ensin riemastuin, kun summa jäi alle luulemani, mutta kun hieman vertailin, niin enemmän terveyteni tappamiseen kuluu rahaa kuin viikon ruokiin. En kuitenkaan harkinnut vähentämistä, en tämän apinalauman tämän hetkisessä tilanteessa. Viimeiseksi laskin uteliaisuudesta vielä viikossa kauppakasseihin kuluvan summan. Euro ja kaksikymmentä. Kuulostaa pieneltä, mutta vuositasolle heittäessä voisin yrittää ottaa tavaksi napata kauppaan omat pussit, niitä kun kuitenkin kertyy. Siis oikeasti, laskekaa mukana: viikossa 1,2€, kuukaudessa 4,8€--->vuodessa aika paljon ja vähän päälle!!!(siis tarkemmin 57,6€, ei paljon naurata.) Vaippoja en laskenut vielä, paketit ovat sen verran isoja että kuukausitasolla niiden laskeminen on järkevämpää. Joka tapauksessa, ai helvetti. Joko ymmärrätte otsikon??
Eilinen sujui yllättävän kiitettävästi ottaen huomioon mieheni kunnostautumisen ja oman univelkani. Molemmat kummilapseni olivat käymässä äiteineen ja eräs erittäin rakkaaksi lyhyessä ajassa tullut ystävä kävi myös. Seuraa riitti ja jokaisella lapsella oli koko ajan syli tarjolla. Diiva ja Murina tuntuvat aina iltaa kohden ottavan kiukkuisen vaiheen niin, että vain syli kelpaa. Pieniä vatsavaivoja on havaittavissa, jotka illalla tuntuvat yltyvän niin, että varsinainen mielikuvituksen mestari saa olla, että löytyy helpottava asento. Mukavuudenhaluni saa nyt pienen kolauksen, sillä täysin helpolla en tule pääsemään. Tähän saakka olen käytännössä katsoen alkanut nukuttamaan kaksosia siinä puoli kahdeksan maissa niin, että yhdeksältä Uhman mennessä sänkyyn olisi talo hiljainen ja minullakin aikaa tehdä omia ja myös vain olla. Aamulla tajusin menneeni perse edellä puuhun. Nimittäin, en totuttanut Uhmaakaan nukuttamiseen, niin en todellakaan ala päivystämään kaksosten sängyn vierellä tuntia. Talon kapasiteettikaan ei riitä siihen. Joten tänä iltana vien kaksoset edelleen puoli kahdeksan maissa sänkyyn, mutta jätän sinne ja kitinöiden yltyessä käyn tuputtamassa tuttia ja tarjoilemassa ruokaa. Mutta ensimmäisestä äännähdyksestä en niin tee. Vielä ei ole myöhäistä korjata aloittamaansa virhettä ja vaikka alku olisikin vaikea ja hermoni riekaleina, lopussa kiitos seisoo. Kun vielä alan sijoittamaan heitä sänkyyn jo ajoissa, pieni huuto tai kitinä ei häiritse Uhmankaan unia, kun menee kuitenkin vasta yhdeksältä sänkyyn. Yö voi olla vaikeampi, Diiva heräsi jälleen hieman ennen neljää ja halusi vain köllötellä äidin sylissä. Silloin häntä ei voi huudattaa, ettei Uhma herää. Vaikka mukavan suuri omakotitalomme onkin, huoneet eivät ole niin etäällä toisistaan, etteikö huuto kuuluisi myös Uhman korviin. Mutta eiköhän nämäkin mene ajan myötä helpommaksi. Päivä kerrallaan tilanteeseen mukautuen, niin hyvää tulee. Ja edelleen, viidentoista vuoden kuluttua toivon, että Diiva haluaisi äidin syliin yöllä neljän aikaan.
Olen miettinyt jo kauan nykytilannetta ja itseäni vanhempia nuoria. Tai siis, aloitetaan melkein alusta. Nythän joka kunta lomauttaa ja irtisanoo hoiva- alalla työskenteleviä. Eniten kärsivät vanhukset ja lapset. Kertoo siitä, että suuret päättäjät osaavat ottaa huomioon vain oman ikäluokkansa edustajat. (Pitää kyllä myöntää, että en tiedä näihin päätöksiin vaikuttaneita tekijöitä, jollakin logiikalla nekin on tarvinnut tehdä. En siis voi täysin arvostella näitä asioita, kun tietoni eivät riitä kantani riittävään perusteluun)
Huomasin tuossa päivänä eräänä facebook- keskustelun, jonka aloittaja ei ollut kaverini, mutta päivitys oli avoin ja kaverini kommentoidessa se näkyi myös minulle. Oman kaverini kommentti oli hymiö, joka liittyi itse päivitykseen, jossa ihmeteltiin lasten kykyä kysellä joka asiasta. Loput kommentit olivat itse päivittäjän ja jonkun hänen kaverinsa välistä naureskelua lasten kustannuksella. Molemmat olivat vakaasti sitä mieltä, ettei ikinä aio hommata lapsia, kun "ne on niin tyhmiä ja rasittavia, aaaargh!!". Lasten luontaista kyselyä asioihin halveksuttiin ja pidettiin ärsyttävänä, heidän puhdasta ajatusmaailmaansa ja yksinkertaista (tarkoitan siis, etteivät he väännä asioista vaikeita) logiikkaansa aliarvioitiin. Jos olisin päässyt kommentoimaan tätä ketjua, olisin kirjoittanut suurinpiirtein näin: "onneksi te olette tajunneet joskus jostain kysyä, kuinka ehkäisy toimii, koska maailma ei kaipaa yhtään lasta tuollaisilta, ettekä te luonteellanne sellaista ansaitsekaan". Ansaitseminen on ehkä väärä sana. On ymmärrettävää, etteivät kaikki halua lapsia. Maailmassa on myös ärsyttäviä lapsia, mutta se ei ole heidän vikansa, vaan kasvatuksen. Lasten kysely taas on normaalia. Miten kukaan ikinä oppisi mitään, jos ei kysyttäisi. Minäkin kysyin viime viikolla mieheltäni, miksi en saa heittää vessanpyttyyn sitä tyhjää rullaa, joka mainoksissakin heitetään. Sain vastauksen, enkä enää koe pakottavaa tarvetta tehdä niin. Ja mielestäni, jos lapsi kysyy ja saa asianmukaisen vastauksen, on todennäköisempää välttää vahingot, kun lapsi tietää, miksi jotain kielletään. Olen siis sitä mieltä, että tämän päivän aikuiset, ikähaarukka 20-50, väheksyy eniten sitä, mitä olemme olleet ja sitä, mitä meistä tulee. Eli lapsia ja vanhuksia. Joku voisi muistuttaa näitä oman navan valloittajia siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti