Yhtä en vaihda....

...tai kahta. Tai kolmea. Oikeastaan neljää. Pah, paskat, pidän koko setin ja yritän elää helpompaa elämää.
Ensimmäiset, joista en luopuisi, ovat tietenkin lapseni, joista vanhin, rakas Uhmamme parhaillaan heräsi unistaan itkemään. Armas mieheni on rauhoittelemassa, vastapainoksi siitä, että vielä puoli tuntia sitten juoksin maitopullo kourassa noin kymmenen kertaa kaksosten huoneeseen. Diiva söi, nukahti, heräsi näläntunteeseen, söi, nukahti, tunsi nälkää ja söi. Tunti sitten nostin kädet ilmaan voitonmerkiksi; kaikki lapset nukkuvat. Hehhee, täs on pari muuttujaa.
Palatakseni listaan. Raskaista, rakkaista lapsistani en siis luopuisi. Toisena sijalle nousee mieheni, joka todella tietää olevansa ikä ja käyttäytyy sen mukaisesti. Niin raivostuttava kuin hän joskus onkin, on hän myös ihana. Se, missä menee hänen kanssaan hermot, korvaantuu jossain muussa. Enkä itsekään täydellinen ole, tosin sen meinaan välillä unohtaa, luonnollisesti. Kolmansiksi nousevat nuo karvaiset oliot, joita kodissamme myös juoksee. Näin syksyisin, kun ne alkavat muodostamaan talviturkkia, revin omaa kuontaloani heidän karvojensa sekaan ja juoksen imurin kanssa koiran perässä. Mutta silti. Tänäkin aamuna oli ihana herätä, kun kissa nukkui vatsani päällä. Kissalle se pikainen herääminen ja käännähdykseni ei varmaan ollut niin nautinnollinen. Sitten päästään listani tämänhetkisiin suosikeihin: turvakaukalo. Murina kärsii välillä niin kovista vatsanpuruista, että huuto kuuluu varmasti naapuriin, ehkä jopa kaupungillekin, eikä tällaisen kivistyksen saapuessa mikään syliasento tai pumppaus auta. Eilen illalla, juuri uniaikaan, Murina alkoi huutamaan. Yllättävän äkkiä keksin koittaa kaukaloa. Heijasin kaukaloa ilmassa kymmenisen sekuntia, kun Murina jo rauhoittui. Minuutin päästä uskalsin laskea kaukalon lattialle ja jatkaa siinä kiikuttamista. Nukahti. Enkä uskaltanut alkaa leikkimään Uhman tai Diivan unirauhan kanssa, vaan annoimme Murinan nukkua yön kaukalossa. Eikä missään ole nukkunut aikaisemmin paremmin. Kaksitoista tuntia kahdella syöttökerralla, hurraa!!! Missä se sälli tänään nukkuu? Kaukalossa. Yritin toki normaalisti sänkyäkin, mutta miksi kiusata lasta, jos tietää, missä hänen on hyvä olla.
Tulin eilen ostaneeksi kantoliinan, joka on myös suosikkilistallani. Diiva, oma sylivauvamme, ei muualla olisikaan. Ja vaikka hieman aloittelija olinkin kyseisen värkin kanssa, sain sen niin tukevaksi, että uskalsin Diiva liinassa lähteä vaihtamaan Murinan vaippaa. Hyvin meni, eikä kukaan itkenyt/huutanut. Hurraa!!!!
Viimeiseksi mainitsen vielä päivien kulkua helpottavat, tänään hankitut koliikkikeinut. Vaikka nekään ei koko aikaa meidän herrasväelle kelpaa, ovat ne ajaneet asiansa ainakin puoliksi. Ja kun ne käytettyinä ostettiin ja näin ollen maksoivat vain puolet alkuperäisestä hinnastaan, voin sanoa rahojen saaneen vastinetta. Kaikki, mikä helpottaa kaksosten oloa, helpottaa myös vanhempien ja Uhman oloa, ja kaikki on siis kotiin päin. Kaksoset eivät siis kärsi varsinaisesta koliikista, mutta ajoittaisista itkuista ja pienestä kipristelystä osaa vetää johtopäätöksen, ettei se elämä ole noin pienenäkään helppoa.

Tämän iltainen blogiteksti jää nyt hieman lyhyeksi. Kello on jo paljon, ja haluan vielä ehtiä kiehnäämään tuon aikuisen lapsen viereen. Parisuhdetta ei saa unohtaa, ja haasteellisen päivän jälkeen on hyvä vain edes olla lähekkäin. Omalta osaltani nämä tarinat päättyvät siihen, kun mies tönäisee ja käskee siirtymään sänkyyn kuorsaamaan. Kiitos arvon vierailijat, menen nauttimaan siitä olotilasta, kun tahdon helliä miestäni, enkä iskeä isointa keittiöveistä häneen.