Minun mielestäni voivat. Vaikka kuinka tarkistan laittavani kyseiset mukavuusvaatteet oikeinpäin, saan seuraavaksi huomata että ne ovat väärinpäin jalassa. Oikeasti. Kuinka mielelläni laittaisin tämän väsymyksen piikkiin ja olisin tyytyväinen, kun en osaa pukea oikein juuri sitä vaatekappaletta, joka ei ulkopuolisille näy, eikä esimerkiksi paidan saumat loista muille (tietystikin avoimena ja suurisuisena ihmisenä minun täytyy muistaa mainita asia, joka varmasti kiinnostaa kaikkia). Väsyneenä nyt voi tehdä ihan mitä vain, eilenkin sekä Diivan että Uhman perseenpesussa sain huomata unohtaneeni heille sukat jalkaan. Tapausta äidilleni nauraessa totesin, että niin kauan kuin vaippa menee bodyn tai housujen päälle, väsymykseni on keskiluokkaa. Mutta siis, en voi todellakaan syyttää väsymystä omasta pukeutumisestani, sillä kääntyneiden alushousujen kirous on kulkenut kannoillani vähintään neljä vuotta. Töissä ollessani työkaverini muisti aina vuoron aluksi kysyä, onko onni oikein vai väärin. Työtoverini on myös esikoiseni kummitäti, joten yövuorojemme sisäpiirivitsit olivat kohtuullisen henkilökohtaisia. Eli vastauksena kysymykseen, joko minulla on jonkinasteinen trauma housujen pukemisesta enkä vain osaa tehdä sitä oikein, tai sitten en omista muuta kuin molemminpuolinsaumallisia (keksin aamun kunniaksi uuden sanahirviön) housuja, tai sitten itse onni kääntää ne väärinpäin, jotta olisin joka päivä onnekas. Valitsen hyville päiville viimeisen vaihtoehdon ja huonommille keskimmäisen. Mutta en suostu löytämään itsestäni vikaa.
Kuinka moni seuraa Salattuja Elämiä? Itselleni se tarkoittaa illan ja kaksosten rauhoittumista, puoli tuntia täysin ajatuksetonta olemassaoloa ja sohvalle muodostuvaa ahterinkuvaa. Olen kuitenkin hieman hajamielisesti seurannut sitä viimeaikoina, mutta edellisillan loppu ja eilisen jakson alku saivat lähes kyyneleet silmiini. Kakarana pitämäni Peppi hommasi omin avuin papin vankilaan ja nai Sergein. Myönnän menneeni kananlihalle ja jälleen tunsin lievää katkeruutta Peppiä näyttelevää naista kohtaan. Töissä ja kotona menee hyvin; töissä saa sanoa tahdon ehkä koko sarjan komeimmalle miehelle (pieni rikollistausta ja pahapoika teema tekee Sergeistä vielä paremmannäköisen) ja kodin saa sitten jakaa poikamaisen veikeän Jirin kanssa. Joo, olen katkera tälle näyttelijälle. Ja halukkaat voivat ihmetellä miesmakuani, olen sitä itsekin kummeksinut, sillä oma mieheni ei muistuta näistä kumpaakaan ja silti on mielestäni maailman komein... Myöhästyneet hormonit vai hieman vinksahtanut mieli?
Salkkareista jatkaakseni, kyseinen sarjahan on ollut iltapäivälehtien hampaissa jo aika kauan. Eikä mitenkään positiivisella tavalla, vaan aina on moitittu esitysaikaa ja tapahtumia. (Tuli muuten mieleen, Kauniissa ja Rohkeissakin on esitetty väkivaltaa ja kaikkea ja se on tullut vielä aikaisemmin telkkarista, miksei siihen puututa? Entä sitten Päivien Viemää? Ja kuinka moni muistaa Nelosen sarjan Passions? Eivät nekään tapahtumiensa puolesta aina ole ollut lapsille sopivia, silti niistä ei ole mainittu mitään. Vaikka ovatkin ulkomaisia, ei tarvitse osata kieltä jos näkee, että joku osoittaa toista aseella.) Nyt kun on ollut paljon juttua Kotkan lapsikaappauksen motiivista, on poliisi ottanut lehtien mukaan tutkintaan, oliko tv:ssä esitetty Mentalist yllyttäjänä tapahtuneeseen. MIKSI, oi MIKSI iltapäivälehdet ole ottaneet näkökulmaa, että Salatut Elämät olisi myös voineet sekoittaa nuoren miehen pään sieppaamaan koulutytön? Siellähän Aaro ja Anni ryöstivät Severin. Kyllä jollain aasinsillalla nämä kaksi asiaa saataisiin varmasti liittymään toisiinsa niin, että Salattujen käsikirjoittajat pääsisivät sieppaajan naapuriselliin vaikkapa rikokseen yllyttämisestä. Pitäisikö itse ottaa vaikkapa Ilta-Lehteen yhteyttä ja esittää tällainen vaihtoehto? Tai oikein Seiskaan, voisin saada vinkkipalkkiota 77€ joilla voisin ostaa vuoden muovipussit.
Aikaisin nouseminen kannattaa. Kelloni soitti puoli kuusi ja kuuteen mennessä aarteeni, rakas moccamasterini oli keittänyt minulle pannullisen kahvia. Kävin hakemassa päivän lehden ja siirryin koneeni ääreen. Olen saanut kirjoitettua jo vaikka kuinka ilman, että olen kertaakaan joutunut rauhoittamaan kaksosia. Uhma nukkuu nätisti ja maailmassa (no ainakin minun pienessä sadan neliön valtakunnassani) vallitsee rauha. Kaksi kuppia kahvia on mennyt, eikä itkuhälytin inahtanutkaan, kun olin tupakalla. Täydellinen aamu, jonka ansiosta jaksan ottaa päivän vastaan. Eilinen oli hieman kiukkupainotteinen. Päivän Diiva ja Murina vain nukkuivat, mutta illalla duo availi ääntään. Okei, availi on väärä sana. He eivät taaskaan olleet mihinkään tyytyväisiä, oikeammin sanottuna, miten voi nauttia kylläisyyden tunteesta ja puhtaasta vaipasta sekä sylistä, jos vatsaan sattuu. Ihan kuin krapulaiselle tarjoiltaisiin kaunis kesäaamu jossa linnut laulavat, kahvi tuoksuu ja maailma on täynnä mahdollisuuksia. Ei huomaa hyviä asioita, kun ei ole mahdollisuutta nauttia niistä. Turvakaukaloihin molemmat sitten rauhoittuivat ja nukahtivat. Koliikkikeinukaan ei aina kelpaa, vaan turvakaukalo, jota heijataan ilmassa, on se juttu. Mitä vain, kunhan saan autettua pieniä reppanoita. Kamalinta on, kun ei itse pysty auttamaan. Uhmalla taas oli eilen pelottavan paljon havaittavissa piirteitä äidistään. Pahalla tuulella, hyppi seinille, kiukutteli. Kaksi sekuntia ja nauroi, leikki ja oli hauskaa. Varsinainen tunnepommi. Toivon, etteivät ne jää hänen ominaisiksi piirteikseen, sillä kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, ettei ole helppoa. Jos juuri kimpoilet seinille ja muututkin hyväntuuliseksi, siltä seinältä voi tulla alas. "Tipuin penikseni päälle", sanoi Walden eilisessä Miehen Puolikkaiden jaksossa.
Odotan mielenkiinnolla, millainen tästä päivästä tulee. Mieheni ainakin on kotona, eli huomattavasti helpompaa on luvassa. Ihan sama, olen saanut aamun itselleni ja huomenna on lauantai, eli pääsen palautumaan lapseksi taas. Hevonen on muuten 168cm korkea, eli aika korkealta tipun, jos niin pääsee käymään. No, jos pääni lyön, ei haittaa, kunhan ei mikään arempi paikka koe kolauksia. Aloin kylläkin miettiä, että mitä jos teloisin itseäni niin, että käsi tai jalka olisi toimintakyvytön? Se olisi armoloma ja maailmanloppu samaan aikaan. Ja parantaisi taas kekseliäisyyttä, jotenkin saisin keksittyä tavat toimia normaalisti. Ja hei, enhän minä tipu. Kunhan herkuttelen ajatuksella. Hevonen on kuulemma kiltti helpon B:n osaaja, eli juuri passeli. Toivon vain pääseväni selkään ilman, että reväytän mitään, ei tuo taipuisuus ole samanlaista kuin nuorena. Tai ketteryys. Oij, olisipa jo huominen.
Pakko hehkuttaa, että olen onnekas, kun mieheni on tällainen. Tiedän liian monta perhettä, jossa äiti ei pääse minnekään, ellei hommaa yhdelle lapselle ulkopuolista hoitajaa, kun isä ei suostu olemaan lapsensa kanssa. Täälläpä on alusta asti ollut kaikki mahdollista. Kun kaksoset olivat kuukauden, sain mennä parturiin. Pääsin alusta saakka yksin kauppaan, eikä mikään ehdotukseni ole saanut mieheni teilausta. Olen täydellisen onnellinen miehestäni, enkä unohda kertoa siitä, myös hänelle.
Tässäpä tämä aamunavaus, enempää en uskalla kirjoittaa, sillä pienet ihmiset todennäköisesti myös hoksaavat, että yö on ohi. Ai niin, sekä Diiva että Murina ja myös Uhma nukkuivat täydellisen yön. Ihanaa.
Kiitos kun sain jakaa aamuhetkeni kanssanne, myös alushousuinformaation, jota ilman ette todennäköisesti olisi tätä päivää selvinnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti