Milloin se lomailu alkaa?

Tartun jälleen tähän asiaan, eli siihen, miten kotiäitinä on niin helppoa ja ihanaa. Hah! Kertokaa, kun sen aika on, niin alan nautiskelemaan ja kerron asiasta lapsillekin. Vai onko vika siinä, etten ole maininnut asiasta näille hillereille? Ehkä tarvitsee tänään kaivaa Kataisen ja muiden fiksujen ihmisten kommentit taas esiin ja pitää lukutuokio päivän ratoksi, jos sitten voisin vain ottaa rennosti. Nimittäin eilinen oli aika hektinen ja saatan oikeasti väittää kaivanneeni töihin. Vaikka ihan lauantai- sununtaiyön välille, jolloin asiakkaita sammuu ja oksentelee vessaan, huutelee omiaan ja alaikäiset napsii alkoholia pilottitakkien sisälle. Ja ruokaa tilataan niin, että jännetupin tulehdus uhkaa lehtipihvien hakkaamisesta. Kuulostaa ihan lomaleiriltä eilisen rinnalla.

Jos positiivisia asioita haluaa etsiä, niin kuin itse kyllä yleensä yltiöoptimistisena teen, voi rankata sisarusyhteistyön listan kärkeen. Olen aivan varma, että aamun aikana silmäni välttäessä Uhma kävi sopimassa pikkusisarustensa kanssa päivän kulusta. "Aloittakaa huutaminen yksi kerrallaan, ja kun äiti tulee teitä leikittämään, niin mä pääsen tekemään keittiössä omia juttuja ja tyhjentämään vihdoin sen laatikon, mitä se aina kieltää. Ja sitten kun te ette enää jaksa huutaa ja haluatte nukkua, niin mä voin jatkaa sitten siitä. Kokeillaan myös vuoroissa huutamista, kun yksi joutuu vetää henkeä niin toinen jatkaa. Ja kokeillaan myös, miltä se kuulostaa kun huudetaan kaikki samaan aikaan". Uskon suunnitelman menneen aika lailla noin, eikä toteutusta voi moittia. Aamu todellakin meni hyvin, kaikki jopa nukkuivat pitkälle aamuun ja herättyään naureskelivat, söivät hyvin ja maailma oli muutenkin mallillaan. Mutta sitten, ihan yllättäin, alkoi meteli. Suunnitelmaan kuului ilmeisesti myös nukkua mahdollisimman vähän, sillä Uhma ei nukkunut ollenkaan ja Diiva ja Murina taisivat nukkua päivän aikana yhteensä tunnin. He ottivat sellaisia viiden-kymmenen minuutin unipätkiä, vaikka kuinka yritin pitää unen päällä. Uhma kävi milloin missäkin kielletyssä paikassa, kantoi palikkalaatikkonsa keskelle olohuonetta ja kippasi sen sisällön lattialle ja alkoi juniorijalkapalloilijan elkein potkia palikoita ympäri nurkkia. Itse revin hiuksia päästä, lähdin välillä pihalle karkuun ahdistavaa tunnelmaa, sylitin Diivaa ja Murinaa, lämmitin maitoa ja ruokaa, rauhoittelin Uhmaa ja yritin leikkiä hänen kanssaan, sanalla sanoen tein kaikkeni, että päivän kulku olisi kääntynyt paremmaksi ja voitokkaaksi. Ei. Joku korkeampi voima oli päättänyt lähettää kiirastulen koettamaan joulumieleni korkeutta. Ainoa, mikä eilen oli korkealla, oli äänentaajuus.
 Lisäksi saatoin todeta, ettei lapsiportti, joka tähän saakka on estänyt Uhmaa pääsemästä koiran vesi- ja ruokakupeille ja kissojen hiekkalaatikolle, ei olekaan enää este, vaan pelkästään hidaste. Viime viikolla Uhma oppi avaamaan portin, jolloin keksin siihen patenttiratkaisuksi oman vyöni, jolla köytin portin lukkoon. Eilen Uhma reteesti siirsi keittiön tuolin portin eteen ja kiipesi kevyesti tömähtäen yli. Ylpeys poikani ketteryydestä ja kekseliäisyydestä jäi epätoivon alle.
Kun mieheni saapui viimein töistä, olin valmis luovuttamaan työnjohdolliset tehtävät hänelle. Muistin kuitenkin, että yhtä lailla hänellä on ollut rankka päivä töissä, joten päätin pitää itseni hengissä ainakin kaksosten uniaikaan saakka. Tilitin päivän hirveyksistä samalla kun Uhma nätisti sohvalla istuen selitti omalla kielellään herttaisesti hymyillen, miten kiltisti he ovat olleet. Diiva ja Murina hymyilivät sittereistä isälleen kuin taivaan kirkkaimmat planeetat. Mitenniin hirveä päivä? Kilttejä enkeleitähän nuo olivat. Kiitti.

Päätin aamulla herätessäni, etten nuku enää ikinä. Ai että miksi? Koska näin niinkin ihanan pirteää unta, että olin jälleen raskaana. Ja taas odotin kaksosia. Korkeampi voima päätti vittuilla vielä unenkin välityksellä, onnistui, kiitos vain. Harkitsen vakaasti toisen ehkäisykapselin ottamista toiseen käteen. Niitä ei voi olla liikaa ainakaan. Tai sitten matkustan Venäjälle, sieltä löytyy varmasti joku salainen pikku klinikka, jossa riittävän suurta summaa vastaan otetaan sisältäni kaikki lisääntymiseen viittaavatkaan elimet pois. Jos järjestäisin kaveripiirissäni kerjuukeräyksen näinkin hyvän syyn puolesta, saisin varmasti riittävän suuren summan kokoon. Nää on ihan kivoja nää jo olemassa olevat mukulat, ainakin nyt kun jokainen vielä nukkuu, mutta en mä kyl enempää näit halua, ku palautusoikeus kuitenkin puuttuu.

JOS tänään on rauha maassa ja oikeasti hyvä päivä, uskallan leipoa pullaa. Mutta päätöksen teen vasta kahdentoista jälkeen, kun olen seurannut tilannetta ja nähnyt Diivan ja Murinan ensimmäiset päikkärit. Se kuului jo hiukan eiliseen suunnitelmaan, mutta jostain kumman syystä se sitten jäi. Pidän ajatuksen auki tällekin päivälle, mutta en aseta liian suuria odotuksia.
Arvatkaas, muuten, kuka oli jälleen se tositositosi viisas? No allekirjoittanut tietenkin. En yhtään muistanut/ajatellut, että huomenna on pyhäpäivä. Kaupasta saa taas tuoda vaikka ja mitä. Eli tänään sinne on pakko mennä. Onkohan siellä muitakin? Aaaargh. Jos kakarat, siis rakkaat, uniikit lapseni vetävät tämän päivän samanlaisella genrellä kuin eilen, teilaan kaikki vastaantulevat ääliöt ostoskärryjen kanssa. Minulla on siihen oikeus, sillä olen itse niin täydellinen, laiska, muiden verorahoilla elävä kotiäiti, joka pääsee kaikessa niin helpolla.