Juuri kun sain muokattua sinut lähelle haluamaani.
Juuri kun aloin ymmärtää sinua ja tarpeitasi,
saatoin jopa antaa sen mitä halusit.
Kaiken tämän yhteisen sävelen haun jälkeen
kaikki vaiva meni hukkaan.
Olen todella pahoillani.
Voitko unohtaa rikkeeni
ja jättää seuraukset tällä kertaa väliin?
Pyydän aidosti anteeksi.
Rakas vartaloni, anteeksi että söin niin paljon suklaata."
Oikeasti, kai jokainen sen nyt ymmärtää, että jos kaapissa on jäljellä vielä puolikas suklaalevy ja eilisiltainen mässäys muistuttaa suussasi, kuinka taivaalliselta se maistui, ei sitä puolikasta levyä voi jättää sinne kaappiin? Joka kerta kun sen kaapin avaa, itkee se yksinäisyyttään ja yrittää houkutella tekemään sen päivistä lopun. Eihän puolikkaana voi elää. Vaikka kuinka yrittää välttää kaappia, sen suljetun oven läpikin kuulee vienon nyyhkytyksen. Välillä on pakko tarkastaa, että se ei ole lähtenyt. Kun tarpeeksi kauan on nähnyt omat lapsensa ja puolisonsa avonaisena suklaalevynä ja ranteitaan raapien estänyt itseään syömästä heitä, on pakko antaa periksi. Ihan vain, että sunnuntaipäivä ei kokonaan kuluisi taannoisissa lastenpiirretyissä, joissa Kelju K. Kojootti haaveili linnuista paisteina. Suklaani vain ei huutanut tööt-tööt. Se itki. Niinpä päästin sen tuskistaan. Oloni oli helpottunut, kun näin Uhman iloisen virnistyksen, Murinan hymyn ja Diivan tähtisilmät, enkä vain kolmea suklaalevyn puolikasta. Oloni taas tuli huonoksi, kun aamulla katsoin puntariin. Kosto. Kiitos vain, vartaloni, yritin tehdä oikein ja lopettaa kärsivän päivät, mutta sinä et näköjään sitä hyväksynyt. Hmh. Yritetään kestää toisiamme.
Eilinen bataattimaistelu kaksosilla onnistui loistavasti. Heidän vatsansa eivät tulleet kipeiksi ja juotuaan hieman maitoa jälkiruuaksi he todellakin nukkuivat kolme tuntia yhtä soittoa. Myös Uhman uni osui tuohon jaksoon, joten talossa oli hetken harvinainen yhteisrauha. Annoin äsken taas saman verran sosetta kuin eilen ja maitoa jälkkäriksi, katsotaan, millaiset unenlahjat heillä tällä kertaa on. Murina maiskutti autuaan onnellisena ja hymyili. Diiva oli lähinnä järkyttynyt siitä, että hänen suuhunsa laitettiin muutakin kuin maitoa. "Mutsi, mitä sä oikeen luulet tekeväsi?" hänen ilmeensä kysyi. Samalla tavalla oli neuvolassa rota-rokotteen kanssa. Murina söi oman annoksensa tyytyväisenä siitä, että ruokapöydässä oli vaihtelua. Diiva taas kaipasi maitopulloaan.
Eilinen unikoulu ja vaunukoppakokeilu saivat yllättävän positiivisen vastaanoton. Diiva nukahti heti, kun oli juonut maidon kopassa. Murina ei ollut ihan niin helppo juttu. Hän kyllä meinasi nukahtaa juotuaan maitonsa, mutta eräänlainen sinnikkyys sai hänet säpsähtämään hereille. Heijasin koppaa ilmassa hetken ja laskin maahan. Aloitin uudelleen kun Murinan ääni kohosi liian korkealle. Koko ajan tunnollisesti kelasin unilaulua soittavan lelun uudelleen aloittamaan. Päätin nimittäin soittaa sitä aina nukkumaanmenoaikaan, jotta he sen kuullessaan yhdistävät hiljaisuuden alkaneen. Hieman alle tunti meni saada Murina nukahtamaan. Hän kuitenkin loppujen lopuksi nukahti omin avuin. Uskon, että viikon sisällä heille riittää maito ja unilaulu. Myös yö meni loistavasti. He kyllä heräsivät syömään, mutta kertaakaan ei rauhoittelua tarvittu. Onnistunut testi. Mutta en ala vielä yltiöoptimistiseksi, vaan tarkkailen tilannetta ennen kuin suosittelen muille. Kahdeksalta Murina päätti, että nyt riittää uni. Äiti oli tyytyväinen.
Miksi aina tungen itseni kauppaan joko maanantaiaamuna tai perjantai- iltapäivällä? Ensinmainittuna on kauppa täynnä eläkeläisiä, jotka jäävät kärryjensä kanssa keskelle käytävää vaihtamaan viime viikon kuulumiset tukkien muiden etenemisen (enkä yleistä, yllättävän moni muukin tekee saman tempun. Mutta maanantaiaamut ovat tämän yhden kansakunnan kauppapäivä, enkä minä sitä opi muistamaan). Viimeksi mainittu on helvetti itsessään. Perheitä. Eläkeläisiä. Lapsia. Haluan painottaa, ettei missään näissä kansaluokissa ole mitään vikaa, päinvastoin. Arvostan niistä jokaista. Mutta saman katon alle joutuminen yhtä aikaa luo tuskahien pintaan. Ilmeisesti omaan lievää masokistisuutta, koska en opi välttämään näitä kauppapäiviä. Tarvitsisi varmaan käydä kerran lasten kanssa tuollaisena päivänä, niin saattaisi oppi jäädä takaraivoon.
Yksi syy, miksi en muista, saattaa olla se, ettei viikonpäivillä ole äitiyslomalla väliä. Ei jaksa eritellä, sillä perjantai on samanlainen päivä kuin muutkin, ei silloin heti aamusta hurrata, että viikonloppu on vapaa ja illalla korkata kuoharia auki. Vaikka jokainen lapsista tekeekin päivistä ainutlaatuiset, näen asian silti niin, että viikonpäivien nimeäminen on yhtä hyödyllistä kuin ranskalaisten ennen syömistä. Syötyäsi et enää muista, minkänimiset kaiffarit laitoit suuhusi.
Tänään harjoittelin kastekakun leipomista. Tai siis, ostin valmispohjan, koristelussa se mitataan, teenkö sen itse vai en. Hieman tarvitsee treenailla ainakin vakaata kättä ja tehdä suunnitelma valmiiksi, mutta uskon selviytyväni. Maku oli onnistunut. (En aio kertoa vartalolleni, että aikaansaannosta oli pakko maistaa. Se ei ehkä huomaa sitä.) Liitän ensimmäisen kuvani blogiini, sillä täytyyhän kauden rumimman kakun tittelin saajasta olla pieni kuva. Koska kuitenkin olin makuinnovaatiooni tyytyväinen, jaan myös reseptin kanssanne. Eli:
-Valmis kakkupohja, kostuta ne maitokahvilla (1/3 kahvia, loput maitoa)
- Vatkaa Pirkka vaniljakastike vaahdoksi, lisää purkki Arla Keittiön kermarahkaa ja Pirkka tuorejuustosta noin 1/3. Vatkaa aineet sekaisin ja lisää pätkisrouhe sekoittaen.
- Lisää mansikkahilloa kaikkien kakkupohjalevyjen päälle ohuelti. Mansikkahillon päälle vanilja-tuorejuusto-kermarahka-pätkisvaahto. Lisää nämä myös kakun päällimmäiseen kerrokseen.
- Kerää hermosi ja kauli marsipaanista peitto kakulle (maailman paras keino piilottaa ulkonäkö- ja kerrosvirheet)
- Koristele (kokemuksesta viisastuneena, älä lätki sitäsuntätä sinnesuntänne, vaan suunnittele huolellisesti paperille ennen toteutusta)
- Suklaakirjoitus tuli sulattamalla taloussuklaata mikrossa ja sillä oli kätevä liimata suklaasydämiä
- Liilahtava sydän tuli sotkemalla vaaleanpunaista ja sinistä marsipaania keskenään. Koska sininen oli paljon vahvempi kuin punainen, tarvittiin sinistä jotakuinkin 1/4 ja loput punaista.
Kakku ei todellakaan ole liiallisella taiteella pilattu, mutta maku oli onnistunut. Kun käytin maitokahvia kostukkeena, loi se mukavan tasapainon niin, ettei tullut liian makea versio. Samoin tuorejuusto. Olen positiivisesti yllättynyt lopputuloksesta, taidan väsätä itse kaiken ristiäisiin. Hermojakin jäi mukavasti jäljelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti