Aloitan nyt ensimmäiseksi juuri tekemästäni huomiosta. Julkaisemani kirjoitukset päivittyvät ihan omituisiin kellonaikoihin, eilenkin aamulla julkaisemani teksti esiintyi iltaisella kellonajalla, enpä taas muista mutta ilta yhdeksää taidettiin olla lähellä. Eli en kuseta lukijoitani kellonajoissa, tarvitsee etsiä asetuksista uusi aikavyöhyke. (Joo, pikkujuttu, mutta eipä sitten enää häiritse...)
Eilinen oli aikamoinen painajainen. Taisin loppupeleissä saada nukkua yhteensä neljä tuntia yön aikana. Kaksoset aloittivat pienen kiukun heti herättyään, eikä Uhmakaan ole ollut mitä aurinkoisin itsensä viime päivinä. Sisarkateutta, lisäksi uskoisin että hänen antibioottikuurinsa väsyttää joltain osin. Eli eilisaamu oli kiukkupainotteinen. Itse olin hyväntuulinen siihen saakka, kunnes äiti soitti mummimme joutuneen sairaalaan. Todennäköisesti sappikivet olivat taas saapuneet vaivaksi, mutta koska oli sunnuntai, ei asiaa alettu tutkimaan heti. Stressin lisäksi ongelman muodosti se, että mummumme on miehensä omaishoitaja, eli papallemme tarvitsi löytää paikka, jossa olla mummun kotiutumiseen ja kuntoutukseen saakka. Siinä sitten olikin tekemistä nyky- yhteiskunnassamme.
Veljeni oli mennyt kysymään paikkakunnan terveyskeskuksesta, pääsisikö pappamme sinne ainakin väliaikaisesti. Hän oli esittänyt tilanteen ja kysymyksen asiallisesti. Vastaukseksi oli kahden hoitajan suusta tullut yksinkertainen "hoida itse". Kiukkuisesti, hällä väliä- asenteella. Yksi paikalle saapunut hoitaja oli sitten neuvonut menemään vanhustentalolle, josta oli sitten sentään osattu ohjeistaa, että sellaisessa tapauksessa vaaditaan läheisestä päivystyksestä lähete. Vanhainkodissa oli myös alettu selvittää, minne mahtuisi. Päivystyksen, päivystävän sosiaalitoimen ja vanhainkodin henkilökunnan avulla pappamme sitten pääsi vanhainkotiin sellaiseen huoneeseen, jossa päivisin asukkaat voivat käydä lepäilemässä. Eli yöpaikka löytyi, katsotaan minne hänet tänään ohjataan. Sikäli tarinalla oli onnellinen loppu, pappa pääsi ihan hyvään paikkaan. Asiassa jäi tosin koko sukuamme kaihertamaan terveyskeskuksen työntekijöiden toiminta. "Hoida itse". Anteeksi, mutta mitä? Ei neuvoja, apuja tai mitään. Asiakaspalvelusta ei tietoakaan, ei edes näyteltyä myötätuntoa. Miksi tuollaiset ihmiset hakeutuvat alalle, jossa he eivät ilmeisesti halua olla? Mieltäni kaihertaa se, että he ovat siellä pitämässä sairaista vanhuksista huolta. Millä asenteella siellä hoidetaan asukkaat ja potilaat? Päätän tämän aiheen painokelvottomaan litaniaan toivoen kyseisten ihmisten vaihtavan alaa, myös oman mielenrauhansa nimissä. #%&/()&/%%¤#"U&((*****#!½%&/!!!!!!!!!!!!!!!!!
Lähdin eilen Uhman kanssa sukulaiskierrokselle, tarkemmin ottaen äitini luokse. Asumme omasta perheestäni 50kilometrin päässä ja käyn siellä noin kerran viikossa vuorotellen Uhman ja kaksosten kanssa. Uhmakin saa vain omaa huomiota, josta ei joudu taistelemaan kenenkään kanssa. Serkut ovat sen verran vanhoja, että he ovat leikkitovereita, eivät uhkia.
Vaikka kaikki huomio oli Uhmassa, hän oli hivenen känkkäränkkä. Koomisin tapaus tuli, kun komensin häntä. Olin pukenut hänelle henkselifarkut. Uhma sitten kieltäessäni otti henkseleistä kiinni, venytti niitä ja huusi takaisin. Nauroimme äitini kanssa pikku henkselien paukuttajaa. On pojalla tavat jo tuossa iässä.
Kotiin saapuessamme Diiva ja Murina olivat rauhallisia, mutta mieheni lähtiessä ruohonleikkuuseen repesi taivas. Kaikki huusivat. Lievä epätoivon hetki otti minutkin valtaansa miettiessäni, mistä aloittaa. Väsymys, mummun tilanne ja kaikki mahdollinen tuntui painavan ja tekevän lievän riittämättömyyden tunteen. Purskahdin totaaliseen itkuun samalla, kun juoksin lapselta toiselle. Itkin aikani miettien riittämättömyyttäni äitinä. Vartissa kyyneleet loppuivat, jonka jälkeen lapset olivat jo rauhoittuneet. Oma mieleni oli tyyni. Pitäydyn logiikassani, että jos ei vähintään kerran viikossa itke, vaikka edes turhanpäiten, purkautuvat kyyneleet jossain vaiheessa kuitenkin. Olen huomannut, että kun rutistan kyynelkanavani tyhjäksi, mieleni on jo siitä paljon parempi. Jos päässä on ennestään paljon kusta, ei sinne suolavettä mahdu paljon ja se luo kevyen paineen tunteen. Tarvitsee siis vastaisuudessakin muistaa, että turha taistella itkua vastaan, kun se todella helpottaa oloa. Olin koko loppuillan seesteinen ja rauhallinen. Diiva ja Murina olivat kahdeksaan mennessä täydessä unessa, eivätkä vaatineet sen jälkeen hyssyttelyä tai rauhoittelua. Uhma oli rauhallinen ja leikki tyytyväisenä. Minä nukahdin sohvalle ilmeisesti ennen yhdeksää. Heräsin neljältä aamuyöllä. Mennessäni kaksosten huoneeseen sain huomata, että rakas mieheni oli päättänyt antaa minun nukkua, sillä siellä se liki kaksimetrinen köriläs makasi 80x200 senttisellä ohuella patjalla kaksosten maitopullot vieressä. Olin saanut nukkua seitsemän rikkumatonta tuntia. Herätin mieheni siirtymään sänkyynsä ja siirryin itse vartiopaikalle. Diivan ja Murinan syödessä viiden jälkeen koin itseni täydellisen pirteäksi ja nousin aamukahvin keittoon. Tästä ei voi tulla kuin hyvä päivä. Ja vaikka tulisi paska, olen kerännyt voimia niin, että jaksan kaiken.
Olen miettinyt blogilleni jonkun sortin tunnusmerkkiä. Siis sellaista, että jokaisessa kirjoituksessa olisi joku perusjuttu. Sen lisäksi, että kerron normaalista monikkoarjesta kaikkine käänteineen. Olen kahden vaiheilla, mieleni tekisi joko joka päivälle etsiä uutisannista joku uutinen, josta esittää mielipide ja jonka kävisin läpi omalla välillä niin sarkastisella tavallani. Toinen mitä olen harkinnut, olisi tv- ohjelmien arvostelu/haukkuminen/suosittelu. Hetken joudun miettimään, kumpi olisi lukijoille parempi anti ja kummasta saisin itse otettua enemmän irti. Kommentteihin voi jättää toivomuksia, jos sellaisia löytyy. Lisäksi haluan blogilleni lisää lukijoita ja seuraajia, eli jos pidätte, jakakaa ja suositelkaa, jos taas ette, haukkukaa ja jakakaa. Jos taas blogini on täysin yhdentekevä, olet väärällä sivulla. www.google.com löytyy haluamasi jutut..
On aika sulkea läppäri, ennen kuin pikkuväki alkaa heräämään. Kaksoset nyt ei vielä halua tutkia tätä, mutta Uhman pienen kädet nousevat koneen aiheuttamasta syyhystä näppylöille. Voin ainakin omalta osaltani vaikuttaa onnistuneeseen aamuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti