Olenko koskaan valittanut siitä että olisi tylsää? Jos en ole, niin pakkohan se on myöntää, että päivät käy todella pitkiksi kolmen lapsen ja kolmen elukan kanssa. Hoidan lapset niin täydellisesti yhdellä kädellä, että toinen jää hyödyttömäksi (jos olisin mies, tietäisin, mitä sillä tekisin). Niinpä otin jälleen uuden projektin. Kun eilen aamulla vaihdoin Uhmalle päivävaatteita päälle, en laittanut uutta vaippaa. Osoitin Uhmalle monesti potan ja wc- pöntön supistajalla ja sanoin, että nyt sinulla ei ole vaippaa, vaan täytyy käyttää pottaa tai pönttöä. Todella ahkerasti hän niissä istuskelikin. Ystäväni oli käymässä ja istuttaessaan Uhmaa pytyllä oli aivan varma, että sinne tuli pissa. Samoin kävi itselleni. Eli lasken Uhman tehneen pönttöön kaksi pikku pissaa, vaikka pyttyyn eivät todisteet jääkään, mutta ääni kuulosti ihan siltä. Ja itselläni on parempi mieli, kun koen Uhman hoksanneen idean edes puoliksi. Noo, vahinkoja tietysti sattuu ja kahdet pissat sain siivota sitten keittiöstä. Onneksi olin itse läsnä ja pääsin heti siivoamaan, plus tietenkin kannoin Uhma potalle ja sanoin että pissahädän tullessa mennään siihen. Hoksasin, että pottaa täytyy kantaa koko ajan mukana, että hänet voi nostaa kesken pissauksenkin siihen. Aloin myös miettiä, että mitäpä jos Uhma vahingossa pissaisi imurimme päälle? Imuri saattaisi mennä rikki ja olisi aivan pakko ostaa uusi. En yhtään ihmettelisi vaikka Uhma sen tekisikin, kyseinen vehje on niin sekunda jo, että se kelpaa vain vessanpöntöksi. Tosin, kuten kaikki elektroniikka 80- luvun lopulta, se kestää vaikka mitä ilman, että menee rikki. Kiitettävä piirre autoissa, ei kodinkoneissa.
Uhman päiväunille laitoin tietenkin vaipan, ettei sänkyyn tule vahinkoa. Päiväunien jälkeen lähdin remmini kanssa ulos, eli en jättänyt Uhmaa ilman vaippaa. Enkä ottanut sitä pois loppuiltanakaan, päätin että aloitan vähitellen, myös omia hermojani ajatellen. Ja minun on oltava siinä vieressä aika lailla, että ehdin nostamaan sällin potalle. Kyllä tänään taas aamulla se vaippa lähtee ja haetaan taas edes vaikka yhtä onnistumista.
Joo... Se eilinen ulkoilu oli aivan oma lukunsa. Puin Uhman ensin. Murina huusi tuona aikana. Ei kelvannut maito. Hän huusi väsymystään, mutta kuten välillä iltaisin sänkyynjäännistäkin voi havaita, hiukan tarvitsisi keinuttaa tai jotain, että uni tulisi. Ja kun näin ei tee, raukka huutaa hetken protestiksi. Kun Murina sitten lopulta lopetti huutamisensa, olin puolivälissä pukemassa Uhmaa. Diiva aloitti huudon. Kävin koettamassa maitoa. Eieieieieiei. Puin Uhman loppuun, joka odotti todella nätisti eteisessä. Aloitin pukemisen Diivasta, joka hiljeni. Puettuani hänet jatkoin Murinaan ja Diivan huuto alkoi taas. Pian huusi Murinakin, kun laitoin itselleni takkia päälle. Sain kaksoset vaunuihin ja laitoin koiralle valjaat. Kaksosten huudon lisäksi Uhma alkoi kitistä, hän halusi taluttaa. Vihdoin päästiin ulos ja Uhma todellakin talutti koiraamme samalla kun nojasi laudalla vaunuihin. Edelleen loistava tasapaino. Kaksosetkin hiljeni hetkeksi, mutta sadan metrin jälkeen Diiva alkoi itkeä. Nälkä. Onneksi tunnen tyttäreni vaikean luonteen, koska se on omani kaltainen. Otin maitopullon makuupussin sisältä ja asettelin Diivalle niin, että saatoin kuitenkin jatkaa matkaa. Sadan metrin päästä koira päätti käydä asioilla. Noukkiessani jätöksiä Murina kitisi vaunujen pysähtymistä. Eikun matkaan. Uhma alkoi vaatia paskapussia itselleen, ja kun en antanut, kitinä yltyi. Sadan metrin päästä kaikki oli hiljaisia, mutta alkoi satamaan. Sen verran, että päätin mennä kotiin, jos se jatkuisi. Sillä hetkellä tunsin eläväni huonossa komediasarjassa vuodelta mustavalkoinen. Mieleni lateli kaikki kirosanat ja jos en olisi ollut perheeni kanssa liikenteessä, olisin lähtenyt hukuttamaan itseäni läheiseen ojaan. Sillä hetkellä vannoin, etten enää koskaan lähde lasten kanssa ulos. Se vain on samanlaista uhittelua, kuin suklaalevyn syömisen jälkeen lupaa, ettei koskaan enää syö suklaata. Tai kun joku krapula- aamu vannoo, että ei enää ikinä edes nuuhki alkoholia. Hienoja lupauksia mutta ei millään tavalla pidettävissä olevia. Ehkä masokistisuuteni jälleen tänään nostaa päätään ja jälleen tappelen sen pukurumban, joka vie vartin, päästäkseni lasten kanssa kahdeksikymmeneksi minuutiksi ulos.
Tein eilen summissa päivän ruuan. En oikeastaan käsitä, aina luulen tekeväni ruokaa niin, että sitä riittää moneksi päiväksi ja sitten se ruoka häviää. Itse en juuri sitä syö, kun en ehdi, eli en voi syyttää itseänikään. Mutta joka tapauksessa, olin sunnuntaina ostanut possunsuikaleita pari rasiaa ja päätin tehdä niistä padan. Ruskistin suikaleet ja heitin joukkoon pilkotun sipulin, viisi porkkanaa siivuina ja yhden punaisen paprikan huolellisesti silputtuna. Purkki pippurikermaa ja toinen purkki kolmen sipulin kermaa. Sitten vielä mausteet ja pari desiä vettä, että nestettä riitti hauduttamaan kaikki kypsäksi. Annoin olla neljä tuntia uunissa 175asteessa ja loput vielä jälkilämmöllä. Tuli täydellisen mureaa, ei mitään sitkeää tanttua. Kaveriksi vielä muusi, jossa voita noin oman painon verran. Tooooosi kevyttä ja terveellistä, mutta ainakin aitoa kotiruokaa. Uhmakin söi hyvällä ruokahalulla, taisin onnistua.
Ja jälleen, muistakaa käydä tykkäämässä osoitteessa http://www.cosmopolitan.fi/galleria/10/tahtibloggaaja/484/kolme_ja_puoli_lasta. Syrän.
Plus, kiitos blogini kävijöille, eilen paukkui 2000 kurkkaajaa rikki tällä sivulla. Syrän. Se on hieno luku, vielä kun löytäisi työn jossa olisi samankokoinen kuukausipalkka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti