Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lievä murhanhimo

Nyt on se hetki, kun tästä talosta on pakko päästä pois hetkeksi. Huomasin eilen illalla, että väsymys ja alituinen hälytysvalmius alkavat painamaan niin, että hermot alkavat kiristellä. Eikä miehestänikään ole asiassa apua, päinvastoin, oikeastaan voin sanoa että murhanhimoni kohdistuu tällä hetkellä eniten häneen.
Koska talvi on yllätellyt autoilijoita aika ahkerasti viimeisen vuorokaudenkin aikana, saa mieheni painaa pitkää päivää rengasliikkeessä. Hän lähti kahdeksaksi aamulla töihin ja sanoi tulevansa myöhään illalla. Päivän aikana rekisteröin jääkaappimme tyhjäksi. Ja muutkin kaapit. Soitin miehelleni varmistaakseni, että ehdin kuitenkin kauppaan kun hän tulee. Vastaus oli "tuskin, laita viestillä mitä tarvitaan niin hän käy vaikka abc:llä kun se on auki". Hmm. Sieltä ei sitten saa mitään, mikä auttaisi meidän talouttamme. Ja kauppalista todellakin oli pitkä. Mieleni teki hakata päätä seinään, mutta kokemuksesta tiesin, ettei sillä saataisi vastauksia, kuultaisiin vain ääni joka kuuluu, kun puu osuu puuhun. Pienen ajatustyön ja tupakoinnin jälkeen sain erään ihanan ihmisen lainaamaan auton ja vahtimaan lapsia. Annoin hänen päättää, juokseeko hän kaupan läpi vai onko meillä ja hän luotti itseensä enemmän lasten kanssa. Koska kello oli paljon, päätin lähteä kauppaan saatuani Diivan ja Murinan nukkumaan. Murina oli lähtiessäni hereillä, mutta heilui sängyssä tyytyväisenä silmät puoliummessa. Lähdin siis ja jätin Uhman vahtiensa kanssa (myös Murinan kummitäti oli käymässä). Kauppaan meni sitten puolitoista sataa ilman, että ostin mitään turhaa. Tupakkaa kiitokseksi lapsenvahdeille, mutta kaikki muu täytti jääkaappia, vessaa, kuiva- ainekaappi, etc. Ostoskärryni oli aivan täynnä. Tunsin itseni muuliksi kulkiessani sittarin parkkipaikalla. Ja sillä muulilla muuten kasvoi se kuuluisa vehje jälleen otsassaan.
Kello oli kahdeksan kun ajoin kotipihaan. Ja voi että, mikä maailman paras yllätys odottikaan: mieheni oli jo kotona. En tiennyt, miten päin olla. Olin hälyttänyt meille kaverin lainaamaan autoaan ja vahtimaan lapsia, että pääsen kauppaan, koska mieheni on sanonut, että hän ei ehdi kotiin mahdollistamaan asiaa. Jumalauta! Kotipihallamme tuli jälleen tarve hakata päätä seinään. Sisällä Murina ei sitten tietenkään ollut alkanut nukkua, vaan huusi. Sitä seuraava tunti meni täydessä sekasorrossa, kaverinikin lähtivät ja luulen etten saa heitä enää takaisin tähän hullujen huoneeseen jossa pääshowta vetää loppuunajettu mutsi. Lopulta lapset nukkuivat ja kaikki alkoi olla reilassa. Mieheni sitten paransi iltaani kysymällä, aioinko lähteä lauantaina kotiseudulleni. Vastasin että joo, olen luvannut hakea siskontytön yökylään, että sisko saa tehdä ylitöitä. "Opelissa on vielä kesärenkaat, et sinä niillä voi lähteä". Ilmeeni saattoi olla hieman vino. Päästäni nousi savumerkkejä. "Se nyt on sellainen juttu, että sitten vaikka vuokraan auton jostain, se likka on haettava tänne, kun siihen ajatukseen koko suunnitelma on mennyt ja siskoni päässyt ylitöihin, koska se ei seuraavaksi pääse kun on auttamassa MEIDÄN ristiäisten järjestelyssä", yritin sanoa. Samalla tiedustelin, että eikö hän voi töissä vaihtaa. Ei kuulemma välttämättä ehdi. Se nyt sitten vain on ehdittävä ja teen asian nyt ennen töihin lähtöä selväksi. Otan esimerkiksi sen, kuinka paljon hän on joskus kiukutellut, kun olen myöhästynyt vartilla lupaamastani ajasta. Mitäs jos pettäisin tämän lupauksen? Ja herranen aika, hän vaihtaa kellon ympäri renkaita töissään, oma auto menee siinä sivussa. Tai sitten suutarin lapsella ei yksinkertaisesti ole kenkiä. Kuulostan vaativalta, mutta kysyin mieheltäni keskiviikkona, voinko hakea tytön. Joo. Sen suunnitelman varaan todella moni laski todella paljon. Mieheni olisi voinut jättää kelivarauksen tai vaihtaa ne helvetin renkaat, kun siitä lumesta varoiteltiin. Ja lisäksi, olen ollut kuin vankilassa tässä talossa kohta kaksi (vai kolme?!?) viikkoa. Pää ei kestä yhtään vastoinkäymistä, joten on aika päästä hetkeksi pois. Ennen kuin heittäydyn lasteni tasolle ja alan huutamaan heidän mukanaan. Ja väännän tämän asian rautalangasta. Tai ripustan mieheni siihen.

Eilinen meni muuten hyvin siis, iltaan saakka. Koska maailma oli täynnä lunta, kävin lasten kanssa kaksi kertaa ulkona. Uhma oli lumesta aivan onnessaan, melkein enemmän kuin äitinsä, joka esitteli maassa kuinka lumienkeli tehdään. Hauskinta oli, kun olimme kävelyllä ja törmäsimme johonkin toiseen äitiin, jolla oli noin 4-vuotias tyttö ja vaunuissa vauva. En tuntenut heitä, mutta jäätiin kuitenkin juttelemaan hetkeksi. Tyttö sitten ihmetteli vaunuihini kurkittuaan, miksi vauvoja on kaksi. Kerroin niitä tulleen kaksi samalla kertaa, eli he ovat kaksoset. Tyttö sitten otti kohtuu kiukkuisen ilmeen (oikeasti, vain lapset osaavat niin hienon kulmien kurtistuksen!) ja katsoi äitiään. "Äiti, sä oot tyhmä! Miksi mä en saanut KAHTA pikkuveljeä kerralla?" oli tytön suusta kuuluva lause. Itse meinasin tikahtua nauruun ja tytön äiti meni hieman hiljaiseksi. Uhma alkoi onneksi kyllästyä paikallaan oloon, joten matkaa piti jatkaa. Toivon, etten koskaan törmää Uhman kanssa kolmosiin tai suurempiin lukuihin, etten saa yhtä vihaista ilmettä niskaani. On lapset sitten ihania. Ensimmäisen ulkoilukerran jälkeen Diiva ja Murina jäivät vaunuihin nukkumaan päiväunensa, jota he sitten kiskoivatkin yli kolme tuntia. Uhma meni sisälle päästyämme ja ruokailtuamme omille unilleen, joten minulla oli aikaa tehdä rästiin jääneitä hommia.  Lasten herättyä ja syötyä talutin kusipääimuriamme ympäri taloa. Ei mennyt rikki, vaikka joku Uhman lelupakista eksynyt muoviruuvikin kolisi putkessa ja kone kolisi seiniä päin. Olen edelleen sitä mieltä, että 80-90- luvuilla on tehty aivan liian kestävää tavaraa. Kekseliäisyyttä täytyy lisätä. Sain vielä pestyä vessankin, jonka jälkeen leikin Uhman kanssa samalla kun kävin sivistävää keskustelua Murinan ja Diivan kanssa (oikeasti, tästä talosta on pakko päästä ulos, tai lässytän kohta kaupan tädeillekin ja vääntelen naamaani ventovieraille...). Pienen pukurumban jälkeen oli jälleen ulkoistamisen aika. Kaksoset nukkuivat sen ajan, kun puhaltelin lunta Uhman päälle ja söimme lapseni kanssa kilpaa lunta (juu, olisi kai pitänyt kieltää samalla kun itsellä on suupielet valkoiset. Tarkistin kuitenkin, että lumi oli puhdasta). Ilta sitten meni kuten kerroin... Kaikki oli siis täydellisesti kunnes mies palasi. Yhdistävä tekijä? Otsassani sojottava elin ei ole vieläkään hävinnyt ja olen tainnut keksiä muutaman uuden kirosanankin. Harvoin pyydän tai vaadin mitään ehdottomasti, mutta tämä nyt vaikuttaa muihinkin kuin allekirjoittaneeseen. Vittu, käyn sitten vaikka vuokraamassa auton miehen firman laskuun.

Koska tänä aamuna ajatukseni pyörii vain harmistuksen ja varasuunnitelmien ympärillä, on turha odottaa enempää syvällisempää tekstiä. Kiroan vain muuttuvia tekijöitä (mutta ei, en lunta). Jospa huomen aamulla olisin jälleen ajatusten aarreaitta.

2 kommenttia:

  1. Voin täysin kuvitella kirjoittamasi tunteet! Tiedän mitä on olla päivät pääksytysten kodin vankina, kun pienten, eikä aina vähän isompienkaan, kaksosten (+ vielä sisarus/sisarukset) kanssa voi lähteä oikein mihinkään, ainakaan niitä asioita hoitelemaan. Olen jonkin aikaa satunnaisesti seurannut blogiasi. Meillä kaksoset jo 2,5, v ja nyt tuntuu toisinaan, että kai tässä voiton puolella aletaan olemaan. Uuvuttavan äryttävää on elo kahden vauvan kanssa. Eipä noita jaksaisi hoitaa, jos naapurin olisivat. Minä ainakin olisin aika päiviä sitten kuskannut naapurin mukelot kotiinsa. Mutta rakkaita nuo kaikesta vaivasta huolimatta ovat! :)Tsemppiä!
    -S

    VastaaPoista
  2. Allekirjoittanut pahoittelee tapahtunutta! Tsemppiä, tarjoan henkistä ja mahd. fyysistä tukea heti kuin mahdollista! <3

    VastaaPoista