Pitkästä aikaa jaksoin nousta paljon ennen kaikkia muita. Viime kerrasta on noin viikko aikaa, tiedä sitten mikä (tai ketkä?!?!?) väsyttäneet niin paljon, että on nukkunut juuri siihen saakka kuin on ollut viimeinen pakko nousta.
Murinan ja Diivan toinen yö vaunukopissa, joissa heillä on tilaa ja vapaus liikkua, meni hyvin. Ensimmäisen syötön jälkeen Diiva jäi heilumaan, mutta ei vaatinut minulta toimenpiteitä. Myös illan unikoulu oli kahdessakymmenessä minuutissa ohi. Murina piti hirveää huutoa, niin kamalaa että oli pakko nostaa pikkumies syliin rauhoittumaan. Huuto alkoi heti uudelleen kun laskin hänet pois. Diiva lopetti huutamisen heti kun veljensäkin. Murina siis huusi keinutuksen/sylin tarvetta ja Diiva huusi myötätunnosta. Koska kuitenkin olen lopen kyllästynyt heijaamiseen, keinutukseen jne., päätin että nyt se on loppu, ainakin suurimmaksi osaksi. Kun sitten jälleen tarjosin maitopulloa, molemmat sen huolivat, söivät hyvin ja antoivat unen tulla. Saas nähdä, miten tänään illalla reagoidaan kun unilaulu alkaa soimaan...
Kun talon pienimmät nukahtivat, näin jopa Salattujen Elämien lopun. En tosin muista sitä enää. Huomioni saattoi osittain keskittyä Uhmaan, jolla oli nälkäkiukku. Isänsä kanssa onnistui syömään vain isän hermot, joten päätin pelastaa miesväen illan ja päästää miehen sohvalle ja aloittaa Uhman rauhoittamisen. Lämmitin karjalanpiirakkaa juustolla. Eiii, ei hyvä, Uhma roikkui lusikan kanssa jääkaapilla. Nostin herran syliini ja annoin valita jugurtin. Hedelmä- ja lapsipommin kanssa astelin pöytään. Päätin Uhman huomaamatta ujuttaa tälle myös karjalanpiirakkaa. En ollut tietoinen, että Uhmalla oli selkeä suunnitelma. Hän siveli hedelmäpommijugurttia karjalanpiirakan päälle ja veteli siitä sitten lähes kaiken. Omalaatuinen maku pojalla. Mutta mikäs olen arvostelemaan, sillä odottaessani Uhmaa minut valtasi uskomaton himo sieniin kesken työyön. En tuolloin vielä edes tiennyt olevani raskaana. Tein asiakkaalle pizzaa, johon tuli sieniä. Sienet nähdessäni kuola alkoi valua ja päähäni ei mahtunut muuta kuin sienet. Loppujen lopuksi nappasin lihapasteijan, jonka päälle heitin juustoraastetta ja pari kourallista sieniä. Uhmasta huomaa usein, että niitä on tullut syötyä odottaessa.
Talossamme on flunssaperkele. Olen aina sanonut, että flunssa on lastentauti, aivan kuten oksennustautikin. Se ei iske aikuisiin. Tai jos en usko kummankaan olemassaoloon, vältyn niiltä. Uskomukseni ovat aika hyvin toimineet. Sairastun todella harvoin, ja jos niin sattuukin käymään, en anna sairaudelle periksi vaan jatkan normaaleja rutiineja niin, että tauti huomaa ettei kannata. Tähän saakka toiminut. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että flunssa on jättänyt jotain jälkeensä. Yskiminen ja hengittäminen toimivat hieman vinkuvasti. Olen tullut aika proksi kotidiagnostikkona itseni kanssa, sillä inhoan lääkärissä käymistä. Jos tämä tila ei kuitenkaan mene parissa päivässä ohi, on pakko käydä. Luulen siis, mahtavilla lääkärintaidoillani, että keuhkoputkentulehdus yrittää tehdä itsestään kaveriani. Hengittäminen ja yskiminen on samanlaista, kuin kolme vuotta sitten ollessani viimeksi samassa taudissa. Ja ei, ei johdu tupakanpoltosta. Liiasta tupakanpoltosta johtuva kurkkukipu on kipua, tämä taas on kutittavaa viiltelyä. Noin, myönsin sairastavani, nyt olisi hyvä hetki alkaa parantua. Mieheni lähtee lauantaiaamuna veljensä häihin satojen kilometrien päähän, niin ei olisi oikein varaa sairastella. Onneksi ystäväni on tulossa keskelle hullunmyllyä, eli yksin en joudu komentamaan päästäisarmeijaani. Illalla, kun lapset nukkuvat, on luvassa tyttöjeniltaa. Eli ei enempää sairastelua, kitos! (Tosin, jos jonkun täytyy sairastaa, niin mieluiten minä. Kärsin mieluusti lasteni puolesta, lisäksi oma heikko olo on paljon helpompi kestää ja unohtaa kuin kolmen lapsen ärripurri. Yhdessäkin on tarpeeksi.)
Aloin tuossa jokin aika sitten miettiä lasten nimiä. Olemme jo aikoja sitten päättäneet nimet kaksosille, eikä sen kanssa ollut edes suurempia konflikteja. Mutta oikeasti, väestörekisteristä puuttuu muutama nimiehdotus, joiden suosio oikeasti voisi nousta. Itsekin uskon Uhman tunnistavan itsensä paremmin joistakin sanoista kuin omasta nimestään. Luulen, että iän karttuessa nimeän lapset tässä blogissakin uudelleen. Ei, Usko ja Älä. Todennäköisemmin noita tullaan käyttämään paljon enemmän kuin yksilöiviä nimiä. Nyt jo Uhman kanssa joka päivä saan käyttää noita sanoja. Ilmankos yksi hänen osaamistaan, täydellisesti ääntämistään sanoista on ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti