Mies: Tiedän.
Minä: Jos ihmettelet, missä on puolet sun renkaiden pinnasta, niin pihasta parisataa metriä keskustaan päin varmaan löytyy.
Mies: Miksi?
Minä: Joku puunhalaaja sisälläni nousi jarrun päälle oravan ollessa keskellä tietä.
Mies: -.-
Minä: Hyviä uutisia on, että auton jarrut oikeasti toimii ja pieni orava sai jatkaa elämäänsä.
Asiasta ei enää keskusteltu. Tiedän olevani ylihysteerinen, mitä tulee kaikkiin tiellä liikkuviin eläimiin. Väistän kaikkea hiiristä ja sammakoista lähtien. Tämä tietysti johtaa siihen, että erehdyn välillä luulemaan tuulen kuljettamaa koivun lehteäkin pieneksi peltohiireksi tai myyräksi. Olen kuitenkin liian eläinrakas ottaakseni yhdenkään pienen piipertäjän henkeä kontolleni. Todennäköisesti näin on kuitenkin käynyt pimeällä ajaessa, mutta en ole tietoinen siitä. Virheeni on myös se, että en pahemmin katso taustapeiliin silloin, kun se sisäinen puunhalaaja ottaa vallan. Peräänajajasta olisi varmasti mieltäylentävää kun kertoisin syytä sille, miksi perheautomme pysähtyi normaalista vauhdista nollaan viidessä sekunnissa keskelle tietä. No koska naiskuskilla on helvetin hyvät refleksit. Tietysti riippuisi peräänajajan sukupuolesta ja iästä, millaisen tarinan tälle kehittäisi. Mietin jo valmiiksi, että keski- ikäiseltä mieheltä voisi kysyä, kumpi selitys suututtaa vähemmän: en halunnut tappaa oravaa vai se, etten halunnut oravan raadon likaavan hienoa autoa. Naisihmisiltä saattaisi saada pientä myötätuntoa. Niille, joiden ilmeestä näkisi, ettei selitykset auta, voisi alkaa kyselemään, eikö tämä oikeasti huomannut sitä vihreää, viisisilmäistä, kuusijalkaista lentävää hevosen ja poron risteytystä tiellä. Kaupan päälle voisi osoitella kauemmas tielle ja väittää, että siellä se nyt menee. Voisi jäädä puhelinnumerot vaihtamatta.
Kaveri: Oikeasti, mä inhoan ajaa hämärällä kun niitä hirviä ja peuroja voi tulla ihan mistä vain. Mitä sä teet jos näet ajaessas sellaisen?
Minä: No viimeks mä pysähdyin ja otin kuvan.
Kaveri: -.-
Tarina on tosi. Olin erään yövuoroni jäljiltä palaamassa kotiin. Kesäaikana kuitenkin aamukuuden jälkeen on jo valoisaa, joten oli helppoa huomata jo kaukaa kolme suurikokoista hirveä. Ne ehtivät tieltä pois hurrutellessani paikalle alle neljänkympin tuntinopeutta. Ne olivat niin komean näköisiä lievästi usvaisella pellolla metsäistä taustaa vasten, että totta kai niistä piti saada kuva. Onhan ne pelottavia otuksia liikenteessä, mutta myös kunnioitettavia ja komeita. Suuri koko ja askelten tyyneys tekevät niistä hienoja. Peurat nyt poukkoilevat miten sattuu, se ei ole komeaa, mutta sitä vastoin suloista.
Joo, tiedän olevani muille autoilijoille riski liikenteessä. Näin on kuitenkin vain silloin, kun olen yksin. Jos lapset ovat mukana, muistan vilkaista taustapeiliin ennen jarrutusta.
Eilen olin toooooosi väsynyt. Huonosti nukuttu yö aiheutti sen. Eikä huonounisuus johtunut lapsista, vaan korvieni välisestä ohjelmatoimistosta, joka lähetti mielenkiintoisia unia. Väsymykseni kuitenkin aiheutti lievän yleisvitutuksen, joka on kaikkein huonoin vaihtoehto. Jos et tiedä, mikä vituttaa, on sitä vaikea korjata. Päätin siis yrittää etsiä vellituttimetsästyksen ohessa itselleni jotain halpaa ja piristävää. Mitään en kuitenkaan löytänyt, siis itselleni. Jokaiselle lapselle tuli kuitenkin matkaan aivan täydelliset vaatteet ristiäispäivälle. Liitän loppuun kuvan niistä. Ja onnekseni löysin ne tarjoustalosta, joten ne eivät olleet niin kalliit, että lapset joutuisivat kulkemaan alasti juhlapäivään saakka. Tietysti ostin Murinalle ja Uhmalle samanlaiset.
Ilta oli hivenen rasittava, mutta sopi mielentilaani. Uskallan jälleen väittää, että jos äiti voi hyvin, kaikki muutkin voivat hyvin. Sillä lasten käytös oli täydellinen peilaus omasta mielialastani. Uhma huusi niin kauan, että oksensi. Koska olen viimein oppinut esikoiseni olevan samanlainen herkkäkurkku kuin olen itsekin, olin ottanut huudon alkaessa jo kulhon, jonka voin tarpeen tullen asettaa Uhman suun alle. Rauhoitteluyritykseni eivät onnistuneet, Uhma oli sydänjuuriaan myöten loukkaantunut pikkusiskon päästessä ensin kylpyyn. Kun Murina ja Diiva olivat lopulta kylvynpuhtaina olohuoneessa, Uhma meni leppoisasti leikkimään isänsä kanssa ja pääsi omalta osaltaan kylpemään sitten pitkän kaavan mukaan. Olin ostosreissullani myös ostanut hänelle kylpyvaahtoa, jonka kanssa kelpasi lutrata.
Kun tähän saakka olen saanut hehkuttaa, kuinka hienosti kaksoset nukahtavat itsekseen yöunille, nyt täytyy myöntää, että ei sekään sitten onnistunut eilenillalla. Diiva nukahti kohtuuhelposti, mutta rakas Murinamme sitten huusi noin puoli tuntia. Hän rauhoittui oitis syliin, mutta jo asettaessani takaisin sänkyyn huuto alkoi uudelleen. Lopulta hän puoliksi nukahti syliin ja asetin hänet sänkyyn. Onneksi hän jäi sinne sitten jo, sillä oli jo muutenkin vaikea hymyillä miehelle että lähde sinä vain veljesi häihin, kyllä minä täällä pärjään. Joo... Onneksi suklaa- ja tupakkavarastot ovat sellaiset, että pärjään. Kahvia on kaapissa seitsemän pakettia. Jos tarve vaatii, otan Berocca Boostia lasillisen enemmän kuin annossuosituksessa on. Kyllä mä pärjään. Ja muutamia kavereita on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi käymään. Jeij.
(Mainos kaikille joilla on välillä väsynyt olo: Berocca Boost oikeasti on loistava aamunaloitus/aamukahvin lopetus. Se maistuu hyvältä ja se antaa ainakin aivoille harhaluulon, että nyt jaksaa. Aion pitää huolen siitä, että kaapissamme on tätä kyseistä vitamiiniporetablettia aina. En ikinä luovu siitä. Tai ainakaan kahdeksaantoista vuoteen. Kiitos.)
Nyt siis saan nauttia omasta vallasta talossa, päästää koiran sohvalle ja antaa kissojen hyppiä pöydällä. Illalla paahdan popcornia ja tuijotan televisiota niin kauan kunnes nukahdan. Eräs kaveri tosin suunnitteli, että jäisi yöksi, mutta on ehkä reilumpi antaa varoitus mahdollisesta univelasta. Hän kun on muutenkin sitä sorttia, joka rakastaa nukkumista, eikä tässä talossa se taiteenlaji ole onnistunut kunnolla sitten elokuun. Miten vain, on aika alkaa hokemaan "minä selviydyn"- mantraa ja odottaa, mitä päivä tuo tullessaan. Ja piilottaa kaikki, joilla saisi hengen pois (siis itseltäni).
Ja ainiin, ilmoitin sitten tämän blogin kilpailuun. Tulee hieman orpo olo siellä sinkkujen ja muotitietoisten ihmisten keskellä. Ehkä se on väärä paikka jakaa blogia, mutta jospa tämän lukeneet sitten saisivat eräänlaisen ehkäisyn lukuelämyksestä, olisi ilmoittautumisellani jokin hyöty. Mutta halukkaat rakkaat ihmiset, käykää klikkaamassa "tykkää" osoitteessa http://www.cosmopolitan.fi/galleria/10/tahtibloggaaja/484/kolme_ja_puoli_lasta. Iso syrän kaikille, jotka sen tekee.
Lopuksi vielä lupaamani kuva vaatelöydöistä: (piti lisätä yksi, tuli kaksi, eikä tosinörtti ossaa enää poistaa. Mut ihastelkaa nyt koko rahan edestä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti