Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kodin yleisin sana?

Ei, täällä se ei ole ***tu, ***kele tai ***tana, vaikka niin voisikin luulla. Ei, meidän taloudessa käytetään eniten ihan perinteistä suomalaista sanaa, jonka lausumista ei tarvitse hävetä. Nimittäin "odota". Jos sen käytöstä joutuisi maksamaan, niin kaikki rahamme menisi siihen. Jos sen käyttö olisi kielletty vankilan uhalla, olisivat lapsemme oman onnensa nojassa vanhempiensa istuessa vuosien tuomiota. Jos tuota kaunista sanaa ei olisi olemassa, olisimme pulassa. Odota. Ihana, sointuva ja täydellinen. Miettikääpä:
Tilanne 1.)
Murina alkaa kitistä. Minä:- Odota, äiti vaihtaa Uhman vaipan. Murina aloittaa huutamisen. Minä: - Odota hetki, enää ei mene kauan. Murina yrittää huutamisen suomenennätystä. Minä:- Odota vielä hetki.
Tilanne 2.)
Uhma tulee ottamaan kädestä kiinni ja yrittää kiskoa mukaansa. Minä: -Odota, äiti ruokkii Murinan ensin. Uhma aloittaa kiljumisen ja kiskoo kättä kahta kauheammin. Minä: -Odota, äidin täytyy ruokkia vauva ensin. Uhma polkee jalkaa, pyörii, huutaa. Alkaa repimään vaatteista. Minä: - Nyt lopetat tuon ja odotat, Murina on ihan kohta saanut syötyä. Uhma katsoo minua kiukkuisesti pienet kädet sivuillaan nyrkissä, nappaa keuhkot täyteen ilmaa ja päästää sen ulos korkealla huudolla niin, että nyrkit tärisevät mukana. Minä: -Odota....
Tilanne 3.)
Uhma istuu jalkani päällä ja kokoaa legoja. Murina on toisen käteni varassa tyytyväisenä ja kylläisenä. Diiva osoittaa heräämisen ja nälän merkkejä. Yritän varovasti siirtää Uhman pois jalkani päältä. Diiva huutaa jo. Minä: - Odota, äiti on tulossa. Uhma huomaa yritykseni ja ottaa jalasta kiinni, joka on myös puutunut. Diiva huutaa todennäköisesti naapuria pelastamaan. Minä: - Odota, enää pari sekuntia. Kuusikiloinen Murina sylissä toinen jalka puolihalvaantuneena yritän päästä ylös. Uhman ilmeestä näkyy, että leikkihetki kesti liian vähän aikaa. Minä: -Odota, äiti tulee kohta takaisin kun pikkusisko on syönyt. Diivan huuto on korkeampaa kuin oopperalaulajan, todennäköisesti jopa hänen mammansa kuulee tytön viidenkymmenenkilometrin päästä. Lähden kohti olohuonetta: - Odotaodotaodota, äiti on jo matkalla. Uhma huutaa huoneessaan. Minä: -Odota...
Odota- mikä kaunis sana. Tuo sana jolla rauhoittelemme itseämme ja jonka avulla päätämme yhden homman aloittamalla toisen. Kaunis sana, jota ilman emme pärjäisi. Ilmankos Aikakonekin teki siitä jopa laulun.

Oikeasti, jos olisin tiennyt, kuinka paljon nukkumapaikan vaihto muuttaa öitä, olisin tehnyt sen jo aiemmin. Jos olisin tiennyt, kuinka helposti se käy, olisin tehnyt sen jo aiemmin. Jos olisin tiennyt, kuinka paljon tyytyväisempiä Murina ja Diiva ovat syötyään bataattisosetta...en olisi uskaltanut koettaa sitä aiemmin, mutta onneksi en kuitenkaan odottanut, että lapseni muuttuvat EU-ikäisiksi.
Eilen annoin bataattisosetta päivällä tupla- annoksen, eli kaksi kuutiota maitoon sekoitettuna. Murinasta voi jo sanoa, että hän todella söi sitä. Diiva edelleen hieman ihmetteli, mutta maisteli. Ihanan sottaavaa hommaa pään heilutusten ja nyrkin pupeltamisen kanssa. Sen jälkeen he saivat vielä jälkiruoaksi maitoa ja nukkuivat. Jo kolmannen kerran Uhman kanssa samaan aikaan. Mikä ihana rauha talossa vallitsi. Mieheni tullessa töistä kotiin Murina söi hieman lisää ja nukahti. Lähdin käymään kaverillani. Kotiin tullessa mies sanoi että kaksoset olivat nukkuneet melkein koko kyläreissuni ajan. Molemmat olivat hereillä Salattujen Elämien alkaessa, mutta väsymyksen hiipiessä kannoin heidät huoneeseensa ja laitoin unilelun soimaan. Varttia vaille kahdeksan. Molemmat olivat siis vielä hereillä ja varauduin alkavaan huutoon. Sitä huutoa ei koskaan tullut. Molemmat söivät hiukan, Diiva nukahti melkein heti. Murina heilui jonkun aikaa, mutta ilman ääntä. Kahdeksaan mennessä he nukkuivat molemmat. Toisena unikouluiltana. Yöllä he söivät kolme kertaa. Jos tämän illan uni tulee yhtä helposti kuin eilen ja ensi yö menee onnellisesti, laitan heidät sänkyyn huomenna. Oikeasti, noin pienet oppivat noin äkkiä uusille tavoille. Hämmentävää ja ihanaa. Ja voi onnistumisen riemua. Ehkä tämä diktaattorimutsi onkin hyvä äiti.
Sen jälkeen kun aloin syöttämään bataattisosetta, tuntuu että pienet olisivat tyytyväisempiä. Enää ei tarvitse olla niin varpaillaan, milloin he huutavat. Kyllä vieläkin tulee se normaalikiukku, mutta enää ei huudeta niin että missään ei ole hyvä. Yhdistän tämän soseen aloittamiseen, sillä siitä hetkestä pitäen on jokainen päivä mennyt helpommaksi. Rytmikin tuntuu löytyneen.
Todennäköisesti intoilen turhasta ja tämä päivä kostaa kaikki onnelliset puheeni. Mutta onnistumisten jälkeen jaksaa huonoimmatkin päivät. Edelleen, wau.

Keskustelin eilen erään monikkoäidin kanssa vittuilun jalosta taidosta. Tai ei sitä keskusteluksi voi sanoa, mutta joka tapauksessa. Tämä nosti mieleeni sen, miten olen siskoni kanssa puhunut siitä, miten lapsen huumorintaju kehittyy sen mukaan, mitä heille sanoo. Olen itse kasvanut perheessä, jossa osataan kuittailla hyväntahtoisesti, eikä kukaan ota siitä nokkiinsa. Myös lapsille on pienestä pitäen heitetty kaikenlaista. Eron pystyy huomaamaan. Kun siskoni oli ystävämme luona, jolla on nelivuotias poika, sanoi siskoni että käytös on niin huonoa, että teidät viedäänkin jonnekin häkkiin yksin. Siskoni tyttö nauroi, mutta ystäväni poika otti asian tosissaan. Tietysti asia sitten korjattiin pojalle, mutta lasten reaktiot olivat aivan erilaiset. Perheemme ympäristössä kasvavilla lapsilla vain on kovempi nahka ja he osaavat erottaa sen, mikä sanotaan leikillä ja mikä ei. Olen itsekin sanonut Uhmalle, että joka aamu tarvitsisi selkäsauna antaa jo valmiiksi, kun kuitenkin jotain pahaa tekee päivän aikana. Eihän hän vielä sitä ymmärrä, mutta asian leikiksi lyöminen varmasti tekee hänelle tulevaisuudessa sen turvallisuuden tunteen, ettei häntä kotona satuteta.
Vittuilun jalo taito menee myös pienempien mieleen. Siskoni tyttö täytti nyt kesällä kuusi. He olivat apteekissa käymässä tässä päivänä eräänä. Siskontyttö keräili telineestä niitä mainoslehtisiä, mitä apteekeissakin on. Hän kyseli, mitä missäkin lukee. Yhdessä mainoksessa oli otsikkona ehkäisy, johon siskontyttö halusi selvennystä. Siskoni sitten selitti, että ehkäisyllä estetään, ettei tule lapsia. Mitäpä meinasi siskontyttö? "Täti varmaan tarvitsee tällaisen". Kyseinen mainos ei ole minulle asti tullut, mutta hauskaa riitti. Ihana, täydellinen lapsi.

Päätin lähteä hieman riskialttiille linjalle. Kaverini vinkkasi minulle blogikilpailusta, johon kuulemma kannattaisi osallistua. Innostuin tietenkin, vaikkakin hieman epäillen. Pystynhän edelleen kirjoittamaan anonyyminä? Jos voitan, niin en, mutta osallistuessa ilmeisesti joo. Enkä odota voittoa, sillä kilpailu on Cosmopolitanin järjestämä. Mainostaessani blogia olen tosin sanonut, että tämä toimii niin varmana ehkäisyvälineenä kuin mahdollisena vauvakuumeen herättäjänäkin. Hetken tosin mietin, pitäisikö alkaa lisäämään juttuja muodista. Nanosekunnin jälkeen tajusin, ettei, sillä tiedän muodista yhtä paljon kuin katsoessani auton konepellin alle. Tyylini on ikuisesti sama, leveälahkeiset farkut, toppi/paita ja huppari/villatakki päällä (kotihousuina toimivat ihanat rennot collarit ja nyt syksyn tullen villasukat). En halua vaihtaa tyyliäni, koska viihdyn tässä. Olkoon muoti mikä on, mutta enemmän rakastan vaatteiden istuvuutta ja mukavaa oloa. Joten, miksi kirjoittaisin jostain, josta en ymmärrä? Mielipiteeni voin toki kertoa, sillä sellainen löytyy joka tilanteeseen, tietenkin.
Aion siis osallistua Cosmon blogikilpailuun, sopiipa blogini sinne tai ei. Ei se ota, jos ei annakaan. Kaikkea täytyy koettaa, nyt kotiäitinä mahdollisuudet vain ovat usein aika rajatut, niin tehdään sitten se mitä kotoa käsin pystytään. Joten, kun blogini johonkin laitaan ilmestyy logo, jossa pyydetään äänestämään, tehkää se. (Paitsi jos oikeinkirjoitukseni ja kappalejakoni ei miellytä. Tai jos ette pidä blogista. Silloin suosittelen vaihtamaan sivua.)

1 kommentti:

  1. jes, sä teit sen! parasta tekstiä ikinä! jään seuraamaan mielenkiinnolla, ja muista pyytää apua ;)

    VastaaPoista