Vauvat huutavat, koska heillä ei ole mitään muuta keinoa tuoda esille, jos jokin mättää. Ok, hyväksyn selityksen ja kestän huudon.
On uhmaikä. Murkkuikä. Teini- ikä (suora siirtymä murkkuiästä muLkku-ikään??Ainakin osalla tuntuisi pätevän. Todennäköisesti myös tässä taloudessa otetaan projekti "laitetaan äiti näyttämään viisikymppiseltä"). En voi väittää perehtyneeni lasten eri ikä"kriiseihin", mutta kyllä jokaiselle iälle löytyy selitys, miksi lapsi on silloin hankala, vastahakoinen, kiukkuinen, blablablaaa... Entä jos nuo kaikki nimitykset on lähteneet ihmisen suusta, joka ei itse ole saanut lapsiaan kuriin? Sitten hän on muka tutkinut asiaa ja todennut, ettei lapsen käytökseen voi vaikuttaa, se johtuu iästä. Miksei tuo ihminen (tai kuka nämä onkaan keksinyt) olisi voinut samalla keksiä äideille ja isille ikäkriisijatkumoa? Jos (kun) Uhma kiukuttelee, hänellä on uhmaikä, voivoi. Kun Diiva ja Murina huutavat, on heillä nälkä, vaippa märkä tai muu asia huonosti. Mitäs silloin, kun minä huudan, hypin seinille, nauran ja itken samaan aikaan? En saa myötätuntoa, kukaan ei kohauta olkia ja totea nyt se ikä on alkanut. Kukaan ei kysy, tahtoisinko ruokaa (suklaata!!!) vai voiko muuten auttaa. Jos ulkopuolinen näkisi epätoivon kohtaukseni, olisi oven takana äkkiä kukkahattutädit katsomassa, olenko vaaraksi lapsilleni. -Ei, en ole, mutta idiooteille kyllä.... On siis aika alkaa miettiä nimeä kriisille, jota vanhemmat voivat sairastaa koko loppuikänsä lasten syntymästä alkaen. äitikriisi- ja isäkriisi ovat liian vakavia sanoja. Ja ne kuuluvat sitten taas "osaanko tämän, onko tuo hyvin, miten pärjään"- ryhmään. Miltä kuulostaisi JanusSuperPalloSyndrooma, eli JSPS? Janus siitä, kun kyseinen jumala löytyy Rooman tarustosta ja on kaksikasvoinen. Hän siis tarkoittaisi vuorottuvaa hymy-surunaamaa. Superpallo seinästä toiseen kimpoilusta. Vai olisiko HymySuruSuperPalloSyndrooma (HSSPS) parempi? HSSPS kuulostaa virallisemmalta ja uskottavammalta. Tästä eteenpäin korostan kaikille kärsiväni HSSPS- vaiheesta, ei mahda mitään. Lasteni ollessa teini- iässä ja huutaessa "mikä sua vaivaa", voin rauhassa todeta HSSPS ja lähteä tupakalle.
Eilinen aamu ja aamupäivä menivät hyvin. Olin kymmeneen mennessä saanut tehtyä päivän ruuan ja porkkanasämpylät. Päivän ruokana toimi juustokeitto, jota haluan suositella kaikille. Käytännössä ihan perus nakkikeitto keittojuureksineen, sitten kokonainen klönttä koskenlaskijajuustoa mukaan. Tekee paljon täyteläisemmän makuisen. Sekä täyttävämmän. Uhmakin söi sitä loistavalla ruokahalulla. Sain tehtyä sämpylätaikinan Diivan ja Murinan seuratessa tapahtumia sittereissään ja Uhman auttaessa. Kun kaksoset aloittivat ensimmäiset päivätorkkunsa, aloin tehdä taikinasta sämpylöitä. Koska pullasta, sämpylöistä, mistä vain tulee sitä parempia, mitä vähemmän jauhoja käyttää, olivat käteni aluksi aivan taikinaiset, kun olin yrittänyt pitää jauhomäärän minimissä. Uhma söi vieressäni taikinaa onnellisena. Pienen kiroilun ja hermojen kokoamisen jälkeen olin saanut aikaiseksi kolme pellillistä sämpylöitä (jotka muuten onnistui tosi hyvin. Raastoin taikinaan neljä porkkanaa, laitoin ruokalusikallisen mallasuutetta, desilitran siirappia ja varmaan puolitoista ruokalusikallista suolaa. Taisi olla litran taikina. Ensimmäistä kertaa olin tyytyväinen sämpylöihini). Uhma oli sotkenut itsensä hiuksiaan myöten taikinaan. En ollut puuttunut asiaan, sillä lapsen taiteellista puolta täytyy kannustaa. Vitut, annoin sotkea, että pysyi sen ajan poissa pahanteosta ja sain tehtyä sämpylät. Oli siis Uhman ulkoisen siistimisen aika. Kerroinko jo, että meille asennettiin eilen maalämpöä ja vesi oli tuolloin poikki? Omatkin kädet oli todella helppo siistiä. Juuuuu... Onneksi on vauvojen persepyyhkeet ja eilinen oli Uhman kylpypäivä, vaihdoin siis bodyn ja siistin kädet ja kasvot. Sai kelvata.
Koska Uhman päiväunet alkoi aikaisin ja hän ei malttanut nukkua niitä kovin pitkään, tiesin illasta tulevan haasteellisen. Se alkoi jo heti päikkäreiden jälkeen. Seuraavaksi ote päivän aikana käydyistä "keskusteluista":
*Minä: Uhma kiltti, älä tee noin.
Uhma: (huutoitkua&jalanpoljentaa)
*M: Uhma, tulepa tänne
U: eieieieieieieieiiii (kädet nyrkissä ja kulmat kurtussa)
*M: Haluatko katsoa pikku kakkosta?
U: Huutoitkua ja jalanpoljentaa
*M: Katso miten h...(Uhma huutaa päälle)
*M: Odota kulta hetki, äiti ruokkii Murinan. (Odota- sanan alusta alkaen alkanut kitinähuuto)
*M: Uhma, haluatko karkin?
U: Raivohuudon saatellessa juoksee toiseen huoneeseen. Minä saan syödä karkin.
*M: Tässä maitopullos, ole hyvä. Uhma on heittäytynyt lattialle siinä vaiheessa kun aloin kiertämään korkkia paikoilleen. Huutaa, hakkaa ja potkii lattialla.
Ja tuossa tosiaan oli vain muutama ote. Eilen kului vain noin askillinen tupakkaa. Sain sitten juoda vettäkin. Ulos mennessämme Uhma sentään ilahtui ja oli ulkoilun ajan kiltti ja tyytyväinen, eli oma itsensä. Keksin, kuinka pukea kaikki mahdollisimman pienellä huudolla. Puin Uhman ensin ja päästin takapihalle, josta on kaikki vaaranpaikat eliminoitu. Hän leikki nätisti hiekkalaatikolla kun itse puin kaksosia paikassa, josta näin Uhman ja Uhma minut. Kaverini tuli koiransa (tai niin ne ainakin väittää, Uhma sanoi koiran nähdessään "mau". Tämä kertoo mielestäni riittävästi koiran koosta.) kanssa mukaan. Diiva aloitti viisi metriä kotipihan jälkeen itkun, mutta vihdoin olin varautunut. Olin lämmittänyt maitoa mukaan, joten Diiva sai ruokailla vaatimansa kaksikymmentä milliä ja saatoimme jatkaa matkaa. Tai siis, hän söi samalla kun liikuimme, tuin pullon niin että se pysyi Diivan otteessa vaikka kukaan ei pitänyt kiinni. Näin Uhma ei kyllästynyt paikallaoloon. Lenkki meni hyvin ja leikimme takapihalla hetken palattuamme, kunnes Diiva ja Murina heräsivät.
Kaksoset ovat päässeet seurustelun makuun. He ovat sittereissään, kun leikin Uhman kanssa ja muistan joka välissä hymyillä ja jutella heille. He hymyilevät ja juttelevat takaisin. Tunne on sanoinkuvaamattoman ihana. Kuukausi sitten tuntui, etten saa heihin mitään yhteyttä, kun he itkivät tai olivat tyytymättömiä. Silloin ei syli tai mikään muukaan auttanut. Nyt, kun tuijotan heitä, he katsovat takaisin ja silmistä saa lukea "äiti!". Eilen jutellessani kummityttömme äidin kanssa, totesin, että tietenkin työtä on kolmen edestä. Alkaa vaihtamaan vaippaa, on valmis vasta kolmannen kierroksen jälkeen. Joskus kaikki kolme huutavat ja aikaa menee kolminkertaisesti, että saa kaikki tyytyväisiksi. Mutta kaikkea hyvääkin on kolminkertainen määrä. Annan hymyn, ja saan kolme takaisin. Rakastan, ja minua rakastetaan kolminkertaisella voimalla. Aika täydellistä. Illatkin ovat vihdoin täydellisiä, Murina ja Diiva nukahtavat sänkyyn ihan omia aikojaan. Maidonkin annan ennen nukkumaanmenoa niin, että sängyssä ei tarvita mitään. Unilaulu soimaan ja alle kymmenessä minuutissa on molempien silmät kiinni.
Eilen oli niinkin hieno hetki, että sain ensimmäistä moniin aikoihin katsoa Salatut Elämät kokonaan. Ainoa, mikä vie maun sarjasta, on kuolleista palannut Aaro ja Paula, jota kiristetään. Oikesti, hänessä ei ole kuuntelulaitteita, joten hän voisi kaikessa rauhassa kertoa perheelleen ja poliisille olleensa tapaamassa poikaansa. Seuraavaa kertaa odotellessa Paulaan voisi asentaa jäljittimen, jonka avulla salainen paikka saataisiin selville. Mutta eipä tietenkään. Yhtä lailla taas tehdään naisesta tyhmä, samalla lailla kuin kauhuleffoissa nainen juoksee aina yläkertaan ansaan. Ja juuri niin, on helppoa arvostella kun itse selviytyisi tuollaisesta tilanteesta juuri niin kuin ajatteleekin. Rakastan kaiken ja kaikkien arvostelua, tekisin kaiken kymmenen kertaa fiksummin, tietenkin. Ai niin, sarjat ja kaikki on fiktiota. Salattujen Elämien Sergei ei olekaan oikeasti Pepin kanssa naimisissa, minulla siis on mahdollisuuksia! (Kun taas kapteeni Jack Sparrow on leffassa sinkku, mutta tosielämässä naimisissa... Miksi fakta ja fiktio eivät kulje käsi kädessä?)
En ole päivään jakanut osoitetta, joten tässä se taas tulee: http://www.cosmopolitan.fi/galleria/10/tahtibloggaaja/484/kolme_ja_puoli_lasta. Äänestäkää, syrän. Tosin täyttä fiktiotahan se olisi, että saisin blogikisan voiton lehdessä, jossa käsitellään muotia, josta tiedän vain sen etten siihen sovi. Terveisiä maalta, mie tulin voittamaan tässä taatussa ysärimuodissani, taitaapa tämä paitakin olla sieltä lähtöisin. Mutta hei, olen Juntti ja ylpeä siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti