Hemmoteltu prinsessa?

Siis minä. Ja vain minä. Voin jopa myöntää sen, sillä itseni tutkiskelulla olen löytänyt uusia puolia ja näkökulmia. Ja totuuden. Tai siis, sanotaan asia vaikka näin, että olen hieman kontrolloiva tyyppi, joten teen tarkan toimintasuunnitelman. Pyrin pysymään siinä, koska yleensä se myös pitää sisällään jonkun sortin aikataulun. Ellei maailma kaadu ympäriltä, toimintasuunnitelma pitää. Hienot suunnitelmat täytyy olla jokaiselle päivälle. Ja jos jokin juttu kusee, niin tämä nainen kiehuu. Kohtuullisen usein, ellei lähes aina, asiat menevät suunnitelmieni mukaan. Osaan ottaa pienet muuttujat huomioon, mutta en niin isoja, että suunnitelma tuhoutuisi täysin. Siinä tulee se todellinen ongelma.
Olen ollut rullaamassa ees taas näiden pienten, elokuussa syntyneiden toukkien kanssa. He ovat Uhman kanssa koko elämäni, ja rakastan kaikkia suuresti. Mutta. Olen myös hyvin herkillä, jos he vain kiukkuavat tai valvottavat. "Vain" on käytännössä väärä sana, sillä tämä viikko on pääosin mennyt aivan loistavasti. Mutta pientä ongelmallista oloa on edelleen havaittavissa. Olen ollut nyt niin käärmeissäni siitä, että pienet nukahtavat turvakaukaloon iltaisin, kun mikään muu ei heille kelpaa. Haa, koska en ollut suunnitellut sitä näin?  Jos pienten mahavaivat mitenkään vaikuttaa helpottavan, niin aloitan alkuviikosta projektin, jossa he jäävät omaan sänkyyn ilman nukutussirkuksia. Olen varautunut vähintään viikon jatkuvaan huutokonserttiin. Mutta, ei kolmen lapsen taloudessa oli mahdollista nukuttaa jokaista lasta erikseen. Tajusin, että kolmen viikon kuluttua on itsekseni näiden kanssa, joten on aika toimia.
Nyt aamuyöllä Diiva valvotti. En ollut varautunut siihen. Rauhoittelin häntä uudelleen uneen ja kirosin mielessäni, kuinka en jaksa. Kun Diiva sitten nukahti ja tajusin kellon olevan puoli viisi, olin tyytyväinen pikkuneidin herätykseen, pääsin varmuudella ylös aamukahvinkeitolle. Mutta en ollut varautunut siihen, se ei kuulunut yön suunnitelmaan, siksi se aluksi vitutti.
Eilen illalla Murina ei suostunut nukahtamaan, vaan onnellisesti kukkui silmät apposen ammollaan ja katseli maailman menoa. Diiva oli ollut unten mailla jo tunnin. Kirosin mielessäni. Miksi? Koska normaalisti Murinakin olisi jo nukahtanut ja minä saanut hoidettua kaikki ilta- askareet niin että Uhman mennessä nukkumaan voisin ottaa ehtooksi. Murina nukahti samoihin aikoihin Uhman kanssa.
Tässä oli vain muutama esimerkki. Mutta mikä on yhdistävä tekijä? Minä. Vittuunnun heti, kun asiat eivät mene niin kuin suunnittelin. Se on mielestäni vakava merkki siitä, että liian kauan olen onnistunut suunnitelmissani. Uhman kanssa oli helppoa, koska Uhmaa oli vain yksi. Lapset eivät sopeudu ympäristöön, ympäristö sopeutuu lapsiin. Miten hienoa jotenkin huomata, kuinka suuri valta pienellä vauvalla on aikuiseen itsepäiseen ihmiseen. Kyllä se taipuu, vaikka aluksi vaikuttaakin vaikealta. Totta kai vauvaakin ohjataan kohti oikeaa suuntaa, muunmuassa yöt nukutaan jne. Mutta, uskallanpa sanoa, että tämä kaksosten vaativuus tekee talomme isolle pikku prinsessalle ihan hyvää. Enemmän minun on syytä muuttua ja hyväksyä muutokset. Enkä todellakaan voi olla kauaa prinsessa, sillä Diivasta muovautuu kovaa tahtia sellainen, eikä tähän taloon mahdu kuin yksi prinsessa. Joten, alan harjoitella hovinarrin uraa, jota ei muutokset hetkauta ja kuljen muiden mukana. Jos eksyn, en ole yksin. (Täytyy vielä lisätä, etten ole enää niin hermoheikko, jos Diiva tai Murina haluavat osallistua aamuiseen kirjoittelutuokiooni. Hoksasin nimittäin, että voin siirtää koneeni heidän huoneeseen ja joko rauhoitella heitä uudelleen uneen tai sitten ottaa heidät kirjoittajakaveriksi. Minä sopeudun, ja koska kekseliäisyyteni on normaalin vesimiehen tasolla, selviytymistaktiikat löytyvät.)

Mielenkiinnolla seuraan facebookissa monikkoperheiden sivua. Kirjoittelen itsekin sinne välillä, mutta "hauskinta" on lukea normaalien ihmisten törmäilystä idioottien kanssa. Tietysti vereni kiehuu korviin saakka lukiessani kaljamahaisista perhepaikan valtaajista tai hienostokusipäistä, joiden käsilaukku vaatii sen kaksosten kärryn kaupassa. Se on kuitenkin normaalia arkea, ihmisten ajattelemattomuus ei tule millään tavoin shokkina. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Enkä voi itsekään sanoa olevani se huomaavaisin, herttaisin ja ajattelevin tyyppi. Asiaa pohdittuani totesin, että ihmiset käyttäytyvät oikein niissä tilanteissa ja asioissa, joihin he itse kiinnittävät huomiota, koska se kuuluu heidän elämäänsä. Osaavat siis eläytyä jonkun toisen asemaan, joka on samanlainen kuin heillä itsellään. Itse osaan huomioida lapsiparkit ja kärryt. Okei,korjaan logiikkaani omalta osaltani siihen, että teen asiat niin, että voin edelleen arvostella muita asioista, jotka ärsyttävät. Osaan jättää invaparkit rauhaan, jotta joskus voin kerätä rohkeuteni ja kiskoa kyseiselle parkille jätetystä mersusta nokkamerkin pois ja tunkea sen kahdella jalalla reteästi löntystelevän kaljamahaisen ja itsekeskeisen, keski- ikäisen miehen b- rappuun. Tällaista päivää tuskin tulee, mutta pidän mahdollisuuden ilmassa. Kerään koirani tekemät tavarat valkoisesta lumipenkasta, jotta voin kovaan ääneen puhelimessa arvostella ystävälleni edellä kulkevaa dopermannin taluttajaa, joka jätti koiransa paskat keskelle pyörätietä. Lopetan puhelimessa puhumisen kaupan kassalla, jotta voin mahdollisesti joskus töihin palatessa kysyä puhelimeen puhuvalta asiakkaalta kovaan ääneen, tuliko muuta, huutaa ostosten hinnan ja kehua kuinka kaunis yö on, kun sataa vettä kuin esterin perseestä. En siis ole ajattelevainen, vaan ajan omaa etuani. Mutta, jos hieman viilaa logiikkaa, lapsiperheet kiinnittävät huomiota lapsiparkkeihin ja kärryihin ja ovat ajattelevaisia muita perheitä kohtaan. He taas saattavat nyrpistää naamaansa pultsarille, joka kauppakeskuksen edessä pyytää kymppiä viikonloppupulloon. Itsekin nyrpistäisin ja kehoittaisin etsimään töitä. Tätä pultsaria taas saattaa ymmärtää tämä keski- ikäinen, kaljamahainen mies perjantaisella Alko- käynnillään ja tuo pulsulle tullessaan pullon halvinta viinaa, mutta tuo kuitenkin, koska arvostus alkoholiin on sellainen, että sitä tarvitsevia ymmärtää. Itse en ala jeesustelemaan äideille, jotka polttavat tupakkaa, koska itsekin poltan. En tosin tee sitä vaunuja työntäessä, kaukaloa kantaessa tai lapsi sylissä, joten sellaista näkyä saattaisin hieman paheksua, mutta en niin paljon kuitenkaan. Kaikki mitataan omassa prioriteetissa.

Lueskelin jälleen Ilta- Sanomien aamu- uutisia. Luin väkisinkin jutun, jossa 23- vuotias mies oli saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vaikka 13- vuotias kuuluukin jo hieman vanhempaan kastiin, tapaus kuulostaa ja on sairasta. Tällainen uutisointi on surullisen jokapäiväistä, mutta koska olen kohtuullisen elimellistynyt Suomen oikeusjärjestelmään ja tuomioihin, luin uutisen tietääkseni tuomion. Eikä olisi kannattanut, sillä lause "vakiintuneen käytännön mukaan syyllinen tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen tuomioon" sai pääni roihuamaan. Anteeksi, mutta mitä vittua?!?!? Vakiintunut käytäntö lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on viisi kuukautta EHDOLLISTA?!?!?!??! Se on sitten aivan sama, pidetäänkö näistä oikeudenkäyntejä. Ehdollinen ei auta mitään, lisäksi kaikki oikeusasiakirjat julistettiin salaisiksi. Selvä, suojeleehan se uhrejakin, mutta paljon enemmän tekijää. Koska tekijää ei tiedetä ja kyseinen tapaus saa jatkaa elämäänsä vapaana, hän todennäköisesti toimii uudelleen. Ja uudelleen. Jotta voisi tehdä sen taas. Vitun kyrpäjyräoikeuspäättäjät ja muut vastaavat idiootit, ennen kuin piilotatte tupakat kansalaisilta (jonka vuoksi sitä myydään jo enemmän), voisitte keskittää määräämisvaltaanne hieman tärkeämpiin juttuihin, ihan oikeasti. Ja sen sijaan, että miettisitte veronkorotuksia ties mihin kaikkeen mahdolliseen, voisitte määrätä myös rattijuopoille kovemmat rangaistukset. Kuten yhdessä facepäivityksessä totesin, "pitäisikö alkaa ottamaan mallia rattijuopoista, mitä piittaamattomampi, sitä paremmin kävisi ja oikeus vain taputtaisi päähän".  Suomi on hyvinvointivaltio ennen kaikkea rattijuopoille ja pedofiileille ja raiskaajille. Sekä niille, jotka pahoinpitelevät itseään heikompia, oli kyseessä sitten aikuinen, lapsi tai eläin. Mieleni tekisi alkaa tehdä jälleen tutkimusta ja julkaista siitä astetta isompi teksti. Ajatus ei ole mahdoton, ja saatan sen vielä tehdäkin. Eli, tutkisin lehdistä ja netistä tuomioita eläinrääkkäyksestä, rattijuopumuksista, pahoinpitelyistä, murhista ja pedofiliasta sekä raiskauksista. Sitten vertaisin niitä tuomioihin, joita on annettu veropetoksista. Kummassa mahtaa olla pidemmät tuomiot? Uskallanpa väittää, että niin kauan pääsee vähällä, kunnes erehtyy viemään valtiolta rahaa. Kansanedustajathan saattaisivat jäädä ilman palkkaa.

En tiedä, odottaako kukaan toiseen blogiini lisää lukuja, mutta jos näin on, lupaan laittaa maanantaihin mennessä lisää. Kirjoitan sitä suunnattomalla tarkkuudella ja harkinnalla,  joten se vie oman aikansa. Lisäksi tykkään välillä jättää hommia rästiin, laiska kun olen, joten minulla on tällä hetkellä pino tehtäviä, tiukka deadline ja kolme vaativaa lasta. Seuraavaksi keksin ja patentoin kellon, jossa on edes kaksi lisätuntia vuorokautta kohti. Sunnuntaihin mennessä aion saada ristiäiskutsut valmiiksi, jotta saan ne maanantaina postiin. Ja perkele, nyt on perjantai... sanoinko tiukka deadline? Muutan adjektiivin mahdottomaksi, mutta aion vähintään jäädä henkiin, vaikka en selviytyisikään. Lisättäköön vielä, että lievänä masokistina ja Uhman "minä itse"- asenteesta mallia ottaneena päätin tehdä ristiäisiin kaikki itse. Pullat, kaneliässäkeksit, lämpimän tarjoilun sekä muuta, mitä haluan pöytään laittaa. Täytekakun meinasin aluksi tilata, mutta sitten hoksasin, että olen monesti sittarissa käydessäni ihastellut ihania kakkukoristeita ja erivärisiä marsipaaneja. Totesin, että jos kakun muoto epäonnistuu, päälle kaulittu marsipaani pelastaa kaiken. Lisäksi saan kakun ulkonäöstä juuri sellaisen kuin haluankin. Ajattelin vetää testivedoksen nyt viikonloppuna. Joo, ajattelin, ja aikataulu pullistuu siihen malliin, että todistaa sen, ettei ajattelu edelleenkään ole allekirjoittaneen työtä. Lupaan varoittaa tänne, kun blogin kirjoittaminen loppuu lähtiessäni lataamoon pariksi viikoksi. Suunnittelin tosin käyväni pimeillä kaupoilla. Kai jostain löytyy adhd- lääkettä, joka saa toimimaan ylikierroksilla? Tai sitten teen sitä jo nyt. Joka tapauksessa, mitä hektisempi elämä, sen hauskempaa. Kunhan muistaa itkeä sen kerran viikkoon, jotta hyvä tuuli säilyy ja näyttää miehelleen, että hei, minä nyt olen kuitenkin nainen ja itken vaikka turhasta, jos siltä tuntuu.

Joo. Nyt tää mamma käy tupakalla ja alkaa viikkaamaan kolmen koneellisen aiheuttamaa pyykkivuorta. Rattoisaa perjantaiaamua, mikä ei tapa, vahvistaa!