Olet nyt sivulla, jossa kaikki kerrottu on täyttä totta, joka sisältää välillä asiatonta tekstiä ja joka saattaa joskus aiheuttaa likaisen naurun lukijassaan. Kirjoittajan mielenterveys on tällä hetkellä koetuksella, mutta ei kuitenkaan kokonaan menetetty. Kuitenkin, jos tekstien pohjalta aletaan harkita oikeustoimia, voin hankkiutua syyntakeettomaksi. Kuka tahansa tässä talossa käynyt uskoo sen mahdolliseksi. Antoisia lukuhetkiä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Olen kameli, olen kameli, olen ylpeä nameli!!

Miksi kameli? Koska veden kulutukseni on tällä hetkellä suurempaa kuin tuolla monikyttyräisellä erämaalaivalla. Miksi ylpeä? Meillä äideilläkin on välillä sellaisia päiviä kiitos rakkaiden lapsiemme.

Ensinnäkin aloin eilen miettiä kilosulatuspäätöksen jälkeen, että se ei tule mikron sulatuspuolella onnistumaan. Olen jo kauan tiedostanut erään ongelmani, joka olisi hyvä pitää kunnossa ilman laihdutustakin. Nimittäin se veden juonti. Juon oikeasti todella vähän nestettä päivän aikana. Voisi sanoa, että kahvia kahdeksan kuppia, vettä kaksi lasillista maksimissaan. Siinä se. En edes tunne varsinaista janoa (jälleen nameli?). Niinpä päätin että se on ensimmäinen askel. Aion siis laihtua pysyvästi ja muuttaa elämäntapoja, en laihtua kymmentä ja liho kaksitoista. Mietin, että aluksi tarvitsen tilanteet jolloin juon vettä, ihan vain että saisin tehtyä siitä tavan. Ja näin aluksi täytyy ja saa liioitella. Mitä harrastan kaikkein eniten? Jäähylle menoa. Niinpä juon lasillisen vettä aina tupakoinnin yhteydessä. Ja ettei liian helpoksi menisi, lisäsin vesilasillisen myös kahvikupillisen ja vessakäynnin yhteyteen. Eilenkin päätin käydä vessassa, ottaa kupin kahvia ja mennä tupakalle. Kolme lasillista vettä. Eikä muuten mitään, mutta vesilasini on sellainen cola-lasi jota eräs hampurilaisbaari pari vuotta sitten jakoi aterioiden yhteydessä ja se on yli neljän desin lasi (juu, mittasin). Hieman tuli huono olo. Ja voitte vain arvailla, montako litraa eilen sitä vettä meni, kun kerran lähestulkoon elän kahvilla ja tupakalla. Ja se tietysti lisäsi vessakäyntejä. Toimiva taktiikka!!! (Illalla en sitten enää juonut niin paljon, ajattelin suoda itselleni hyvät yöunet.)

Eilinen oli täynnä toimintaa ja muutoksia. Mieheni lähti aamusta töihin ja tylsistynyt kotiäiti päätti aloittaa huonekalurallin. Murina ja Diiva alkavat olemaan niin suuria, että samassa pinnasängyssä nukkuminen ei onnistu kauaa. Niinpä Uhman oli aika saada isojen lasten sänky, jotta hänen käyttämänsä pinnasänky saatiin vauvoille. Kolmen huoneen järjestelyssä ei kauaa mene, kun sen tekee päättäväinen ja itsepäinen ihminen. Imuri oli tietysti mukanani, eikä turhaan. Hieman jännitin, miten Uhma menee nukkumaan päikkyjä tai yöunia, kun hoksaa että sängystä pääsee itse pois. Mutta joskus se muutos on tehtävä, eikä se helpommaksi lykkäämällä muutu. Päinvastoin. Koska Diiva ja Murina olivat rauhallisia ja onnellisia saadessaan tuijotella äitiä toimessaan sittereissä, päätin valmistaa ruuat ennen Uhman päikkyjä. Uhma auttoi makaronilaatikon laitossa ja bataattisoseen teossa, tietenkin. Kun kello tuli yksi, oli kaikki valmista ja tiskikonekin lauloi onnellisena. Minä join kymmenettä litraa vettä.
Tuli Uhman päikkyaika. Annoin maitopullon ja hän ihan itse käveli makuuhuoneeseen ja kiipesi sänkyyn. Peittelin hänet ja menin olohuoneeseen odottamaan "takaisin sänkyyn!"-käskytysrumbaa. Sitä ei koskaan tullut. Uhma nukahti niin ettei kumpikaan jaloista edes hipaissut makuuhuoneen lattiaa. Ylpeyteni nousi kattoon. Minun suuri pieni poikani.

Lasten päiväunien (ne on nukkuneet samaan aikaan jo viikon verran!!!!) jälkeen päätin taas kiduttaa itseäni. Ulos, koska aurinkokin paistoi. Pukemisrumba oli täydellistä (Mietin sitä, että ennen äitiyttä mietin ulos lähtiessä mitä laitan itselleni päälle, ulkönäön puolesta. Nyt mietin joka kerta, mitä laitan lapsille päälle, mutta sopivan lämpötilan puolesta. Omalla pukeutumisella ei enää ole mitään merkitystä). Uhma ei viihdy nykyään housuissa. Housut jalkaan, minuutti ja ne ovat pois. Onneksi on body, joka estää vaipan lähtöä. Päätin kuitenkin laittaa Uhmalle sisähousut ja sukat ensin, jotta puettuani kaksoset voisin "vain heittää" ulkovaatteet hänelle päälle ja sitten voisimme siirtyä pihalle. Yltiöoptimistisena (tai sellaisena, jota maailmankaikkeuden on helppo kusettaa) ajattelin, ettei housut ja sukat lähde kun Uhma ymmärtää että mennään ulos. Diivalla taisi olla villasukat jalassa, kun poikani juoksi jälleen ilman housuja. Kun kaksoset oli puettu, nappasin Uhman ja aloin pukea. Diiva aloitti kitinän ja Uhman peukalo oli molemmissa kintaissa kadoksissa. Ulos meni huutava Diiva, innokas Uhma, tyyni Murina ja punainen, hikinen äiti. Mutta olipa sen arvoista. Uusissa, kirpparilta ostetuissa Brion kaksosvaunuissa oli oikea korkeus ja sain laitettua siihen jo aiemmin hommaamani seisomalaudan. Uhma hoksasi sen idean heti. Hän seisoi siinä kun lähdimme talomme takana olevalle pyörätielle. Koko kärräämäni matkan hän pysyi siinä ja oli innoissaan uudesta matkustusmuodosta. Olin ylpeä hänestä ja ennen kaikkea hänen tasapainostaan, sekä onnellinen siitä, että nyt minulla on mahdollisuus päästä liikenteeseen kaikkien kolmen kanssa. Jeij!! Kaksoset nukahtivat heti vaunujen liikkuessa.
Illan saapuessa sain kaksoset nukkumaan ilman itkuja. Ylpeys. Uhman mennessä nukkumaan jäin päivystämään olohuoneeseen odottaen pienten askelten ääniä. Ei. Uhma nukahti ilman temppuilua. Ylpeys. Loistavaa, täydellistä ja ihanaa. En kuitenkaan vielä hehkuta liikoja, mutta alku meni paljon paremmin kuin odotin. Kun viikon verran Uhma on mennyt nukkumaan ilman taistelua, uskallan ottaa seuraavan projektin. Jos lapsi haluaa olla ilman vaippaa, hänelle se suotakoon, mutta potta kulkekoon koko ajan mukana. Varaudun jo nyt henkisesti paskan hinkkaamiseen sohvasta ja pissan pyyhintään lattioista. Luulen, että tuolla jaksolla otan matot pois lattioista. En oleta, että Uhma oppisi sormia napsauttamalla. Mutta jos hän jouluun mennessä olisi päiväkuiva, olisi se jo voitto. Yökuivuutta ehtii sitten harjoittelemaan, en tiedä yhtään tervettä aikuista joka vaippaa öisin käyttäisi (kiireisille monikkoäideille tosin sellainen huomaamaton päiväversio voisi kyllä välillä olla aika jees....).

Lopuksi kirjoitan arkisen mietelmäni äitiydestä. Yritän olla siinä mahdollisimman todenmukainen.

Minulla on vakituinen työ. Sen etuihin kuuluu olematon työmatka, eikä siitä voi nukkua pommiin. Ei ole väliä, minkä näköisenä työni aloitan.
Työaikani saattaa alkaa joinakin aamuina jo viideltä täydellä teholla, mutta satunnaisina aamuina pomot potkivat minut ylös vasta kahdeksalta.
En voi saada potkuja, vaikka tekisinkin virheen. Pomoni ymmärtävät, mutta virheen sattuessa huuto kyllä kuuluu. Rauhoittelun ja tilanteen korjaamisen jälkeen virhe unohtuu.
Työpaikallani saan ruuan talon puolesta. Joinakin päivinä ehdin jopa syömään lämpimän aterian, joskus taas vasta illalla töiden päättyessä etsin jotain, joka muistuttaa ruokaa. Töissäni ei ole varaa nirsoiluun.
Välillä on päiviä, jolloin mikään ei riitä. Vaikka kuinka yritän parhaani, saan niskaani vain huutoa ja kiukkua. Tuolloin herkistelen, eikä itku ole kaukana. Onneksi myrskyn jälkeen on pouta. Enkä edes yritä estää näitä kiukkuja, eihän ukkosellekaan mitään voi.
Päivän päättyessä en voi sanoa olevani vapaalla, vaihdan vain päivystysvuoroon. Illasta aamuun toinen korvani kuuntelee mahdollista avuntarvitsijaa.
Tästä työpaikasta kuullessani minulle kerrottiin, että hakijalla täytyy olla masokistisia piirteitä. Uskoin pärjääväni. Vaatimuksina oli myös hyvähermoisuus, sinnikkyys, kekseliäisyys sekä rajaton rakkaus. Tiesin pystyväni.
Minut palkattiin ja osoittaessani pärjääväni toimenkuvaani laajennettiin. Sain ylennyksen, joka lisäsi töitäni. Mutta myös palkkani nousi.
Jotkut sanovat, ettei työlläni elä. Riippuu, miten asiaa tarkastelee.
Jos rahaa lasketaan, myönnän, ettei tililläni ole moninollaista summaa.
Mutta pomoni ovat anteliaita. He palkitsevat minut joka päivä.
Hymyillä, halauksilla, iloisella keskustelulla, rakastavilla katseilla.
Tuota palkkaa ei voi rahassa mitata, enkä vaihtaisi sitä mihinkään.
Otin työni vastaan tietäen, että se kestää koko elämän.
Tiesin myös, että en kadu sitä koskaan, eikä maailmasta löydy parempaa työpaikkaa.

1 kommentti:

  1. Hei, sinulle on tunnustus blogissani: http://marjutpohtii.blogspot.fi/2012/10/i-love-your-blog.html
    :)

    VastaaPoista